Minuun oli iskenyt turistiripuli. Etelä-Amerikkaan ensi kertaa matkaaville se tulee 70%:lle ja se tarkoittaa niitä, jotka pitäytyvät käymään rannoilla ja kahviloissa. Amazoniassa taas on ihan toisin. Paitsi että piikit puissa olivat repineet minut haavoille, jonka oli peittänyt hiki ja lieju, ei ollut missään mitään paikkaa, missä pestä kädet kunnolla ennen syömistä.
Minulla ei ollut spriitä loputtomiin, muilla ei ollut mukana spriitä lainkaan. Retken johtaja kuuli vasta pois lähdettäessä, että minä kannoin spriitä ja hänestä se oli hyvä idea, koska viidakossa on myös punkkeja, joiden jätökset ärsyttävät ihoa ja kun ihoa raapii kynsillä, niin kutina siirtyy käsien mukana aina vain uusiin paikkoihin, eikä sitä saa vedellä pesemällä pois. Sprii auttaa ja pyykinpesujauhe. Mulla ei ollut punkkiongelmaa, kun silloin, kun en pitänyt pitkävartisia saappaita oli sukat rullattu lahkeitten päälle.
Oli miten oli, yön vietin pöntöllä ja aamulla olin melkoisen uupunut, mutta luulin kuitenkin olevani viidakkokunnossa.
 |
| Isosepelkalastaja |
Koko päivän kuitenkin olin pahoinvoiva ja nojailin puihin ja oksentelin. Sain puista ärhäkästi polttelevia tulimuurahaisia itseeni. Trooppinen aurinko paistoi zeniitistä. Ihoni hehkui lämpimänä. Olin saamassa auringonpistosta. Kyllä nyt kadutti, ettei minulla ollut oraalisen nestehoidon pusseja mukana. Ne olivat minulla ostoslistalla ykkösenä, kunhän pääsemme Iquitosiin. Tämä olikin onneksi viimeinen päiväni Yanayaculla. Vaikka kuinka teki mieli takaisin viidakkoon, niin päätin, että lepään päivän Iquitosissa.
En ollut ainut, joka oli sairastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti