Hiljaista ja meluisaa

Hanko-Karjaa -junassa herää jälleen kysymys, onko julkiset palvelut varta vasten tehty niin vastenmielisiksi, että on pakko käyttää yksityisiä. Toinen kysymys, mikä siinä junassa herää on pitääkö olla kuuro, ettei tulisi hulluksi. Jatkuvia kuulutuksia, mikä tuo mieleen Pietarin metron ja "plonk"-ääni, joka on kuin hirvikivääri laukeaisi korvan juuressa. Sen lisäksi ovien sulkeutumisääni on kuin liitu kirskuisi taulua vasten. Se pysähtyy myös Santalassa, mikä hyödyttää lähinnä vain sienestäjiä kontrastina siihen VR:n politiikkaan, että Suomessa pyritään maailman nopeimpiin juniin, jotka eivät pysähdy asemilla laisinkaan. Erityisesti tällä reissulla huomasin, ettei Mäntsälän Levannossa ole pysäkkiä. Sen sijaan suppilovahveroiden ja haaparouskujen takia pitää pysähtyä Santalan autiotalon pihaan.
Kohteenani oli Orimattilan Salusjärvellä oleva geokätköilijöiden tapaaminen Hallo! Geoween. Koko viikonloppuna ei kulje bussit tällä alueella, vaan sunnuntaina lähin kulkee Orimattilassa, epämiellyttävästi noin 13 kilometrin päässä.
Toinen kohteeni on Levannolla oleva Mara-laavu. Näiden välissä on noin 8½ kilometriä matkaa tietä myöten. Juna kulkee alueen läpi ja moottoritie, mutta mikään ei pysähdy siellä, viikonloppuna.

Ikävästi sattui satamaan vielä ja kun bussi tuli Mäntsälän keskustaan, satoi oikein rapsakasti. Päästyäni pysäkille Levannossa sade oli kuitenkin tauonnut. Laavulle oli 1½ kilometriä matkaa. Pidin huomaamattani aika tavalla kiirettä, koska halusin taittaa välin sateen lomassa. Se onnistui ja saavuin laavulle. Hämärsi huomattavasti, vaikka oli iltapäivä. Etsin käsiini kätkön ja kuittasin itselleni 33. laavun. Laavuhaasteeseen tarvitaan 50 laavua. Paistoin lisäksi makkaraa. Yksin ollessa on hyvä, kun kukaan ei arvostele sitä, että työnnän makkaran suoraan liekkeihin, enkä kiduta sitä hissukseen hiilloksella. Makkaran liekittäminen on samanlainen ruokamoka kuin kylmä Sake, joensuulainen kalakukko tai eestiläisen mustamakkaran syöminen Tammelan torilla Tapolan kioskin edessä. Jostain aina ilmaantuu eräjorma, joka sanoo, että makkaraa pitää kiduttaa hiljakseen hiilloksella, vaikka totta puhuen en pysty kertomaan näiden kahden makueroa.

Laavulla

Myös Mara-laavu on saanut kritiikkiä siitä, ettei se ole laavu lainkaan, vaan grillikota. Minäpä hifistelen vielä enemmän ja sanon, että se on keskiliesimaja. Lämmintä se ei pitänyt laisinkaan, koska oven alla oli 20 cm leveä rako. Nuotio oli vain makkaroita ja valoa varten. Lopulta en jaksanut pitää sitä valoa varten, vaan nautin täydellisestä ja harvinaisesta hiljaisuudesta ja pimeydestä. Tätä on maaseudun rauha!

Kuudelta tuli herätys, kun laavulle ilmaantui nainen koirineen. Koira oli tietysti innostunut, kun oli tuoreita hajujälkiä. Taskulampun kanssa eri suuntiin, muun muassa laavun oven raosta sohitellut nainen käski tiukasti koiraa. Tuli koiraa sääli. Myöhemmin ajattelin, että ehkäpä nainen oli peloissaan, kun tiesi, että koira oli saanut vainun tuoreista jäljistä laavulla ja pelkäsi, että siellä sisällä olisi jokin pahis. Tunsin siis sääliä naista kohtaan. 

Pikku hiljaa heräsin itsekin. Olin ihan gung-ho, eli kuten exä sanoi "pillu torvella" välimatkan kulkemisen suhteen. Taksit maksaisivat suunnillen yhtä paljon kuin reissu Savoon. Olin liikkeellä ennen auringon nousua, päivä kun ei tahdonnut mitenkään valjeta lokakuussa. 

Ensimmäisessä aivan mahdottomassa tien mutkassa lähti polku oikeaan suuntaan ja arvelin sen aivan oikein olevan oikaisu. Vähän matkan päässä olin katsonut samanlaisen oikaisun, mutta siihen olikin rakennettu aita. Onneksi pääsin aidan kolosta rymistelemään läpi. Mukavia pikkuteitä pääsin Hunttijärven rannalle, missä oli uimaranta, joka ei näin lokakuussa ollut kovinkaan kutsuva. Söyringintiellä vihelteli pyy metsikössä ja vähän ajan kuluttua harmaapäätikka huuteli. 

Näillä paikkeilla tie alitti sekä junaradan että moottoritien. Eikä täällä pysähdy mikään liikenne! 

Uusi kunta, uudet seikkailut. Grim reaper -hevonen

Salusjärvellä päätin taas oikaista. Metsä järven rannalla näytti olevan harvaa. Se johtui siitä, että se oli suota, mutta sen tajusin vasta ollessani siellä. Suo nielaisi toisen kenkäni. Sain sen kaivettua pois suosta. Loput tästä taipaleesta oli rääseikköä ja ojia. Sen jälkeen tulin mökkitielle, missä kottikärryä kuljettava mökkiläinen katsoi minua vähän oudosti. Seuraavaksi oikaisin soramontun halki. Salusjärvellä oli puissa pyrstötiaisia. 

Arkun sovitusta

Saavuin leirikeskukselle. Lyhyen odotuksen jälkeen tuli paikalle muitakin ja pääsin sisälle. Olin taas hikoillut vaatteeni kylmiksi. Pääosan ajan juhlallisuuksista viihdyin makuusalissa, kun kuulin kolmatta kertaa laulettavan karaokessa "mielinmäärin kahvia ja tupakkaa". Se jotenkin huvittaa minua, kun en juo kahvia enkä polta tupakkaa. Vaivauduin käymään vain eräällä lähellä olevalla kätköllä ja saunassa. Oli kuitenkin liian kylmää käydä uimassa, jo pelkkä laituri sai jalkapohjat palelemaan. Joka tapauksessa, sain Orimattilan kunnaksi, josta olen löytänyt kätkön.  

Makuutilassa nukahtaessani pari kävi suhdekeskustelua: "Sääntökirjaan tulee lisäys, että silmien muljauttelu on kielletty!" Olin kerrankin onnellinen ihan sinkkuna. Saan muljautella silmiäni, minua ei koske sääntökirjat eikä makkaranpaiston ohjeet! Karaoke loppui neljän maissa aamuyöllä, sen jälkeen sain muutaman tunnin nukuttuakin. Mikä kontrasti edellisen yön hiljaisuudelle!

Aamulla pummasin itselleni kyydin Hyvinkäälle. Hyvinkäällä sain logattua rautatieasemahaasteen purkin, johon pitää löytää 50 kätköä rautatieasemilta Suomessa. Muutama vielä puuttui, esimerkiksi Hyvinkään Hanko-radan asema eli museoasema. Jäinpä siis sinne. 

Ilma oli tihkuista, mutta yllätyksekseni asema oli auki. Siellä esiteltiin interrailia. En ole koskaan reilannut, koskapa minua ei kauheasti ole Eurooppa kiinnostanut, kun sitä olin jo lapsena nähnyt tarpeeksi. Eurooppa on kesy kuin vauvan pesusieni ja suurin intohimo Euroopassa on pullot, joista tulee joko punaista homeen makuista litkua tai vaaleaa homeen makuista litkua. 

Tuollainen elämä ei ole minullekaan tavatonta

Hieno graffiti, mutta miksi noin paljon roskaamista?

VR:n vanhan hyvän ajan asemakahvila

Hanko-radan aseman kätkö sen sijaan vaati vähän ryömimistä, mutta sain sen käsiini. Ei ole kauhean mukava ryömiskellä lokakuun kylmässä ja sateessa. 

Hyvinkäältä sitten Helsinkiin. Juna oli paljon hiljaisempi kuin Hangon juna ja siellä kuulutettiin esimerkiksi kaksi asemaa kerralla ja vain kahdella kielellä.

Helsingissä söin ruokaa ja etsiydyin kirjasto kymppiin.

Kirjasto kympissä oli ankan jäljet lattiassa. Sanoin iloisesti "kwack" joka askeleella. 

Kirjasto10:n suvanto. Siellä on tarkoitus olla, niin kuin kirjastossa, eli hiljaa

Kirjastossa oli hiljainen paikka, "Suvanto". Aikoinaan, kun minä elin pahassa Kekkosslovakiassa, niin silloin koko kirjasto oli hiljainen paikka. Keksintö on sinällään hyvä, mutta se ei toimi. Se on kuin ravintolassa olisi koppi tupakoimattomille. Paljon kivempi olisi, jos kirjastossa olisi oma huone meluajille ja kaikkialla muualla olisi hiljaista. Suvanto ei ollut meluton paikka, vaan muusta kirjastosta kantautui sinne melua. Sitä paitsi tummempi väki kävi latailemassa siellä kännyköitään ja puhui samalla. Siellä soi jopa sinne unohtunut kännykkä. Mitäpä, jos kirjastossa olisi lataushuone kännyköille.

Illalla siirryin Y-junalla Karjaalle. Myös Y-juna oli hiljainen. Nythän ollaan lopettamassa Y-juna, joka käy sellaisissa paikoissa kuin Siuntio ja Inkoo. Sen sijaan suppilovahveroiden ja kangastattien takia pitää pysähtyä Santalassa.

Rupeaa olemaan vuoden ulkona yöpymiset pulkassa. Teltassa kaksi yötä Maarianhaminassa, yksi Kökarissa, kaksi Hauholla = viisi yötä, laavulla Yläneellä, Marttilassa, Lahdessa ja kahdesti Mäntsälässä = viisi yötä. 

Liebster -award, vastaukset

Sain Liebster-awardin kysymykset Kotona kaikkialla-blogin Mirjeltä, kiitokset hänelle!

Missä olisit mieluiten juuri nyt?

Boliviassa. Olen aina heittänyt, että "voi jos olisin Copacabanalla!", siis Bolivian Copacabanalla Titicaca-järven rannalla, mutta Copacabana on kallistunut. Salar de Uyuni olisi kiva nähdä, sillä harmittaa kyllä, että en nähnyt sitä Etelä-Amerikan kierroksella.

Jos suosittelisit ”kaiken nähneelle” matkaajalle kohdetta, mikä se olisi ja miksi?

Kemerovon jeti-puistoa Siperiassa. Minua rupesi kiinnostamaan Yhdysvalloissa isojalan jahtaaminen ja isojalan jahtaajat. Lapsena kiehtoi tarinat sen eteläamerikkalaisesta versiosta, sacharunasta. Kun nyt olen molemmissa Amerikoissa käynyt, niin olen aika vakuuttunut siitä, ettei isojalkaa ole tai että se kuuluu sarjaan paranormaalit ilmiöt. Tässä matka itsessään on tärkeämpi kuin päämäärä. Paranormaalin loistaessa poissaolollaan normaalit eli kirjoissa ja kansissa olevat eläimet, metsäpurot, auringonlaskut ja vuoret tekevät reissusta sen arvoisen. Ai niin, toistaiseksi viimeisin kokemukseni paranormaalista on ollut etiäinen Lapissa. Kukapa tietää. No, valitettavasti maapallo aika hyvin tiedetään, mutta olettamalla, ettei tiedetä pääsee hyvin kiinni entisten aikojen löytöretkeilijähenkeen. Ai niin, jos jetin kanssa ei onnistu, niin Jakutiassa on mystinen kuolemanlaakso, missä on kuulemma muukalaisten rakentama planetaarisen puolustusjärjestelmän osa. Tosikko ei kannata näillä retkillä olla.

Missä ja miten sinä olet ollut eksyksissä?

Amazoniassa. Kun päällä on 35 metriä puutavaraa, gpsillä ei tee mitään. Jäin ryhmästä jälkeen, kun piti kuvata jassanaa. Kun jassana oli kuvattu, huomasin, ettei jengiä näy missään.

Tätä kuvatessani eksyin

Amazoniassa suot ovat yleensä jokien suuntaisia, entisiä joenuomia. No, huomasin sitten tuoreet macheten jäljet puissa. Machete on lähinnä suunnistusväline, ei raivausväline.


Milloin ennakkoluulosi ovat osoittautuneet vääriksi?

Minä olen tulipunainen kommunisti ja vaikka marksismi-senilismi ei ole nimenomaisesti sen kommunismin haara, jota kannatan, niin silti olen pitänyt Neuvostoliittoa arvossa, etenkin sen paria viimeistä vuosikymmentä ja nykyistä Venäjää taas hyvin takapajuisena yhteiskuntana. Todellisuudessa moni asia on nykyisin paremmin kuin ennen.

Näinköhän, että lyöt kättä monopolimiehen kanssa. Monopoli kehitettiin kritisoimaan suitsematonta kapitalismia. 

Ruokakaupat ovat täynnä pakotteista huolimatta

Modernia Venäjää ei tietenkään pidä verrata 1980-luvun Neuvostoliittoon, niin kuin ei modernia Suomeakaan pidä verrata 1980-luvun Suomeen, vaan pitää verrata siihen, mitä Neuvostoliitto olisi mahdollisesti ollut nyt. Se on tietysti vaikeaa, mutta helpompi on todeta, että monella menee tosi hyvin nykyään. Monella menee myös tosi huonosti, mutta se ei muuta minun ennakkoluulojani.

Minkä stereotypian olet todennut paikkansapitäväksi?

Saksalaisille arbeit on tosi tärkeä ja yhdysvaltalaiset ovat tosi ystävällisiä? Mutta stereotypiat ovat luonteeltaan negatiivisia. Meksikosta on sanottu, että siellä menee "poikuus, auto, rahat, henki". Ei nyt ihan niin, mutta en ole pelännyt henkeni puolesta Suomen ulkopuolella missään niin paljon kuin Meksikossa. Meksikossa lähti porukkaa seuraamaan kadulla perässä. Amerikkalaisia kyttiä pidetään machoilevina ja totesin sen stereotypian oikeaksi, kun muutama niistä kliksutteli varmistinta mun korvani juuressa. Koko minun pidätykseni oli sitä paitsi pelkkää kiusantekoa. Dokaavat ugrit? Puhutaanpa nyt karjalaisista rajan takana. En tavannut ainoatakaan, joka olisi puhunut karjalaa ja ollut selvin päin. Kohtaamiset sateenkaariväen kanssa? Vaikka niin kovin moni homomies on karhu, niin tämä stereotypia pitää kyllä paikkansa monen kanssa. Stereotypia transsukupuolisista on, että vikaa on päässä ja kyllä jo julkisuudessakin on ollut tämä ja tämä, jotka kyllä todistavat, ettei kaikki ole oikein kotona. Ei se tarkoita sitä, etteikö heidän tunteensa omasta sukupuolestaan olisi legitiimi.

Millainen olisi täydellinen päiväsi, ellei rahalla ja fysiikan laeilla olisi merkitystä?

Päivä on lyhyt aika, mutta olen halunnut joskus tutustua kaikkiin maailman maiden ihmisiin ja minun tapauksessani "tutustuminen" tarkoittaa lakana-akatemiassa sängyssä. Tulokseni tähän asti on surkeat kolme maata, tosin yhtä monta mannerta.

Onko jotain mitä olet nähnyt/tehnyt kohteessa tv-sarjan tai elokuvan inspiroimana?

Venetsiassa piti tsekata Venini Glass, joka on tietysti tunnettu James Bond -leffasta "Moonraker". Muoks. lisään. Sotheby's Lontoossa, joka on James Bond -leffassa "Octopussy". Bodega Bayssa olen käynyt, koska se oli Hitchcockin linnuissa. Suurin osa filmistä on kuvattu tosin Bodegan kylässä lähellä Bodega Bayta.

Paras pakkausvinkkisi?

Kahdet housut mukaan tai housut ja hame ja pistä housut ensin päälle. Housut repeävät kuitenkin tavalla, mikä on mahdollisimman nolostuttava, joten reissu ei mene pilalle sen takia, kas kun on hame varalla. Jos lähtee jonnekin rymyämispaikkaan, niin sitten vielä yksi hame tai yhdet housut lisää.

Meri vai vuoret?

Vuoret. Mun olisi pitänyt jo nuorena aloittaa meren kanssa, mutta en aloittanut, siksipä vuoret. Vuoret ovat aina maalauksellisia. Vuorilla on aina kivoja yllätyksiä, kuten endeemisiä kolibreja. Varmasti meren pohjassakin on kivoja yllätyksiä samaan tapaan, mutta mistäs minä sen tietäisin, elämä on liian lyhyt kaikkeen.

Mikä on erikoisin eläin, johon olet matkoillasi törmännyt?

Lattanokkanappari tuskin sanoo mitään, mutta se on rusehtava, vaatimattoman näköinen lintu. No, sitä atrapoitiin Sucusarilla, eikä se pelkästään tyytynyt vastaamaan, vaan se suuttui: syöksyi päristäen kohti kuin ohjus. Sen jälkeen se meni takaisin puuhunsa, josta tipahti koko latvus alas. Sen sijaan hoatsin sanoo monelle enemmän.

Hoatsineja palmuissa

Hoatsin tuo mieleen muinaisuuden, kuten esimerkiksi liitukauden. Minä vietin kaksitoista vuotta liitukautta ja se tuntui kyllä esihistorialliselta. Siinä koulussa oli dinosauruksia ja fossiileja.

Aika omituisia eläimiä olen nähnyt, tai omituisissa paikoissa. Olen nähnyt haisunäädän keskellä Amazonasia, ei pitäisi olla siellä ja nuolimyrkkysammakon puussa, ei niiden pitäisi olla puussa. Peitsikolibri eli lentävä nuppineula on nähty, samoin runokolibri, maailman pienin pitkän matkan muuttolintu, ja Euroopan harvinaisin muuttava varpuslintu. Salton Sealla näin puolen miljoonan parven uikkuja, paitsi että arvioin kokoluokan väärin ja niitä oli todennäköisesti miljoonia.

Vähän liioittelen, jos sanon, että luontodokumentit haukotuttavat minua ja toivon, että ne näyttäisivät jotain, mitä minä en jo ole nähnyt. Näin on etenkin läntisen pallonpuoliskon kanssa.

Jos sinun pitäisi antaa yksi ohje ensimmäistä kertaa ulkomaille lähtevälle, mikä se olisi?

Riko turistimuotti. Jos sinua ei kiinnosta kirkot kotimaassa, niin miksi sitten ulkomailla. Toisaalta, jos sinua kiinnostaa jokin kotimaassa, tee samaa kaukomailla, jos se suinkin on mahdollista. Hylkää ensin ajatus siitä, että lomalla pitäisi käyttäytyä jotenkin eri tavalla kuin arjessa ja sitten hylkää se, että arjessa pitäisi käyttäytyä eri tavalla kuin lomalla.


Koska Liebster-award on kiertänyt jo niin monessa blogissa, en pistä tätä eteenpäin. Mutta jos sinulta se vielä puuttuu, niin kerro kommenteissa, niin saat minulta 11 kysymystä!  

Geokohdepäivä

Geokohdepäivä lähestyi, eikä minulla ollut ideoita sellaisen hankkimiseksi. Geokohdepäivästä saa muistoksi virtuaalisen matkamuiston eli eräänlaisen lämiskän omiin tietoihinsa geocaching.com -palvelussa. (Virtuaaliset matkamuistot eivät kerää pölyä eivätkä vie tilaa). Geokohde esittelee jotain geologista muodostumaa, tyypillisimmin harjua tai hiidenkirnua. Esimerkiksi Pietarissa se esittelee pylvästä, johon on mitattu Neva-joen vedenkorkeus ja Turussa taas joutuu mittaamaan Aurajoen sameuden. Kätkön saa siitä, kun suorittaa kohteeseen liittyvät tehtävät. Helpoiten saavuttaisin sellaisen Turusta tai Helsingistä, mutta Pohjolan Liikenteellä on meneillään alennusmyynti. Käytännössä se rajaa etsimisen Savoon. Samalla saisin mahdollisesti uuden kunnan kartalle. Sen takia Kuopio oli poissuljettu. Kohde pitää olla myös saavutettavissa suuremmitta tuskitta julkisilla. Varkaudessa olevat tafonit olivat reilun parin kilometrin päässä linja-autoasemalta.

Ruokahalu kasvoi tietysti päivän lähestyessä ja päätinkin jatkaa Varkaudesta vielä Leppävirralle ja jopa Kuopioon. Syynä Kuopioon menemiselle oli se, että pysäkki on pelkkä penkitön levike viitostien varressa, bussi tulee yöllä, eikä varmastikaan mikään paikka Leppävirralla ole auki. Tietysti myös sää oli raaka, tuuli puhalsi pohjoisesta ja kävi luihin ja ytimiin. Huomasin jostain sellaisen jutun, että lihava palelee vähemmän kuin laiha. Ei ole niin, vaan sitä varten lihava on lihava, kun elimistö haluaa suojata itseään paleltumiselta.

Joka tapauksessa, Varkauteen. Karjaan asemalla oli valot poissa ja joku vitsaili, että VR säästää. Minusta se oli perin hauskaa, kun säästäminen menee ihan älyttömyyksiin ja etenkin matkailijan mukavuuden kustannuksella. Kuinkahan paljon maksaisi, että kaikkiin Suomen pysäkkeihin tehtäisiin katos ja penkit.

Karjaalla säästetään

Helsingissä sitten ostan kolmioleipiä ja menen Pohjolan liikenteen bussiin. Pohjolan liikenne mainostaa "vietä marraskuu mukavuusalueella". Arvostan erityisesti sitä, että bussissa on pistorasia, joten voi ladata kännykkänsä ja gps:nsä. Busseissa on myös WC, johon melkein mahtuu, muttei aivan ihan, mutta isompi se on kuin Onnibussilla.

Kun laitteet olivat latauksessa, en saanut niitä tarpeeksi nopeasti toimivaksi, kun bussi pysähtyi Mikkelissä vähän tavanomaista pitempään. Olisin ehkä kerinnyt käydä lähikätköllä, mutta ei se jäänyt harmittamaan. Mikkeliin palaan kyllä.

Perillä Varkaudessa on sää nollassa. Onneksi ei sentään ole lunta, sillä lumi peittäisi geokohteen ja monet kätköt. Käyn hakemassa lähikätkön linja-autoaseman luota. Se on viimeinen viidestäkymmenestä kätköstä, jonka tarvitsen 0 km Suomi-haasteeseen. Samalla saan uuden rautatieasemakätkön, niitäkin tarvitaan 50. Sen purkki on Hyvinkäällä, eikä minulla ole kiire niitä hakea, koska en jalkaudu Hyvinkäälle lähiaikoina. Kirkkoja kerätään sata, mutta niidenkään kanssa ei ole kiire, koska en ole menossa Hämeenkyröön. Kätköstä tulee minulle Varkaus kuntakartalle!

Joka tapauksessa, seuraava kätkö on kirkko. Menen Pirttivirran yli ja koordinaatit osoittavat paikalle, jossa on kirkon kello telineessä. Tämä ei ole purkin paikka, vaan sen saa selville vastailemalla kysymyksiin tai noudattamalla aarteen etsintä -tyyppisiä kirjallisia ohjeita. Nyt minulla ei ole sellaiselle kiertokävelylle aikaa, vaan suunnistan suoraan tafoneille. Parissakymmenessä minuutissa olen paikalla. Olen varannut kolme tuntia aikaa Varkaudessa olemiseen.

Vapaaehtoinen tehtävä näissä on usein ottaa kuva itsestä geokohteen kanssa, mutta tehtävässä luki sitten, että pitää ottaa kuva GPS-laitteesta tafonien kanssa. No, minä olin jo valmiiksi istumassa tafonien kanssa samassa kuvassa, niin otin sitten kuvan itsestäni ja GPS:stä. 

Varkaudessa olen käynyt useinkin, mutta en viime vuosina. Exäni on asunut Varkaudessa lapsena ja kerran eräs mummo kysyi häneltä bussia Puurtilaan. Jotkut sitten pelasivat siinä lähellä jalkapalloa ja mummo sanoi venyttäen "jjjjjjalkapallo". No, Peetu heti matki sitä ja sanoi, "niinpä on, jjjjjjalkapallo". Osa Peetun tuhkista on sukuhaudassa Varkaudessa, mutta hautausmaa ei ole lähellä keskustaa. Minun sukulaisia adoption kautta asuu Varkaudessa ja siellä sanotaan "varkaatelaeset". Varkauden nimihän tulee siitä, että pienet sivuhaarat vievät vettä pois päävirrasta.

Seuraava kätkö oli sillan takana, mutta se oli liian korkealla. Olisi siinä ollut lähelläkin, mutta se taas oli liian ryteikössä. Tällainen itsensä säästäminen osoittautui kannattavaksi. 

Ahlströmin puistossa oli myös kätkö, mutta kätkön luona oli penkit ja eikö vain, paikalliset spuget istuskelivat siinä juuri kätkön nollapisteen lähellä. No, minä päätin istua viereiselle penkille ja tehdä inventaarin reppuni sisällöstä. Spugeja sellainen ei onneksi kiinnostanut. Kun olin saanut inventaarin tehtyä, myös kätkö oli löytynyt ja logattu ja olinkin valmis jatkamaan matkaa. 

Tulin ruukinpatruunan talolle, joka on ilmeisen harvassa olevia vanhoja taloja Varkaudessa. Se näytti olevan tyhjillään. 

Ruukinpatruunan talo

"Stoppoo"? Onko se jotain uutta savoa? Sitä paitsi, savolainen ei sano mitään suoraan. Pitäisi olla "immeistä lähellä tai immeisestä kaakana, riippuu, kuka immeinen on ja missä hän kulukee. Seisahu!"

Tulin ankkurille ja muistinkin sen kirkkokätkön "aarrekartasta". Sen vieressä oli puuta esittävä reliefi. Se on varmasti mainittu "rahapuu". Ohjeet johdattavat oikeaan suuntaan ja lähdin takaisin Pirttivirran yli.

Ahlströmin tehdas hallitsee Varkauden keskustaa

Vinkeän näköinen talo Pirttivirran varrella

Kovasti isänmaallinen näky

Kätkön ohjeet johdattivat minut vanhalle hautausmaalle, josta purkki sitten löytyikin vaivattomasti. Tällä hautausmaalla oli mukava tunnelma ja olisin varmasti ollut siellä pitempäänkin, mutta kun kylmä vaivasi, niin halusin sisätiloihin. 

Varkauden linja-autoasema lupaa esimerkiksi WC:n, mutta mitä hyötyä siitä on, jos se on kiinni. Näin lauantaina se tarjoili vain raput istuttaviksi, onneksi kuitenkin sisätiloissa. Kun vähän aikaa olin odottanut ja käynyt ulkona kuvaamassa ruskaa, niin sen portaikonkin ovet menivät lukkoon. Onneksi minulta ei jäänyt mitään sisälle. Varkauden linja-autoasema - nolla pistettä! 

Vanha rautatieasema oli kunnostettu kahvilaksi, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Ei myöskään huvittanut kävellä kätkölle minnekään, rupesi painamaan kävely jaloissa ja kävelyä tulisi pian lisää. Selkeä signaali siitä, että pitää vaihtaa paikkakuntaa. 

Leppävirta on minulle erittäin tuttu paikkakunta, sillä olen pyöräretkeillyt aikoinaan sitä ristiin rastiin; ja mikä ettei, Leppävirta tarjoaa mahtavia maisemia esimerkiksi kirkonkylästä Soisaloon siirryttäessä, Soisalon useilla mäillä ja Orinoron rotkolaaksossa. Kirkonkylä sijaitsee korkealla mäellä veden ympäröimänä. Montaa samanlaista en tiedä Suomessa, Kiihtelysvaara ja Outokumpu sijaitsevat mäillä, mutta ei ole vettä lähellä. 

Leppävirralla jään pois Unnukassa, kirkonkylän laidalla. Haen paikallisen kätkön ja niinpä Leppävirta tulee kuntakartalle minulla. 107. kunta, 210 vielä käymättä. Toinen kätkö on Kalmalahden taistelun muistomerkillä. 

Kalmalahden taistelun muistomerkki

En paljon ymmärrä sotilasasioita, mutta Kalmalahden taistelu Suomen sodassa sössittiin pahemman kerran. Ensin savolaisia oli kielletty taistelemasta, mutta silti ne hakivat kontaktia viholliseen. Sitten vihollinen ilmaantui Leppävirralle jäälle pitkänä rivistönä ja lähelle sulapaikkaa. Ne olisi kaikki voitu teurastaa sinne, mutta lopputuloksena ammuskeltiin vähän tykillä ja suuri osa varmasti pääsi karkuun. Leppävirran kirkkoherran kävi vihollista sääliksi ja hän opasti niitä niin etteivät ne menneet suoraan sulaan. Taistelusta olisi voinut siis tulla eeppinen verilöyly, joka olisi vähintään keskeyttänyt Venäjän invaasion Savoon, mutta tilaisuus menetettiin. 

Suojeluskunnan pystyttämä muistomerkki ei ole itsessään kummallinen, mutta se on museotien varrella ja museotie on nätimpi kuin muistomerkki, joka sijaitsee nyt periaatteessa selkä viitostiehen päin. 

Leppävirran nollakilometrinen on sillan alla ja tutkailin paikkaa vähän ja päätin olla menemättä sinne. Laiskuutta vaiko väsymystä, ehkä enemmän väsymystä. 

Istuskelin paikallisella Tebbarilla ja latasin laitteitani. Tässä välissä oli kerinnyt jo pimeä tulla. Kun aikaa vielä oli, päätin kokeilla paikallista kirkkokätköä. Viimeisin kätköä etsinyt ei ollut sitä löytänyt ja yleensä se on sen merkki, ettei sitä kannata yrittää. Muutakaan ei oikein ollut, enkä viitsinyt viettää koko iltaa Tebbarilla, joten ylös mäkeen. 

Oli syksyisen säkkipimeää ja kirkon seutuakin oli valaistu perin niukasti. Tiesin jo, että saa varautua pitkään etsintään. Touhusin kiviaidan parissa, se oli hautausmaan aita. Sitten huomasin, että aidan takana seisoo tumma hahmo, kasvot kääntyneinä minua kohden. Seisoo vielä oikein korokkeella, että näkisi paremmin. Hetkeksi iski kauhu. Sitten tajusin, että se on patsas. 

Patsaan hahmo katsoo aidan yli

Pitkän työskentelyn jälkeen kätkö löytyi ja palasin Tebbarille. Nyt jo alamäkikin rasitti koipiani. Tebbari sulkeutui yhdeksältä, joten jouduin odottelemaan loput 42 minuuttia ulkoilmassa. Istuskelin Unnukan Kotipizzan terassilla. Siihen olisi helposti voinut vaikka nukahtaa, Onneksi kännykässä on niin paljon kaikkea ajanvietettä, että se pitää hereillä.

Seuraavaksi Kuopioon. Toinen kerta täällä tänä vuonna ja on harvinaista nykyään, että käyn Kuopiossa. Kuopion hyvät puolet ovat kaunis, von Wrightin teoksista tunnetuksi tullut järvi -ja mäkimaisema, hyvät talviurheilumahdollisuudet ja kalakukko. Huonona puolena on se, että Kuopio on korkealla kisassa Suomen "Fucking Åmål" -paikkakunnasta, eli ahdasmielinen junttila. Toisin kuin oikeassa Åmålissa, Savossa vitsiksi riittää jo pelkkä sanojen viäntely, ei tarvitse olla mitään juonenkehittelyä punch linestä puhumattakaan. No, mutta Kuopio on kovasti muuttunut, avautunut ja kansainvälistynyt sen jälkeen, kun Mauno Koivisto oli presidenttinä, mutta kalakukko on edelleenkin hyvää. Kuoret vain ovat pehmoisia, minusta kalakukon kuoren pitää olla niin jäpäkkää, että meinaa hampaat katketa.

Kuopiossa ei ollut paljon aikaa ja ajattelin viettää sen käymällä hakemassa rautatieaseman kätkön ja viettämällä lopun aikaa lämpimässä rautatieasemalla. Yllätyin, kun asema olikin kiinni. Kätkö oli kuitenkin noudettavissa mihin kellonaikaan tahansa. Menin rautatieasemalle raiteita pitkin vähän kauempaa. Se oli kuumottavaa, sillä raiteilla oikeasti liikkui junia.

Asemalle oli pysähtynyt juna, jossa oli valot päällä. Pitkän hakemisen jälkeen löysin oikean paikan ja yritin ropeltaa kätköpurkkia esille. Aina nämä öiset hommat ovat sellaisia, että ropellan, ropellan, on kylmää, eikä tule.

Junan ovi aukeaa. Sieltä heitetään musta jätesäkki laiturille. Jatkan vielä purkin esille saamista. Pian sen jälkeen siivoojat nousevat junasta laiturille. Silloin muistin, että jossain lehdessä oli, että graffitien tägääjät tekevät hommiaan öisin ja junavuoroja jopa perutaan graffitien takia. Olen mustissa vaatteissa kuin jokin ninja, tosin kun olen lihava, niin olen sumopainijalta näyttävä ninja. Pian joku puuttuu, tulee vartija, kytät, sotkua, huono homma. Joudun poistumaan asemalta samaa tietä kuin tulinkin.

Menen öiselle hautausmaalle yrittämään Poltergeist-nimisen mysteerikätkön tiedonkeruuta. Käyn sellaisen henkilön haudalla, jonka käsitys post mortem -maineesta on uran luominen kummittelemalla. No mutta, eihän se hautausmaalla kummittele, vaan kotonaan. GPS vielä harmittavasti hyppii täällä, sanotaanko, haudalta haudalle.

Kuopion bussiasema

Etsin vielä yhden kätkön, se jäi illan viimeiseksi ja löytyy helposti. Siirryn bussiasemalle odottamaan. Täälläkään ei voi odottaa sisätiloissa.

Yllättävän paljon porukkaa. Neuvon venäläistä turrea kökkövenäjälläni. Onnibus saapuu asemalle. Sen jälkeen tulee minun bussini. Viereisellä penkillä istuu irakilainen, joka puhuu Leppävirralle asti. Tiedän, että on irakilainen, koska kuulen hänen mainitsevan Tikritin. Eikö irakilaiset nuku yöllä lainkaan. No, lopulta hän nukkuu, mutta sitten hänen takanaan oleva ihminen rupeaa kuorsaamaan. Lopputulemana tulen Helsinkiin hyvin väsyneenä. Kohtelias irakilainen päästää minut reppuineni ennen itseään.

Hesa on kuollut sunnuntaiaamuna

Varhaisena sunnuntaiaamuna Helsingissä ei liiku paljon mikään julkinen liikenne. Pääsen kuitenkin hakemaan vankilan kätkön, Helsingin nollakilometrisen ja Leniniä esittelevän kätkön. Meinaan nukahtaa ratikkaan, en mitenkään jaksa iltaan. Keski-ikäinen mies tuijottaa minua tiukasti kun lähtee ratikasta ulos. Ulkopuolella hän sitten huutaa jotain. Ilmeisesti hän huutaa jotain siitä, kuinka lihava minä olen. Suomen Fucking Åmål onkin Helsinki. 

Se oli niin kuin viimeinen pisara. Menen Pasilaan ja lähden kotiin, vaikka minulla ei ole muuta kuin riisiä ja papuja kaapissa. Minua loukkaa typerät ihmiset niin paljon ja nimenomaisesti Helsingissä niitä riittää. 

Junassa on nainen, joka on minua päätä pidempi. Lihavuuden lisäksi kärsin pituudestani, mutta olen enemmän lihava kuin pitkä. Tunnen ihailua ja myötätuntoa. 

Kotona päätin tutustua vielä Tebbarin valikoimiin. En ole oikeasti koskaan syönyt Hangon Tebbarilla. Huoltoasemat ovat kaupunkien lämpimiä sydämiä silloin, kun kaikki muu on kiinni.

Lahti, Lappeenranta, Kotka

Minun piti mennä oikeasti kesällä Seinäjoelle, mutta minut kutsuttiin kylään Lappeenrantaan ja Kotkaan. Näytti siis pahasti siltä, että menisin Karjalaan. Kotkassa olen käynyt geokätköilemässä jo aiemminkin. Keksin kuitenkin syyn mennä sinne uudestaan: Rannikkokaupunkihaaste ja matkamuisto. Tänä kesänä oli "Geocaching road trip" ja siihen kuului korkeimman maastoluokituksen tai vaikeusasteen omaavan kätkön löytäminen. Samoin rannikkokaupunkihaasteeseen kuuluu korkeimmat luokat, mutta rannikkokaupunkihaasteessa on sallittua vain yksi vaikeusluokka/maastoluokka ja kätkötyyppi per kaupunki. Kotka "valikoitui" tähän luontevasti, koska minulla ei Kotkaan paljon muuta asiaa ole ja haastavin maastotyyppi löytyy helposti Kotkasta. Haastavimpaan tyyppiin tarvitaan väline kätkön saavuttamiseksi, mikä tässä tapauksessa on vene. Itselläni ei ole venettä, mutta Kotkassa on saaristoliikenne. Veneet hankalan maaston välineinä ovat tulkinnanvaraisia, sillä Suomenlinna ja Vartiosaari Helsingissä eivät omaa korkeinta maastoarvoa, vaikka sinne menemiseen tarvitaan venettä tai laivaa.
Maastoarvon lisäksi päätin hakea laavuja, rautatieasemia ja nollakilometrisiä, kutakin tarvitaan viisikymmentä haasteeseen, sekä kirkkoja. Kirkkoja tarvitaan sata.

Ensimmäiseksi kuitenkin Lahteen, jossa oli laavuja. Paikallisliikenteen bussilla saavuin Kaarlaaksoon, josta kartta näytti suoran polun johtavan laavulle. Oli helteinen päivä ja saavuin polun oletetulle alkupisteelle. Siihen oli rakennettu talo. Hipsin talon takapihalle ja rinnettä ylös metsään. Metsä oli rääseikköä. Risukossa etenin sitten polun suuntaan, joka sitten löytyikin ja johti kuntopolulle. Laavu oli jyrkässä rinteessä, mutta itse kätkö oli muualla. Kuntopolulla oli harmittavan paljon liikennettä. Sain logattua kätkön ja laavulla oleva perhe kuvitteli minun poimivan mustikoita. Liityin seuraan istumaan vähäksi aikaa. Kätkön myötä olin saanut Nastolan kätkökartalle.

Jatkoin kuitenkin vaihtelevassa maastossa kulkevaa kuntopolkua hikoillen Paterinkalliolle, jossa oli kaksi laavua nokikkain, niin että niiden välissä oli paikka nuotiolle. Tämä oli oikein älykäs viritelmä, melkein kuin mökissä yöpyisi. Paterinkallion kätkö löytyi vaivattomasti ja olin tullut takaisin Lahden puolelle, joten Lahti tuli minulle kätkökartalle.

Paterinkalliolta pääsi ihmisten ilmoille kävelemällä bussipysäkille. Tässä vaiheessa tuli sadekuuro ja pelastauduin juuri lähestyvään bussiin ennen kuin kastuin. Lahden bussiliput ovat kalliita. Joka tapauksessa, bussi vei minut keskustaan. Keskustassa en nähnyt yhtä ainoaa ruokakauppaa, joten ostin itselleni eväät kioskista. Hyppäsin seuraavaksi Liipolaan menevään bussiin. Liipolan laavun kätkö oli myös vähän erillään laavusta paikassa, joka oli vähän kurainen. Onnistuin kuitenkin saamaan kätkön hyppysiini.

Laavulla oli ryhmä venäläisiä paistamassa kalaa. Päätin jäädä tänne yöksi ja olin itse asiassa melkoisen väsynyt jo kävelystä ja otin päivänokoset. Venäläiset lähtivät pois ja soitin kaverilleni Mialle, joka asui Liipolassa.

Paterinkallion tuplalaavusysteemi

Mia Liipolassa

No, Mia tuli minun seurakseni laavulle illalla. Mia sanoi, että olen varmasti ensimmäinen, joka yöpyy Liipolan laavulla. Hän myös kertoi minulle, kuinka pimeässä joku mies oli tullut metsätaipaleella häntä kohti ja sitten viime hetkellä kääntynyt syrjään. Mia kävi välillä kaupassa ja kotonaan ja haki minulle vettä, josta minulla oli puute. Hän oli käynyt poikiensa kanssa keskustelun: "Nukkuu yön Liipolan laavulla? Hullu.", "Kenen kanssa hän on siellä?" "Yksin" "Hullu". "Miten hän on sinne tullut?" "Julkisilla" "Miten hän on ylipäätään osannut tulla laavulle?" "Hänellä on GPS". Siihen loppuivat utelut.

Yöllä satoi rankasti vettä ja huomasin, että laavun katto vuotaa. Laavun pohja oli myös hiekkainen, joten pohja muuttui kuraiseksi. Onneksi katto vuosi vain yhdestä kohdin, eikä koko pohjasta tullut kuraista. Aamulla minut kuitenkin herätti varhain peukaloinen ja muut linnut. Kasvit laavun lähellä olivat suurien etanoiden peitossa.

Tämä ei ollut edes ensimmäinen yö ulkosalla Lahdessa, vaan joitain vuosia sitten nukuin yön teltassa tien poskessa lähellä Lahden keskustaa. Sekin meni rauhallisesti.

Söin aamiaisen ja lähdin rautatieasemalle ja aamujunalla Lappeenrantaan. Sadekin oli loppunut ja paistoi aurinko. Lappeenrannan asemalla tapasin Sarin ja Ullan. Samalla löysimme porukalla ensimmäisen kätkön kaupungista minulle, joten Lappeenranta kartalle. Etsimme myös tuloksetta nollakilometristä läheltä, olin laskenut koordinaatit väärin. Lyhyen pysähdyksen jälkeen lähdimme pienelle kiertoajelulle. Ensimmäinen pysähdys oli Ilottulan laavulla. Laavu sijaitsee tuulipuiston kupeessa. On vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi siellä nukkumaan silloin, kun lavat pyörivät.
Sen lisäksi Joutsenon keskustassa oli laavu, Ahvenlammen laavu. On vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi oikeasti yöpymään keskellä kylää, mutta kiva paikka se oli illan istujaisia ajatellen. Joutsenosta kävimme hakemassa vielä muutaman kätkön ja siirryimme Imatralle.

Imatralta etsimme pari kätköä rautatieaseman läheltä. Toinen niistä vaati harppaamista jonkinlaiselle taideteokselle, jota ympäröi vesihauta. Sari poimi sen näppärästi vanhana tanssijana. Imatran laavu oli Mustalammen rannalla. Sekin oli citylaavu, jonka vieressä oli jopa leikkipuisto.

Imatralla laavu oli leikkipuiston luona ja sinne oli laitettu pehmikkeeksi talja

Tässä vaiheessa Sarilla oli jo nälkä ja minä ajattelin huomattavasti erämaisempia laavuja, kuin millä olimme olleet, joten suuntasimme kauemmaksi päätieltä. "Sikalaavu" oli jo nimenkin puolesta sellainen, että sinne pitää päästä syömään eväitä. Tieltä sinne oli muutama sata metriä kävelyä, josta viimeiset melko rasakkaa nousua. Paikka kuitenkin oli nätti, mäen laella lammen äärellä. Venäläiset olivat tuoneet sinne Raamatun ja tilkinneet laavun seinien kolot paperilla. Muuten se oli oikein viihtyisä taukopaikka.

Sikalaavulla, taitaa olla Sari kuvassa. Seinät tilkitty jollain ihmeen paperilla. 

Sikalaavulla tuuli niin miellyttävästi, että höntiäiset jättivät meidät rauhaan.

Sikalaavulta menimme Lappeenrantaan ja kävimme Lavolan laavulla. Lavolan laavu oli aika ränsistynyt ja jätetty hoitamatta. Lopuksi menimme Taipalsaareen uimaan ja saunomaan. Luonnollisesti kävimme hakemassa parit kätköt sieltä, niin että Taipalsaari tuli kätkökartalle. 11.7.2015 riisuin siis talviturkkini ja kävin kirkkaassa järvivedessä useasti kastautumassa.

Uimisen ja saunomisen jälkeen menin Sarille ja Ullalle, missä nämä laittoivat saslikkia. Nukahdin tyytyväisenä melkein heti, kun pää osui tyynyyn. Edellinen yöhän oli jäänyt lyhyeksi peukaloisen takia.

En kuitenkaan niin heti nukahtanut, etten olisi huomannut, että Nuijamaan graticuleruudussa sijaitsisi laavu. Suomi on jaettu graticuleihin eli aste kertaa aste tahokkaisiin ja luonnollisesti lähellä rajaa olevat ovat vajaita. Niitä keräilen kaiken muun ohella. Laavukin vaikutti lupaavalta, Salpalaavu.

Salpalaavu

Salpalaavun lähde

Salpalaavu olikin miellyttävä laavu syrjäkylillä. Maisemat olivat nättejä, mutta ennen kaikkea sillä oli oma lähteensä. Täydensimmekin vesivarastomme siitä. Kävijöitä ei Salpalaavulla ole paljoa. Matkaa veli Venäläisen tonttimaille on suorinta tietä täältä vain 11 kilometriä. Sama matka Sikalaavulta oli noin peninkulma.

Salpalaavulta lähdimme Luumäen suuntaan, mutta sitä ennen oli Pulsan asema. Se oli nykyisin kahvilakäytössä ja varsin suosittu sellainen.

Jatkosodan aikaisia puhelimen osia Pulsassa

Pulsan asema

Pulsan asema oli ilmeisen suosittu kahvipaikka, vaikka olikin niin syrjässä. Siinä teetä juodessa pyyhälsi Allegro ohi kohti Vainikkalaa. 

Tauon jälkeen jatkoimme kätköillen kohti Luumäkeä. Siinä välillä oli Salpalinjan bunkkereita, mutta ne olivat täynnä turreja, eikä sinne viitsitty mennä. Luumäellä tihuutti hieman vettä. Luumäen ehkä suurin nähtävyys on Taavetin linnoitus. 

Taavetin linnoitus

Taavetin linnoitus on osa Suvorovin linnotusvyötä, joka alkaa Kotkan saaristosta. Kovin kummoinen se ei ollut. Joka tapauksessa Luumäki tuli kätkökartalle. 

Seuraavaksi menimme Lemin kirkonkylälle, jonka muutama kätkö ansaitsi minulle Lemin kuntakartalle. Lemin kuuluisuus on särä, puukaukalossa haudutettu lammas. Annos on kallis kuin mikä, mutta sitä saa syödä buffet-tyylisesti. Sinne pitää tulla, kun oikeasti on sudennälkä. Isosta koostani huolimatta olen varsin huonoruokainen. 

Lemin kirkko

Lemi oli maisemallisesti erittäin kaunis. 

Lemin jälkeen vielä Taipalsaareen uimaan ja saunomaan. Sen jälkeen kävimme Lappeenrannan linnoituksella.

Lappeenranta linnoitukselta nähtynä

Pidin Lappeenrannasta niin, että jos minulla olisi pelkkä kassillinen vaatteita ja läppäri, olisin ollut valmis muuttamaan sinne. Kaikkein parasta Lappeenrannassa on tíetysti nopea yhteys Venäjälle ja Pietariin. Geokätkömielessä Venäjällä ei paljon ole, heillä on heidän oma geokätköjärjestelmänsä ja länsimaisia kätköjä on niukalti, mutta nähtävää ja koettavaa on loputtomasti. 

Toinen mutta on tietysti talvi, minä inhoan lunta ja kylmää. 

Illalla laskin vielä oikeat koordinaatit Lappeenrannan nollakilometriselle. 

Ullan piti päästä aamulla Lahteen. Meillä oli sama matka. Mutta kuitenkin ehdimme sitä ennen nauttia vedyn Lappeenrannan torilla. Ei lainkaan hassumpaa mässyä. Myös nollakilometrinen tuli noudettua. 

Sää oli muuttunut tihkusateiseksi, mutta Iittiin luvattiin poutaa.

Iitin laavutarjontaa: Pukkikangas

Pukkikankaalla oli myös kota

Pukkikankaan laavulle joutui jonkin verran kävelemään, mutta se oli sen arvoista, sillä se oli toistaiseksi loisteliain paikka: siellä oli myös keittokota. Laavun kätkö sijaitsi vähän syrjemmässä ja kastelin itseni aluskasvillisuudessa. Iitti kuntakartalle.

Iitin kirkonkylän laavuja, Koppiranta. 

Iitin kirkonkylän laavuja: Radansuu

Iitin kirkonkylän laavuja: Kalmusaari

Jokuen laavu

Iitin kirkonkylällä oli monta laavua yhdessä ja kiersimme ne kaikki. Suurin osa niistä oli tarkoitettu vain illanviettoa varten ja oli esimerkiksi venerannan yhteydessä. Kalmusaari oli vähän erikseen. Saareen johti pitkospuut. 

Iitistä jatkoimme Nastolaan. Nastolan keskustan lähellä oli myös laavu, Loistolaavu, jonka kävimme loggaamassa.

Loistolaavu Nastolassa

Loistolaavulla näkyy se ilkeä asia, mikä oli myös Liipolan laavulla: ihmiset repivät koivusta tuohta sytykkeeksi. 

Ulla nostalgisoi Nastolassa, kun se oli hänen vanha kotipaikkansa. Saavuimme sitten Nastolan jälkeen Lahteen, josta sitten jatkoin kotiini kääntymään. 

Matkani Kotkaan oli ihan toisenlainen. 

Kun saavuin Kotkan linja-autoasemalle, satoi kaatamalla. Kävelin yöpaikkaani, Esan luokse ja poimin kätkön matkan varrelta. Sen jälkeen aurinko rupesi taas paistamaan ja lähdin jaloittelemaan ja luonnollisesti etsimään kätköjä. 

Kotkan vanha paloasema

 Kotkan keskustassa oli kätkö, joka oli kiinni magneetilla ja oli korkealla, enkä voinut sitä saada ja niinpä kuljin ympäriinsä etsien sopivaa välinettä. Torilla oli upouusi harja ja nappasin sen, eikä kukaan reagoinut siihen mitenkään. Kävin kätköllä nopeasti, sain sen harjalla alas ja takaisin ja vein harjan takaisin paikalleen. Kukaan ei sanonut mitään.

Koska päivä oli kaunis, kävelin vielä rautatieasemalle ja kauemmaksikin.

V.I. Lenin ja minä

Lenin-patsas on harvinaisuus ja vielä suurempi harvinaisuus on se, että minä otan kuvan itsestäni, kun olen reissussa. Joka tapauksessa, poislukien se, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, en ymmärrä, miksi häntä pitäisi kunnioittaa patsaalla. Minusta Lenin turmeli sosialismin. Joka tapauksessa, Lenin on monen suosikki, vähän niin kuin Batman tai Aku Ankka ja huonommistakin syistä on patsaita pystytetty. Tallinnan toverillinen kaupunki on tämän patsaan lahjoittanut.

Kotkan profiilia hallitsee Haukkavuoren näkötorni

Luonnollisesti minun piti mennä Haukkavuoren näkötornille, joka tuolloin oli tietysti kiinni. Etsin sieltä kätköä ja sitä tehdessäni revin housuni. Se on minulla jo tyypillistä reissussa, että housut repeytyvät. Repeytyivätköhän Leniniltä housut koskaan. 

Joka tapauksessa, menin illalla Esan luokse. En ollut ihan varautunut siihen, mutta Esa halusi tehdä minun kanssani lähempää tuttavuutta. Sanotaanko vaikka näin, että silmät kiinni ja kuvittelen olevani vaikka geokätköllä. 

Seuraava päivä oli taas helteinen ja mukava ja lähdin heti aamusta vaikeimman maastoluokituksen kätkölle Varissaareen. Kotkan saaristoliikenne esittää lähtöpaikaksi Luotsi-Kuusista, mutta kartta osoittaa harhaan, tarkemmin sanottuna noin kilometrin harhaan. Kun on liikkeellä jalkaisin, niin se on erittäin veemäistä. Eivät ne lähteneet sieltä ainakaan 2015, vaan Maretariumin kulmalta. Onneksi kerkisin ajoissa paikalle.

Varissaaressa oli linnoitus, Fort Elizabeth ja pari kätköä. Molemmat löytyivät aika helposti. Sinne tuli ihmisiä pelailemaan lentopalloa ja muuten vain rentoutumaan. Saaressa on ravintola ja uimaranta. Selkeästi siellä oli alkamassa jokin tapahtuma. Loppuosa saaresta oli vatukkoa ja vitelikköä ja vanhaa linnoitusta. Ei se näyttänyt paljon kummoisemmalta kuin Taavetin linnoitus. 

Kun pääsin sieltä pois, kävin vielä Sapokan viihtyisässä puistossa.

Sapokan viihtyisä kaupunkipuisto

Olin sopinut tapaavani Kotkassa vielä serkkuni kanssa ja se järjestyikin illaksi. Onneksi hän nouti minut Kotkan keskustasta, koskapa linja-autojen liikkuminen siinä kaupungissa jäi minulle arvoitukseksi. Eivät ne ainakaan linja-autoasemalta lähde.

Serkulta tullessa sää oli taas muuttunut sateiseksi.

Punavangin prikka. Arvokkain ansiomerkki, mitä Suomen valtio on kuunaan myöntänyt

Laavulla

Kotkassa on myös laavu ja lähdimme sitä katsomaan. Myös Esa halusi tulla ja niinpä me pääsimme invataksilla melkein perille saakka. Aika ylellistä on käydä laavulla tai kätköllä taksilla. Kätkö oli vähän ovelampi, mutta se löytyi nopeasti siitä huolimatta.

Laavu oli yksityinen, ensimmäistä kertaa näen sellaista. Geokätköilijät toki ovat tervetulleita. Yksityisestä luonteestaan huolimatta se oli epäsiisti, joten heti alkuun siivosin siellä ja poltin roskia. Sen jälkeen siellä olikin mukava paistaa makkaraa.

Laavulta palatessa Esan ystävä Nina halusi tavata minut. Nina on suuri Ernesto Che Guevaran fani, minä taas en ole, vaan pidän Guevaraa murhaajana. Hän halusi järjestää grillijuhlat ja niinpä menin käymään hänen luonaan. Hän esitteli minulle Kotkan punaisen talon. Hänen talossaan oli kyltti, että ovet ovat suljettu Meripäivien ajaksi. Hän sanoi, että kaikissa taloissa koko kaupungissa ovet pidetään suljettuina Meripäivien ajan. Olipa onni, etten sattunut Meripäiville! Grillijuhlille tuli myös hänen energinen 11-vuotias tyttärensä. Tämä keksi kysyä minulta minun gps:stäni, minkä takia vein hänet lähikätkölle ja hän innostui kätköilystä. Grillijuhlissa taas satoi kaatamalla ja sinne tuli alakerran naapuri. En jaksanut syödä paljoa ja kuivia vaatteitakin minulla oli rajallisesti.

Yöllä sitten taas kuvittelin olevani ihan jossain muualla. Sen sijaan alakerran naapuri ehätti jo panettelemaan minua, vaikka oli tavannut minut vain kerran. Hän oli soittanut Esalle kello kahdelta yöllä, kun minä olin sikeästi unten mailla. Esa mainitsi tästä aamulla.

Varsin suuttuneessa mielentilassa lähdin sitten Kotkasta Onnibussilla pois, Porvooseen. Voipi olla, etten ihan heti tule Kotkaan. Kotka ja Kotkalaiset noin muuten olivat mainettaan parempia.

Ovat kenkäni kuluneet/paljon maailmaa nähneet. Ne heitän nurkkaan nukkumaan

Porvoossa päätin ottaa selvää, miksi minun oikea jalkani kastuu niin herkästi. Jouduin ostamaan uudet kengät, koska vanhoihin oli tullut reikä. Kiertelin vielä jonkin verran Porvoon vanhassa kaupungissa ja kävin muutamalla kätköllä, jotka olivat jääneet hakematta kun viimeksi olin ollut Porvoossa, mutta Porvoossa oli liikaa turreja minun makuuni. Turrebussien luona oli vieläpä Jehovan todistajia. En tykkää moisesta hulabaloosta. Itse asiassa, en tykkää mistään hulabaloosta. Lähdin sitten sieltä kotiin.