Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.

Minä olin lupautunut aiemmin tulla käymään Emilian ja Samin luona Ruukissa, mutta minulla oli tietysti kiireitä, eikä se sitten toteutunutkaan. Lupaus on kuitenkin lupaus ja Emilia ja Sami pitivät tuparit uudessa asunnossaan Rovaniemellä. Samaan aikaan Pohjolan Liikenne mainosti halpoja nettilippuja alkaen vitosen kappale ja Ouluun meni Onnibus. Ouluun pääsi siis yhtä huokeasti kuin normaalisti täältä Hangosta Helsinkiin. 23.9,2015 lähdin siis liikkeelle.
Aivan ongelmatonta tämä ei ollut, sillä Onnibus kulki yöllä ja Pohjolan Liikenteen lähin sopiva vuoro lähti iltapäivällä. Aika paljon joutui istumaan bussissa heti alkuunsa. Pohjolan Liikenteen bussi oli luokkaa paikallisbussi, eikä siinä ollut vessaa.
Helsingissä käytin lyhyen jäljellä olevan ajan hyödyksi ja ostin Lorellasta kolmet housut. Retkihousuni olivat jo itse asiassa kuluneet puhki. Kampin terminaalissa olin myös havainnut, että retkitossuni naureskelevat aika pahasti ja koko pohja oli hajalla. Jouduin luopumaan siis niistäkin, kun ne lärpättivät niin pahasti, että pelkäsin kaatuvani nokilleni.

"Ovat kenkäni kuluneet/paljon maailmaa nähneet/ne heitän nurkkaan nukkumaan" Casablanca Vox - "Hyvää yötä, kääpiöt!"

Illalla terminaali hiljeni ja penkillä saattoi vähän torkkuakin. Olen iltauninen, joten puolilta öin lähtevään bussiin valvominen oli yhtä kidutusta.
Yöbussissa oli onneksi tilaa, joten röhnötin tämän yön puoli-istuvassa asennossa. Yön katkaisi pysähdys Jyväskylässä. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kävin läheisellä geokätköllä ja näin sain Jyväskylän kätkökartalleni. Stoppi oli myös tervetullut sikäli, että pääsi käymään vessassa. Onnibussin wc ei ole rakennettu pohjoismaalaisen kokoiselle ihmiselle, etenkin, kun minä olen vielä lihava. Varmasti nämä mustelmat minun kehossani on ansaittu Onnibussin vessassa. Ai niin, putosinhan minä kallioltakin ja kaivoon. No, ehkä ihan kaikkia ei ansaittu Onnibussin vessassa.

Olosuhteisiin nähden virkeänä saavuin Ouluun aamulla varhain. Oulussa on kätkö heti linja-autoasemalla. Ainoa juttu siinä on, että se pitäisi käydä hakemassa huomaamattomasti. Ainoat bussiasemalla olijat menivät Rovaniemen bussiin, joten nopeasti kävin töihin ja kiipesin kätkölle. Yleensä olen tosi huono kiipeilemään, mutta tämä oli minun kiipeilytaitojeni rajoissa. Ajattelin, että jos ei nyt onnistu, niin sitten takaisintulomatkalla. Sain kuitenkin sen purkin logattua, joten Oulu kätkökartalle.

Matkahuolto oli auki, joten minä päätin kysyä lippua Iihin. Lippujen myyjä sekoili ja sanoi, että aamuvuoron lisäksi seuraava tulee vasta iltapäivällä kolmelta. Rupesi kylmä hiki kohoamaan otsalle. Bussiaikataulut ovat useinkin hyvin sekavia ja ainakin Posiolla bussit kulkivat viime kerralla ihan omien aikataulujensa mukaan. Silloinkin kun ne kulkevat, ne tekevät poikkeuksia joka toisen vuoden arkipäivä koulupäivisin Muhkuran ja Kaakamon kautta. Kaiken lisäksi samoja teitä ajelee kymmeniä eri firmoja, jotka ovat yleensä tietämättömiä toisistaan. Iihinkin meni paikallisbussi, joka olisi varmasti ollut halvempi ja todennäköisesti johtanut jonnekin ihan outoon paikkaan Iissä ja myöhään, joten menin aikataulusta katsomallani vuorolla.

Iissä kohteena oli geokätkö Iin nollakilometrinen, Tiematkahallinnon välimatkapiste. Se oli pienessä metsikössä tien varrella. Oli vähän pimeää ja lehtiä oli pudonneena tosi paljon ja GPS heitti ympäriinsä eikä purkki ottanut löytyäkseen. Sitten maa katosi altani.

Sain nopeasti kiinni käsilläni ennen kuin humpsahdin kokonaan maan syövereihin. Nopea tilanteen arviointi tuotti sen tuloksen, että olin tipahtanut kaivoon. Sain toisen jalkani maan pinnalle, mutta kaivon betonikansi piti toista jalkaani jumissa. Sain kädelläni siirrettyä kantta niin, että jalkani rupesi vapautumaan. Lopulta vain pelkäsin kenkäni molskahtamista kaivoon. Sydän löi nopeasti. Tällaisesta yllätyksestä ei oltu kerrottu. Pistin kaivon kannen pystyyn niin ettei kukaan astuisi siihen. Palattuani ilmoitin asiasta Iin kunnalle sekä myös kätkön logiin netissä. Kätköpurkkia en sen koommin etsinyt.
(Jälkikirjoitus: Otin yhteyttä Iin kuntaan asian tiimoilta ja sieltä Pekka Paaso kertoi tällaista: "Kaivo on vanha viemäriverkoston tarkastuskaivo joka on jäänyt tarpeettomaksi 1990-luvulla tehtyjen saneerausten yhteydessä.
Kaivo on nyt suljettu asianmukaisesti. Lähiaikoina suoritetaan lähistöllä maanrakennustöitä joiden yhteydessä kaivo puretaan ja täytetään.")

Siirryin vähän matkan päähän valtatien toiselle puolelle. Siellä oli kätköpurkki vanhassa ruostuneessa polkupyörässä. Näin sain Iin kätkökartalle ilman sen suurempia yllätyksiä.

Siirryin paikkailemaan itseäni läheiselle huoltamolle ja sitten taas pysäkille odottamaan, jahka aikatauluun merkitty bussi saapuisi. Saapuihan se, kymmenisen minuuttia myöhässä. Välimatka seuraavaan paikkaan, Simoon, tuntui kestävän ikuisuuden. Aluksi ylitettiin Iijoki. Kun mainitaan Iijoki, ei voi olla mainitsematta Kalle Päätaloa ja hänen Iijoki-sarjaansa. Nyt olen maininnut, sitten toisiin mietteisiin. Totta puhuen, minusta tuli virtojen ihailija tällä matkalla ja täällä Pohjanmaan ja Meri-Lapin rannikolla upeita, kuohuvia virtoja oli useita.

Siispä Simo. Simo on minulle tunnettu lähinnä siitä, että siellä onnistuneesti vastustettiin ydinvoimalaa ja siitä, että siellä on komeat suot. Itse Simon keskustaajama oli rähjäinen, Kätkö kuitenkin löytyi ja sain Simon kartalle. Minulla oli aikaa tutustua keskustaajamaan enemmänkin. Kävin paikallisessa ruokakaupassa ja kirjastossa. Kirjastot onnistuvat olemaan kunnan keitaita. Vaikka kuinka olisi ränsistynyt ja luotaantyöntävä kuntakeskus, kirjasto on aina viihtyisä. Netin lisäksi tutustuin Arman Alizadin kirjaan. Missään muualla hän ei ole ottanut turpaansa kuin Suomessa.

Simon taajaman läpi porhalsi juna. Simossa on asemakin, joka on aidalla suljettu radasta. Oli Simossa myös pieni kahvilakin, johon en tutustunut.

Ennen kaikkea Simossa on Veljekset Salmelan bussiasema. Näihin busseihin pääsin tutustumaan ja ne olivat tosi vanhoja ja tyyli niissä oli 1970-luvulta, ehkä varhaisemmaltakin ajalta. Todella museaalisia ajoneuvoja.

Veljekset Salmelan pääkonttori Simossa

Bussi tuli joitain minuutteja myöhässä ja se vei minut Tornioon. Ajattelin skipata Kemin ja Keminmaan tältä päivältä, ettei päivä menisi liian myöhäiseksi. Se oli oikea siirto.

Tornio on nyt kovasti ollut otsikoissa "hallitsemattoman pakolaisvyöryn" takia. Itse asiassa, en nähnyt ainoatakaan pakolaista Torniossa. Sen sijaan viranomaisia oli rajalla poikkeuksellisen paljon.
Tutustuin paikalliseen kulttuurimonumenttiin, taidemuseoon, ulkoapäin ja löysin sen paikan geokätkön, makaamasta maasta. Näin sain Tornion kartalleni. Kävelin Haaparantaan.

Ensimmäisen kerran tein ulkomaanmatkan omineni lapsena, kun lähdin käymään kävellen Haaparannassa vanhempieni ollessa Torniossa. Nämä eivät tienneet, minne minä olin mennyt. Haaparanta näytti tosi skandinaavisen siloitellulta ja Tornio oli kuin Neuvostoliittoa. Nyt ajattelin, että kun elintasoero on repeämässä Ruotsin kanssa, ero olisi suurentunut. Totta puhuen en sitä nähnyt. Molemmat kaupungit olivat täynnä tympeitä laatikkomyymälöitä. Haaparannassa ei heti edes tajuaisi olevansa Svea-mamman syleilyssä ellei näkisi erilaiset liikennemerkit.

Haaparannan geokätkö oli IKEAlla, maailman pohjoisimmalla sellaisella. Näin sain Ruotsin kätkökartalleni. IKEA on tullut tunnetuksi siitä, että Karjalan ikimetsät, Kalevalan laulumaat, hakataan nurin ja niistä tehdään kehnoja huonekaluja ja kyniä geokätköpurkkeihin. Ensin Suomi hävisi Karjalan ja sitten joutui ostamaan sen ruotsalaisilta.

Ruotsissa oli sellainen huono puoli, että siellä rupesi satamaan. Pian kuitenkin olin suojassa sateelta River motell vandrarhemissä, majapaikassani. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota siihen, että siellä oli samanlaiset portaat kuin aikoinaan 1980-luvulla kotonani. Niiden ominaisuus on se, että ne narisevat, paukkuvat ja poksuvat, kun niillä kävelee ja usein vaikkei kävelisikään. Majoittujia oli kyllä niukasti, eikä kahden hengen huoneeseeni ollut toista majoittujaa ja hinta oli hieman suolainen minun makuuni, 235 euroa, etenkin kun siihen eivät kuuluneet lakanat. Iltariennoille lähteville tarjottiin koodia mukaan, mikä tarkoittaa, ettei siellä ole ketään avaamassa ovia. Toisaalta, koko Haaparanta oli niin kovin hiljainen, että mietin, onko Haaparannalla yöelämää laisinkaan. No, olin niin väsynyt huonosti nukutun Onnibussiyön jälkeen, että nukahdin melkein heti, kun pääni osui tyynyliinattomalle tyynylle.

Heräsin klockan fyra Härmän aikaa ja olikin aika lähteä liikenteeseen. Olisi ollut kiva lojua vuoteessa, mutta iltapäiväksi oli luvassa rankkaakin sadetta. Jos joutuu mönkimään ja konttailemaan, on kivempi tehdä se kuivana.

Siksipä kävelin bussiasemalle Haaparannan ollessa vielä pimeä ja autio. Bussiin tuli rajalla tullimies ja hän vain katsoi, montako oli kyydissä ja sitten pääsimme Härmän puolelle. Tämä vuoro ajoi melko suoraa reittiä Kemiin ohittaen rumimmat laatikot. Kemissä sitten kävin hakemassa geokätkön rautatieasemalta saaden Kemin kuntakartalle.

Palattuani bussiasemalle, siellä oli Tornion bussi. Kysyin, pääsisikö sillä Keminmaan Laurilan lähelle ja sain myönteisen vastauksen ja hyppäsin kyytiin. Bussi ajoi voimalaitospatoa pitkin. Kemijoen yli ja jätti minut toiselle puolen virtaa. Lähdin sitten kävelemään Keminmaata.

Laurila on Keminmaan kuntakeskus. Siitä on perin vähän sanottavaa, eikä siellä ole geokätköjäkään oikeastaan kuin yksi, Pyhän Mikaelin kirkolla. Kirkko itsessään oli nätti kivikirkko ja oli yllättävää, että sellainen on näin pohjoisessa. Mutta kun olen nähnyt kivikirkkoja tusinoittain, niin ei se säväyttänyt. Sen sijaan konttailin geokätkön perässä huomattavan paljon, ennen kuin sain sen logatuksi ja Keminmaan kartalle. Kirkko oli kiinni. Kirkon huomattavin nähtävyys on Nicolaus Rungiuksen muumioituneet jäänteet, joita pääsee katsomaan kesäaikaan, mutta kuvata ei saa. Kuulostaa vähän huijaukselta.

Joka tapauksessa, menin istuskelemaan pysäkille ja rupesin miettimään, että mitäpä jos Tervolan bussi ei kuljekaan tätä kautta ja minun pitäisi palata Kemiin. Kun Kemiin päin menevä bussi tuli, päätin hypätä kyytiin. Padolla oli veden juoksutus menossa ja Kemijoki syöksyi kohisevana, villinä koskena. Pakko sanoa, että tästä nähtävyydestä olin eniten vakuuttunut.

Kemissä kätköilin jonkin verran, mutta Kemi näyttäytyi minulle yhä edelleen rumana kaupunkina. Matkahuollossa söin makkaraperunakorin, joka oli kyllä kauheinta sontaa, mitä olen muovihaarukallakaan kitaani lappanut, enkä edes turhaan valita ruoasta!

Bussiasemalla oli kaksi pakolaista. Tuossa ne paljon puhutut pakolaiset sitten ovat. Ne molemmat.

No, Tervolan bussi vei minut pois tästä ikuisten Lidlien ja Tokmannien maasta. Maisemat rupesivat taas näyttämään kauniilta. Myöhäinen kurkipari oli vielä tien poskessa. Ovatkohan ne länsikurkia.

Tervolassa sitten kirkolle, mikä oli huomattava monumentti.

Tervolan kirkkoa

Tervolan kirkolla oli hautausmaa, jolla oli tuo otsikkona ollut heprealaiskirjeen miete: "sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." Näin minäkin sen olen ajatellut. Kirkko oli luonnollisesti kätkötetty, joten sain Tervolan kuntakartalle ja vähemmällä vaivalla kuin Keminmaan. Kirkon läheisellä seurakuntakeskuksella oli hautajaiset. Kymmenkunta pakolaista tuli minua vastaan. Hymyilin heille ja yksi miehistä hymyili takaisin. 

Kävellessäni kohti keskustaa paikallinen mies tervehti minua. Tervolassa kävin kaupassa ja sitten menin istumaan paikalliseen pubiin. Pari vanhaa miestä keskusteli pakolaisista. Toinen niistä ilmaisi huolensa siitä, että kun on noin paljon yksinäisiä miehiä, niin heille pitää hommata prostituoituja.

Ei mitään virkaa työvoimatoimistolla, kun ei ole töitäkään,

Olin sopinut kyydistä Rovaniemelle erään Antin kanssa ja Antti haki minut pubilta. Antti käy töissä Kemissä, mutta asuu Rovaniemellä. Hänen pitää käydä hakemassa saksanpaimenkoira eläinlääkäristä. Eläinlääkäri kuuli, että olemme Tervolassa ja käymme hakemassa hänelle sieltä kuolleen saksanpaimenkoiran. Jatkamme sitten kuolleen koiran kanssa vaihtamaan se elävään saksanpaimenkoiraan.

Antti tykkäsi Rovaniemestä, mikä tuntuu olevan usean rovaniemeläisen ominaisuus. Kylmin, mitä hän oli Rovaniemellä kokenut oli 51 pakkasastetta, jolloin renkaatkin valahtivat auton vanteilta. Myös kesäinen räkkä oli ongelma, mutta hirvikärpänen ei ole vielä sinne asti levittäytynyt. Pidän suuresti Kemijoen alajuoksusta, missä yhdistyvät upeat vaaramaisemat ja virta. Tällä kertaa ihailin ruskaa. Antin mukaan koivut ovat menettäneet lehtensä jonkin taudin takia, joten se vähentää ruskan vaikuttavuutta, mutta maaruska on hyvä. Kun saavuimme Rovaniemen kaupunkiin, pidin siitä tavasta, millä joki on läsnä kaupunkikuvassa. Ei tule vastaavaa mieleen muualta Suomessa ja se varmasti johtuu kaupunkien topografiasta. Ihmisiä oli laavulla tulen äärellä jokirannalla. Kymmenkunta pakolaista käveli jokirantaa myöten. Ne ovat kuulemma oppineet käymään ongella.

Nyt kaupunki oli kauneimmillaan. Sadetta ei tullutkaan, vaan sen sijaan pilkisteli aurinko. Olen nähnyt kuitenkin Rovaniemen hyvin harmaana, kun Kemijoki nostaa usvan kaupungin ylle.

Antti jätti minut kirjastolle, jossa oli kätkö. Hän avusti minua sen kanssa, kätkö logataan sillä, että otetaan kuva itsestä kirjaston webbikameralla. Näinpä tuli minulle Rovaniemi kätkökartalle. Kirjasto on tunnettu Alvar Aallon työ ja Antti kehotti minua käymään siellä sisällä, koska siellä on usein taidenäyttely. Meninkin kirjastoon. Jälleen kauniiksi ja miellyttäväksi tehty kirjastoympäristö. Toden totta siellä oli esillä taidetta.

Rovaniemen kaunis kirjasto

Lappi-aiheista taidetta kirjastolla

Oi kyllä!

Tämä kuva on mukana harvinaisuutensa vuoksi, sillä blogisti itse on kuvassa. Kivien luona on Antti.

Kävin vielä poimimassa yhden kätkön matkan varrelta, sekä tutustuin Rovaniemen keskustassa esillä oleviin jokikiviin. Jokikivet on nostettu esille Kemijoesta. Kätkön tehtävänä oli kahteen kiveen tutustuminen. Kumpikaan niistä kivistä ei ollut kultaa.

Kaupunkikävelyn jälkeen siirryin tupareihin Emilialle ja Samille. Heillekin Rovaniemi oli melko uusi tuttavuus, tosin Sami oli palvellut varusmiesaikansa Rovajärvellä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin saunomassa sekasaunassa. Saunakavereina minulla oli eräs vaasalainen, joka halusi muuttaa pois Vaasasta tämän kaupungin ahdasmielisyyden takia. Toinen saunakaveri oli torniolainen ja oli ollut vastustamassa maahanmuuttoa ihmismuurissa rajalla. Hänelle maistui alkoholi ja hän argumentoi möykkäämällä kovaan ääneen. Muut vieraat jaksoivat argumentoida hänen kanssaan kärsivällisesti, minä en. Hän vain valitteli, ettei Haaparannasta pääse enää Tornioon ilman että tarkistetaan henkilöllisyys. Minä sanoin, ettei minun henkilöllisyyttäni tarkistettu. Hän ei kuitenkaan muuttanut mielipidettään asiasta. Ehkäpä hänet oli sekoitettu ulkonäöltä maahanmuuttajaan ja hän oli sen takia nyreissään, kun taas minä olen pellavatukkainen eikä kukaan koskaan tässä maassa pidä minua muuna kuin suomalaisena.

Sauna ja ruoka väsyttivät ja menin aikaisin maate. Rasistin möykkä kuitenkin piti minut valveilla. Jossain vaiheessa puolelta öin uni tuli kuitenkin. Suoritin aamutoimeni ja lähdin ulos kätköilemään. Oli vielä pimeää ja kaupunki oli autiona. Kävin rautatieasemalla pariinkin otteeseen. Rautatieaseman odotustila oli auki, mutta bussiasema ei ollut. Siirryin myöhemmin Nesteen huoltamolle nauttimaan aamupalaa. Tuntuu siltä, että aika monessa kaupungissa vanhemmat miehet pitävät aamupalaveriaan huoltoaseman kahvilassa, eikä Rovaniemi ollut poikkeus.

Seuraavaksi lähdin aamun bussilla Pudasjärvelle. Bussiin tuli espanjankielistä porukkaa, jotka olivat matkalla Ranuan eläintarhalle. Koska lauantaina kulkee vain kaksi bussia, en voinut pysähtyä sekä Ranualla että Pudasjärvellä ja valitsin siksi pysähtymispaikaksi Pudasjärven, missä oli laavu.

Maisemat Ranualla olivat nättejä ja ensimmäistä kertaa tälla matkalla näin poroja, useastikin tien varrella. Tykkään eteläisestä Lapista, koska se ei ole niin turreutunut kuin pohjoinen. Eräs rouva oli ollut Saariselällä ja valitteli, että koko ajan oli satanut kaatamalla. Kemissä ollessani ei ollut edes satanut, mutta ilma oli niin kostea, että paita kastui pelkästään ulkona kävellessä.

Pudasjärven puolella jäin pois kyydistä Siuruantien alussa. Vähän matkan päässä oli kätkö, jonka poimin ja näin Pudasjärvi tuli kuntakartalle. Pudasjärvellä oli laavu samannimisen järven rannalla. Laavulla tuuli melkoisesti ja minulla oli vaikeuksia saada tulet syttymään. Käristin makkarat itselleni ja harmittelin, etten ottanut mukaan mitään astiaa, missä olisin voinut keittää teet itselleni. Mieleen tuli sellainen, että kun ihmisiltä oli kysytty, mikä on heidän bucket listillään ja sitten tarjottu niille mahdollisuus tähän unelmakohteeseen tai kalliimpi loma hotellissa, niin ne olivat valinneet unelmansa sijasta kalliimman hotelliloman, koska arvelivat, että kalliimpi on parempi. Minäkin voisin elää turrekuplassa Thaimaassa tai sitten voisin olla Pudasjärvellä laavulla. Minua miellyttää Pudasjärvi nyt enemmän. Laavun ympäristössä oli tehty metsänhoidollisia toimenpiteitä, toisin sanoen metsää oli raadeltu. Laavulle ei ilmaantunut kuukkelia seuraksi sen takia, kun metsä ei ollut vanhaa. Lapin linnustoa en ollut tällä matkalla nähnyt, urpiaisia oli ollut Rovaniemen keskustassa ja Kemijokivarressa oli lennellyt parvi joko kottaraisia tai tilhiä, todennäköisemmin tilhiä, mutta mitään erikoista en ollut nähnyt, tyyliin kuukkeli, lapintiainen tai riekko.

Laavulla Pudasjärvellä

Pudasjärvi itse

Nuotion hiivuttua hiillokseksi veri veti jo muualle, Pudasjärven keskustassakin on kätköjä ja saattaisin päästä ajoissa Ouluun ja tutustumaan myös siihen kaupunkiin aiottua enemmän. Päätin kokeilla onneani liftaamalla ja kun olin vähän aikaa liftannut sainkin kyydin Pudasjärven keskustaan, mikä säästi minut kuuden kilometrin kävelyltä tai yhdeksän tunnin odottamiselta. Ystävällinen mies vielä varmisti, että bussit lähtevät nimenomaisesti sieltä, mistä lähtevät. Koska torin laidalla oli kaksi bussipysäkkiä peräkkäin ilman mitään sen suurempaa eroa, kysyin vielä paikalliselta, joka neuvoi auliisti. Mukavat ihmiset ovat hyviä paikkakuntansa käyntikortteja. Ei minulle piirry hyvää kuvaa paikkakunnasta, jos siellä asuu lähinnä kusipäitä, vaikka maisemat ja mahdollisuudet olisivat mitä ja päinvastoin, tylyn ulkonäön antaa anteeksi, jos paikkakunnan asukkaat ovat mukavia. Tällainen paikkakunta on esimerkiksi Salo. Salon keskusta on ruma, mutta paikkakunnan asukkaat ovat fiksuja. Helsinkiä taas pidän Suomen viemärinä, vaikka se tehtäisiin kuinka nätiksi. Pudasjärven keskustassa oli muutama pakolainen.

Joka tapauksessa, Pudasjärven keskustasta sain kätkön ja pääsin ajoissa bussiin Ouluun oikealta pysäkiltä. Huonosti nukutun yön jälkeen iski väsymys bussissa ja taisin välillä jopa nukahtaa. Jäi aikaa palloilla Oulussa ja sääkin oli miellyttävä. 

Pakko myöntää, että Oulun nollakilometrinen on selkeästi merkitty.

Autio urheilupuisto Raksilassa

Perusasiat, makkara ja sauna samassa talossa

Oulussa pyörin hakemassa kätköjä keskustasta asemien läheltä ja Raksilasta. Raksilassa oli urheilupuisto, jossa ei ollut ainoatakaan urheilijaa. Ihan tavalliset puiston penkit viedään ja sitten tilalle rakennetaan tällaisia kiinalaistyyppisiä tehokkaan vapaa-ajan käytön temppeleitä, mutta suomalaisista ei tule kiinalaisia, se suomalaisten eduksi laskettakoon.  Lähes fasistinen yhteiskunnallinen keskustelu suhtautuu vihamielisesti lepoon, työttömät "löhöävät sohvalla", somalit "notkuvat asemalla". Koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Kuten tyhjät liikuntapuistot osoittavat, tässä on epäonnistuttu. Minä sen sijaan liikun jalkani kipeäksi. Amerikkalaisten termi geokätköilylle on "play", peli tai leikki. Kun harvemmin geokätköilyssä mitenkään kilpaillaan, niin kysymys on kai sitten enemmän leikistä. Amerikkalaiset menevät hauskuus ja viihtyminen edellä tässä asiassa. Ketkä muut keksisivät käyttää miljoonien dollarien satelliittiteknologiaa muovipurkkien etsimiseen. Suomalaiset ovat kyllä enemmän innostuneita kätköilystä kuin liikuntapuistoista ja kuitenkin ainoastaan Inkoon kunta on lähtenyt rakentamaan kätköjä. Salossakin tavalliset kansalaiset ovat tehneet kätköjä sillä idealla, että Saloon saataisiin lisää matkailua ja Salo nostettua. Kaupunkia eivät muovipurkit kiinnosta. Oulun kätköt eivät johtaneet kummoisillekaan paikoille, mutta pari niistä oli hauskasti toteutettu.

Bussiasema ei ollut auki, joten istuin rautatieasemalla. Tyypillistä näille odotustiloille on, että kaikki harvat pistorasiat on otettu käyttöön elektroniikan lataamiseen. Eipä niitäkään olla liiemmin asenneltu mihinkään. VR:lle pisteet siitä, että odotustilat olivat hyvin auki sekä Oulussa että Rovaniemellä kun taas linja-auto asema ei ollut. 

Puolen yön aikaan oli aika siirtyä Onnibussiin. Silloin tuli asemalle juna pohjoisesta ja se toi Oulun yöhön kolmisenkymmentä skinheadia. Vaikka olen itse naispuolinen skini, niin uutisten valossa itsellänikin kävi mielessä rasismi. Mitään rasistista tai kansallismielistä en kuitenkaan kenelläkään niistä nähnyt. Facebook-sivullani tätä kommentoitiin huvittuneesti, eräs sanoi, että minun olisi pitänyt kysyä, ovatko pojat sharppeja. Tähän vastasin, että "pelkäsin saavani troijalaisen". 

Linja-autoasemalla levytti mies juuri siinä paikassa, missä oli aseman kätkö. Nyt sinne ei olisi ollut mahdollisuus kiivetä. Onnibus lähti ajallaan ja siirryin yläkerran takapenkille nukkumaan, tilaa kyllä oli. Takapenkin turvavyön lukko painoi minua ikävästi koko yön ja mietin, onkohan saamani mustelmat sen aiheuttamia. Joka tapauksessa, takapenkki keikkui ikävän paljon kaupunkiajossa ja väliin meinasin tipahtaa sieltä. Jyväskylän pysähdyksellä sain paremmin kiinni unen päästä. 

Tulen sitten Helsinkiin, joka oli ihan kesäinen verrattuna Rovaniemeen, ja some on täynnä kuvia Ku Klux Klanista ja vastaanottokeskusta vastaan tehdyistä terrori-iskuista. Pohjoisen reissulla ei kuitenkaan tästä väitetystä maahanmuuttajien vyörystä ollut näkynyt merkkejä katukuvassa mitenkään. Asumatonta saloa kaikkialla, muutama kymmenen turvapaikanhakijaa. 

Geokätköilyn merkeissä osallistuin pienelle Vallilan ja Hermannin kierrokselle. Vallila on minulle kovin tuttu ja rakas paikka, joten kierros ei tuonut minulle mitään uutta. Yhdellä rastilla kuitenkin väsyneenä sain minuutin väärin ja menin harhaan kauas Elimäentielle. Sekin lähinnä huvitti ja tuli mieleen Ketonen & Myllyrinteen sketsi urheilijasta, jolla on yksi ylimääräinen liike suorituksessa. No, tämä lenkki oli minun ylimääräinen liikkeeni. Kierroksen päässä oli purkki kalliolla, jossa kasvoi nokkosia. Vaikka syysnokkosten ei pitäisi polttaa, nämä kylläkin polttivat ärhäkkäästi. Mitä en tekisi purkin takia. Liukastuin kalliolla olevaan mutaan vielä niin, että tulin mukkelis makkelis alas sieltä. Vaatteet kurastuivat ja sain mustelmia. 

Illalla osallistuin vielä henkiseen tilaisuuteen Rajatiedon keskuksella ja aiheena oli rakkaus ja suvaitsevaisuus ja sielläkin keskusteltiin maahanmuutosta, kuinka ollakaan. Minua taas mietitytti karman lain julmuus ja sanoin, että elämä on niin kuin olisi harjoitusvastustajana raskaan sarjan nyrkkeilijälle, ei se opeta mitään muuta kuin että haluaa sen päättyvän mahdollisimman pian. 

Huonon nukkumisen ja raskaan päivän jälkeen menin Stadionille nukkumaan viimeisen kerran ennen kuin se suljetaan. Stadion hostel on ollut minun rakas yöpaikkani monet kerrat, vähän nuhjuinen ja nukkavieru, mutta kuitenkin niin oma. Nukahdin dormissa melkein välittömästi peseydyttyäni ja kun pää osui tyynylle. Stadionin kummituskaan ei minulle näyttäytynyt, niin kuin ei koskaan. 

Aamulla joku oli avannut ikkunan ja ulkoa tuli tupakan hajua ja kirpeää ilmaa ja heräsin uuteen aamuun. Päätin käydä hakemassa geokätkön. Valitettavasti paikalla oli kuvausryhmä. 

Kuvausryhmä, joka ei tykännyt, että heitä kuvattiin

YLE tuotti vastinetta verorahoille. Kun kuvasin kuvaajia, he siirtyivät kauemmaksi ja saatoin logata geokätkön. 

Siirryin Kampin keskukseen odottamaan bussia. Kytät veivät myymälävarasta maijaan, yksi oli takana ja yksi edessä. Mikä nöyryyttävä vankikuljetus! Etummaisella oli varastetut tavarat, ruokaa. Ikinä ei joudu korruptoidut poliitikot tuollaiseen kuljetukseen. Varas oli mitä ilmeisimmin pöllinyt elintarvikkeita vain omaan käyttöönsä. Samana päivänä luin, kuinka eduskunnassa halutaan juoksukaljan viejät vankilaan, mutta veropakolaiset armahtaa. 

Siirryin bussilla sitten Karjaalle, jossa on Ekelundin suunnittelemia taloja ja vesitorni, kammottava röttelö. Siinä välillä oli Tammiharjun sairaala, missä on hoidettu minunkin masennustani. Lopulta saavuin kotiin Hankoon, mikä näytti ihan kivalta kaupungilta taas vaihteeksi. Tuskin sekään on minulle pysyväinen kaupunki, vaan etsin aina tulevaista.