Pohjanmaan kautta!

Olen ensimmäistä kertaa kotona melkein kuukauteen. Ensin lähdin Helsinkiin vahtimaan kissoja. Luonnollisesti käytin ajan geokätköillen. Ensimmäistä kertaa raahasin mukanani teleskooppitikkaita. Suorittamani haasteen purkki oli puussa. Se oli myös aidatulla työmaalla, jossa oli valvontakamerat ja muuta ikävää. Nämä olivat tulleet sinne purkin julkaisemisen jälkeen. Menin sinne silti hissun kissun, en minä kovin monta kertaa viitsi raahata tikkaita Helsingissä. Tämän sai logata sen merkiksi, että on löytänyt 50 kpl "0 km Suomi" -kätköjä. Sen lisäksi kävin Vantaalla loggaamassa "Kaksi maata, kaksi kätkötyyppiä" -kätkön. Maat olivat minulla USA ja Suomi. Siellä on myös sama kolmelle ja neljälle maalle ja kätkötyypille. Kolmeen sopisi Venäjä ja Suomi ja sitten pitäisi suorittaa vielä Eesti. Espoossa oli haaste, että piti olla suoritettuna kolme kätkötyyppiä vähintään kahdeltakymmeneltä kätkön julkaisijalta. Myös tämän suoritin. Lopun aikaa pelasin geopolya, eli Monopolin laudalla edetään noppaa heittäen aina uuteen ruutuun, sitten saa geokätkön koordinaatit, menee koordinaatteihin ja saa sieltä koodin, jonka syöttää peliin ja peli jatkuu. Tässä on tietysti se ongelma, että jos yksikin purkki katoaa tai jää muuten saamatta, niin peli jää siihen.
Niinpä, esimerkiksi, kuikuilin erään muurin yli ja yksi mummo tuli siihen katsomaan, olenko minä ruokkimassa sorsia. Hän kertoi myös omista sorsahavainnoistaan. Tummempi mieshenkilö tarjosi minulle apua. Ehkäpä hän ajatteli, että tunnen merisairautta pelkästä meren katsomisesta. Helsingin tummemmasta väestönosasta tuli mieleen se, että kun sanoin ankan äänellä "kwack kwack" ratikassa tällaiselle tummalle pikkulapselle, niin se rupesi sitten kvaakkumaan innokkaasti takaisin. Vaaleat lapset taas katsovat silmät ymmyrkäisinä tai nolostuvat. Toivottavasti tummat säilyttävät välittömyytensä.

Kävin kääntymässä kotosalla ja sitten käytin hyväkseni Pohjolan Liikenteen tarjousta ja vitosella Helsinkiin. Pyrin nukkumaan bussissa, koska oli mahdollisesti rankka yö edessä, mutta Karjaalla bussiin nousi eurooppalaisen näköisiä naisia, jotka kälättivät jotain bingobangokieltä. Yllätys oli suuri, kun nämä sitten jäivät pois keskellä metsää ja samalla bussin tummempi väki lähti ulos myös, kävelemään valaistua polkua. Raaseporin ja Lohjan välillä on siis vastaanottokeskus jossain. Olivatkohan naiset albaaneja tai jotain.

Helsingissä kävin Ruohonjuuren myymälässä ostamassa fluoritonta hammastahnaa ja lataamassa kännykkäni. Kävi ilmi, että Ruohonjuuren kassalla toimi nainen, joka oli asunut kymmenen vuotta Argentiinassa. Etelä-Amerikasta meillä olikin keskusteltavaa paljon.

Onnibus lähti sitten ennen puolta yötä Vaasaan. Vaikka monenlaiset tavat nukkua tuli kokeiltua, muun muassa jalat yläkerran etuikkunaa vasten, olin jonkin verran levännyt tullessani Vaasan pimeään aamuun.

Yritän ensimmäistä kätköä ja kaikesta hakemisesta huolimatta sitä ei löydy. Menen toiselle kätkölle ja se on liian ylhäällä. Kolmannen kanssa tärppää, mutta sen käsiin saaminen vaati kättä pidempää. Onko tässä kaupungissa kätköt aina näin hankalia. Sain kuitenkin Vaasan kätkökartalleni.

Hyppään bussin kyytiin ja matkustan Oravaisiin. Bussikuskin kanssa juttelen kaikenlaista, kätköilystä ja reissaamisesta. Hän jättää minut vielä Oravaisten kivipuiston luokse. Sinne olinkin menossa.
Kivipuistolla on pilkkopimeää. Mitään infotaulua ei ole. Pitää selvittää tiedot tietystä kivestä ja se löytyykin taskulampun avulla. Alueella on toinen kätköpurkki, jonka tiedoissa annetaan toinen tärkeä tieto, eli vanhimman kiven ikä. Kivipuistossa on kyltti "1900 miljoonaa vuotta", mutta mitä se oikein tarkoittaa? Se ei ole vanhimman kiven ikä.

Niin mihin?

Vaikka kivet jäivät hieman hämäräksi, niin siellä oli kuitenkin opastauluja Merenkurkun luonnosta.

Lähdin sitten lantsimaan toiselle kätkölle. Se oli putkessa ja magneettinen. Pala rautaa köydessä nostaisi sen ylös. No, minä tungen sinne sitten magneetin ja se on liian heikko. Sitten minä yritän onkia sitä mittanauhalla ylös. Sekin on liian heikko. Sitten minä pistän koloon pulttiavaimen ja kiskon ja se pulttiavain tippuu sinne. Tässä vaiheessa luovutin. Koko Vöyrin kunnan saaminen kätkökartalle on siis kiinni kivipuiston tehtävistä. Sain myöhemmin sitten tietoa, että vastaukseni olivat oikein, joten Vöyri ei jäänyt kummittelemaan. Istuin lopun aikaa Oravaisten huoltoasemalla, joka oli paikallinen kulttuurikeskus. Absurdia, mutta paikalliset miehet puhuivat "hen"- pronominista. Absurdia sikäli, että he olivat valinneet tuollaisen queerin/feministisen aiheen ja se, että minä ymmärsin heidän ruotsin murrettaan, mutta oman seutuni ruotsia en ymmärrä. 

Seuraava kunta oli Uusikaarlepyy. Uusikaarlepyy on viehättävä kaupunki ja siitä tulee mieleen jopa Hanko.

Uusikaarlepyy

Uusikaarlepyy on rauhallinen, etten sanoisi unelias pikkukaupunki ja saan sieltä etsittyä kaksi kätköä helposti, mutta kolmannes tuottaa vähän töitä ja neljäs jää löytymättä. Selvästi minua painaa kevyesti nukuttu yö Onnarissa. Joka tapauksessa saan Uusikaarlepyyn itselleni uudeksi kunnaksi. En ole koskaan käynyt Vöyrissä enkä Uusikaarlepyyssä aiemmin. 

Jatkoin sitten Kokkolaan, jossa yövyin hostelli Racunan ainoana asiakkaana. Itse asiassa, kun tulin sinne iltapäivällä, nukuin yhtä soittoa seuraavaan aamuun saakka. Racuna sijaitsee reilut kolme kilometriä Kokkolan keskustasta. Se on tuskallisen pitkällä, mutta miten sen nyt ottaa, siitä kerron myöhemmin. 

Aamulla piti heti lähteä bussipysäkille odottamaan. Paikalle kaarsi paikallisia teinipoikia, olivatkohan ihan Odinin sotureita. Ruotsinkielisestä sokelluksesta sain selvää, että nämä posliinit halusivat minulta pildeä. Vaaleat naisethan ovat tietysti heidän omaisuuttaan. Kyllä minä nyt tunnen olevani turvassa. 

Bussilla menin Luodon keskustaan, jossa varsin nopeasti pimeässä sain logattua ensimmäisen, joten Luoto minulle uudeksi kunnaksi. Minulla oli kuitenkin nelisen tuntia aikaa seuraavaan bussiin, joten lähdin kävelemään paikalliselle kirkolle. Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä per sivu. Kirkon kätkö löytyi ongelmitta, mutta siinä välillä olevaa kätköä en löytänyt, vaikka etsin kummallakin ohituskerralla. 

Luodon kirkko

Palatessani Luodon kylälle oli paikallinen S-Market auki ja ostin sieltä eväät itselleni loppuajaksi. Siellä oli myös fiksusti vessa, mitä matkalainen tietysti arvostaa aina. 

Bussipysäkille tuli odottamaan eräs paikallinen, joka käveli kyynärsauvoilla. Tarjosin hänelle sveitsiläistä linkkariani, kun hän kiristeli sen ruuveja ja hänen kanssaan sukeutui sitten keskustelu. Sitä rajoitti hieman kielimuuri, mutta hän puhui kyllä paremmin suomea kuin minä ruotsia. Silti häntä vähän harmitti, kun hän joutuu lääkärissä käymään, eikä häntä aina ymmärretä. Hän myös valitteli purevaa viimaa, mikä tänä päivänä oli. Kun hän sai selville, etten ole parisuhteessa, hän sanoi, että kyllä on niin, että minun pitäisi itselleni mies hankkia, ei ole hyvä olla yksin. Minä sanoin, että reissaaminen täyttää minulta kaikki tarpeet. 

Pietarsaari tuli kartalle yhdestä kätköstä, jonka löysin nopeasti. Sen enempää aikaa ei edes juuri ollutkaan, sillä tunnissa piti suoriutua seuraavalle bussille. Vähän jäi harmittamaan aikataulun kireys, mutta ajattelin, että tulen sinne joskus takaisin kumminkin. Pietarsaaresta minulla on ikäviä muistoja, sillä jouduin siellä autokolariin. En ollut itse kuljettajana, eikä kukaan loukkaantunut, mutta silti se on aina se, mikä värittää muistojani tästä kaupungista. 

Tupakkamakasiini Pietarsaaressa

Komea semafori Pietarsaaren aseman pihalla

Kiire minulla oli paikkaan nimeltä Edsevö, jossa geokätkö oli ihan silmiinpistävän näkyvillä tuoden Pedersören minulle uudeksi kunnaksi. Se olikin ainoa, mitä siellä tapahtui. Muutaman kilometrin kävely olisi tuonut minulle hylätyn rautatieaseman, potentiaalisesti aika mielenkiintoinen paikka, mutta koska yhdelle päivälle oli siunaantunut kävelyä jo ja siunaantuisi vielä lisää, päätin sen jättää. Kirjaa ei pidä tuomita kannen perusteella ja vaikka painan 160 kg ja siitä huolimatta teen näitä geokätköreissuja kävellen, paino väsyttää ja hinkkaa rakoille jalkapohjat nopeasti. Tylsistyin Edsevössä siis huoltoasemalla katsellen viimaista peltoa. 

Olisin tylsistynyt kauemminkin, sillä ainoastaan se, kun käytin taskulamppua bussin pysäyttämiseen sai bussin pysähtymään. Olisin ollut lirissä, jos bussi ei olisi huomannut minua! 

Ajoin bussilla Kruunupyyhyn ja oli jo pimeää. Kruunupyyssä oli hylätty asema ja siellä kätkö. Loggasin siellä itselleni Kruunupyyn uudeksi kunnaksi. Päätin lähteä sitten vielä paikalliselle kirkolle. Kruunupyy sijaitsee nätisti joen rannalla ja kirkko oli toisella puolen jokea. Valaistusta täällä oli niukasti. Kätkö oli Kruunupyyn kirkon aidassa ja aika paljon sain kiviä siirrellä, ennen kuin löysin kätkön. Tällaisia ei oikeastaan saisi tehdä, sillä ne turmelevat aitaa. Toisaalta, ne kivet, joihin kätköilijät eivät olleet koskeneet, olivat ihan jäkälän peitossa. 

Kruunupyyn kirkko kiviaitoineen

Kruunupyyn kirkon vaivaisukko

Odotan bussia Kruunupyyn keskustassa ja kaikki paikat ovat kiinni ja uudenvuoden tragedit ovat ruvenneet jo paukkumaan. Paikalle kaartaa auto, josta avataan ovi ja huudetaan jotain epämääräistä mokellusta. Sen jälkeen tyyppi sulki oven ja ajoi tiehensä. Lopulta bussi tulee - eikä käänny keskustan pysäkille lainkaan! Sadattelen, että tein emämokan, myöhästyin viimeisestä bussista! Oli pakko mennä taksilla. Taksikuski sanoi, ettei Kokkolassa kulje paikallisbussit myöskään, joten minulla olisi ollut kolmen kilometrin matka joka tapauksessa. Toisaalta, olisin voinut missata bussin Edsevössä, jolloin tästä olisi tullut vielä kalliimpaa. Nyt "selvisin" alta neljän kympin. Racunassa sain levätä taas hieman ja lämmetä normaalilämpöiseksi. 

Illalla lähdin vielä geokätköilijöiden miittiin Patamäelle, jonne oli tuollainen mailin matka Racunasta. Jyrkän loppunousun jälkeen ja pitkän päivän päätteeksi olin melko vaisu. Kokkola tuli kuitenkin kuntakartalle. Kaupungin ilotulitus oli melko vaisu. Toisella puolella kaupunkia oli menossa yksityinen ilotulitus, joka kilpaili kaupungin ohjelman kanssa tasaveroisesti. Myös geokätköilijät ampuivat muutaman hienon tragedin ilmaan. 

Vuosi oli jo vaihtunut toiseksi, kun sain kyydin Racunaan, mutta yhden kätkön kautta. Sitä etsittiinkin hartaasti, vaikka se oli helppo. Väsyneenä tekee kaikenlaisia mokia ja olin ollut 19 tuntia koko lailla liikenteessä. 

Uusi vuosi ja nukun pitkään. Päätin kokeilla kuitenkin paikallisbussia, joka tulikin ajallaan ihan Racunan viereen. Juttelen kuljettajan kanssa niitä näitä minun suunnitelmistani. Bussi 7 kulkee Kokkolassa vähän joka paikkaan, joten myös Roskarukalle, missä geokätköilijöiden tapaaminen on. Ennen Roskarukaa haen kätkön, jota varten pitää kiivetä ensin pienemmälle kivelle, että voisi päästä suuremmalle lohkareelle jotta ylettyisi itse kätköön. 

Myös Roskarukalla on vähän hyistä ja vähän aikaa juteltuani niitä näitä. lähden kävelemään keskustaan. 

Mä ja outo lukijapatsas Kokkolan keskustassa. 

Keskustassa on todella hiljaista ja saan kätköillä rauhassa. Yksi kätkö on kvaakkujen lammikun vieressä rinteessä ja onneksi oksat pitävät eikä maa ole liukasta, muuten olisin saattanut pulahtaa sorsien seuraksi. Olisivat ne mahtaneet ihmetellä! 

Kun sitten ilta hämärtyi, palasin vähän etuajassa takaisin Racunaan viettämään viimeistä iltaa yksinäisyydessä. 

Seuraavana aamuna on sitten aika lähteä. Bussi menee Luodon kautta ja kerrankin näen seitsemän siltaa päivänvalossa. Pakkasta on kipakat kymmenkunta astetta ja meri on jäässä. Jäällä on joitain luistelijoita ja yksi pilkkijä. Saan myös nähdä hyvässä valaistuksessa Pietarsaaren ja Uusikaarlepyyn, jonka kirkosta oli avattu ovet niin, että jouluseimi oli näkyvillä. Näin myös Vöyrin kivipuiston vilaukselta. Odotin näkeväni peltopyitä pelloilla, mutta jouduin pettymään siinä suhteessa. Mutta minä jäin Sepänkylään Mustasaareen ja siellä taivalsin halki pihojen lähimmälle kätkölle. Sen piti olla helppo, mutta tarvitsin työkalua siihen ulottuakseni. Samoin oli seuraava kätkö, joka oli "piffin vieressä". Jäi epäselväksi minulle, mikä se "piffi" oikein on. Kokkolalaiset olivat kehuneet, että kätköillessä oppii sellaisia asioita paikkakunnilta, mitä ei koskaan muuten tietäisi. No, minä opin, että Mustasaaressa on piffi. Mustasaari joka tapauksessa kätkökartalle. 

Mustasaaresta alkoi taivallus kohti Vaasan hautausmaalla olevaa kätköä. Reittini vei minut Kivihakaan, jossa oli lähinnä laatikkomyymälöitä. Noin urbaaneista ympäristöistä teollisuusalueiden ohelle ikävimpiä ovat laatikkomyymälät. Tänään vielä niihin liittyi se, että liikennettä oli oikein paljon, koska oli alennusmyynnit menossa. Loppumatkan taivalsin vielä vilkasliikenteisen tien piennarta ja ylitin kaadetun risukon. Niitäkin on Suomi täynnä. 

Lopulta olin kuitenkin hautausmaan muurilla. Haasteen ehdot täytin leikiten, 120 matkalaista, eli kätköissä olevaa esinettä, joissa on koodi ja 120 löytöä mistä tahansa kätkötyypistä. Kätkö kuitenkin oli hankala ja se oli kätketty muuriin. Katselin sammakkoperspektiivistä niin, että hiukset meinasivat jäätyä ruohikkoon. Tästä oli kehkeytymässä nopeasti minun itkumuurini. Jotkut kivet olivat irronneet ja kurottelin syvälle muurin uumeniin, tuloksetta. Sitten mietin, mikä jekku tässä voisi olla ja löysin kätköpurkin tunnustelemalla. 

Hämärtyvässä illassa talsin kohti asemaa. Maisemat olivat tällä kertaa miellyttävämpiä. Vöyrinkaupunki on säilynyt, vanha osa Vaasaa. 

Vöyrinkaupungissa

Asemalla etsin vielä kätköä, turhaan. Pakkasta oli kiprakasti, joten halusin olla sisätiloissa mahdollisimman paljon. Rakot vihoittelivat jalkapohjassa. Vartija tuli sulkemaan aseman iltakahdeksan maissa. 

Halusin mennä illaksi kahvilaan, mutta avoinna olevaa kahvilaa ei löytynyt. Sen sijaan Sokos Hotellin yhteydessä oli "Wazaca"-niminen meksikolaispaikka. Halusin maistaa kaktusta. Tarjoilija tiesi, että kaktus on "tender-kaktusta". Googlettaminen antoi sen, että se on samaa kuin "Prickly Pear", jota olin syönyt Yhdysvalloissa. Ei oikein maistunut miltään. 

Wazacan safkaa: Vegetal queso relleno de verduras ja Cerdo

Wazacan safkat olivat hyviä. mutta en minä tänne ketään veisi treffeille. Ilmapiiri oli vähän rauhaton ja meluisa kuin kuuden euron pizzeriassa, mutta ruoat olivat mun kriteereilläni onnistuneet ja palvelu oli kohtalaisen joutuisaa. Arvostelut tästä paikasta vaihtelevat ääripäiden välillä, joten tämä on aika riskialtis paikka. Minun tapauksessani kannatti ottaa riski. Olutvalikoima vaikutti mielenkiintoiselta, mutta halusin valvoa siihen, kun Onnari lähtee. 

Onnarilla tein siirtymän tuiskuiseen Helsinkiin. Valitettavasti viereisillä penkeillä istui kaksi meluavaa Beavis & Butt-head -tyylistä kihertelijää, jotka katsoivat Hervantaan asti joitain videoita ja kommentoivat niitä kovaan ääneen. Mikä se on, että kohteliaisuus ja huomaavaisuus ovat niin harvinaisia nykyään. Aamulla olinkin aika huonosti levännyt ja vaivoin jaksoin odottaa bussia Hankoon. Myrkytin itseäni kofeiinilla. Schokakolassa oli enimmäisannokseksi merkitty puoli rasiaa päivässä, söin kokonaisen. Pakenin läpitunkevaa vilua ja viimaa menemällä suorilla kotiini ja vällyjen väliin Hangossa.