Amazonas: punahelttahokko, hoatsinit ja sarviromiskot

Heti aamulla liikenteeseen veneellä, sillä punahelttahokko oli havaittu Yanayacun toisella puolella viidakossa. Punahelttahokko on sukua kalkkunoille ja se on uhanalainen koko levinneisyysalueellaan. Kuulemma sen tiedetty esiintymä on Boliviassa ja siltikin joutuu kävelemään kauas viidakossa, että sen löytää, muttaYanayaculta sen saa helpommin, koskapa paikalliset hyötyvät ekoturismista ja jättävät linnun rauhaan. Niitä on maksimissaan 750 paria koko maailmassa ja suunta on ollut vahvasti kaakkoon. jo

Yanayacun virran mukana kulkee pieniä lehtiruusukkeita. Mietin, kulkeutuvatko ne Atlantille asti, mutta näin ei ole asia. 

Kun hyppään veneestä maihin, niin kompuroin liukkaassa liejussa. Minä olin todella huono kuvaamataidossa, mutta olisi pitänyt muistaa, että kun saveen lisää vettä, vettä ja vettä, niin se muuttuu liukkaaksi. Amazonin lieju on hyvin liukasta ja vaikka minulla on pitkävartiset kumpparit, jotka ovat olleet hyviä esimerkiksi Suomen liukkailla kallioilla, ei ne pidä Amazoniassa yhtään. 

Veneeseen siirtymiseen ja sieltä poistumiseen liittyy aina oma jännitysmomenttinsa.

Puhun hetken turvallisuusnäkökohdista, mutta sitä ennen pari kuvaa:

Kaikkialla kasvaa piikkisiä palmuja ja ne vielä tiputtelevat paloja itsestään maahan. Kuten sanoin, Amazonasissa on liukasta ja kun viidakossa liukastelee, vaistomaisesti iskee kätensä kiinni johonkin tai koskettaa jotain puuta ja ne usein sattuu olemaan noita piikkisiä palmuja. Lopulta olin siis mutainen ja täynnä verisiä haavoja. Sen lisäksi kimpussa pyörii epälukuinen määrä moskiittoja. Oli hyttysvoide mikä tahansa, niin se huuhtoutuu hyvin nopeasti pois viidakon kosteudessa. Arvet ovat kunniamerkkejä ja minua vähän harmittaa, ettei noista sitten loppupeleissä jäänyt kunnon arpia käsiin. Se ei suinkaan ainakaan johdu siitä, ettenkö olisi usein iskenyt jotain osaa ruumiistani piikkipalmuun. Pahimmillaan niitä kasvoi tiheikköinä. 

Iltainen puuhastelu oli sitten spriin kanssa haavojen hoito ja desinfioiminen, mutta se tuntui sikäli turhauttavalta, koska kaikki haavat tulehtuvat Amazoniassa. Lopputulemana olin täynnä tulehtuneita haavoja. 

Ihmettelen, miten kukaan voi suunnistaa viidakossa. GPS on perin hyödytön siellä, puutavaraa kun on niin paljon pään yläpuolella, ei löydy satelliitit. Yksi osviitta liikkumiseen on se, että virran suuntaisesti on vanhaan uomaan muodostunut suopläntti. Suon yli on sitten tehty siltoja, jotka ovat tietysti kuumottavia polkusiltoja. 

Yksi tällainen suo mahdollisti elukoiden tarkkailemisen. Siellä oleskeli sarviromiskoja ja parvi hoatsineja. 

Hoatsineja

Sarviromiskot

Hoatsinit ovat luontodokumenttien vakiokamaa, vaikka ovatkin rumia. Yksi syy tälle on se, että se on hyvin tyypillinen lintu Amazoniassa. Toinen syy on se, että se on niin alkukantainen, että sillä on surkastuneet koukut siipitaipeessa eli ikään kuin kädet. Ihmetyttää, miksei kaikilla linnuilla ole sellaisia. Hoatsin käyttää niitä puissa kiipeilemiseen. Hoatsinit tykkäävät asustella soiden laitamilla parveissa.

Sarviromiskoista en paljon tiedä. Luulin, että niillä törröttää höyhen päässä, mutta se onkin sarvi. Sarviromiskojen siivissä on myös luinen lisäke, mutta sitä käytetään tappelemiseen eikä kiipeämiseen.

Suon laidalta kuuluu sitten jo punahelttahokon ääni ja pian saadaan sellainen näkyviinkin. 

Punahelttahokko

Punahelttahokkoa on hyvin vaikea erottaa latvustosta ja se on arka. Amazonian linnut ovat ylipäätään hyvin arkoja. Ihmettelen, miten hyvin opas on tottunut etsimään lintuja latvustosta. Usein lintuun on kaikkien oksien ja lehvien välistä vain kapea käytävä. 

Helttajassana

Jään kuvaamaan helttajassanaa. Jassanathan ovat luontodokumenttien vakiokamaa. Tämä jassana oli sikäli mieleenpainuva, että kun keskityin sitä kuvaamaan, muut olivat kävelleet jo tiehensä ja kun nousin seisomaan, ympärillä oli vain tiheää viidakkoa. Opin viidakossa suunnistamisen ex-tempore, sillä rupesin seuraamaan machetella katkottuja oksia ja pian sain muun ryhmän näkyviin. Machete on siis lähinnä suunnistusväline.

Kun suo taas oli ylitetty kuumottavaa siltaa myöten, niin kävimme tiheiköstä etsimässä vielä pari pöllöä. Pöllöthän ovat aina kivoja.

Kultapöllö

Raitametsäpöllö

Tämän päivän jälkeen mulle tuli kovin heikottava ja yököttävä olo ja iski ripuli. Amazonian bakteerit jylläävät. Kuten sanottu, on aika mahdoton noudattaa hygieniaa Amazoniassa. Ehkä se onnistuu jossain Iquitosin hotellissa, mutta ei silloin, kun kulkee itse viidakossa. Viidakossa on sikäli ikävä sairastaa, ettei mitään sairaalaa ole missään.