Tarinani matkailijana

Tartuin tähän haasteeseen Globe called home -blogista. 

Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?

Varmaan se oli joskus 1974 ja maa oli Englanti. Olin viisivuotias. Äitini oli asunut Englannissa tarjoilijattarena, eikä tykännyt siitä työstä laisinkaan. 

Paras matkamuisto lapsuudestasi?

Peleșin linna Brasovin lähellä, Romaniassa? Ei, kun se, kun vanhempani olivat menossa lomalle Luostolle ja pysähdyttiin Torniossa ja minulle valkeni, että tuossa lahden takana on Ruotsi ja minä lähdin yksin käppäilemään sinne Haaparantaan. Menin vielä paikasta, joka ei ole mikään virallinen rajanylityspaikka. Kävelin tosi pitkän lenkin Haaparannassa ja sitten illalla tulin takaisin. Vanhemmat ihmettelivät, missä olin ollut. Sanoin "käväsin Ruotsissa".

Peleșin linna

Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?

Lasketaanko se, kun asuu ulkomailla? No, jos lasketaan, niin mun puolisoni tökki mut hereille yöllä ja sanoi, että takapihalla on jotain, varmasti jokin irtokoira, käy hätistämässä se pois. No, minä lähdin unenpöpperössä fikkarin kanssa ulos takapihalle ja suuntasin valon sinne ja minuun tuijottikin puuma! No, siinä oli sellainen kaksi metriä korkea aita ja puuma katsoi minua vähän aikaa ja hyppäsi sitten aidan yli kuin tyhjää vain. Tuollainen hyppy ja se olisi ollut minun kurkullani. No, minulle selvisi, miten ihminen on selvinnyt leijonien kanssa miljoonat vuodet, toimin nimittäin ihan vaistonvaraisesti oikein sen kanssa, olin kauhusta jäykkänä eli suurikokoinen, enkä esimerkiksi kyyristynyt tai juossut karkuun. 

No, mutta, se ei ollut varsinaisesti matkalla, kun minä asuin tuolloin Kaliforniassa. Kerran Venäjällä Nurmoilassa halusin ottaa kuvan kylästä siltä paikalta, missä Nurmoilassa aina otetaan kuvat ja sinne mennessä oli kapealla tiellä toisella puolen koira, keskellä erittäin kännissä oleva metsästäjä ja sitten toisessa laidassa hänen kiväärinsä. Minä sitten meinasin mennä ohi, mutta mies nappasi minua kurkusta kiinni ja kysyi: "Missä lapset"? Hätäisesti keksin sanoa, että lapset on Tatjanan luona. Se tyydytti miestä ja hän jatkoi matkaansa. 

Nurmoila

Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?

Moneenkin paikkaan haluaisin uudelleen, esimerkiksi Peruun, mutta Perua ei voi kutsua kohteeksi. Palm Springs Kaliforniassa on paikka, jonne haikailen aina uudelleen. 

Mitä kieliä osaat puhua?

Ai että osaan ja puhua? Osaan lähinnä suomea ja englantia. En ole myöskään ihan ulalla kielistä ranska, ruotsi, venäjä, saksa ja livvi. Espanjaakin osaan muutaman sanan ja ihan pari sanaa ketšuaa.

Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?

Olen käynyt Pohjanmaalla. Muuten olen ollut perin tuskallisessa matkaselibaatissa kärsien vieroitusoireita Suomen kauneimmassa talvikaupungissa. 

Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

Hampurissa olisi tarkoitus käydä, suorittaa laavuhaaste loppuun (13 laavua), suorittaa Pohjois-Karjala -haaste ja piipahtaa Eestissä ja Pohjanmaalla. 

Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?

Taas tuo sana "kohde". Suomi on vahva ehdokas kamalimmaksi maaksi, missä minä olen ollut, yleensä mainitsen Eestin ja Suomen paikkoina, jossa ventovieraat tulevat kommentoimaan pyytämättä ja ehkäpä jopa käpälöivätkin tai esiintyvät aggressiivisesti. Mutta siis yksittäinen kohde, eikä maa, sellainen olisi vaikkapa Tijuana Meksikossa. Tijuaan tullessa lukee kyltissä, että se on maailman suosituin turistikohde. Se on lähinnä seksituristikohde.Minä yleensä pyrin välttämään seksiturismin kohdepaikkoja, mutta Meksiko oli minulle uusi maa, enkä tiennyt, että se oli amerikkalaisteinien bailumesta, seksi, huumeet ja rock 'n roll. Kun kiertelin kujia, niin porukka nuoria lähti stalkkaamaan minua ja ikkunoista kurkittiin verhojen takaa. Vaara ei pelkästään vaaninut, vaan se hyppi silmille. Meksikon peso oli juuri menettänyt arvonsa ja meksikolaisilla oli paljon aseita, muttei yhtään rahaa, kun taas turreilla ei ollut lainkaan aseita, mutta paljon rahaa. 

"Kaikki on laillista Meksikossa" - Beavis & Butt-head

Luetko matkaoppaita ennen matkaa?

Maailmassa on kaksi matkaopasta, Madventuresin uusi kansainvälisen seikkailijan opas ja Robert Peltonin World's Most Dangerous Places. Jälkimmäisestä minulla oli niin vanha versio, että siitä tuli irtolehtipainos ja nakkasin sen lopulta roskikseen hyvin palvelleena. Ainoat muut oppaat on minulla lintujen kenttäoppaita. 

Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

Minä matkustan aina yksin, koska olen sietämätön, enkä siedä muita ihmisiä, vaan loukkaannun, jos minulle sanotaan. Itse asiassa, olen jotenkin ihmiskammoinen. Korkeintaan sellaista ihmistä siedän, joka tietää enemmän kuin minä. 

Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

Gung-ho, kengännauhabudjetti, luonto

Haasteeseen voi tarttua kuka tahansa ja kysymyksethän olivat:

1. Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?
2. Paras matkamuisto lapsuudestasi?
3. Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
4. Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?
5. Mitä kieliä osaat puhua?
6. Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
7. Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
8. Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
9. Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
10. Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
11. Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

Amazonia: Paluu Sucusarille

Seuraavana aamuna palasimme riippusilloille. Aamun kasteesta ne olivat erityisen liukkaat ja niljaiset. Näimme muun muassa tangaroita.

Lattanokkanappari

Lähdimme kävelemään Explornapoon ja sopivalla paikalla yritimme lattanokkanapparia atrapoimalla eli soittamalla sen ääntä. Vastaus oli aika järisyttävä, koska lintu tuli kohti kuin ohjus siivet päristen ja lensi juuri päittemme yli hiuksia hipoen. Sen jälkeen se palasi takaisin puuhunsa ja koko latvus tipahti maahan. Itse lintuhan ei kummalliselta näytä, mutta sillä oli kyllä luonnetta!

Maastossa etsimme erityisesti sotilasmuurahaisia. Yleensä ihmiset haluavat vältellä niitä, koska juuri sotilasmuurahainen on se, joka pystyy syömään vaikka kokonaisen hevosen raadon matkallaan ja sen sanotaan syövän kaiken muunkin, mikä sen eteen tulee. Siksi ei kannata astua sen polulle. Onneksi polku ei ole sen leveämpi kuin meikäläisten muurahaisten polku, joten sen yli voi helposti astua.
Sotilasmuurahaiset ajavat tietysti pakoon kaikki muut, mitkä suinkin karkuun pääsevät ja niitä sitten saalistaa linturyhmä, jonka nimi on muurat. Missään muualla niitä ei näekään kuin sotilasmuurahaisten yhteydessä. Muuria on monta lajia ja ne ovat useimmiten aika veikeän näköisiä. Isonokkamuura saatiin ääntelemään, mutta tiheässä viidakossa se ei suostunut tulemaan esille.

Isonokkamuura

Tulimme sitten Explornapoon ja vietin aikaa leväten tuolilla Explornapon terassilla. Tulipa yksi kärpänen istumaan kädelle ja minä tapoin sen, mutta se kerkisi pistää minua melko jyhkeästi. Oli kuin olisi iskenyt kätensä veitseen. Perulainen oppaamme sitten ihmetteli minun voivotteluani ja sanoin, että minua pisti tieteelle tuntematon kärpänen. Opas katsoi ja sanoi, että, joo tieteelle tuntematon.

Väliajalla oli mahdollisuus käydä Sucusarilla kalastamassa piraijoja. Minä taitoin kädestäni muutaman sormen pois näkyvistä ja sanoin, "kuka ottaa piraijan pois koukusta". Yvonin kanssa sitten naurettiin, että piraijan kalastajan tuntee siitä, ettei ole sormia jäljellä. No, ei meistä kukaan lähtenyt piraijakalaan, vaan siellä oli muuta porukkaa, jotka eivät olleet ilmeisesti ajatelleet asiaa niin pitkälle kuin miten piraija saadaan pois koukusta, niin ne menivät, mutta eivät ne olleet sitten saaneet yhtään. Ei pidä takertua tuollaisiin yksityiskohtiin, pitää vain lähteä ja sitten myöhemmin vasta kysellä.

Piraijaepisodi kuitenkin johti siihen, ettei tehnyt mieli huljutella sormia vedessä. En tosin tehnyt niin muutenkaan.

Kömpelö kartta alueesta

Explornapon huoneet ja moskiittoverkko. Toimii, jos nukut niin, ettet kosketa verkkoa koskaan. 

Lähdimme Sucusarille ja Napolle veneellä ja näimme sadan isoanin parven. Ilmeisesti oli menossa jonkinlainen Amazonian sisäinen muutto, jota ei olla tutkittu tyydyttävästi. Sellainen johtuu esimerkiksi siitä,että hedelmät kypsyvät eri aikaan eri puolilla Amazonia ja jotkut linnut muuttavat sen mukaan. Käen sukulaiset anit ovat tyypillisiä lintuja USA:sta etelään.

Isoani

Vastarannalla oli valtaisa kapokkipuu lukuisten köynnösten ja liaanien ympäröimänä. Kaukana oksistossa suomukaklattajat pitivät mekkalaa. Kaklattajien ääntä hiljaisella voi kuunnella täällä. Ennen kaikkea onnistuimme näkemään pikkukultapyrstön, jonka pesimäalue on suhteellisen pieni.

Pikkukultapyrstö

Menimme Sucusaria yläjuoksulle päin. Sucusarilla oli paljon paikallisia melomassa kanooteissaan. Lapset oppivat istumaan paikoillaan, kun kanootti on niin kiikkerä, että se kaatuu, jos siinä yhtään heiluu. 

Minä olen välttänyt antamasta niille mitään nimitystä, mutta niitä pidetään orejoneina eli härmäläisittäin isokorvaintiaaneina. Viimeisinkin perinteinen, korviaan venyttänyt isokorva on kuollut, joten en pidä sitä puhtaana heimona. Ylipäätään niin Perussa kuin Brasiliassakin intiaaneja on kohdeltu huonommin kuin mitään eläimiä vielä viime vuosisadalla, joten kulttuurista suuri osa on tuhoutunut jo silloin. 

Ohitimme niiden kylän mennessämme yläjuoksulle. Kylän nimi oli kirjoitettu oudoin kirjaimin, joten en tiedä, mikä se oli, mutta sen sijaan kylän kaikki lapset -ja niitä oli paljon- ryntäsivät meitä katsomaan. 

Kylän jälkeen Vantaanjoen, tämän alajuoksulla, levyinen Sucusari rupesi kapenemaan, eikä kanootteja enää näkynyt. Sääli sikäli, että Sucusari olisi ollut kulkuväylä hyvin pitkällekin viidakkoon. Pimenevässä illassa näimme vielä pihtipyrstökehrääjän.

Pihtipyrstökehrääjä

Arvelin, että ACTSin ulkohuussi olisi haissut, mutta nyt huomasin, että minun vaatteeni haisivat. Tarkemmin sanottuna, minun vaatteeni olivat homehtumassa minun päälleni. Kohta olin ollut kaksi viikkoa Amazoniassa ja kaikki vaatteet olivat koko ajan märkiä. 

Menin kuuraamaan itseäni Explornapon suihkuun. Suihku oli tietysti pimeä ja vesi oli kylmää. 

Explornapon suihku

Suihkusta tullessani kuulin melua ja ryntäsin sen suuntaan. Katossa oli kiinnittyneenä perhonen, Thysania agrippina. 

Thysania agrippina

Thysania agrippina on maailman suurin perhonen, siipiväliltään vastaa jotain pähkinähakkia. Ehkä suurin ötö, mihinkä olen koskaan törmännyt. Sellainen oli kiinnittyneenä suihkulle johtavan käytävän kattoon. Onneksi se ei tarjonnut kauhun hetkiä, kun olin suihkussa. 

Yöllä yritin saada nukuttua, vaikka pampanpöllönen huusi viereisen huoneen katossa. 

Amazonia: ACTS

Amazon Conservatory of Tropical Studies edusti sitä, mitä varten olin Amazoniin tullut. Olimme ainoa ryhmä täällä, eikä siellä näkynyt ulkopuolisiakaan. Se oli niin syvällä sademetsässä kuin vain pystyi helposti saavuttaen menemään. Me saavutimme sen helposti, mutta kaikki sinne tuotu on tullut kannettuna. Läheinen joentapainen, Sucusarin sivuhaara, oli kuulemma liian matala siihen, että tavaraa olisi voinut kuljettaa sitä pitkin.
ACTSilla oli suihkussa kylmä vesi, sähköä ei tietenkään ollut missään, joten suihku piti ottaa tilassa, joka oli lähes pimeä tai jonne mennessä piti kantaa lyhtyä.

Kaikkein odotetuin ACTSillä oli huikea canopy walkway eli latvuston riippusillat. Ne oli aikoinaan rakennuttanut eräs amerikkalainen luonnonsuojelija, jolla oli vähän samanlaiset ajatukset ihmisen tarpeellisuudesta maapallolla kuin Pentti Linkolalla. Kuvat eivät ole minun ottamiani, joten krediitit kuvaajille.

Kun minä olin riippusilloilla, olimme vuoden viimeinen ryhmä ja riippusiltaa reunustava verkko oli leväinen tai limainen ja lautapohja oli liukas kävellä. Satuin olemaan ryhmän toiseksi viimeinen ja riippusillan kapasiteetti on neljä ihmistä. Kun riippusillan toinen pää oli lehvästön suojassa, niin ei kyllä nähnyt, montako sillalla oli kerralla ja siksi päädyin kulkemaan siellä monta kertaa yksin. Kun yksin kulkee, niin se sekä heiluu sivusuunnassa että aaltoilee pitkittäissuunnassa sekoittaen askelrytmin. Siitä huolimatta myös Frank Hummel selvisi kameransa ja jalustansa kanssa tasanteelle, joka oli 35 metrin korkeudella metsän pohjasta. Tasanteella näkyi nuolimyrkkysammakko. Olin lukenut, että nuolimyrkkysammakot eivät oleskele puissa, mutta ilmeisesti se on paikkansapitämätöntä tietoa. 

Tasanne antoi hyvän näkymän yli koko sademetsän. Ainoa merkki ihmisen toiminnasta oli horisontissa oleva Explornapo, muuten samanalaista loputonta vihreää, vähän sumuista metsänpeittoa kuin mitä olin lentokoneesta nähnyt. Linnuista irtosi oitis amazoniansaku ja pari helmiselkähaukkaa. Ilmeisesti haukat olivat pesimäpuuhissa. Purppurakurkkukotinga oli erityisen upea, niin kuin kotingat useimmiten. 

Purppurakurkkukotinga

Kaikille tutut puna-arat lentelivät latvuston yllä. On vain niin, että puna-arat ovat tuttuja lähinnä televisiosta tai eläintarhasta, mutta harvempi niitä on päässyt luonnossa näkemään.

Puna-ara

Minuun kuitenkin suurimman vaikutuksen tekivät punaliivitukaanit, sekä lähellä olleiden mustavyöarakarien parvi. 

Mustavyöarakarit

Tukaaneilla on niin iso nokka, että niiden on vaikea lentää sen kanssa ylöspäin. Koostaan huolimatta nokka on erittäin kevyt. Vaikka tukaanit eivät olleet sademetsän näyttävimpiä lintuja, ne jotenkin viestivät sademetsän sielua paremmin kuin muut ja nimenomaan tukaanit saivat minut liikuttuneeksi. 

Valitettavasti tehokas aika ylhäällä oli vähäinen ja jouduimme laskeutumaan alas. Meitä oli vaivanneet hieman hikikärpäset ja Dave onnistui läiskäisemään yhden niistä hengiltä. Sen jälkeen kaikki kärpäset lensivät istumaan hänen päälleen, niin että hän oli niiden peittämä. Todennäköisesti tieteelle tuntematon kärpänen teki tieteelle tuntemattoman tempun. 

Sen sijaan me muut keskityimme katselemaan kultapäätanssijoiden soidinta. Tanssijoiden monimutkaiset esitykset ovat luonto-ohjelmien vakiokamaa. Tanssijat ovat näyttäviä itsessään ja niiden esitykset ovat vaikuttavia.Tietysti herää kysymys, miten ne onnistuvat kuvaamaan niitä niin hyvin. 

Terra-firmessä puut kasvavat isoiksi, tarkoittaen juuri tuota lavan 35 metriä ja kaatuilevat tämän tästä ja kaatuneita runkoja joutui ylittämään. Tällaisissa kasoissa tuppaa olemaan käärmeitä. Itse asiassa, me näimmekin käsivarren paksuisen käärmeen polun vieressä. Kuulemma se ei ollut myrkyllinen, pelkkä boa, mutta minua ei huvittanut ottaa asiasta selvää. 

Kuljimme pitkin puron laitaa, joka menee ACTSille ja siinä oli polun tukkeena sammaloitunut runko. Kun ylitin sitä, painoin kädellä runkoa, mutta sammaleen alla oli piilossa piikkejä. Nyt minun käteni oli ihan verillä. Paljon myöhemmin menimme taas samasta kohdasta ja tällä kertaa muistin tämän puun ja harppasin sen yli. No, säären etuosa osui puuhun ja nyt minulla oli säärikin verillä. 

Kuuntelimme tukaania puussa ja ilta rupesi pimenemään. Minulle oli sanottu, että Amazon oli turvallinen päiväsaikaan, mutta yöllä kaikki ötöt vasta lähtisivätkin liikkeelle. Lopulta ilta laskeutui niin nopeasti, että oli säkkipimeää ja rämmimme taskulamppujen kanssa pimeässä viidakossa. Minun lampussani oli jotain vikaa, sillä se himmeni ja sammui koko ajan. 

Lopulta tulimme ACTSiin ja sinne oli liejuinen rinne noustavana. Luonnollisesti rupesin liukumaan liejurinnettä alas. Kaveri sai minut vedettyä kädestä ylös, mutta rinne piti vetää nelin kontin ylös. Olin siis verille raavittu ja vielä yltä päätä liejussa. 

Kavereilla riitti intoa vielä lähteä etsimään yöhokkoa, joka sitten oli joskus pikkutunneilla löytynytkin, kun taas minä halusin jäädä ACTSiin keräämään voimia seuraavan päivän muuraretkeä varten. 

Amazonia: ammun pandoja

Exploramassa oli utelias amerikkalainen, joka kysyi retkikuntamme jäsentemme kansallisuudet, minkä jälkeen hän heti arvasi minun olevan suomalainen, koskapa olen vaaleaverikkö. Sveitsiläinen tiesi kertoa, että suomalaisissa on enemmän blondeja kuin missään muussa kansassa ja minulta kysyttiin, onko Suomessa sitten kovin paljon blondeja. Sanoin, että on vaikea uskoa, koska vaikkapa Norjassa tai Islannissa kuvittelisi olevan enemmän vaaleita ihmisiä kuin Suomessa.

Amerikkalaiselta tipahti leuka rintaan, kun hän sai selville, että olen ensikertalainen Etelä-Amerikassa ja tullut melkein suorilta Amazoniaan. Käsitin, että olisi Etelä-Amerikkaan tutustumisen voinut helpommastakin päästä aloittaa. Sanoin, ettei minulla ole rahaa reissata monta kertaa Etelä-Amerikkaan ja varmasti ne muut kohteet tulevat säilymään, mutta Amazoniaa tuhotaan.

Jätimme Exploraman ja siirryimme läheiselle saarelle, jonka nimi oli "Yanomono", joka kuulemma tarkoittaa "veriapinaa". Minusta taas se kuulosti mustalta apinalta, koska noi "yana"-alut ketshuassa tarkoittavat mustaa. Ihmeellistä sinällään, että keskellä viidakkoa puhutaan ketshuaa. Mistä se on sinne tullut, miksi ja milloin.

Tällaisia saaria muodostuu Amazonille tämän tästä ja ne kasvavat nopeasti täyteen muurahaispuita ja muuta pöpelikköä.Yanamonolla onnistuimme näkemään ja kuulemaan röyhelökotingan lennossa. Veneestä näkyi pikkuruostekäki hyvin, sekä tavanomainen valikoima turpiaaleja. Pysähdyimme vielä toisella puolen saarta, missä paikallisella asukkaalla oli maissiviljelmä. Piti asetella askeleet tarkasti, ettei maissi lakoontuisi ja siltikin onnistuin kaatamaan yhden. Sellainen tuntuu siltä kuin olisi ampunut pandan. Köyhällä maanviljelijällä ei ollut kuin jonkinlainen katos suojana, se on tyypillinen tapa asua täällä: ikään kuin mökki ilman seiniä ja pihamaalla marssi paljon lehdenleikkaajamuurahaisia. Onnistuin vielä astumaan lehdenleikkaajamuurahaisen polulle, vaikka minua varoitettiin siitä. Mietin, miksi siitä pitää varoittaa, mutta lehdenleikkaajamuurahaiset leikkaavat paljon muutakin kuin lehtiä. No, minä tein parhaani maissintaimen korjaamiseksi.

Minulle kerrottiin lapsena, että minä olen kömpelö ja sen takia minusta tuli kömpelö. 40 vuotta sen jälkeen minun motoriikkani mitattiin ja havaittiin, etten ole sen kömpelömpi kuin muutkaan, mutta olin vain elänyt siinä uskossa sitkeästi. Amazoniassa olin vain väsynyt koko ajan.

Amazonilla en jotenkin tajunnut, kuinka iso virta se on, mutta tänään puski valtamerilaiva virtaa ylös, joten oli pakko uskoa sen olevan valtava. Varmasti on vaikeaa navigoida, koska Amazon muuttaa muotoaan jatkuvasti.

Joka tapauksessa, lähdimme eteenpäin ja tulimme Amazonin ja Napon haaraan. Toisin kuin Amazon, Napo vaikutti asutulta. Virran varrella oli jopa taloja aina silloin tällöin. Sain kuulla, että Napo on ollut muinaisista ajoista lähtien asutettu. Tällä hetkellä Napo on kiistojen kohteena öljyesiintymien takia ja tietysti Napon pohjoisrannalta on sangen kapea siivu maata ennen Putumayoa, joka on rajajoki Kolumbian kanssa. Tällä kapealla maakaistaleella on FARC-sissien kerääntymisalue. FARC harrastaa esimerkiksi turistien kidnappausta ja huumorintajuton EU luokittelee sen terroristijärjestöksi. Sille maakaistaleelle myös minä suuntasin seuraavaksi: Napolta lähtee pieni Sucusari-joki luikertelemaan kohti Putumayoa ja Kolumbiaa ja Sucusarin varrella on Explornapo.

Sucusarin suulla oli kolme iguaania paistattelemassa päivää. Olin niin keskittynyt katselemaan niitä, että missasin amerikansipin. Rantasipeihin kuuluu vain kaksi lajia koko planeetalla ja toinen on tämä meidän tuttu rantasipimme ja toista en ollut onnistunut näkemään Yhdysvalloissa. Tämä oli muuttomatkalla etelään.

Explornapon ominaisuuksiin kuuluu kesyt kyssäkurjet, oma shamaani, lääketieteellinen puutarha ja Sucusarin paras Pisco Sour (samalla tietysti Sucusarin ainoa Pisco Sour). Pisco Sour sattui olemaan suosittu porukassamme ja niinpä minäkin kumosin sellaisen. Sattui, muuten, olemaan tähän mennessä elämäni ensimmäinen ja ainoa drinkki, kertoo paljon siitä, kuinka paljon minä kulutan alkoholijuomia. Samalla myös varmasti desinfioi kaikki bakteerit mennessään.

Explornapossa on myytävänä turistikamaa, joka rahoittaa heidän projektiaan muun muassa puhtaan juomaveden roudaamisesta paikallisille intiaaniyhteisöille. Ostin korviksia sieltä ja tukaanikoristeen kotiini. Siellä oli myös "Rambo Tambo" - t-paita, joka jäi ostamatta. "Rambo" on pohjanmaalainen viljelijäsuku, kun taas "tambo" tarkoittaa majataloa tai linnoitusta ketshuassa.

Emme kuitenkaan jääneet Explornapoon, vaan kävelimme Amazon Conservatory of Tropical Studiesille eli ACTSille. Sen piti olla lähellä, mutta puoli päivää sinne saatiin jotenkin kulumaan. Kantajat kantoivat painavat matkalaukkumme. Ihmeellistä, kuinka paljon niillä on voimia kantaa. No, sinne on jouduttu kantamaan kaikki muukin, sillä ACTSin vieressä oleva Sucusarin sivuhaara on liian matala veneitä varten.

ACTS sijaitsee ns. terra firme -sademetsässä. Se on sademetsän ydin, joka jää jokien tulvien ulottumattomiin. Sen erottaa ainakin siitä, että puut ovat suurempia ja vanhempia.

Oletko koskaan ampunut pandoja reissussa?

Amazonia: Quistococha ja Yanamono

Muistoja Amazoniasta marraskuulta 2012.

Tänään menimme Quistocochaan bussilla sitä ainoaa tietä, mikä Iquitosista johtaa minnekään, etsimään sinilakkiarasia. Sinilakkiaranen ei suostunut näyttäytymään, mutta sen sijaan upea olkainpalokärki oli esillä, kirjava joukko tangaroita 

Quistocochan kyltti ja paikallisia piknikillä

Quistocochassa oli kuitenkin hiekkakenttä ja sinne juoksi joukko harmaapukuisia miehiä, jotka lauloivat siitä, että olisivat joku päivä vapaita ja rupesivat pitämään jonkinlaista äkseerausta siinä kentällä. Viralliseen retkikertomukseen oli ne kirjattu merijalkaväen sotilaiksi, mutta miksi ne sitten lauloivat vapaaksi pääsemisestä. 

Quistocochasta jatkoimme takaisin Iquitosin kaupunkiin, jossa tervehti varoituskyltti siitä, että jokainen moskiitto pitää tappaa, että dengue saataisiin nujerrettua. Dengue onkin sellainen, mitä ei halua tropiikista tuoda tuliaisina. 

Iquitosista lähdimme sitten seuraavaan yöpaikkaamme veneillä, tällä kertaa alas Amazonia ja sen pohjoisrannalle. Rannalla on väliä, koska Amazoniassa on eri elukat joen kummallakin rannalla. Yöpaikan, Exploraman, lähellä oli niitty, jossa oli hevosia ja lehmähaikaroita. Lehmähaikarat ovat ihan tavanomaisia kaikkialla ja olin nähnyt niitä Yhdysvalloissa. 

Suo Yanamonon luona

Sinilakkiaraset uteliaina

Polulla Exploramaan oli myös sinilakkiarasia pesäkolollaan ja ne tulivat uteliaina kurkkimaan kulkijoita. Myös laiskiainen kiipeili puussa. Laiskiaisen turkissa kasvoi sammalta. 

Explorama

Pääsimme Exploraman suojiin syömään juuri kun rupesi satamaan kaatamalla, mutta syönnin jälkeen piti kokeilla mustavyörääkkää, joka piilotteli läheisessä pusikossa. Kaikki näkivät sen minua lukuunottamatta. No, minä ainakin kuulin sen. 

Sen jälkeen jatkoimme läheiseen viidakkoon, jossa täpläkauluskäki oli äänessä. Se tulikin hyvin esille, suorastaan käden mitan päähän, kun sitä kutsui. 

Rankkasateen piiskaama latvus oli niin raskas, että se tuli romahtaen alas. Meille tuli kiire selvitä sen alta pois, mutta luonnollisesti olin täysin uitettu sen jälkeen. Se, mikä minua eniten harmitti tässä ja koko loppumatkan ajan oli, että minun kamerani oli myös tuhoutunut. Olisi kuitenkin voinut käydä paljon pahemminkin.

Pohjanmaan kautta!

Olen ensimmäistä kertaa kotona melkein kuukauteen. Ensin lähdin Helsinkiin vahtimaan kissoja. Luonnollisesti käytin ajan geokätköillen. Ensimmäistä kertaa raahasin mukanani teleskooppitikkaita. Suorittamani haasteen purkki oli puussa. Se oli myös aidatulla työmaalla, jossa oli valvontakamerat ja muuta ikävää. Nämä olivat tulleet sinne purkin julkaisemisen jälkeen. Menin sinne silti hissun kissun, en minä kovin monta kertaa viitsi raahata tikkaita Helsingissä. Tämän sai logata sen merkiksi, että on löytänyt 50 kpl "0 km Suomi" -kätköjä. Sen lisäksi kävin Vantaalla loggaamassa "Kaksi maata, kaksi kätkötyyppiä" -kätkön. Maat olivat minulla USA ja Suomi. Siellä on myös sama kolmelle ja neljälle maalle ja kätkötyypille. Kolmeen sopisi Venäjä ja Suomi ja sitten pitäisi suorittaa vielä Eesti. Espoossa oli haaste, että piti olla suoritettuna kolme kätkötyyppiä vähintään kahdeltakymmeneltä kätkön julkaisijalta. Myös tämän suoritin. Lopun aikaa pelasin geopolya, eli Monopolin laudalla edetään noppaa heittäen aina uuteen ruutuun, sitten saa geokätkön koordinaatit, menee koordinaatteihin ja saa sieltä koodin, jonka syöttää peliin ja peli jatkuu. Tässä on tietysti se ongelma, että jos yksikin purkki katoaa tai jää muuten saamatta, niin peli jää siihen.
Niinpä, esimerkiksi, kuikuilin erään muurin yli ja yksi mummo tuli siihen katsomaan, olenko minä ruokkimassa sorsia. Hän kertoi myös omista sorsahavainnoistaan. Tummempi mieshenkilö tarjosi minulle apua. Ehkäpä hän ajatteli, että tunnen merisairautta pelkästä meren katsomisesta. Helsingin tummemmasta väestönosasta tuli mieleen se, että kun sanoin ankan äänellä "kwack kwack" ratikassa tällaiselle tummalle pikkulapselle, niin se rupesi sitten kvaakkumaan innokkaasti takaisin. Vaaleat lapset taas katsovat silmät ymmyrkäisinä tai nolostuvat. Toivottavasti tummat säilyttävät välittömyytensä.

Kävin kääntymässä kotosalla ja sitten käytin hyväkseni Pohjolan Liikenteen tarjousta ja vitosella Helsinkiin. Pyrin nukkumaan bussissa, koska oli mahdollisesti rankka yö edessä, mutta Karjaalla bussiin nousi eurooppalaisen näköisiä naisia, jotka kälättivät jotain bingobangokieltä. Yllätys oli suuri, kun nämä sitten jäivät pois keskellä metsää ja samalla bussin tummempi väki lähti ulos myös, kävelemään valaistua polkua. Raaseporin ja Lohjan välillä on siis vastaanottokeskus jossain. Olivatkohan naiset albaaneja tai jotain.

Helsingissä kävin Ruohonjuuren myymälässä ostamassa fluoritonta hammastahnaa ja lataamassa kännykkäni. Kävi ilmi, että Ruohonjuuren kassalla toimi nainen, joka oli asunut kymmenen vuotta Argentiinassa. Etelä-Amerikasta meillä olikin keskusteltavaa paljon.

Onnibus lähti sitten ennen puolta yötä Vaasaan. Vaikka monenlaiset tavat nukkua tuli kokeiltua, muun muassa jalat yläkerran etuikkunaa vasten, olin jonkin verran levännyt tullessani Vaasan pimeään aamuun.

Yritän ensimmäistä kätköä ja kaikesta hakemisesta huolimatta sitä ei löydy. Menen toiselle kätkölle ja se on liian ylhäällä. Kolmannen kanssa tärppää, mutta sen käsiin saaminen vaati kättä pidempää. Onko tässä kaupungissa kätköt aina näin hankalia. Sain kuitenkin Vaasan kätkökartalleni.

Hyppään bussin kyytiin ja matkustan Oravaisiin. Bussikuskin kanssa juttelen kaikenlaista, kätköilystä ja reissaamisesta. Hän jättää minut vielä Oravaisten kivipuiston luokse. Sinne olinkin menossa.
Kivipuistolla on pilkkopimeää. Mitään infotaulua ei ole. Pitää selvittää tiedot tietystä kivestä ja se löytyykin taskulampun avulla. Alueella on toinen kätköpurkki, jonka tiedoissa annetaan toinen tärkeä tieto, eli vanhimman kiven ikä. Kivipuistossa on kyltti "1900 miljoonaa vuotta", mutta mitä se oikein tarkoittaa? Se ei ole vanhimman kiven ikä.

Niin mihin?

Vaikka kivet jäivät hieman hämäräksi, niin siellä oli kuitenkin opastauluja Merenkurkun luonnosta.

Lähdin sitten lantsimaan toiselle kätkölle. Se oli putkessa ja magneettinen. Pala rautaa köydessä nostaisi sen ylös. No, minä tungen sinne sitten magneetin ja se on liian heikko. Sitten minä yritän onkia sitä mittanauhalla ylös. Sekin on liian heikko. Sitten minä pistän koloon pulttiavaimen ja kiskon ja se pulttiavain tippuu sinne. Tässä vaiheessa luovutin. Koko Vöyrin kunnan saaminen kätkökartalle on siis kiinni kivipuiston tehtävistä. Sain myöhemmin sitten tietoa, että vastaukseni olivat oikein, joten Vöyri ei jäänyt kummittelemaan. Istuin lopun aikaa Oravaisten huoltoasemalla, joka oli paikallinen kulttuurikeskus. Absurdia, mutta paikalliset miehet puhuivat "hen"- pronominista. Absurdia sikäli, että he olivat valinneet tuollaisen queerin/feministisen aiheen ja se, että minä ymmärsin heidän ruotsin murrettaan, mutta oman seutuni ruotsia en ymmärrä. 

Seuraava kunta oli Uusikaarlepyy. Uusikaarlepyy on viehättävä kaupunki ja siitä tulee mieleen jopa Hanko.

Uusikaarlepyy

Uusikaarlepyy on rauhallinen, etten sanoisi unelias pikkukaupunki ja saan sieltä etsittyä kaksi kätköä helposti, mutta kolmannes tuottaa vähän töitä ja neljäs jää löytymättä. Selvästi minua painaa kevyesti nukuttu yö Onnarissa. Joka tapauksessa saan Uusikaarlepyyn itselleni uudeksi kunnaksi. En ole koskaan käynyt Vöyrissä enkä Uusikaarlepyyssä aiemmin. 

Jatkoin sitten Kokkolaan, jossa yövyin hostelli Racunan ainoana asiakkaana. Itse asiassa, kun tulin sinne iltapäivällä, nukuin yhtä soittoa seuraavaan aamuun saakka. Racuna sijaitsee reilut kolme kilometriä Kokkolan keskustasta. Se on tuskallisen pitkällä, mutta miten sen nyt ottaa, siitä kerron myöhemmin. 

Aamulla piti heti lähteä bussipysäkille odottamaan. Paikalle kaarsi paikallisia teinipoikia, olivatkohan ihan Odinin sotureita. Ruotsinkielisestä sokelluksesta sain selvää, että nämä posliinit halusivat minulta pildeä. Vaaleat naisethan ovat tietysti heidän omaisuuttaan. Kyllä minä nyt tunnen olevani turvassa. 

Bussilla menin Luodon keskustaan, jossa varsin nopeasti pimeässä sain logattua ensimmäisen, joten Luoto minulle uudeksi kunnaksi. Minulla oli kuitenkin nelisen tuntia aikaa seuraavaan bussiin, joten lähdin kävelemään paikalliselle kirkolle. Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä per sivu. Kirkon kätkö löytyi ongelmitta, mutta siinä välillä olevaa kätköä en löytänyt, vaikka etsin kummallakin ohituskerralla. 

Luodon kirkko

Palatessani Luodon kylälle oli paikallinen S-Market auki ja ostin sieltä eväät itselleni loppuajaksi. Siellä oli myös fiksusti vessa, mitä matkalainen tietysti arvostaa aina. 

Bussipysäkille tuli odottamaan eräs paikallinen, joka käveli kyynärsauvoilla. Tarjosin hänelle sveitsiläistä linkkariani, kun hän kiristeli sen ruuveja ja hänen kanssaan sukeutui sitten keskustelu. Sitä rajoitti hieman kielimuuri, mutta hän puhui kyllä paremmin suomea kuin minä ruotsia. Silti häntä vähän harmitti, kun hän joutuu lääkärissä käymään, eikä häntä aina ymmärretä. Hän myös valitteli purevaa viimaa, mikä tänä päivänä oli. Kun hän sai selville, etten ole parisuhteessa, hän sanoi, että kyllä on niin, että minun pitäisi itselleni mies hankkia, ei ole hyvä olla yksin. Minä sanoin, että reissaaminen täyttää minulta kaikki tarpeet. 

Pietarsaari tuli kartalle yhdestä kätköstä, jonka löysin nopeasti. Sen enempää aikaa ei edes juuri ollutkaan, sillä tunnissa piti suoriutua seuraavalle bussille. Vähän jäi harmittamaan aikataulun kireys, mutta ajattelin, että tulen sinne joskus takaisin kumminkin. Pietarsaaresta minulla on ikäviä muistoja, sillä jouduin siellä autokolariin. En ollut itse kuljettajana, eikä kukaan loukkaantunut, mutta silti se on aina se, mikä värittää muistojani tästä kaupungista. 

Tupakkamakasiini Pietarsaaressa

Komea semafori Pietarsaaren aseman pihalla

Kiire minulla oli paikkaan nimeltä Edsevö, jossa geokätkö oli ihan silmiinpistävän näkyvillä tuoden Pedersören minulle uudeksi kunnaksi. Se olikin ainoa, mitä siellä tapahtui. Muutaman kilometrin kävely olisi tuonut minulle hylätyn rautatieaseman, potentiaalisesti aika mielenkiintoinen paikka, mutta koska yhdelle päivälle oli siunaantunut kävelyä jo ja siunaantuisi vielä lisää, päätin sen jättää. Kirjaa ei pidä tuomita kannen perusteella ja vaikka painan 160 kg ja siitä huolimatta teen näitä geokätköreissuja kävellen, paino väsyttää ja hinkkaa rakoille jalkapohjat nopeasti. Tylsistyin Edsevössä siis huoltoasemalla katsellen viimaista peltoa. 

Olisin tylsistynyt kauemminkin, sillä ainoastaan se, kun käytin taskulamppua bussin pysäyttämiseen sai bussin pysähtymään. Olisin ollut lirissä, jos bussi ei olisi huomannut minua! 

Ajoin bussilla Kruunupyyhyn ja oli jo pimeää. Kruunupyyssä oli hylätty asema ja siellä kätkö. Loggasin siellä itselleni Kruunupyyn uudeksi kunnaksi. Päätin lähteä sitten vielä paikalliselle kirkolle. Kruunupyy sijaitsee nätisti joen rannalla ja kirkko oli toisella puolen jokea. Valaistusta täällä oli niukasti. Kätkö oli Kruunupyyn kirkon aidassa ja aika paljon sain kiviä siirrellä, ennen kuin löysin kätkön. Tällaisia ei oikeastaan saisi tehdä, sillä ne turmelevat aitaa. Toisaalta, ne kivet, joihin kätköilijät eivät olleet koskeneet, olivat ihan jäkälän peitossa. 

Kruunupyyn kirkko kiviaitoineen

Kruunupyyn kirkon vaivaisukko

Odotan bussia Kruunupyyn keskustassa ja kaikki paikat ovat kiinni ja uudenvuoden tragedit ovat ruvenneet jo paukkumaan. Paikalle kaartaa auto, josta avataan ovi ja huudetaan jotain epämääräistä mokellusta. Sen jälkeen tyyppi sulki oven ja ajoi tiehensä. Lopulta bussi tulee - eikä käänny keskustan pysäkille lainkaan! Sadattelen, että tein emämokan, myöhästyin viimeisestä bussista! Oli pakko mennä taksilla. Taksikuski sanoi, ettei Kokkolassa kulje paikallisbussit myöskään, joten minulla olisi ollut kolmen kilometrin matka joka tapauksessa. Toisaalta, olisin voinut missata bussin Edsevössä, jolloin tästä olisi tullut vielä kalliimpaa. Nyt "selvisin" alta neljän kympin. Racunassa sain levätä taas hieman ja lämmetä normaalilämpöiseksi. 

Illalla lähdin vielä geokätköilijöiden miittiin Patamäelle, jonne oli tuollainen mailin matka Racunasta. Jyrkän loppunousun jälkeen ja pitkän päivän päätteeksi olin melko vaisu. Kokkola tuli kuitenkin kuntakartalle. Kaupungin ilotulitus oli melko vaisu. Toisella puolella kaupunkia oli menossa yksityinen ilotulitus, joka kilpaili kaupungin ohjelman kanssa tasaveroisesti. Myös geokätköilijät ampuivat muutaman hienon tragedin ilmaan. 

Vuosi oli jo vaihtunut toiseksi, kun sain kyydin Racunaan, mutta yhden kätkön kautta. Sitä etsittiinkin hartaasti, vaikka se oli helppo. Väsyneenä tekee kaikenlaisia mokia ja olin ollut 19 tuntia koko lailla liikenteessä. 

Uusi vuosi ja nukun pitkään. Päätin kokeilla kuitenkin paikallisbussia, joka tulikin ajallaan ihan Racunan viereen. Juttelen kuljettajan kanssa niitä näitä minun suunnitelmistani. Bussi 7 kulkee Kokkolassa vähän joka paikkaan, joten myös Roskarukalle, missä geokätköilijöiden tapaaminen on. Ennen Roskarukaa haen kätkön, jota varten pitää kiivetä ensin pienemmälle kivelle, että voisi päästä suuremmalle lohkareelle jotta ylettyisi itse kätköön. 

Myös Roskarukalla on vähän hyistä ja vähän aikaa juteltuani niitä näitä. lähden kävelemään keskustaan. 

Mä ja outo lukijapatsas Kokkolan keskustassa. 

Keskustassa on todella hiljaista ja saan kätköillä rauhassa. Yksi kätkö on kvaakkujen lammikun vieressä rinteessä ja onneksi oksat pitävät eikä maa ole liukasta, muuten olisin saattanut pulahtaa sorsien seuraksi. Olisivat ne mahtaneet ihmetellä! 

Kun sitten ilta hämärtyi, palasin vähän etuajassa takaisin Racunaan viettämään viimeistä iltaa yksinäisyydessä. 

Seuraavana aamuna on sitten aika lähteä. Bussi menee Luodon kautta ja kerrankin näen seitsemän siltaa päivänvalossa. Pakkasta on kipakat kymmenkunta astetta ja meri on jäässä. Jäällä on joitain luistelijoita ja yksi pilkkijä. Saan myös nähdä hyvässä valaistuksessa Pietarsaaren ja Uusikaarlepyyn, jonka kirkosta oli avattu ovet niin, että jouluseimi oli näkyvillä. Näin myös Vöyrin kivipuiston vilaukselta. Odotin näkeväni peltopyitä pelloilla, mutta jouduin pettymään siinä suhteessa. Mutta minä jäin Sepänkylään Mustasaareen ja siellä taivalsin halki pihojen lähimmälle kätkölle. Sen piti olla helppo, mutta tarvitsin työkalua siihen ulottuakseni. Samoin oli seuraava kätkö, joka oli "piffin vieressä". Jäi epäselväksi minulle, mikä se "piffi" oikein on. Kokkolalaiset olivat kehuneet, että kätköillessä oppii sellaisia asioita paikkakunnilta, mitä ei koskaan muuten tietäisi. No, minä opin, että Mustasaaressa on piffi. Mustasaari joka tapauksessa kätkökartalle. 

Mustasaaresta alkoi taivallus kohti Vaasan hautausmaalla olevaa kätköä. Reittini vei minut Kivihakaan, jossa oli lähinnä laatikkomyymälöitä. Noin urbaaneista ympäristöistä teollisuusalueiden ohelle ikävimpiä ovat laatikkomyymälät. Tänään vielä niihin liittyi se, että liikennettä oli oikein paljon, koska oli alennusmyynnit menossa. Loppumatkan taivalsin vielä vilkasliikenteisen tien piennarta ja ylitin kaadetun risukon. Niitäkin on Suomi täynnä. 

Lopulta olin kuitenkin hautausmaan muurilla. Haasteen ehdot täytin leikiten, 120 matkalaista, eli kätköissä olevaa esinettä, joissa on koodi ja 120 löytöä mistä tahansa kätkötyypistä. Kätkö kuitenkin oli hankala ja se oli kätketty muuriin. Katselin sammakkoperspektiivistä niin, että hiukset meinasivat jäätyä ruohikkoon. Tästä oli kehkeytymässä nopeasti minun itkumuurini. Jotkut kivet olivat irronneet ja kurottelin syvälle muurin uumeniin, tuloksetta. Sitten mietin, mikä jekku tässä voisi olla ja löysin kätköpurkin tunnustelemalla. 

Hämärtyvässä illassa talsin kohti asemaa. Maisemat olivat tällä kertaa miellyttävämpiä. Vöyrinkaupunki on säilynyt, vanha osa Vaasaa. 

Vöyrinkaupungissa

Asemalla etsin vielä kätköä, turhaan. Pakkasta oli kiprakasti, joten halusin olla sisätiloissa mahdollisimman paljon. Rakot vihoittelivat jalkapohjassa. Vartija tuli sulkemaan aseman iltakahdeksan maissa. 

Halusin mennä illaksi kahvilaan, mutta avoinna olevaa kahvilaa ei löytynyt. Sen sijaan Sokos Hotellin yhteydessä oli "Wazaca"-niminen meksikolaispaikka. Halusin maistaa kaktusta. Tarjoilija tiesi, että kaktus on "tender-kaktusta". Googlettaminen antoi sen, että se on samaa kuin "Prickly Pear", jota olin syönyt Yhdysvalloissa. Ei oikein maistunut miltään. 

Wazacan safkaa: Vegetal queso relleno de verduras ja Cerdo

Wazacan safkat olivat hyviä. mutta en minä tänne ketään veisi treffeille. Ilmapiiri oli vähän rauhaton ja meluisa kuin kuuden euron pizzeriassa, mutta ruoat olivat mun kriteereilläni onnistuneet ja palvelu oli kohtalaisen joutuisaa. Arvostelut tästä paikasta vaihtelevat ääripäiden välillä, joten tämä on aika riskialtis paikka. Minun tapauksessani kannatti ottaa riski. Olutvalikoima vaikutti mielenkiintoiselta, mutta halusin valvoa siihen, kun Onnari lähtee. 

Onnarilla tein siirtymän tuiskuiseen Helsinkiin. Valitettavasti viereisillä penkeillä istui kaksi meluavaa Beavis & Butt-head -tyylistä kihertelijää, jotka katsoivat Hervantaan asti joitain videoita ja kommentoivat niitä kovaan ääneen. Mikä se on, että kohteliaisuus ja huomaavaisuus ovat niin harvinaisia nykyään. Aamulla olinkin aika huonosti levännyt ja vaivoin jaksoin odottaa bussia Hankoon. Myrkytin itseäni kofeiinilla. Schokakolassa oli enimmäisannokseksi merkitty puoli rasiaa päivässä, söin kokonaisen. Pakenin läpitunkevaa vilua ja viimaa menemällä suorilla kotiini ja vällyjen väliin Hangossa.