Amazonia: Big Five Amazonian tapaan

Yö Cumacebassa sujui miellyttävästi ja vastoin odotuksia hoatsinit eivät mellastaneet, sen sijaan pihan kultaperäkasikit aloittivat mellastuksensa heti aamusta. Kasikit ovat kolonialaji ja ne rakentavat taidokkaita, riippuvia koripesiä ja käyvät sitten loppuajan äänekkäitä reviiritaisteluita toistensa kanssa.
Heti aamiaisen jälkeen löysimme vaatimattoman näköisen valkonokkaorneeron várzeasta. Metsikkö oli tiheää rutakkoa ja kuitenkin siellä piti kulkea hiipien, ettei orneero pelästy. Menimme väljemmille vesille etsimään haamunäpsijää, joka kuitenkin vaikeni nopeasti, niin etten minä sitä kuullut. Vaikeni varmasti siksi, että venäläisten ryhmä saapui juuri sinne. Tällä reissulla oli säästytty turreryhmiltä, mutta nyt ei ollut onni. Kuljimme juoluajärven rantaa ja se oli täysin lootusmaisten kasvien peittämä. Joku minua huomattavasti kevyempi voisi kävellä lehdeltä lehdelle koko järven poikki.

Hoatsin

Jostain syystä hoatsinit tykkäävät piikkisten palmujen tiheiköistä ja tällaisia tiheikköjä tuntuu olevan juuri tällaisten juoluajärvien rantamilla.

Linnusto hiljeni ja latvustossa pörräsi tappajamehiläisten parvi. Keksin, että minulla on oma "big five" ja siihen kuuluvat cracked.comin viisi kammottavinta hyönteistä. Luotimuurahaisia olin tavannut koko reissun ajan kävelemässä pitkin poikin metsiä, sotilasmuurahaisia löytyi Explornapon muuraretkillä ja nyt minulla oli tappajamehiläinen. Andeilla oli sitten moskiittoja, jotka olivat paikallisen kiiliäisen saastuttamia, kiiliäisen, joka käyttää moskiittoja viemään muniaan elävän ihmisen nahan alle, jolloin tästä tulee ruokaa sen kasvaville toukille, jotka aikoinaan kaivautuvat ihosta esille. Viides kammotus on herhiläinen, joka elää Japanissa. Peru siis on koti 80% maailman kauheimmista hyönteisistä. Ihminen on viisi miljoonaa vuotta elänyt Afrikan big fiven keskellä ja selvinnyt. Tappajamehiläisten keskellä ihminen on elänyt noin 60 vuotta. Ryhmän opas oli joutunut olemaan toukan isäntänä ja hän sitten sai napattua sen toukan, kun se tuli ihosta läpi. Hän sanoi, että se on "lähin, mitä mies ikinä pääsee synnyttämistä". Hänellä oli kummallisia isällisiä, vai pitäisikö sanoa äidillisiä tunteita toukkaa kohtaan ja hän sitten säilöi sen spriihin purkkiin.

Tappajamehiläisistä selvinneenä minun tarkkaavaisuuteni herpaantui ja astuin kastuneen ja siksi liukkaan juuren päälle ja olisin mennyt ympäri, mutta sain napattua kädellä kiinni ja juuri tietysti palmusta, joka oli täynnä piikkejä. Minun käteni muistutti sen jälkeen neulatyynyä paitsi että se vuosi verta ja jouduin palaamaan Cumacebaan lutaamaan sitä spriillä ja paikkailemaan laastareilla.

Kultaperäkasikit ja pesät

Iltapäivällä parantelin haavaani loikoilemalla Cumaceban riippumatossa samalla kun kantajat kantoivat meidän matkatavaramme veneeseen. Sanoin perulaiselle oppaalle, että jos nuo muuttaisivat Eurooppaan tekemään yhtä ahkerasti töitä, niin kenelläkään eurooppalaisella ei olisi töitä. Hän sanoi, että miehet olivat tottuneet ilmastoon ja että mielummin hän asuu Amazoniassa kuin Punossa, missä on metri lunta ja korkeus kolme kilometriä meren pinnasta. Myöntelin sitten siihen, että joo, lumeen ei totu ikinä.

Iquitosiin päästyä he kantoivat laukut vielä helvetilliset portaat ylös.
Sanat eivät riitä kuvaamaan paluuta Iquitosiin. Minä rämpyttelin valoja vessassa, koska oli taas niin kiva, kun on sähköä, eikä tahdo millään uskoa, että valo tulee nappia painamalla. Ilmastointi teki hotellista melkein arktisen. Vaihdoin päälleni lähes kuivat vaatteet täysin märkien sijasta. Miten kivaa olikaan olla kuiva ja puhdas! Tuntui samalta kuin USA:n jälkeen tottuminen siihen, että ihmiset valittavat, jos lämpötila kotona on 18-20 astetta, kun taas USA:ssa se oli ollut 5-40 astetta. Jos minulla olisi tapana rukoilla illalla, liittäisin kuivat vaatteet, sähkön ja huoneenlämmön ruokouksiini.

Iquitos, ihanainen!

Hoatsineja piikkipalmuissa

Piikkipalmu. Tällaiseen iskin käteni ja sain komeat arvet, jotka eivät valitettavasti jääneet elinikäisiksi kunniamerkeiksi

Lähdimme vielä hotellista nopealle pyrähdykselle veneellä rio Nanaylle. Rio Nanayn satamassa oli kauppakojuja, jossa myytiin kaikkea mahdollista ruokatarviketta (video). Toisin kuin toisella puolella kaupunkia, rantatöyrästä ei ollut lainkaan, vaan tori oli suoraan vesirajassa. Menimme yhteen veneistä ja lähdimme joelle. Sen jälkeen rupesi satamaan. Muistan lapsena, maantieteen kartastossa oli kaksi paikkaa esimerkkinä isolla, Iquitos ja Cherrapunji ja molemmat samasta syystä: sataa paljon. Nyt vettä tuli kaatamalla. Nämä ovat niitä pilviä, mitä minä katselin jo lentokoneesta mantereelle saapuessani, jotka ulottuvat yli peninkulman korkeuteen ja jonka pohja laahaa maata lähellä ja kun ne rupeavat satamaan, niin sieltä tulee vettä koko sen peninkulman matkalta. Brittiläisen Guyanan ja Surinamen kohdalla näin kuinka murtuvien aaltojen hopeavyö reunusti kultaisia hiekkarantoja Moskiittorannikolla ja sitten nämä pilvet rupesivat satamaan koko kymmenen kilometrin voimalla pilaten aurinkoisen rantapäivän kahdessa valtiossa.

Olemme  siis veneessä Nanaylla, rankkasade, ei näe mitään, ei kuule mitään. Sitten vettä rupeaa tulemaan sisälle. Itse asiassa, sitä tihkuu läpi laitojen. Vene siis vuotaa ja jos vene vuotaa tarpeeksi, niin me olemme piraijojen ja piikkirauskujen ja kaimaanien kanssa silmätysten. Koska satoi kaatamalla, niin perämoottori ei käynnistynyt. Eräs briteistä sitten kysyi, onko meillä hätäraketteja. Se sai minut ja Yvonin ulvomaan naurusta. Jos vene ei ole edes vedenpitävä, miten siihen olisi huomioitu ottaa hätäraketteja mukaan. No, lopulta sitten moottori käynnistyi ja pääsimme pois, mutta jos olisimme uponneet, niin olisimme menneet sitten kaimaanien kitaan nauraen.

Amazon Bistro

Illalla söimme vielä Amazon Bistrossa, joka oli belgialainen ravintola. Afroperulainen belgialainen. En osaa sanoa muuta kuin että siellä oli hyvät mässyt ja pullo Chimayta maksoi 40 dollaria. Se on melkein kymmenkertainen hinta kuin kotoisessa Alkossamme. Kuten tavallista, pehmeä vuode kutsui minua syleilyynsä ja lähdin palloilemaan pimeässä Iquitosissa. Sade oli jo aikaa sitten loppunut. Vastaan tuleva mies räpelsi minulle housujensa etumusta kulkiessani Jiron Putumayoa hotellille. Illalla kuului vielä töllöttimen ääntä naapurihuoneesta. Sähkön mukanaan tuoma kirous, mutta ei auta, kiire nukahtaa, aamulla aikainen herääminen, taas.