torstai 23. huhtikuuta 2015

Amazonas: Iquitos

Oli tullut aika jättää Yanayacu ja lähteä ihmisten ilmoille Iquitosiin. Olin helpottunut, sillä Iquitosista saisin itselleni lääkkeitä. Amazon on kuin keväinen puro jättikoossa, se vie mukanaan vähän kaikkea, minkä sattuu mukanaan tempaamaan ja on muutenkin arvaamaton. Ainakin sitä alas kulki jättimäisiä puunrunkoja ja paikoitellen jouduimme väistämään veden alta nousevia hiekkasärkkiä. Hiekkasärkkien paikat tietysti muuttuvat koko ajan. Pari tyllihyyppää nousi lentoon. Ne ovatkin veikeitä lintuja, koska ensinäkemältä ne näyttävät tylleiltä. 

Mustapääpeukaloinen
No, Iquitos on kumikaupunki ja siellä on vanhoja rakennuksia ajalta sata vuotta sitten, kun kumipuun kasvatus kukoisti ja alkuperäisasukkaan henki oli halpa. Sillä oli hyvin vähän tekemistä pääkaupungin kanssa, eikä sieltä nykyäänkään mene tietä muuanne Peruun eikä muuallekaan. Ihmeellistä, että tämä Loreto on Perua ylipäätään. Vanhaan aikaan Limasta yleisesti mentiin laivalla Lontooseen ja sitten Lontoosta Amazonille ja Amazonia ylös Iquitosiin. Toki jotkut menivät suoraakin reittiä, mutta se oli hyvin vaarallinen ja vaikea.
Iquitosissa oli kukkopuolueen mainoksia. Minulla ei ole mitään aavistusta, minkälaisia arvoja kukkopuolue kannattaa, mutta niiden tunnuksena on tappelukukko.

Etelä-Amerikka ja elintasoero. El Dorado Plaza ja ränsistynyt naapuri. Uskomatonta, että tuossa rakennuksessa on asukkaita. Aamuvarhaisella näin valot siellä.

Tällä kertaa saimme olla loistohotellissa El Dorado Plazassa. Heti tietysti nettiin ja vieressä oleva henkilö sanoo, "hidas netti, mutta mitä voi odottaa, kun olemme keskellä viidakkoa!". Minä en pystynyt sanomaan siihen mitään. Minä olin ollut keskellä viidakkoa, eikä siellä ollut edes sähköä, saati sitten nettiä. El Dorado Plazassa oli viileä sisäilma. Se oli suorastaan outo tunne trooppisen helteen keskellä. 
Heti tietysti apteekkiin ostamaan ripulilääkettä ja nesteytyssuoloja. Apteekissa oli hirveästi porukkaa ja silloinkin kun näppäilin tunnuslukua, takanani oli tyyppi hengittämässä niskaan, yritin näyttää, että menehän nyt vähän, mutta ei hän liikahtanut laisinkaan. Apteekkituotteet olivat kalliita. Perussa ylipäätään kaikki oli hintavaa ja minä alkuun luulin, että minua vedetään nenästä, mutta oikeasti se on kallis maa. 
Apteekki oli sinällään mielenkiintoinen, sieltä saa varmasti ihan mitä tahansa, ilman reseptiä. 

El Dorado Plazassa söin illalliseksi liskoa ja rottaa. Tarjoilija ei meinannut uskoa minua, kun tilasin sitä. En tiedä, kuinka eettistä paikallinen liha oikein on. Toisaalta haluan tukea kaikkea paikallista, toisaalta en halua, että se metsästetään sukupuuttoon. Kiitin ruoasta ja sanoin vieläpä, että oli paras lisko, mitä olin koskaan syönyt. Belgialainen tosin pilasi minun naama pokkana sanoman vitsin rupeamalla nauramaan. Mutta ihan oikeasti lisko ja rotta maistuivat hyvältä. 

Illalla oli mielenosoitus viereisellä aukiolla. Toisin kuin mitä minulle oli kerrottu, mielenosoitus sujui rauhallisesti. Ei tietoa, mistä täsmälleen ottaen osoitettiin mieltä, mutta ruumisarkkuja kannettiin kuitenkin.

Pesetytin pyykkini hotellissa ja se oli yhtä kallista suunnilleen, kuin jos ostaisi vaatteet uutena. 

Seuraavana päivänä kävin pulahtamassa hotellin altaaseen. Kovin kauaa en jaksanut altaalla olla, aurinko päiväntasaajalla paahtoi armottomasti. Altaalla minulla oli livertäjätyranni kaverina. 

Livertäjätyranni
 Mutta siis, lähdin vähän kävelemään kaupungilla. Koska olin sairaana, en käynyt kaukana ja jäin istuskelemaan torille. Se oli virhe, sillä minulla oli heti riivaajia kimpussani myymässä ylihintaisia mukamas käsityönä tehtyjä rihkamakoruja. El Dorado Plazan edessä päivysti myös pari maksullista naista. Varsin pienimuotoisia oli nämä turismin lieveilmiöt kuitenkin. Aika rauhassa sain kävellä. Yksi vastaantuleva mies leikki haarovälillään minun kulkiessani ohi. Sellainen paikka on Iquitos!

Tällaista on liikenne Iquitosissa

Iquitosin keskusaukio

8 kommenttia:

  1. Lisko ja rotta olisi jäänyt kyllä tältä matkaajalta syömättä... :D

    VastaaPoista
  2. Kääk, miten tuntuu että nään näitä maisemia nyt joka puolella! hirvee reissukuume iskenyt juurikin tuohon suuntaan maailmaa!

    VastaaPoista
  3. Oi Amazon! Se kiinnostaa kovasti tällä hetkellä, oikeastaan ainoastaan blogien vuoksi. Olen lukenut alueesta paljon viime aikoina mutten ole koskaan käynyt lähelläkään. Komppaan Veeraa, blogit aiheuttavat reissukuumetta! Lena / london and beyond

    VastaaPoista
  4. Aikamoisia juttuja lautasella ollut! Olisi itseltä tainnut jäädä syömättä. :D

    VastaaPoista
  5. Jotenkin etova ajatus tuo rotan syöminen, ei olisi varmaan mennyt alas. :D

    VastaaPoista
  6. Näin vegen näkökulmasta voin kertoa ettei olis uponnut :D

    VastaaPoista
  7. Hahah, samaa mieltä Rimman kanssa, ei näin vegenä olisi tullut mieleenikään maistaa :D Mutta muuten Amazon kyllä kiinnostaisi ja Peru muutenkin, etenkin ne vuoret. Ah, jonain päivänä vielä.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista lukea tälläisestä seikkailusta itselleni vieraasta paikasta. Ja joo, dinneri olisi jäänyt myös minulta välistä ;)

    VastaaPoista