Amazonia: Salaperäinen haisunäätä

Seuraavana aamuna lähdimme tulvan muodostamalle saarelle Napolla. Napossa on tässä kohden lukuisia hiekkasärkkiä ja vesi on muutenkin matalaa. Sucusarin suulla pääsin nopeasti näkemään minulle osoitetun amerikansipin. Nopea reaktioni huvitti muita, kas kun amerikansipi on yleinen, Suomessakin nähty kahdesti. Minä vain en ollut sitä nähnyt koskaan missään ja kahdesta sipilajista se oli juuri se puuttuva. No, eipä se rantasipistä noin talvipukuisena juuri erottunut. Muuttomatkallahan se oli siellä Amazoniassa ja sen varsinainen pesimäalue oli Pohjois-Amerikassa.

Nousimme saarelle, joka oli hiekkainen, kasvaen jotain heinää rantadyyneillä. Kolumbiansepelsirkkuset hyppelivät rantapensaikoissa. Niidenkään käyttäytymistä ei olla tutkittu tarpeeksi, todennäköisesti ne liikehtivät kanssa Amazoniassa sen mukaan, mikä heinä milloinkin tuottaa siementä. Etenimme pienen saaren muurahaispuita kasvaviin sisäosiin ja näin puun juurella touhuavan haisunäädän. Ensimmäistä kertaa näin elävän haisunäädän. Haisunäädät ovat minusta tavattoman sympaattisia eläimiä, on vain yksi asia, minkä takia ne eivät ole ihan paijattavia. Jossain päin maailmaa niitä pidetään lemmikkeinä, kun niiden hajurauhaset on poistettu. Minä en kyllä hyväksy tuollaisia eläimeen kohdistuvia leikkauksia. Kuolleita haisunäätiä näkee USA:ssa teiden varsilla ja niiden raadot haisevat osapuilleen kuin sellutehdas. Jännää tässä haisunäädässä on se, ettei Perun Amazoniassa ole kartan mukaan haisunäätiä, niitä on vain kaukana Kolumbian puolella. Kolumbia on se maa, josta tänne tulee metsureita, joten olisikohan haisunäätä tullut jonkun ihmisen tai rahtialuksen seuralaisena. En saa koskaan tietää.
Ennen kaikkea, saarelta irtosi virtanapsija. Se ei ole kovinkaan kummoisen näköinen lintu, mutta se on mielenkiintoinen, koska ainoa paikka, missä se pesii, ovat tällaiset väliaikaiset tulvien muodostamat saaret. Sitten, kun ne peittyvät tulvaveteen, niin ne nököttävät muualla ja jättävät pesinnän väliin ja elävät muutenkin hissukseen.

Seuraavaksi menimme Shimigay-polulle, joka oli Napoa ylävirtaan. Se oli taas sellainen, että hyppää veneestä keulan kohdalta ulos epämääräiseen rantaan, huomaat, että saappaat rupeavat uppoamaan liejuun, paniikissa lähdet vetämään rantatöyrästä ylös, liukastut ja vedät nelivetoa sen ylös. Ylhäällä oli sitten poluntapainen. Polulla tuli vastaan orejones-pari, jotka kantoivat koria ja joilla oli mukana lauma koiria. Koirat metsästivät heille laihan elannon ja rouva keräili metsästä mitä ikinä saikin kerättyä. Täällä oli osa viidakkoa surullisesti hakattu. Hakkuulla oli mustakarakara. Retken opas sanoi, että jos mustakarakaraa erehtyy kutsumaan, niin saa siitä lemmikin, joka seuraa maailman ääriin, varmasti haluaa tunkea lentokoneeseenkin mukaan Iquitosissa.

Shimigay-polun silta oli kuitenkin niin huonokuntoinen, ettei sitä voinut ylittää. Amazoniassa polkusillat ovat yleensäkin aika surkeita ja liukkaita viritelmiä. Jouduimme kääntymään takaisin. Palasimme veneelle ja Sucusarille. Siellä harppasimme taas maihin veneen keulasta. Äkkiä kädet kiinni kasvustoon ja painin liejurinnettä ylös.

Meitä onnisti helmiselkämuuran kanssa. Helmiselkämuura tuli katsomaan meitä tiheässä viidakossa. Se hyppeli oksalta oksalle. Kerran oksa, jolle se laskeutui, katkesi ja lintu meinasi tipahtaa alas. En ole nähnyt ikinä luonnossa oksan katkeavan linnun alta.

Helmiselkämuura

Metsässä asusteli myös tiilinokkatukaaneita.

Tiilinokkatukaani

Palasimme Explornapolle ja tutustuimme sen lääketieteelliseen puutarhaan. Siellä oli myös shamaani paikalla. En keksinyt mitään sanottavaa hengenmiehelle. Huonomminkin olisi voinut mennä, olisin voinut pyytää ayahuascaa.

Puutarhan takaisessa metsässä saatiin kuuluviin pikipuumuura. Lopulta saimme sen näkyviinkin monen oksan ja lehden muodostaman käytävän kapeasta raosta. Pikipuumuuraa on vaikea löytää, John oli etsinyt sitä turhaan Kolumbiassa.

Pikipuumuura

Takaisin Explornapossa näimme aurinkokurjen Explornapon puutarhaan johtavan käytävän katolla. Aurinkokurki on sikäli erikoinen, että se on saman nimisen suvun ainoa laji.

aurinkokurki

Iltapäivällä oli aika jättää Explornapo. Siirryimme veneeseen muiden turistien kanssa. Veneen kapteeni sanoi, ettei matka kestä kauan. Oikeasti olisin halunnut, että matka kestää kauan. Vene meni alas Napoa ja ylös Amazonia.

Pysähdyimme matkan varrella jokilaivassa, jossa käytin tilaisuutta hyväkseni käydäkseni oikeassa vessassa. Alkuillasta saavuimme Cumaceba lodgelle. Cumacebassa oli jo Iquitosin tuntu, ei se ollut kuin reilu peninkulma Iquitosista. Siellä oli venäläisiä turisteja ja se oli miellyttävämpi kuin kauempana viidakossa sijaitsevat Explorama, Explornapo tai ACTS. Cumaceban kyltissä on jopa suomea, mutta ei siellä ymmärretä suomea sentään.

Cumaceba tervehtii myös suomeksi

Cumaceban erikoisuus on juoluajärvi. Sellaisia syntyy, kun mutkainen joki, tässä tapauksessa Amazon, löytää oikoreitin ja mutka kuroutuu jokiuoman ulkopuolelle ja jää järveksi. Tuollaisissa juoluoissa piraijat ovat nälkäisimmillään. Cumaceban juolua oli alkanut soistua, mutta oli hoatsinien suuressa suosiossa.

Sähköttömyys oli tiennyt sitä, että yöllä oli ollut hiljaista, poislukien sammakoiden kurnutus ja laulukaskaiden riksutus ja jotkin muut viidakon äänet. Cumacebassa oli toisin, sillä siellä rummutettiin viidakkorumpua. Musiikin opettajani sanoi aikoinaan, että kun eutooppalaiset tulivat Länsi-Afrikan rannikolle, sieltä kuului jatkuva rummutus. Sitä minä en tiennyt, että rummuttaminen kuuluu myös Amazoniaan, tai sitten se on afrokaribialaista tai sitten se on turreja varten. Venäläisille oli myös viihdettä, laulettiin "La Bambaa". Meillehän luonto oli itsessään tarpeeksi viihdettä, tai ainakin minulle. Aikaisena nukkujana en tiennyt, mitä muut puuhailivat sen lisäksi, että kuluttivat paikallisia alkoholivarantoja. Oli miten oli, kun tuli Explornaposta, niin tämä tuntui jotenkin falskilta turremestalta. Jos taas tulee Iquitosista, niin tämä on todellista sademetsää.Cumaceba on myös vaihteeksi Amazonin etelärannalla ja etelärannan eläimistö eroaa pohjoisrannan eläimistöstä.