Pääkohteena oli Torholan luolaan tutustuminen. Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola. Aivan kuin kaikki muukin suuri tässä maassa, sen koko on aivan liian pieni minulle. Torhola oli pikemminkin kokoa XS kuin 10XL. Jos minulla ei olisi ollut kuvassa näkyviä tikkaita, olisin ehkä luolassa vieläkin. En suosittele luolaan menemistä yksin!
Karkalin luonnonpuisto oli toisaalta upea, toisaalta pettymys. Pentti Linkolan mukaan luonnonpuistot ovat Suomen viimeiset erämaat. Odotukset olivat siis kovat, mutta jouduin pettymään, koska puistossakin oli tehty hakkuita, tosin "kunnostuksen" nimissä, mutta silti. Siellä oli myös ollut tila joskus sata vuotta sitten.
Vaikka se ei ollutkaan mitään kirveen koskematonta metsää, aarnimetsää siellä oli yllin kyllin. Havaitsin useita pähkinähakkeja ja pari pohjantikkaa. Tänne oikeasti pitäisi tulla retkelle keväällä varhain aamulla ja varata pelkästään luonnonpuistoa varten koko päivä! Nyt olin puistossa vaivaiset 35 minuuttia,
Luontopolulla oli paikoin liukkaat pitkokset.
Kärkelän idyllinen ruukki on syrjässä kaikista maanteistä ja turistivirroista. Ehkäpä kuvaan on tallentunut jotain paikan tunnelmista ja väreistä.
Kärkelässä on myös Kalliolan yksikkö, jossa edesmennyttä puolisoani hoidettiin päihderiippuvuudesta. Hän oli ollut mielisairaalassa viidesti ennen Kärkelään menoa. Sen jälkeen hän ei sinne enää joutunut, vaan eli 22 vuotta. Hän puhui usein Kärkelän hoidoista myönteiseen sävyyn, mutta sanoi myös sen, että talossa on paljon rottia.
Kiskossa on linnanrauniot, eikä niitä ole mainittu missään turistioppaissa. Koska olen geokätköilijä, niin sain tietää paikan olemassaolosta. Linnassa oli pari kunnon salia säilynyt, mutta ylempiä kerroksia ei. Kuinkahan paljon tällaisia salassa olevia linnoja on Suomessa? Ainakin Grabbacka Karjaalla.