Ensimmäisellä koneella Iquitosiin. Lentokentällä oli heti aamusta hirveän paljon porukkaa. Peru on keskusjohtoinen maa ja ihmisten pitää tulla maakaupunkiin pääkaupunkiin saadakseen asiansa hoidettua.
Kone lensi Andien Cordillera Blancan yli. Sen korkein huippu Huascaran on 6
768 m.
Lentokoneessa tarjoiltiin Inka-Colaa. Sitä erikoisuutta oli pakko päästä maistamaan. Olen samaa mieltä kuin kaikki muutkin sitä maistaneet, että se on kuin joisi purukumia. Vähän erikoinen makuelämys ja se kuuluu niihin pakollisiin, kun täällä kerta ollaan, mutta totta puhuen elämä ei ole köyhempää ilman sitä. Pahisyhtiö Coca Cola valmistaa sitä tätä nykyä, sekin on syy olla varta vasten ostamatta sitä.
Iquitosin lentokentällä iskee vastaan kuuma ja kostea ilma, joka iski lasit huuruun. Ei mitään yllätystä tässä suhteessa. Iquitos on maailman suurin kaupunki, johon ei pääse maanteitse.
Koska oli sunnuntai, kaupungissa oli sotilasparaati. Perussa on sunnuntaisin jokaisessa kaupungissa sotilasparaati. Mietin, kumpaakohan ne rakastavat enemmän, niitä sotilaita vaiko niitä paraateja. Ehkäpä se yhdistää kaksi asiaa, mistä Etelä-Amerikassa tunnutaan tykkäävän kovasti.
Iquitosissa ei näkynyt kauheasti autoja, mutta sen sijaan motocarrillo-liikenne oli vilkasta. Aasiassa noita kai kutsuttaisiin tuktukeiksi. Pääsimme korkealle rantatöyräälle ja veneelle ja olimme pian Amazonilla.
|
Kanootti. Ihmisiä meloi noissa kanooteissa ja usein mukana oli koko perhe. Joku kutsuisi niitä alkuperäisasukkaiksi, mutten usko niiden olevan puhdasverisiä missään jokivarsilla. Kanootti on hyvä tapa opettaa lapset istumaan hiljaa paikoillaan. Nämä näyttivät äärettömän kiikkeriltä. Alukset, kuten meidän veneemme, ohittelivat niitä hyvin hissukseen ettei ne hörppäisi vettä. Hyvä tapa varmistaa se, ettei saa puhallusputkesta nuolta niskaansa. |
|
Tamshiyacu. Tämä oli ainoa vähän isompi kylä tällä seudulla. Alueelle tyypillisiä rakennuksia.
|
|
Merkkejä viidakkoon kohdistuvista hakkuista oli kaikkialla. |
Itse päävirralla oli vähän katselemista. Vedessä ajelehti paljon puutavaraa ja pinnan alla vaanivat hiekkatöyräät. Mahtaa olla hankalaa ajella veneellä Amazonia. Saavuimme puolimatkan krouviin Tamshiyacuun. Toi "yacu" tuntuu toistuvan näissä nimissä. Se on ketshuaa ja tarkoittaa vettä. Inkojen kieli on jotekin paikkaan kuulumaton täällä sademetsässä. Siihen varmaan liittyy jotain historiaa, mistä minä en tiedä mitään.
Tamshiyacu merkitsee minulle nyt paljon, koskapa siellä on aloitettu suuret sademetsähakkuut ja "Rettet den Regenwald" -järjestö on sekä
infonnut niistä että pyrkinyt saamaan ne loppumaan.
Sademetsää on tietysti hakattu niin kauan kuin siellä on länsimaisia ihmisiä ollut ja alkuperäisasukkaita on tapettu kuin eläimiä, ehkä kohdeltu huonomminkin kuin eläimiä. Yhdysvaltalaiset tuntevat syystä katumusta alkuperäiskansojensa tuhoamisesta, mutta entäs Brasilia tai Peru? Kannattaa lukea Bernard Grzimekin "Harmaakarhusta silmälasikäärmeeseen". Niitä käytettiin elävinä maalitauluina, joita humalaiset ammuskelivat ja lopuksi ne valeltiin petrolilla ja pistettiin palamaan. Joitain ihmisiä ristiinnaulittiin. Naiset raiskattiin ja tapettiin. Putumayolla väestö tipahti kymmenesosaansa.
Tamshiyacun vesissä uiskenteli delfiinejä. Ne eivät olleet Amazonin vaaleanpunaisia delfiinejä.
|
Boliviantoro kurkkii kolostaan |
Perillä viidakkoasumuksilla, Muyuna Lodgella, oli tilaisuus käydä pienellä kävelyllä viidakossa. Kolibrien ja tangaroiden lisäksi siellä oli palmuja, jotka pystyvät liikkumaan paikasta toiseen.
|
Palmu, joka kävelee tarvittaessa parempaan kasvupaikkaan.
|
Yöllä sitten Muyuna Lodgella huuteli typerästi nimetty pampanpöllönen. Todellisuudessa pöllönen ei tietenkään asusta pampalla, vaan viidakossa. Joka tapauksessa, sen eksoottinen, rullaava huuto tuuditti minut uneen. Asumuksen seinä oli hyttysverkkoa, jonka toimivuutta epäilin. Paranoia oli kuitenkin turhaa, paikan nimi kun on Yanayacu ja "yana" tarkoittaa mustaa. Vedessä on niin paljon tanniineja, että se karkoittaa malariasääskiä. Kannattaa opetella muutama sama ketshuaa, niin säästyy turhilta peloilta.