Amazonia: ACTS

Amazon Conservatory of Tropical Studies edusti sitä, mitä varten olin Amazoniin tullut. Olimme ainoa ryhmä täällä, eikä siellä näkynyt ulkopuolisiakaan. Se oli niin syvällä sademetsässä kuin vain pystyi helposti saavuttaen menemään. Me saavutimme sen helposti, mutta kaikki sinne tuotu on tullut kannettuna. Läheinen joentapainen, Sucusarin sivuhaara, oli kuulemma liian matala siihen, että tavaraa olisi voinut kuljettaa sitä pitkin.
ACTSilla oli suihkussa kylmä vesi, sähköä ei tietenkään ollut missään, joten suihku piti ottaa tilassa, joka oli lähes pimeä tai jonne mennessä piti kantaa lyhtyä.

Kaikkein odotetuin ACTSillä oli huikea canopy walkway eli latvuston riippusillat. Ne oli aikoinaan rakennuttanut eräs amerikkalainen luonnonsuojelija, jolla oli vähän samanlaiset ajatukset ihmisen tarpeellisuudesta maapallolla kuin Pentti Linkolalla. Kuvat eivät ole minun ottamiani, joten krediitit kuvaajille.

Kun minä olin riippusilloilla, olimme vuoden viimeinen ryhmä ja riippusiltaa reunustava verkko oli leväinen tai limainen ja lautapohja oli liukas kävellä. Satuin olemaan ryhmän toiseksi viimeinen ja riippusillan kapasiteetti on neljä ihmistä. Kun riippusillan toinen pää oli lehvästön suojassa, niin ei kyllä nähnyt, montako sillalla oli kerralla ja siksi päädyin kulkemaan siellä monta kertaa yksin. Kun yksin kulkee, niin se sekä heiluu sivusuunnassa että aaltoilee pitkittäissuunnassa sekoittaen askelrytmin. Siitä huolimatta myös Frank Hummel selvisi kameransa ja jalustansa kanssa tasanteelle, joka oli 35 metrin korkeudella metsän pohjasta. Tasanteella näkyi nuolimyrkkysammakko. Olin lukenut, että nuolimyrkkysammakot eivät oleskele puissa, mutta ilmeisesti se on paikkansapitämätöntä tietoa. 

Tasanne antoi hyvän näkymän yli koko sademetsän. Ainoa merkki ihmisen toiminnasta oli horisontissa oleva Explornapo, muuten samanalaista loputonta vihreää, vähän sumuista metsänpeittoa kuin mitä olin lentokoneesta nähnyt. Linnuista irtosi oitis amazoniansaku ja pari helmiselkähaukkaa. Ilmeisesti haukat olivat pesimäpuuhissa. Purppurakurkkukotinga oli erityisen upea, niin kuin kotingat useimmiten. 

Purppurakurkkukotinga

Kaikille tutut puna-arat lentelivät latvuston yllä. On vain niin, että puna-arat ovat tuttuja lähinnä televisiosta tai eläintarhasta, mutta harvempi niitä on päässyt luonnossa näkemään.

Puna-ara

Minuun kuitenkin suurimman vaikutuksen tekivät punaliivitukaanit, sekä lähellä olleiden mustavyöarakarien parvi. 

Mustavyöarakarit

Tukaaneilla on niin iso nokka, että niiden on vaikea lentää sen kanssa ylöspäin. Koostaan huolimatta nokka on erittäin kevyt. Vaikka tukaanit eivät olleet sademetsän näyttävimpiä lintuja, ne jotenkin viestivät sademetsän sielua paremmin kuin muut ja nimenomaan tukaanit saivat minut liikuttuneeksi. 

Valitettavasti tehokas aika ylhäällä oli vähäinen ja jouduimme laskeutumaan alas. Meitä oli vaivanneet hieman hikikärpäset ja Dave onnistui läiskäisemään yhden niistä hengiltä. Sen jälkeen kaikki kärpäset lensivät istumaan hänen päälleen, niin että hän oli niiden peittämä. Todennäköisesti tieteelle tuntematon kärpänen teki tieteelle tuntemattoman tempun. 

Sen sijaan me muut keskityimme katselemaan kultapäätanssijoiden soidinta. Tanssijoiden monimutkaiset esitykset ovat luonto-ohjelmien vakiokamaa. Tanssijat ovat näyttäviä itsessään ja niiden esitykset ovat vaikuttavia.Tietysti herää kysymys, miten ne onnistuvat kuvaamaan niitä niin hyvin. 

Terra-firmessä puut kasvavat isoiksi, tarkoittaen juuri tuota lavan 35 metriä ja kaatuilevat tämän tästä ja kaatuneita runkoja joutui ylittämään. Tällaisissa kasoissa tuppaa olemaan käärmeitä. Itse asiassa, me näimmekin käsivarren paksuisen käärmeen polun vieressä. Kuulemma se ei ollut myrkyllinen, pelkkä boa, mutta minua ei huvittanut ottaa asiasta selvää. 

Kuljimme pitkin puron laitaa, joka menee ACTSille ja siinä oli polun tukkeena sammaloitunut runko. Kun ylitin sitä, painoin kädellä runkoa, mutta sammaleen alla oli piilossa piikkejä. Nyt minun käteni oli ihan verillä. Paljon myöhemmin menimme taas samasta kohdasta ja tällä kertaa muistin tämän puun ja harppasin sen yli. No, säären etuosa osui puuhun ja nyt minulla oli säärikin verillä. 

Kuuntelimme tukaania puussa ja ilta rupesi pimenemään. Minulle oli sanottu, että Amazon oli turvallinen päiväsaikaan, mutta yöllä kaikki ötöt vasta lähtisivätkin liikkeelle. Lopulta ilta laskeutui niin nopeasti, että oli säkkipimeää ja rämmimme taskulamppujen kanssa pimeässä viidakossa. Minun lampussani oli jotain vikaa, sillä se himmeni ja sammui koko ajan. 

Lopulta tulimme ACTSiin ja sinne oli liejuinen rinne noustavana. Luonnollisesti rupesin liukumaan liejurinnettä alas. Kaveri sai minut vedettyä kädestä ylös, mutta rinne piti vetää nelin kontin ylös. Olin siis verille raavittu ja vielä yltä päätä liejussa. 

Kavereilla riitti intoa vielä lähteä etsimään yöhokkoa, joka sitten oli joskus pikkutunneilla löytynytkin, kun taas minä halusin jäädä ACTSiin keräämään voimia seuraavan päivän muuraretkeä varten.