Onko Mikkeliin mänijöitä?

Geocache.fi -sivustolle tuli muutama kätköilijöiden tapaaminen laavulla. Pari oli Lappeenrannassa ja yksi Mikkelissä. No, Lappeenrannassa olin jo tänä vuonna ollut, enkä viitsinyt rampata Sarin luona toistamiseen. Lappeenrannan laavu oli kaukana julkisen liikenteen reiteiltä. Sen sijaan Mikkeli oli minulle uusi kaupunki. Mahdollisuushan oli saada kaksi laavukätköä kerralla, yksi tapaamisesta ja yksi oli laavulla jo ennestään.
Mikkeliin oli juuri satanut 20 cm lunta eikä ajatus yöstä laavulla viehättänyt. Mikkelin hostelli oli jossain kaukana maaseudulla julkisen liikenteen ulottumattomissa. Päätinpä kysyä kaveriltani Liisalta tarjousta mikkeliläisestä hotellista, koskapa hän työskentelee Mikkelissä hotellissa. Hostelliin verrattuna tarjous oli kallis, mutta tein pyhän lupauksen, etten mene kolmeen viikkoon Helsinkiin, niin sitten se kuulosti paljon kannattavammalta.

VR:n varausjärjestelmästä sain kohtuullisella hinnalla liput Helsinkiin ja takaisin ja sitten Onnarilla Mikkeliin.

Aika yllättävää oli se, ettei Mikkelissä ollut lunta kuin siellä täällä pieniä länttejä. Matkakeskuksen läheltä sain napattua ensimmäisen kätköni ja siten sain Mikkelin kätkökartalleni. Kävelin Matkakeskukselta torille. Kävely tuntui tosi nihkeältä, ehkä senkin takia, että minulla oli kolme litraa vettä. Päätin mennä bussilla. Mikkelin bussikartta näytti vähintäänkin omituiselta ja Raviradantielle oli merkitty reitti katkoviivalla, eikä sitä katkoviivaa oltu selitetty missään. Kysyin siksi kuljettajalta erikseen, meneekö bussi Raviradantielle. Sain myönteisen vastauksen ja köyhdyin kolikoistani.

Oikeasti bussi meni vain Raviradantien päähän. Jos minä sanon, että bussi menee Raviradantielle, ei se tarkoita sitä, että se ajaa Raviradantien pään ohi, vaan että se ajaa Raviradantietä. Joka tapauksessa, sieltä oli laavulle pari kilometriä käveltävää. Kävelin sen melkoisen rivakasti. Logit laavun kätköön olivat olleet sellaisia, että moni oli valittanut sen vaikeaa löydettävyyttä, mutta toisten mielestä se taas oli ollut erittäin helppo. En halunnut odottaa illan pimenemistä, sillä silloin se varmasti olisi vaikeampi.

Paikalle päästyäni löysin purkin varsin nopeasti. Purkki oli kyllä väriltään musta, joten pimeässä sen löytäminen olisi ollut hankalaa. Aikaa tapahtuman alkuun oli monta tuntia, joten tein tulet ja paistoin makkaraa. Syyllistyin myös mesettelyyn kännykällä. Oikeasti noina laavuhetkinä pitäisi keskittyä tuleen tuijotteluun ja syvällisiin pohdintoihin. Noudin purkista geokolikon, jonka päätin viedä Mikkelistä pois. Laavulle tapaamiseen taas jätin kaikki Sastamalasta tuomani reissaajat.

Kätköilijätapaamiset voivat olla samalla paikalla kuin geokätköpurkkikin, mutta geokätköpurkkeja sääntelee sääntö, että niiden pitää olla kymmenesosamailin päässä toisistaan.

Kalevankankaan laavulla

Geokätköilytapaaminen

Vihdoin, monta tuntia odoteltuani, alkoikin itse tapaaminen. Siellä oli runsaat tarjoilut, mutta minä en voinut niihin osallistua, koska olin dieetillä. Eräs kätköilijöistä sanoi, että dieetti pitää aloittaa vasta joulun jälkeen. No, minä teen toisin.

Laavulle virtasi lopulta aika paljonkin porukkaa, jopa ympäri Suomen. Minulla kuitenkaan ei ollut aikaa istuskella laavulla, vaan päätin lähteä kävelemään hotellille. Ilta oli pimentynyt tässä vaiheessa ja vihmoi sadetta.

Hotelli Uusikuun luona oli geokätkö, mutta minä en sitä löytänyt. Se oli liian ovelasti piilotettu ja etsin vähän laiskasti. Sitä paitsi, siellä liikkui porukkaa ja se hermostutti minua. Kaiken lisäksi aikaa oli niukasti. Jatkoin siis matkaa Mikkelin maaseurakunnan kirkolle.

Sinne suuntaan meni valaistu kävelytie, mutta ei ihan kirkolle asti. Metsä kävelytien ja kirkon välissä oli tiheää rutakkoa, eikä houkutellut. Päätin siksi kävellä kävelytietä, vaikka se vähän syrjään menikin. Kävelytie kiersi hautausmaata. Onneksi hautausmaalla oli portti ja pääsin oikaisemaan sen läpi.

Kirkon pihalla sitten taskulamppuni sammui ennen kätköä. Pimeässäkin näin todennäköisen kätköpaikan ja rupesin kaivamaan purkkia esille. Purkki tuntui vain kolisevan kauemmaksi koloonsa. Laskeuduin maahan polvilleni ja kaivoin kunnolla. Vihdoin sain purkin esille. Pistin sinne Östersundomin kirkolta saamani kolikon, jonka tehtävänä on kiertää kirkkoja. Hautasin purkin uudelleen kivien alle. Nyt taskulamppu toimi taas. Onni oli, etten lähtenyt kulkemaan risukon poikki, mitä jos se olisi sammunut kesken siellä.

Maaseurakunnan kirkko

Itse kirkko oli iltavalaistu ja upea.

Kirkolta lähdin sitten kulkemaan kohti Mikkelin tuomiokirkkoa. Välillä oli pelkkää hautausmaata. Jotenkin tuntui, että Mikkelissä on valtavat hautausmaat keskellä keskustaa.

Tuomiokirkolla oli kanssa pimeää. Löysin todennäköisen paikan, mutta kätkön löytäminen oli mahdotonta. Onneksi lamppuni päättikin toimia, joten löysin kätkön sitten varsin nopeasti.

Sateen kastelemana lähdin kävelemään hotellille. Siinä välillä oli jäädytetty kenttä, jossa pelattiin jääkiekkoa. Ihmiset olivat katselemassa sitä tien varrella sateenvarjoineen. Ei ole helppoa olla jääkiekkofani. No, samassa sateessa pelaajatkin joutuivat pelaamaan.

Hotellini oli Sokos Hotel Vaakuna. En odottanut siltä paljoa. Vastaanottotiskillä oltiin ystävällisiä. Minä olen ollut monessa hotellissa, joissa vastaanottotiskillä on ollut aika tympeää väkeä. Itse asiassa, se on varmasti kaikkein tavallisin valitus hotellissa. Sain vielä mukaani paikallisen lehden ja tiedon siitä, että sauna on vielä yhdeksään asti. Päätinkin mennä saunomaan.

Sain saunoa omassa rauhassani. Saunasta oli ovi parvekkeelle, joten sinne saattoi mennä vilvoittelemaan. Inkaterrassa Aguas Calientesissa ei ollut ilmaista saunaa ja minua jäi harmittamaan se, ettei ollut uimapuku mukana siellä, kun se oli lähinnä maanpäällinen paratiisi. Kertoo aika paljon, että mainitsen jonkin toisen hotellin samassa kappaleessa Inkaterran kanssa. Nyt kun olin taivaltanut seitsemän kilometriä tuulessa ja sateessa pimeässä, sauna tuntui sellaiselta, että voisin nukahtaa sinne.

Päätin nukahtaa omaan huoneeseeni sen sijaan, joten saunomiseni jäi hieman lyhyeksi.

Huoneessani pyöri hotellin esittely töllöttimessä ja siihen oli ohjelmoitu tervetulotoivotus minun nimelläni. Edelleen mukava yksityiskohta. Arvostin myös kylpyankkateemaa hotellissa. Useista blogeista olen lukenut, kuinka Sokos Hotellissa on kylpyankka, mutta valitettavasti minun huoneessani ei ollut kylpyammetta, joten ei ollut ankkaakaan. Ajatus on kuitenkin tärkein. Mikäpä terapeuttisempaa, kuin astua julmasta ja iljettävästä maailmasta sisälle huoneeseen ja ammeeseen ja käydä ankankielisiä keskusteluja kylpyankan kanssa. Tänään maailma oli lisäksi viimainen, pimeä ja sateinen.

Kylpyankkateemaa

Pakollinen reissuselfie. Asuni on tuomisia Burkina Fasosta.

Vuode oli pehmeä ja nukahdin melkein heti, kun pää osui tyynyyn, miettien, kuinka monta kylpyankkaa tällaisessa hotellissa on. Ikkunoista näkyi valoa sisälle, mutta onneksi verhot suojasivat valolta riittävästi. Yö oli hiljainen.

Vaatteet olivat aamulla kuivuneet, huoneessa oli ollut siksi lämmintä. Kotona kestää paidan kuivuminen kolme päivää. Laitteet olivat latautuneet yön aikana. Pistorasioita huoneessa on vähän.

Kävin aamulla suihkussa ja sitten aamiaiselle. Vastaanotossa minulle toivotettiin huomenta. Tällainen kohteliaisuus on harvinaista.

Suhtauduin aamiaiseen varauksettomasti, koskapa olin viljattomalla ruokavaliolla. Siksipä en maistanut paikallisia leipätuotteita. Sellainen jäi vähän harmittamaan, mutta lohdutin itseäni sillä, että tuskinpa niitä pirtin uunissa paistetaan. Aamiainen oli runsas siitä huolimatta ja etenkin nautin kasvisgratiinista, pekonista, yoghurtista ja hedelmäsalaatista. Harmi, että olen aika pieniruokainen, koostani huolimatta. Sitten vasta huomasin samovaarin. Ilman muuta samovaaria pitää päästä kokeilemaan! Vaikea uskoa, kun olen ollut ikäni Venäjän ystävä, mutta en ole ikinä käyttänyt samovaaria. Mummo-vainaalla sellainen oli, mutta koriste-esineenä. Samovaarin tee oli hyvää. Yleensä en juo mustaa teetä, vaan välttelen kofeiinia. Tarjolla oli vihreää teetä pussiteenä, mutta rooibos puuttui. On kuitenkin pakko sanoa, että samovaari oli yksityiskohta, joka antoi aamiaiseen ylimääräisen terän.

Sulattelin ruokaa vielä vähän aikaa ja sitten oli aika jatkaa julmaan ja iljettävään maailmaan. Menin suoraan bussiasemalle ja siellä olikin bussi, joka meni Heinolaan. Hinta oli kaksi kymppiä eli aika paljon. Tietämättömyys maksaa, sillä jos olisin etukäteen tiennyt lähtöaikani, olisin säästänyt rahaa.

Bussi saapui Heinolaan, jossa jäin sitten pois ja tutustuin sekä lintutarhan että paikallisen sorsalammikon asukkeihin. Lapasorsa oli melkoinen yllätys tavallisempien kvaakkujen seurassa. Sen lisäksi siellä oli myös tuttavallinen joutsen, jonka siipi oli raadeltu. Olin surullinen joutsenen puolesta.

Sen lisäksi Heinolan asemalta lähti höyryveturi, josta onnistuin näkemään nopean vilauksen.
Lintutarhan läheltä löytyi kätkö, joten Heinola kuntakartalle.

Tekee pahaa katsoa kärsivää eläintä. Ihmettelen, kuka on tehnyt tuon ja miksi. 

Lintutarhan eksoottinen asukki

Kvaakkujen seurassa on yksi "tödtöd" eli lapasorsa. On se pieni verrattuna niihin. 

Lintutarhassa oli runsaasti eksoottisia papukaijoja, joista pari minulle tuttua Amazoniasta. Sen lisäksi tarhassa oli ulkosalla suomalaisia lintuja, kuten sarvipöllö, viirupöllö, lehtopöllö, huuhkaja ja korppi. Ulkona oli myös riikinkukko.

Tapasin ystäväni Jutan lintutarhalla ja kävelimme yhdessä kätköillen kaupungilla. Heinolassa on jännä kirkko, kirkon tapuli on melkein suurempi kuin kirkko itsessään. Wherigo ei tahtonut alkuun pelittää, vaan palasimme viimalta suojaan kirjastoon. Sitten se rupesikin toimimaan ja kävelimme pienen kiertokävelyn puistossa. Paleleva Jutta lähti omille teilleen, minä taas siirryin kauppaan suojaan kylmältä. Kaikissa vastuunsa tuntevissa kaupoissa on penkki, jolla voi istua. Kaupassa oli pistetty kyltit suomen lisäksi myös arabiaksi. Ensimmäinen suomalainen ruokakauppa, jossa olen nähnyt sellaista.

Huomasinkin, että minulla oli rasismin vastaisia tarroja. Päätin levitellä niitä Heinolan keskustaan. Torilla oli juuri menossa joulun avajaiset, jotka ei voisi minua vähempää kiinnostaa, mutta oli kuitenkin kerännyt torin täyteen väkeä.

Myöhemmin Heinolassa olisi torilla pitänyt olla rasistien mielenosoitus, mutta ketään ei ollut tullut paikalle. Ehkäpä ne olivat päätelleet tarroista, että Heinolassa on massiivinen rasismin vastustus tai sitten ehdonalaisvalvoja on sanonut, että yhdeksältä pitää olla jo kotona.

Heinolasta lähdin onnarilla sitten Helsinkiin. Bussin kuljettaja oli melkoisen letkeä ja sanoi Helsinkiin tullessa, että "euronne ovat muuttuneet fyrkoiksi ja bussi on muuttunut dösäksi". Enpä tiedä, tämä reissu taas muutti sen, että kunnat ovat samalla sataluvulla kuin ne kunnat, joissa en ole vielä kätköillyt ja laavuja on haettu 37 viidestäkymmenestä ja myös kirkot, nollakilometriset ja rautatieasemat olivat nytkähtäneet eteenpäin.

Bussiasemalta kävelin sitten rautatieasemalle. Olen tottunut siihen, että junassa voi lukea vaikka "bingo bango", mutta jos se lähtee rautatieaseman vasemmalta puolelta eikä ole paikallisjuna, se on Turun juna. Kun painoin vaunun ovenavausnappia, juna lähti siinä samassa - varmaan jonnekin Pasilan varikolle. Sitten oikealla junalla pääsin aikani odoteltuani tuuliseen ja pimeään kotikaupunkiini kuuntelemaan kattopellin pauketta.

Jutta kutsui minut uudestaan Heinolaan. Saa nähdä, minne matka vie.

Tulevat reissukohteeni on merkitty punaisella

Levotonta Lohjalla, hektistä Helsingissä

Gnostilainen seura piti taas yleisöluentonsa Helsingissä ja minä ajattelin mennä käymään siellä, mutta Lohjan kautta. Lohjalla on pitkään ollut helposti julkisilla saavutettava laavu Hiihtomaalla ja siitä saisin itselleni parhaimmassa tapauksessa laavuhaasteen 35. laavun. Suunnitelma Helsingin varalle oli käydä hakemassa 2-3 kirkkoa, kirkkohaasteen sadasta kirkosta puuttui kolme.

Niinpä sitten ensin Karjaalle ja Lohjan bussiin. Karjaan bussiasema avasi aamulla ystävällisesti ovensa ja siellä oli pistorasiakin. En tarvinnut pistorasiaa tällä kerralla. Bussikuski ihmetteli Karjaan lumettomuutta ja sanoi, että Lohjan Muijalassa, missä hän asuu, on jo täysi talvi. Laavu oli nimenomaisesti Muijalassa. Nyt olin iloinen, että minulla oli maiharit ja talvitakki sen sijaan että olisin lähtenyt päällä vain huppari ja tennarit.

Mustion jälkeen lunta rupesikin olemaan maastossa ja mitä kauemmaksi Lohjalla mentiin, sitä enemmän oli lunta. Jäin pois Muijalassa ja kiipesin melko jyrkkää tietä harjulle. Harjulla oli lukittu grillikota ja laavu. Pelkäsin, että kätkö oli jäänyt lumen alle, mutta kätkön paikka oli hyvin selvä ja se oli sen verran rinteessä, ettei lumi ollut peittänyt sitä. Niinpä loggasin itselleni 35. laavun.

Laavulla pistin tulet ja paistoin makkaraa. Lunta oli tuiskuttanut polttopuiden päälle, ne eivät olleet kovin kuivia. Lenkkeilijöitä oli paljon ja koiran ulkoiluttajia. Useimmat etenivät lenkkitossut jalassa. Lohjalaiset eivät tulleet tervehtimään laavulle eli olivat varautuneempaa sakkia kuin hämeenkyröläiset.

Hiihtomajan laavun talviset olosuhteet

Eipä nuotio paljon lämmitä, mutta makkarat se paistaa

Lohjalla maisemat on niin kuin jossain paljon pohjoisempana

Koska olin herännyt varhain, neljältä aamulla; päätin käydä varhain nukkumaan makuupussiini. Taisin siinä torkahtaakin vähän, heräsin siihen, että koira räksytti vieressä. Toisen kerran heräsin siihen, että mies oli lähellä ja kysyi minulta, oliko kaikki kunnossa. Ehkäpä hänestä oli täysin hullua yöpyä laavulla talviolosuhteissa. Tulin kuitenkin jotenkin pelokkaaksi tästä kohtaamisesta.
Täysin erää ei täällä ollut muutenkaan, sillä Turku-Helsinki -moottoritien pauhu kuului laavulle

Olin jo tullessa huomannut, että viereisillä lenkkipoluilla oli valotolpat, joten mietin, valaistaankohan ne yöksi. Hyvä puoli siinä on se, että aamulla lähtiessä olisi valoisaa. Huono puoli on, että kulkijoita riittäisi myöhäiseen asti. Valot tulivat päälle.

Myös alkuillasta riitti lenkkeilijöitä. Eräs mies lähti kulkemaan laavua kohti, mutta kun näki minut siellä, kääntyi pois.

Yöllä minulla tuli hätä vessaan ja huomasin lunta tuiskuttavan lisää, jopa naamalle. Ulos lämpimästä makuupussista ja kökkimään hankeen. Valot oli sammutettu jossain vaiheessa, joten oli kohtalaisen pimeääkin. Aamulla herätti kello taas neljältä ja suoriuduin bussipysäkille. Vähän liian varhain olin siellä, jouduin puolisen tuntia odottamaan.

Lohja on minulle tuttu paikkakunta, olen kätköillyt siellä paljon. Ehkä vaikuttavin paikka Lohjalla on Karkalin niemi luonnonpuistoineen ja siinä vieressä oleva Torholan luola. Lihavana en tietenkään edes yrittänyt perimmäiseen kammioon ja narutikkaat olivat enemmän kuin hyödylliset siellä käydessä.

Helsingissä ensimmäinen kohde oli Kannelmäen kirkko. Kannelmäessä olen tehnyt joskus töitä ja siellä oli sellainen talonmies, joka ei suvainnut minua, vaan meni kysymään minun asiakkaaltani, onko hän tilannut minut sinne töihin. Pihaneuvokset ovat olleet tärkeilevä ammattiryhmä aina minun lapsuudestani lähtien. No, Kannelmäen kirkko oli pimeänä, eikä siellä ollut ihmisiä. Loggasin kätkön. Kirkko muistutti valtavaa kotaa. Se kuuluu ryhmään arkkitehtuuriltaan omituiset kirkot. Menin bussilla keskustaan ja sieltä Latokartanoon. Päivä oli jo valjennut harmaaksi siihen mennessä. Kätkö löytyi pienellä etsimisellä, eikä ulkopuolisia ollut mailla halmeilla. Juuri kun minulla oli kätkö käsissä, kirkko rupesi kelloilla kutsumaan niitä ulkopuolisia, joten tuli kiire saada kätkö takaisin. Itse kirkko muistutti monitoimikeskusta tai uimahallia
Viimeinen kirkko oli Itäsalmella, Östersundomin kirkko tai kappeli. Kätkö on nimetty kirkoksi, joten se on kirkkokätkö, vaikka itse laitosta kutsutaan kappeliksi. Tämäkin kätkö löytyi nopeasti. Kappelissa oli iso kelttiläinen risti ovella. Se oli aika hätkähdyttävä.

Sata kirkkoa kasassa, yksi Venäjältä, loput Suomesta. Suurin osa luterilaisia, muutama ortodoksinen, pari muuta. Sottungan ja Kökarin kirkot olivat parhaimmasta päästä, huikeita oli myös Tervolan ja Vammalan kirkot. Kammottavin on tietysti Kalevan kirkko Tampereella ja se on museoviraston suojelema, vieläpä. Suurin osa kirkoista pilaa muuten kauniin puiston. Tampere on täynnä erittäin rumia taloja, mutta ne unohtaa, kun ne ovat jopa kauniita Kalevan kirkkoon verrattuna. Myös Kuopio on rakennuttanut kirkoistaan betonimöhkäleitä.

Olen reissussa syönyt yleensä "homodieetin" mukaisesti, eli paljon rasvaa, olemattomasti hiilareita, kohtuullisesti proteiinia. Seuraus siitä oli tällä kertaa se, että housut olivat minulle liian isot ja jouduin niitä jatkuvasti kohentelemaan. Aina pitää pakata mukaan vyö! Toinen, minkä reissueväissä huomaa, on se, kuinka paljon kaikessa on suolaa. Suola on tietysti ihan terveellistäkin, kun hikoilee, mutta se taas tietää, että pitää kantaa mukanaan paljon vettä. Huolenaiheeni laavulla oli, että vesi jäätyy pulloon ja hajottaa sen. Todellisuudessa vesi oli kuitenkin erittäin raikasta. Jokin Lidlin "rahatammi" -juusto sisältää kolmanneksen aitoa energiaa, eikä vie paljoa tilaa repussa.

Itäsalmesta bussi vei Itäkeskukseen, jossa käytin hyväkseni wc-tiloja, minkä jälkeen ankkuroiduin Kirjasto 10:n "Suvantoon". Suvannossa aina joku mies päivystää säkkituolissa tekninen vimpain kiinni ainoassa pistorasiassa. Tällä kertaa päivän dorka saapasteli sinne jalkineissaan jopa niin, että kaatoi "kengät kielletty" -kyltin ja härkki tätä säkkituolissa olevaa miestä, kun luuli sitä kaverikseen. Sen jälkeen hän siirtyi huutelemaan kaveriaan muuanne. Mielipiteeni siitä, että Suvanto on huono toteutus hyvästä ideasta vahvistuu.

Paikan rohmuamisesta, muuten: ratikassa miehet istuskelivat oven luona kääntöpenkeillä niin, ettei somalialaisnainen päässyt pysäköimään lastenvaunuaan siihen, vaan tukki oviaukon.

Gnostilaisen Seuran luennolla käsiteltiin uskoa, tekoja ja pelastusta. Sain kuulla esityksen Augsburgin tunnustusta. Minulle selvisi hieman se, mihin luterilaiset uskovat. Ehkä rippileirillä puhutaan tällaisia asioita, minä en ole koskaan ripillä käynyt ja koulun uskontotunnilla minä vain mietin kirkosta eroamista. Epäilijäksi olen joutunut pohtimaan uskonasioita aivan kuin hetero vaivaa päätään homoilla.

Illalla menin junalla kotiin. Eikös VR:n pitänyt alentaa hintoja syksyllä, missä ne alennetut hinnat ovat?! Onnarin pitäisi mennä Karjaalle tai Hankoon! Olin hyvin väsynyt ja pääsin kotiin klo 23 illalla ja menin suoraan nukkumaan.

Erikoisia kohtaamisia ja geokätköjä Tampereen seudulla

Suomessa pidettiin kolme geokätköilyaiheista lyhytelokuvanäytöstä, joista valitsin Tampereen 7.11., lauantaina . Turussa olisi ollut yksi, mutta olen jo reissannut tänä vuonna tarpeeksi Varsinais-Suomessa. Haapavesi oli taas epävarma majoituksen suhteen. Halusin lisäksi käydä Tampereen naapurikunnissa.

Minulle sattui perjantaiksi lääkärikäynti Tammisaaressa, joten aloitin menemällä sinne. Sen jälkeen Helsinkiin, jonka keskustasta nopeasti geokätkö ja Onnibussilla Tampereen linja-autoasemalle. Onnibussissa tuli tietysti ahtauduttua vessaan, mistä eräältä toiselta matkustavaiselta on hieno kokemus, joka sai minut nauramaan niin että sattuu!
Sieltä kävelin rautatieasemalle, jossa tapasin ystäväni Rainin, jonne menin sitten yöksi.

Heti aamulla lauantaina lähdin Pirkkalaan bussilla. Pirkkalan kirkolla oli geokätkö. Kirkko itsessään oli hulppea, modernistinen luomus pellon laidalla. Kun löysin geokätkön sain Pirkkalan itselleni uudeksi kunnaksi.

Pirkkalan kirkko

Kirkon lähellä jolkotteli kettu. Parhaimmillaan Pirkkala esitteli järvimaisemaa Pyhäjärvelle ja Tampere näkyi lahden takaa, mutta muuten se näyttäytyi vain Tampereen lähiönä. Olen ehkä kerran-pari käynyt Pirkkalassa elämäni aikana.

Jatkoin sitten samalla bussilinjalla sen toiselle päätepysäkille Vatialaan. Vatialan Prismalla ruimi vettä jo kunnolla. Nopeasti kävin loggaamssa geokätkön saaden Kangasalan kätkökartalle. Myös Kangasala on vahvasti Tampereen lähiö. Olen joskus polkenut Valkeakoskelta polkupyörällä Kangasalan kautta Tampereelle ja sekin oli varsin pitkäveteinen pätkä. Vaikka se meni Roineen rantaa pitkin, itse järvi näkyi vain vilaukselta. 

Kangasalalta siirryin Vatialaan Tampesterin puolelle ja sieltä etsin Vatialan entisen rautatieaseman kätkön. Harmittaa, ettei juna enää pysähdy tuollaisilla paikoilla, mutta Santalan sienimetsässä se sen sijaan pysähtyy. Vatialan aseman on tappanut autoistuminen sekä kilpailu linja-autoliikenteen kanssa.

Seuraavalle kohteelle eli Vehmaisten rautatieasemalle näytti menevän suora tie, jota sitten talsin reilun kilometrin. Sitten vasta huomasin olevani väärällä puolella rataa. Rata oli vielä aidan takana. Aitaa kanssa on varaa rakentaa ihan joka paikkaan. Lähdin sitten seuraamaan aitaa rutakkoiselle tyhjälle tontille, kunnes se loppui jyrkkäreunaiseen ojaan. Siitä sitten sain kierrettyä radan toiselle puolelle ja Vehmaisten aseman paikalle. 

Aitoihin käytetty raha ei Suomessa lopu, eikä kieltokyltteihin. Vehmaisten entinen rautatieasema. 

Vehmaisten asemalla Mannerheim johti Tampereen sotaansa. Mannerheimkin on käynyt ihan joka paikassa. Vehmaisten asema oli kulttuurihistoriallisesti tärkeä rautatieasemaympäristö ja se purettiin 1990-luvulla. Sen tilalla on vain risukkoa. Onko se sitten tärkeämpää. No, sieltä pääsi kuitenkin bussille ja bussireitti kulki niin, että se meni juuri siihen kohtaan, mistä olin radan yli joutunut rämpimään. Silloin en sitä toki vielä tiennyt.

Tampereen seudulla on mitä ihmeellisimpiä nimiä ("Tapatora", "Veisu", "Ristinarkku", "Leukaluut"). Jos lampuri on se, joka pitää lampaita, onko "ankkari" sellainen, joka kasvattaa ankkoja? Jos on, miten se liittyy Messukylään?

 Päädyin sitten Messukylään, jossa kävin Messukylän asemalla ilman mitään välikohtauksia. Koska oli aikaa, kävin vielä Aleksanterin kirkolla, kun kerta bussi sinne vei ja aikaa oli ja hain tietysti kirkon kätkön. Aleksanterin kirkko on iso, mutta se ei ole järin kaunis. Punatiilisenä se sopisi Finlaysonin ympäristöön, mutta sepä ei ole siellä. Tampereella on lukuisia kammottavan näköisiä kirkkoja ja useita keskinkertaisia. Hirvittävin arkkitehtoninen erehdys on tietysti Kalevan kirkko. Kalevan kirkko on aivan häkellyttävän ruma ja onnistuu jopa pilaamaan maiseman, joka ei ole kovin hääppöinen ilmankaan kirkkoa. Se on listattu Suomen yhdeksänneksi rumimmaksi kirkoksi ja on tietysti Museoviraston suojelema, toisin kuin Vehmaisten asemamiljöö, joten tulevatkin sukupolvet saavat kärsiä siitä. Usko menee jo pelkästään sen näkemällä. 

Aleksanterin kirkon jälkeen oli aika mennä katselemaan filmejä Hervantaan, eli Herwoodiin. Sinne mennessä huomasin Messukylän kirkot ja ajattelin, eikö niillä ole kätköjä ja ilmeni, että kyllä on. Päätin palata sinne myöhemmin. 

Herwoodin keskustaan on rakennettu satulinna. Se onkin hyvä esimerkki kauniista nykyarkkitehtuurista, mikä Tampereella on perin harvinaista. Onko niin, että Näsinneula on ainoa tunnettu moderni rakennus Tampereella, joka näyttää hyvältä, Metso ehkä toinen. 

Herwoodin kirjasto

Herwoodin linna

Koska aikaa vielä oli, hakeuduin kirjastoon. Kirjastossa oli vanha mies, joka koko ajan höpötti, laukoi vitsejä ja hössötti. Kivahdin hänelle. Myöhemmin kaduin suuttumistani, koska minulle ilmeni, ettei mies ollut humalassa eikä tahallaan häirikkö, hän vain oli ns. kansantaiteilija, viihdyttäjä, kylähullu. Elokuvien jälkeen tapasin saman miehen taas pysäkillä ja koko ajan hän heitti läppää ihan kaikkien kanssa, samoin bussimatkalla keskustaan. Kas kummaa, ihmiset eivät olleet lainkaan vaivautuneita, vaan suupielet kääntyivät monella ylöspäin ja heittivät hänelle läppää takaisin. Tuollaiset harmittomat kansanmiehet ja heihin myönteisesti suhtautuvat toimivat kaupunkikuvaa pehmentävästi ja inhimillistävästi. Tampesteri saa kyllä pisteitä hänen kohtelustaan. 

Ajattelin, että minusta on myös tärkeää kaupunkikuvallisesti antaa kerjäläiselle lantti, sillä se kertoo, että kaikista pidetään huolta. 

Kirjasto sulkeutui varhain, minkä jälkeen hengailin lähiympäristössä ja katsoin elokuvat. Elokuvien jälkeen söin buffetaterian paikallisessa italialaisessa ravintolassa Pranzossa. Buffet oli, kuten buffetateriat aina, erittäin rasvainen, mutta Pranzon ruokaan oli myös pistetty reilusti valkosipulia. Ei ollut lainkaan hassumpi paikka. Ainoa huono puoli siinä oli, että meidän porukallemme se oli varsin pieni. Enemmän itse filmifestivaalien tunnelmista blogissa 6123. 

Vatsa täynnä sitten jätin Pranzon ja siirryin keskustaan kansantaiteilijaa kuunnellen. Nippa nappa jaksoin käydä saunassa. Jalkani kukkivat rakkuloita ja hiertymiä. Nukahdin saunan jälkeen heti. 

Sunnuntaina sain nukkua pitkään, sillä juna Vammalaan lähti vasta puolilta päivin. Minulla ja Vammalalla ei ole mitään historiaa, joten ihan uusi paikka minulle. Tärkeimmät kohteet Vammalan keskustassa Tyrväällä olivat rautatieasema ja kirkko. Kirkko oli saanut kehuja jo etukäteen, on jopa sanonta "kehhuu kuin tyrvääläinen kirkkoonsa". En ollut kuullut sanontaa aiemmin ja ajattelin sen olevan vähintäänkin liioiteltua. Joka tapauksessa, Tyrvään kirkko on toinen kaksitorninen kirkko Suomessa. Toinen on Johanneksen kirkko Helsingissä. Pitäähän se sitten nähdä. Junamatka pitkin Kokemäenjoen vesistön järven rantoja oli kaunis maisemiltaan ja itse Tyrvää vaikutti mukavalta paikkakunnalta. Aseman kätkö paikallistui nopeasti ja sain uuden kunnan kartalle: Sastamala. 

Kirkolle oli jonkin verran matkaa asemalta ja kävelin sen ripeästi. Matkan varrelle osui eräs kätkö, mutta näin sen olevan museon tykissä ja tykin läpikäyminen on yleensä aikaavievä juttu, joten se sai jäädä. 

Tulipa vihdoin kirkko näkyviin, ja se olikin melkoinen temppeli. 

Tyrvään kirkko

Turhaan eivät siis tyrvääläiset sitä kehuneet. Yllättävästi kirkolla kuitenkin pyöri paljon ihmisiä, mikä häiritsi kätkön etsimistä. Sain kuitenkin kätkön logattua. Ihmiset eivät menneetkään itse kirkkoon, vaan sen vieressä olevalle hautausmaalle. Oli isänpäivä. Tulin surulliseksi siitä, että näiden ihmisten isät olivat kuolleet. 

Juna ei odota ja satelikin epämiellyttävästi, joten aloin kävellä rautatieasemalle päin. Nyt kävin virran ja Liekoveden rannalla olevassa Pappilanpuistossa, josta noukin kätkön. Siellä oli myös paljon ihmisiä ulkoilemassa. Puiston jälkeen suuntasin Jaatsille, minkä kyltin olin nähnyt aiemminkin. Jaatsi on Akseli Gallen-Kallelan lapsuuskoti ja sen jälkeen ollut monessa käytössä, muun muassa Tyrvään kunnan valtuustosalina. Nyt siellä pidetään taidenäyttelyitä.

Menin kuitenkin asemalle odottamaan junaa, joka sitten hetken kuluttua saapuikin ja vei minut Karkkuun. "Karkku" on siitä erikoinen paikannimi, että se esiintyy myös Laatokan Karjalassa Salmissa. Molemmat nimetä ovat ikivanhoja ja ihan eri kielialueella. Hiljaisessa kylässä ei ole paljon nähtävää. Geokätkömielessä tosin paljon enemmän: siellä sijaitsee Suomen suosituin geokätkö ja paljon muita. Niistä muista sain osviittaa jo rautatieasemalla, sillä siinä lähellä sijaitsee kätkö, joka ilmaisee lopullisen paikkansa langattoman lähettimen kautta. No, se paikka oli ihan väärässä suunnassa, joten lähdin kävelemään sille suosituimmalle kätkölle. Sinne taas oli reilu kilometri matkaa ja melkein koko ajan pelkkää ylämäkeä. "Kätkö" oli pihassa olevan autotallin pieni huone. Kun avasi oven, sinne tuli valot ja musiikki rupesi soimaan. Tuolilla sai sitten kirjoittaa nimensä logivihkoon. Sade oli tauonnut vähäksi aikaa, mutta jos olisi satanut, niin se olisi ollut vielä suojassa sateeltakin. 

Vastaavasti asemalle paluu oli pelkkää alamäkeä. Palasin kahden kätkön kautta ja toinen niistä vaati ryömimistä rakennuksen alle, ennen kuin suostui näyttäytymään. 

Ilta pimeni junaa odotellessa, mutta juna siirsi minut sitten Nokialle. 

Nokialla jalkani olivat massiivisen kipeät. Kätkö oli kuutisen sataa metriä asemalta pienen lammen rannalla. Lammesta kuului kiukkuinen vaatimus pullasta. Minusta taas yösyöminen ei ole terveellistä sorsallekaan. Kätkö löytyi lyhyen etsintärupeaman jälkeen, kun ensin löysin taskulamppuni ja Nokia tuli kätkökartalleni. Nokia ei vaikuttanut olevan sen kummoisempi paikkakunta kuin Tampereen kerrostalolähiö. Olen käynyt Nokialla aiemmin kerran, silloin minulla oli oma henkilökohtainen vesikriisini, kun minut kastettiin lahkoon. Lahkossa en tosin ollut viittä vuotta, ehkäpä Nokian vesi oli jo tuolloin huonoa tai jospa menin niin likaisena altaaseen, että Nokian vedet siitä myrkyttyivät.

Luukas 11 sanoo

"11. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, 
12. taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? 
13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" 

Ikävä tuottaa pettymystä, mutta ei anna. Antoi minulle sen käärmeen ja skorpionin. 

Asemalle mennessä tyttö istui portailla kädet kasvoillaan. Kysyin pari kertaa, tarvitseeko hän apua. Ei vastannut mitään. Olin tehnyt voitavani. Sitä paitsi, olen tosi huono kriisipsykologi. 

Nokialta siirryin Tampesteriin ja oli aika mennä nukkumaan. Ei tullut uni kovin helposti, kun liikuntaa oli tullut yhdelle päivälle aivan liikaa. 

Seuraavana vuorossa oli Hämeenkyrö. Bussi sinne lähti aamulla. Odottelin bussia Tampereen rautatieaseman odotustilassa ja siellä oli mies, joka nukkui istualtaan. Vartija komensi rauhallisen miehen pihalle. Samalla rautatiemuseossa viljellään romantiikkaa siitä, kuinka interreilaaja nukkuu penkillä.

Hämeenkyrö kuulostaa kivalta paikkakunnalta ja lapsena olin käynyt siellä katsomassa Timin mäntyä ja F E. Sillanpään kotia. Oikeasti se on täynnä laatikkomyymälöitä, huoltoasemia ja takapihoja. On tietysti sentään marraskuu, eikä ole kaikkein kaunein aika vuodesta, mutta silti Pirkanmaalla tulee toinen toistaan rumempia paikkakuntia vastaan. Onneksi pimeys ja sumu verhosivat paikkakuntaa, niin etten nähnyt kaikkea, vaan siirryin bussilla maaseudulle Litukkaan, entisen Viljakkalan puolelle. Sieltä talsin mäntykankaan poikki hautausmaalle. Sinne on haudattu Irwin Goodman. Minua ei Irwin Goodman kiinnostanut, vaan hautausmaan lähellä oleva kätkö. Sen jälkeen talsin reilun mailin maantietä. Siinä välillä oli vielä yksi kätkö ja tulin lopulta laavulle. Hain laavulla olevan kätkön, joka oli minun 34. laavukätköni ja pistin tulet ja paistoin makkaraa. 

Vähän karu laavu Hämeenkyrössä

Olin väsynyt kaikesta talsimisesta ja bussin tuloon oli aikaa, joten istuskelin laavulla pitkään. Laavun ohi kulki hämmästyttävän paljon lenkkeilijöitä ja suuri osa niistä vielä hymyili iloisesti. Ajattelin, että lähellä on jokin kuntokeskus tai jokin tilaisuus, mutta kävi ilmi, että ne olivat ihan paikallisia. Jo toinen kerta, kun pirkanmaalaiset hymyilevät perin epäsuomalaisesti. Mukavat ihmiset ovat paljon tärkeämpiä kuin kauniit rakennukset. Eräs niistä kommentoi minun tulilla oloani "nauttimassa elämästä". Siinäpä se! Lopulta myös paikalle tuli maanomistaja. Hänen kanssaan keskustelin riistatilanteesta ja laavusta. Olin polttamassa roskia ja siivoamassa laavun ympäristöä. Hän valitteli, että aiemmin oli ollut parempi laavu, mutta se oli poltettu. Kävi ilmi, että Pirkan hiihto hiihdetään näissä maisemissa ja että laavuja on alueella useampikin. Tänä vuonna täällä on ollut vähän kanalintuja. Sen hän tiesi kertoa, että korpit osaavat seurata hirvestäjiä. Lähdin laavulta, kun jäljellä oli vain pieni liekki. Hän sanoi, että aina pitää jättää pienet tulet metsänhengille. Sanoin, että näinhän se tietysti on ja jatkoin eteenpäin. 

Pirkan hiihdon polulla tuli vastaan upeita jäkälikkökankaita. Minua harmitti, ettei niitä oltu rauhoitettu ja että niin monet polut rikkoivat sitä. 

Jäkälikkökankaita Pirkan taipaleelta. Yhtään ei ole lunta. 

Vaikka kuinka hiljaa kuljin, niin silti saavuin pysäkille ajoissa. Bussi oli vielä myöhässä ja saapui Kyröskoskelle myöhässä. Ajattelin jo myöhästyneeni Tampereen bussista ja istuin odottamaan seuraavaa, joka tulee tunnin päästä. Sitten kävikin niin, että se edellinen tuli pihaan ja hyvä etten jäänyt siitä. Sillä menin sitten Ylöjärvelle.

Ylöjärvellä ei ollut myöskään paljoa nähtävää. Ylöjärvellä on kanssa laatikkoarkkitehtuuri vallalla. Kätkö esitteli "Tankki täyteen" -sarjan kuvauspaikan ja Ylöjärvi tuli kätkökartalle. Tuohon aikaan oli ilmeisesti hämäläismurre hauskaa ja sitä esiteltiin sekä Reinikaisessa että tässä sarjassa. Ilmankos ennen olin koko ajan ulkosalla televisio-ohjelmien aikana, ja niin olen nykyisinkin. 

Kävin hakemassa toisenkin kätkön, missä vaiheessa rupesi satamaan enemmän. Siinä vaiheessa mietin, missä täällä olisi sellainen bussipysäkki, josta pääsisi Tampesteriin. Noin sadan metrin päässä näkyikin pysäkin merkki, mutta siellä oli vain bussi, joka ei ollut linjalla. Kun kävelin sinne, näin toisen pysäkin siinä lähellä, josta pääsikin Tampesteriin. Matkalla sinne bussi ajoi Tohlopin ohi. Tohlopin syvyyksistä ammennetaan kuonaa television kautta jokaiseen olohuoneeseen Suomessa. 

Bussi meni Tampesterissa Aleksanterin kirkon ohi ja siellä oli kyltti, että kirko on auki ja minua harmitti se, etten mennyt sinne. Sitten se meni linja-autoasemalle, josta kävelin Rainille. Oli kuin veitsillä kävelisi, sattui niin vietävästi kaikki rakot ja hankaumat. Kun painoa on 165 kg, niin tottahan säärten ja reisien lihakset kasvavat, mutta jalkapohja ei voi kasvaa, vaan ottaa sen painon päälleen. 

Rainin poikaystävä Jiri oli paikalla ja teki oikein maukasta ruokaa meille. Hän myös huvitti itseään katsomalla TV-seiskaa. Sanoi, että suomalaiset uskikset ovat kopioineet amerikkalaisilta ajatuksen paluusta 1950-luvulle, vaikkei Suomen 1950-luku ollut sellainen aika, jolle kovin moni haluaisi palata. Minä en ymmärrä, miksi kukaan haluaa katsoa sitä kanavaa. 

Aamulla ostin asemalla junalipun Mämmilään. Nuori kioskinpitäjä ei ymmärtänyt. Huomaan olevani keski-ikäinen, kun heitän paikallista läpänderiä ja sitä ei ymmärretä, kun se on ajalta, jolloin kuuntelija ei ollut vielä edes syntynytkään. "Mämmilä" tietysti viittaa Tarmo Koiviston juonellisesti tylsään, mutta hyvin piirrettyyn sarjakuvaan Orivedestä. Jälleen esimerkki pirkanmaalaishuumorista. No, sinne meni paikallisjuna, kiskobussi. Tässä kiskobussissa oli samat ominaisuudet kuin Hanko-Karjaa -kiskobussissa: kuulutukset kolmella kielellä ja täydellä volyymillä ja luita särkevä oven sulkeutumisesta varoittava ulina, mutta myös bonuksena outo resonointiääni. Se varmaan johtuu siitä, että kiskobussi ajaa tuota väliä lujempaa kuin Hanko-Karjaa väliä. Se taas johtuu siitä, ettei se pysähdy Messukylässä, Vehmaisilla, Vatialassa eikä Kangasalalla. Orivesi tulee kätkökartalle, kun ensimmäinen kätkö löytyy heti asemalta. Toista kätköä en löydäkään, enkä viitsi kolmatta yrittää, koska samana päivänä käveltävää vielä riittää. Seurailen sen sijaan ratapihan duunareiden verkkaista työskentelyä. Yhtä pientä rautaosaa kannetaan kerrallaan kaivinkoneen kauhaan ja yksi sitten istuu kaivinkoneessa ja siirtää sitä aina seuraavan kasan kohdalle. Miesten työt. Minä olen aina töissä joutunut rehkimään kieli vyön alla eikä sittenkään riitä. 

Seuraavalla junalla Jämsään, Jämsän lähellä pellolla on satakunta joutsenta. Heti asemalta irtoaa Jämsä uudeksi kunnaksi, kun löytyy kätkö. Lähden sitten kävelemään Jämsän kirkolle. Tovi siinä kuluukin, matkaa on vajaa maili. Jämsää halkoo joki ja sillalta näkee kaksi patsasta, jotka katsovat joen yli toisiaan. 

Jämsän kirkko

 Jämsän kirkolta lähden sitten tallaamaan keskustaan. Jämsässä on keskustassa kartano, jossa on kahvila, mutta aikaa ei ollut tähän ulkoa päin nättiin paikkaan tutustua. Matkalla tulee sellainen erikoinen kätkö, että sinne voi jättää postikortin postimerkin kanssa ja sitten seuraava postittaa sen. Päätin ottaa kortin kuljetettavakseni ja viedä sen Hankoon. Osoite kortissa oli Jämsänkoskelle, niin halusin, että se nyt kulkee vähän pitemmän matkan.

Jämsän torin lähellä oli kätkö sellaisessa nurkassa, missä oli paljon rojua. Millään ei tahtonut löytyä ja kerran iskin jo käteni purukumiin. Kuka liiskaa purukumeja suoraan seinään, tekevätkö ne sitä kotonaankin. Piti puikkelehtia pahimman rojun alta ja sitten tunkea käsi syvälle. Kyllä on niin, että lihavan käsikin on lihava, kun ei tahdo mahtua. Sain tönäistyä purkkia vielä kauemmaksi. Silloin se oli pakko onkia sieltä pois. Paikalla oli vielä valvontakamerakin, joka oli suunnattu juuri samaan nurkkaan. Onneksi sain purkin pois ja logattua. Sen jälkeen häivyin paikalta. Kun väsytti, niin menin ensin Forumiin istumaan ja myöhemmin suuntasin joen toiselle puolelle.

Jämsän äijä oli korpifilosofi ja eksentrikko, joka kehitti omanlaisensa matematiikankin. 

Jämsää elävöittää sen halki virtaava joki

Lidl, tuo modernin sivistyksen mittari, tarjoaa minulle mahdollisuuden täydentää matkaeväitäni. Lähellä on myös kulttuurikeskus Teboil, tuttavammin tebbari. On siellä lähellä myös Jämsän kulttuurikeskus Kivipankki, mutta tebbari on aina auki. Istun hetken aikaa Tebbarilla, ennen kuin lähden pimenevässä illassa tallustamaan pysäkille. Sinne on noin mailin matka. Ihmettelen, miten matka aina pysyy mailissa.

Saavun Jämsän hirvipatsaalle. Aina, kun minun perheeni reissasi Kuopiosta Tampereelle minun lapsuudessani, pysähdyttiin Jämsässä ja hirvipatsaan luona. Hirvipatsas on ikään kuin Jämsän tunnus, tai ainakin oli silloin. Se erotti Jämsän kaikista muista paikkakunnista.

Hirvipatsas on jotenkin kärsineen oloinen

Pakollinen selfie. Nää blogit on muuten tylsiä, kuulemma.

Onnibus kuljetti minut sen jälkeen Tampereelle, jossa taas nukuin yöni syvää unta. 

Aamulla liikenteeseen. Vettä ruimi entistä julmemmin. Kävin katsomassa kätköt Messukylän kirkoilta. Toinen etsitytti vähän pitempään, vaikka sen piti olla helppo. Sen jälkeen lähdin Pispalan kirkolle. Jäin pois väärällä pysäkillä ja jouduin kävelemään kohtalaisessa sateessa pitkän matkan turhaan ylös rinnettä, Kirkko ei juuri tarjonnut suojaa sateelta. Myös tämä kirkko oli erittäin ruma, mutta onneksi se oli seurakuntakeskuksen takana, niin ettei sen rumuus näy kadulle. 

Sen jälkeen menin käymään Aleksanterin kirkossa ja Metsossa. Ensin jouduin odottamaan Metson avautumista niukassa sateen suojassa. VIP-asiakkaat päästettiin sisälle ja moni meistä yritti luikahtaa kirjaston eteiseen, mutta meidät ohjattiin ulos. Kirjaston henkilökunta korrektisti pahoitteli, että kirjaston remontin takia joudutaan ihmisiä seisottamaan sateessa. 

Kirjastossa oli fiksusti tila omien eväiden syömiselle. 

Himmeetä settiä, mutta onneksi täällä on hiljaista

Aleksanterin kirkon alttaritaulu esitti Jeesuksen transfiguraatiota. Minä en valitsisi sitä alttaritaulun aiheeksi. Siinä opetuslapset näkevät Jeesuksen mielikuvitusolentojen Eliaan ja Mooseksen seurassa. Jos heitä pitää todellisina, niin molemmat olivat olleet kuolleina jo satoja vuosia. Sitä paitsi, kuinka heidät pystyttiin edes tunnistamaan näiksi kahdeksi henkilöksi. Tyypillisemmät aiheet, kuten Jeesus paimenena, herättävät vähemmän levottomia kysymyksiä ja väitteitä huumaaviin sieniin koskemisesta. Kirkonkirouksilla, noitien polttamisella ja helvetintulella sitten ihmiset on pakotettu "uskomaan" tuollaiset lasten sadut. Minäkin ennen kuvittelin, että kaikki uskovat tuollaiset tarinat ihan ilman kysymyksiä, kun kukaan ei uskaltanut sanoa ääneen, ettei usko moista hölynpölyä.

Joka tapauksessa, maalaus on kaunis ja kirkko on kaunis ja hiljainen sisältä. 

Viä lopuksi turrekuva Tampesterista

Kävin vielä Sorsapuistossa sateesta huolimatta. Lapsena olin usein ruokkinut siellä kvaakkuja. Nyt siellä oli isot kyltit, joissa kielletään niiden ruokkiminen jonkin jätelain nojalla. Onko tämä nyt sellainen laki, jota hallituspuolue Perussuolinkaiset kehottavat jättämään noudattamatta. Minä ainakin jättäisin. Ainoa on se, ettei pulla ole paras ruoka sorsalle. Parhaimmillaan Sorsussa on esillä paljonkin lintuja. Eksoottiset tirpat siirretään talveksi sisätiloihin. 

Lopuksi kävin keskustassa infopisteen geokätköllä ja siirryin Koskikeskukseen odottamaan bussia. Onnibussilla Helsinkiin ja sitten junalla kotiin. Tuntui kivalta olla välillä kotona, raskaan reissun jäljiltä. Etenkin jalkapohjat olivat kuin pommitetut.

kätkökarta