Lahti, Lappeenranta, Kotka

Minun piti mennä oikeasti kesällä Seinäjoelle, mutta minut kutsuttiin kylään Lappeenrantaan ja Kotkaan. Näytti siis pahasti siltä, että menisin Karjalaan. Kotkassa olen käynyt geokätköilemässä jo aiemminkin. Keksin kuitenkin syyn mennä sinne uudestaan: Rannikkokaupunkihaaste ja matkamuisto. Tänä kesänä oli "Geocaching road trip" ja siihen kuului korkeimman maastoluokituksen tai vaikeusasteen omaavan kätkön löytäminen. Samoin rannikkokaupunkihaasteeseen kuuluu korkeimmat luokat, mutta rannikkokaupunkihaasteessa on sallittua vain yksi vaikeusluokka/maastoluokka ja kätkötyyppi per kaupunki. Kotka "valikoitui" tähän luontevasti, koska minulla ei Kotkaan paljon muuta asiaa ole ja haastavin maastotyyppi löytyy helposti Kotkasta. Haastavimpaan tyyppiin tarvitaan väline kätkön saavuttamiseksi, mikä tässä tapauksessa on vene. Itselläni ei ole venettä, mutta Kotkassa on saaristoliikenne. Veneet hankalan maaston välineinä ovat tulkinnanvaraisia, sillä Suomenlinna ja Vartiosaari Helsingissä eivät omaa korkeinta maastoarvoa, vaikka sinne menemiseen tarvitaan venettä tai laivaa.
Maastoarvon lisäksi päätin hakea laavuja, rautatieasemia ja nollakilometrisiä, kutakin tarvitaan viisikymmentä haasteeseen, sekä kirkkoja. Kirkkoja tarvitaan sata.

Ensimmäiseksi kuitenkin Lahteen, jossa oli laavuja. Paikallisliikenteen bussilla saavuin Kaarlaaksoon, josta kartta näytti suoran polun johtavan laavulle. Oli helteinen päivä ja saavuin polun oletetulle alkupisteelle. Siihen oli rakennettu talo. Hipsin talon takapihalle ja rinnettä ylös metsään. Metsä oli rääseikköä. Risukossa etenin sitten polun suuntaan, joka sitten löytyikin ja johti kuntopolulle. Laavu oli jyrkässä rinteessä, mutta itse kätkö oli muualla. Kuntopolulla oli harmittavan paljon liikennettä. Sain logattua kätkön ja laavulla oleva perhe kuvitteli minun poimivan mustikoita. Liityin seuraan istumaan vähäksi aikaa. Kätkön myötä olin saanut Nastolan kätkökartalle.

Jatkoin kuitenkin vaihtelevassa maastossa kulkevaa kuntopolkua hikoillen Paterinkalliolle, jossa oli kaksi laavua nokikkain, niin että niiden välissä oli paikka nuotiolle. Tämä oli oikein älykäs viritelmä, melkein kuin mökissä yöpyisi. Paterinkallion kätkö löytyi vaivattomasti ja olin tullut takaisin Lahden puolelle, joten Lahti tuli minulle kätkökartalle.

Paterinkalliolta pääsi ihmisten ilmoille kävelemällä bussipysäkille. Tässä vaiheessa tuli sadekuuro ja pelastauduin juuri lähestyvään bussiin ennen kuin kastuin. Lahden bussiliput ovat kalliita. Joka tapauksessa, bussi vei minut keskustaan. Keskustassa en nähnyt yhtä ainoaa ruokakauppaa, joten ostin itselleni eväät kioskista. Hyppäsin seuraavaksi Liipolaan menevään bussiin. Liipolan laavun kätkö oli myös vähän erillään laavusta paikassa, joka oli vähän kurainen. Onnistuin kuitenkin saamaan kätkön hyppysiini.

Laavulla oli ryhmä venäläisiä paistamassa kalaa. Päätin jäädä tänne yöksi ja olin itse asiassa melkoisen väsynyt jo kävelystä ja otin päivänokoset. Venäläiset lähtivät pois ja soitin kaverilleni Mialle, joka asui Liipolassa.

Paterinkallion tuplalaavusysteemi

Mia Liipolassa

No, Mia tuli minun seurakseni laavulle illalla. Mia sanoi, että olen varmasti ensimmäinen, joka yöpyy Liipolan laavulla. Hän myös kertoi minulle, kuinka pimeässä joku mies oli tullut metsätaipaleella häntä kohti ja sitten viime hetkellä kääntynyt syrjään. Mia kävi välillä kaupassa ja kotonaan ja haki minulle vettä, josta minulla oli puute. Hän oli käynyt poikiensa kanssa keskustelun: "Nukkuu yön Liipolan laavulla? Hullu.", "Kenen kanssa hän on siellä?" "Yksin" "Hullu". "Miten hän on sinne tullut?" "Julkisilla" "Miten hän on ylipäätään osannut tulla laavulle?" "Hänellä on GPS". Siihen loppuivat utelut.

Yöllä satoi rankasti vettä ja huomasin, että laavun katto vuotaa. Laavun pohja oli myös hiekkainen, joten pohja muuttui kuraiseksi. Onneksi katto vuosi vain yhdestä kohdin, eikä koko pohjasta tullut kuraista. Aamulla minut kuitenkin herätti varhain peukaloinen ja muut linnut. Kasvit laavun lähellä olivat suurien etanoiden peitossa.

Tämä ei ollut edes ensimmäinen yö ulkosalla Lahdessa, vaan joitain vuosia sitten nukuin yön teltassa tien poskessa lähellä Lahden keskustaa. Sekin meni rauhallisesti.

Söin aamiaisen ja lähdin rautatieasemalle ja aamujunalla Lappeenrantaan. Sadekin oli loppunut ja paistoi aurinko. Lappeenrannan asemalla tapasin Sarin ja Ullan. Samalla löysimme porukalla ensimmäisen kätkön kaupungista minulle, joten Lappeenranta kartalle. Etsimme myös tuloksetta nollakilometristä läheltä, olin laskenut koordinaatit väärin. Lyhyen pysähdyksen jälkeen lähdimme pienelle kiertoajelulle. Ensimmäinen pysähdys oli Ilottulan laavulla. Laavu sijaitsee tuulipuiston kupeessa. On vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi siellä nukkumaan silloin, kun lavat pyörivät.
Sen lisäksi Joutsenon keskustassa oli laavu, Ahvenlammen laavu. On vaikea kuvitella, että kukaan pystyisi oikeasti yöpymään keskellä kylää, mutta kiva paikka se oli illan istujaisia ajatellen. Joutsenosta kävimme hakemassa vielä muutaman kätkön ja siirryimme Imatralle.

Imatralta etsimme pari kätköä rautatieaseman läheltä. Toinen niistä vaati harppaamista jonkinlaiselle taideteokselle, jota ympäröi vesihauta. Sari poimi sen näppärästi vanhana tanssijana. Imatran laavu oli Mustalammen rannalla. Sekin oli citylaavu, jonka vieressä oli jopa leikkipuisto.

Imatralla laavu oli leikkipuiston luona ja sinne oli laitettu pehmikkeeksi talja

Tässä vaiheessa Sarilla oli jo nälkä ja minä ajattelin huomattavasti erämaisempia laavuja, kuin millä olimme olleet, joten suuntasimme kauemmaksi päätieltä. "Sikalaavu" oli jo nimenkin puolesta sellainen, että sinne pitää päästä syömään eväitä. Tieltä sinne oli muutama sata metriä kävelyä, josta viimeiset melko rasakkaa nousua. Paikka kuitenkin oli nätti, mäen laella lammen äärellä. Venäläiset olivat tuoneet sinne Raamatun ja tilkinneet laavun seinien kolot paperilla. Muuten se oli oikein viihtyisä taukopaikka.

Sikalaavulla, taitaa olla Sari kuvassa. Seinät tilkitty jollain ihmeen paperilla. 

Sikalaavulla tuuli niin miellyttävästi, että höntiäiset jättivät meidät rauhaan.

Sikalaavulta menimme Lappeenrantaan ja kävimme Lavolan laavulla. Lavolan laavu oli aika ränsistynyt ja jätetty hoitamatta. Lopuksi menimme Taipalsaareen uimaan ja saunomaan. Luonnollisesti kävimme hakemassa parit kätköt sieltä, niin että Taipalsaari tuli kätkökartalle. 11.7.2015 riisuin siis talviturkkini ja kävin kirkkaassa järvivedessä useasti kastautumassa.

Uimisen ja saunomisen jälkeen menin Sarille ja Ullalle, missä nämä laittoivat saslikkia. Nukahdin tyytyväisenä melkein heti, kun pää osui tyynyyn. Edellinen yöhän oli jäänyt lyhyeksi peukaloisen takia.

En kuitenkaan niin heti nukahtanut, etten olisi huomannut, että Nuijamaan graticuleruudussa sijaitsisi laavu. Suomi on jaettu graticuleihin eli aste kertaa aste tahokkaisiin ja luonnollisesti lähellä rajaa olevat ovat vajaita. Niitä keräilen kaiken muun ohella. Laavukin vaikutti lupaavalta, Salpalaavu.

Salpalaavu

Salpalaavun lähde

Salpalaavu olikin miellyttävä laavu syrjäkylillä. Maisemat olivat nättejä, mutta ennen kaikkea sillä oli oma lähteensä. Täydensimmekin vesivarastomme siitä. Kävijöitä ei Salpalaavulla ole paljoa. Matkaa veli Venäläisen tonttimaille on suorinta tietä täältä vain 11 kilometriä. Sama matka Sikalaavulta oli noin peninkulma.

Salpalaavulta lähdimme Luumäen suuntaan, mutta sitä ennen oli Pulsan asema. Se oli nykyisin kahvilakäytössä ja varsin suosittu sellainen.

Jatkosodan aikaisia puhelimen osia Pulsassa

Pulsan asema

Pulsan asema oli ilmeisen suosittu kahvipaikka, vaikka olikin niin syrjässä. Siinä teetä juodessa pyyhälsi Allegro ohi kohti Vainikkalaa. 

Tauon jälkeen jatkoimme kätköillen kohti Luumäkeä. Siinä välillä oli Salpalinjan bunkkereita, mutta ne olivat täynnä turreja, eikä sinne viitsitty mennä. Luumäellä tihuutti hieman vettä. Luumäen ehkä suurin nähtävyys on Taavetin linnoitus. 

Taavetin linnoitus

Taavetin linnoitus on osa Suvorovin linnotusvyötä, joka alkaa Kotkan saaristosta. Kovin kummoinen se ei ollut. Joka tapauksessa Luumäki tuli kätkökartalle. 

Seuraavaksi menimme Lemin kirkonkylälle, jonka muutama kätkö ansaitsi minulle Lemin kuntakartalle. Lemin kuuluisuus on särä, puukaukalossa haudutettu lammas. Annos on kallis kuin mikä, mutta sitä saa syödä buffet-tyylisesti. Sinne pitää tulla, kun oikeasti on sudennälkä. Isosta koostani huolimatta olen varsin huonoruokainen. 

Lemin kirkko

Lemi oli maisemallisesti erittäin kaunis. 

Lemin jälkeen vielä Taipalsaareen uimaan ja saunomaan. Sen jälkeen kävimme Lappeenrannan linnoituksella.

Lappeenranta linnoitukselta nähtynä

Pidin Lappeenrannasta niin, että jos minulla olisi pelkkä kassillinen vaatteita ja läppäri, olisin ollut valmis muuttamaan sinne. Kaikkein parasta Lappeenrannassa on tíetysti nopea yhteys Venäjälle ja Pietariin. Geokätkömielessä Venäjällä ei paljon ole, heillä on heidän oma geokätköjärjestelmänsä ja länsimaisia kätköjä on niukalti, mutta nähtävää ja koettavaa on loputtomasti. 

Toinen mutta on tietysti talvi, minä inhoan lunta ja kylmää. 

Illalla laskin vielä oikeat koordinaatit Lappeenrannan nollakilometriselle. 

Ullan piti päästä aamulla Lahteen. Meillä oli sama matka. Mutta kuitenkin ehdimme sitä ennen nauttia vedyn Lappeenrannan torilla. Ei lainkaan hassumpaa mässyä. Myös nollakilometrinen tuli noudettua. 

Sää oli muuttunut tihkusateiseksi, mutta Iittiin luvattiin poutaa.

Iitin laavutarjontaa: Pukkikangas

Pukkikankaalla oli myös kota

Pukkikankaan laavulle joutui jonkin verran kävelemään, mutta se oli sen arvoista, sillä se oli toistaiseksi loisteliain paikka: siellä oli myös keittokota. Laavun kätkö sijaitsi vähän syrjemmässä ja kastelin itseni aluskasvillisuudessa. Iitti kuntakartalle.

Iitin kirkonkylän laavuja, Koppiranta. 

Iitin kirkonkylän laavuja: Radansuu

Iitin kirkonkylän laavuja: Kalmusaari

Jokuen laavu

Iitin kirkonkylällä oli monta laavua yhdessä ja kiersimme ne kaikki. Suurin osa niistä oli tarkoitettu vain illanviettoa varten ja oli esimerkiksi venerannan yhteydessä. Kalmusaari oli vähän erikseen. Saareen johti pitkospuut. 

Iitistä jatkoimme Nastolaan. Nastolan keskustan lähellä oli myös laavu, Loistolaavu, jonka kävimme loggaamassa.

Loistolaavu Nastolassa

Loistolaavulla näkyy se ilkeä asia, mikä oli myös Liipolan laavulla: ihmiset repivät koivusta tuohta sytykkeeksi. 

Ulla nostalgisoi Nastolassa, kun se oli hänen vanha kotipaikkansa. Saavuimme sitten Nastolan jälkeen Lahteen, josta sitten jatkoin kotiini kääntymään. 

Matkani Kotkaan oli ihan toisenlainen. 

Kun saavuin Kotkan linja-autoasemalle, satoi kaatamalla. Kävelin yöpaikkaani, Esan luokse ja poimin kätkön matkan varrelta. Sen jälkeen aurinko rupesi taas paistamaan ja lähdin jaloittelemaan ja luonnollisesti etsimään kätköjä. 

Kotkan vanha paloasema

 Kotkan keskustassa oli kätkö, joka oli kiinni magneetilla ja oli korkealla, enkä voinut sitä saada ja niinpä kuljin ympäriinsä etsien sopivaa välinettä. Torilla oli upouusi harja ja nappasin sen, eikä kukaan reagoinut siihen mitenkään. Kävin kätköllä nopeasti, sain sen harjalla alas ja takaisin ja vein harjan takaisin paikalleen. Kukaan ei sanonut mitään.

Koska päivä oli kaunis, kävelin vielä rautatieasemalle ja kauemmaksikin.

V.I. Lenin ja minä

Lenin-patsas on harvinaisuus ja vielä suurempi harvinaisuus on se, että minä otan kuvan itsestäni, kun olen reissussa. Joka tapauksessa, poislukien se, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, en ymmärrä, miksi häntä pitäisi kunnioittaa patsaalla. Minusta Lenin turmeli sosialismin. Joka tapauksessa, Lenin on monen suosikki, vähän niin kuin Batman tai Aku Ankka ja huonommistakin syistä on patsaita pystytetty. Tallinnan toverillinen kaupunki on tämän patsaan lahjoittanut.

Kotkan profiilia hallitsee Haukkavuoren näkötorni

Luonnollisesti minun piti mennä Haukkavuoren näkötornille, joka tuolloin oli tietysti kiinni. Etsin sieltä kätköä ja sitä tehdessäni revin housuni. Se on minulla jo tyypillistä reissussa, että housut repeytyvät. Repeytyivätköhän Leniniltä housut koskaan. 

Joka tapauksessa, menin illalla Esan luokse. En ollut ihan varautunut siihen, mutta Esa halusi tehdä minun kanssani lähempää tuttavuutta. Sanotaanko vaikka näin, että silmät kiinni ja kuvittelen olevani vaikka geokätköllä. 

Seuraava päivä oli taas helteinen ja mukava ja lähdin heti aamusta vaikeimman maastoluokituksen kätkölle Varissaareen. Kotkan saaristoliikenne esittää lähtöpaikaksi Luotsi-Kuusista, mutta kartta osoittaa harhaan, tarkemmin sanottuna noin kilometrin harhaan. Kun on liikkeellä jalkaisin, niin se on erittäin veemäistä. Eivät ne lähteneet sieltä ainakaan 2015, vaan Maretariumin kulmalta. Onneksi kerkisin ajoissa paikalle.

Varissaaressa oli linnoitus, Fort Elizabeth ja pari kätköä. Molemmat löytyivät aika helposti. Sinne tuli ihmisiä pelailemaan lentopalloa ja muuten vain rentoutumaan. Saaressa on ravintola ja uimaranta. Selkeästi siellä oli alkamassa jokin tapahtuma. Loppuosa saaresta oli vatukkoa ja vitelikköä ja vanhaa linnoitusta. Ei se näyttänyt paljon kummoisemmalta kuin Taavetin linnoitus. 

Kun pääsin sieltä pois, kävin vielä Sapokan viihtyisässä puistossa.

Sapokan viihtyisä kaupunkipuisto

Olin sopinut tapaavani Kotkassa vielä serkkuni kanssa ja se järjestyikin illaksi. Onneksi hän nouti minut Kotkan keskustasta, koskapa linja-autojen liikkuminen siinä kaupungissa jäi minulle arvoitukseksi. Eivät ne ainakaan linja-autoasemalta lähde.

Serkulta tullessa sää oli taas muuttunut sateiseksi.

Punavangin prikka. Arvokkain ansiomerkki, mitä Suomen valtio on kuunaan myöntänyt

Laavulla

Kotkassa on myös laavu ja lähdimme sitä katsomaan. Myös Esa halusi tulla ja niinpä me pääsimme invataksilla melkein perille saakka. Aika ylellistä on käydä laavulla tai kätköllä taksilla. Kätkö oli vähän ovelampi, mutta se löytyi nopeasti siitä huolimatta.

Laavu oli yksityinen, ensimmäistä kertaa näen sellaista. Geokätköilijät toki ovat tervetulleita. Yksityisestä luonteestaan huolimatta se oli epäsiisti, joten heti alkuun siivosin siellä ja poltin roskia. Sen jälkeen siellä olikin mukava paistaa makkaraa.

Laavulta palatessa Esan ystävä Nina halusi tavata minut. Nina on suuri Ernesto Che Guevaran fani, minä taas en ole, vaan pidän Guevaraa murhaajana. Hän halusi järjestää grillijuhlat ja niinpä menin käymään hänen luonaan. Hän esitteli minulle Kotkan punaisen talon. Hänen talossaan oli kyltti, että ovet ovat suljettu Meripäivien ajaksi. Hän sanoi, että kaikissa taloissa koko kaupungissa ovet pidetään suljettuina Meripäivien ajan. Olipa onni, etten sattunut Meripäiville! Grillijuhlille tuli myös hänen energinen 11-vuotias tyttärensä. Tämä keksi kysyä minulta minun gps:stäni, minkä takia vein hänet lähikätkölle ja hän innostui kätköilystä. Grillijuhlissa taas satoi kaatamalla ja sinne tuli alakerran naapuri. En jaksanut syödä paljoa ja kuivia vaatteitakin minulla oli rajallisesti.

Yöllä sitten taas kuvittelin olevani ihan jossain muualla. Sen sijaan alakerran naapuri ehätti jo panettelemaan minua, vaikka oli tavannut minut vain kerran. Hän oli soittanut Esalle kello kahdelta yöllä, kun minä olin sikeästi unten mailla. Esa mainitsi tästä aamulla.

Varsin suuttuneessa mielentilassa lähdin sitten Kotkasta Onnibussilla pois, Porvooseen. Voipi olla, etten ihan heti tule Kotkaan. Kotka ja Kotkalaiset noin muuten olivat mainettaan parempia.

Ovat kenkäni kuluneet/paljon maailmaa nähneet. Ne heitän nurkkaan nukkumaan

Porvoossa päätin ottaa selvää, miksi minun oikea jalkani kastuu niin herkästi. Jouduin ostamaan uudet kengät, koska vanhoihin oli tullut reikä. Kiertelin vielä jonkin verran Porvoon vanhassa kaupungissa ja kävin muutamalla kätköllä, jotka olivat jääneet hakematta kun viimeksi olin ollut Porvoossa, mutta Porvoossa oli liikaa turreja minun makuuni. Turrebussien luona oli vieläpä Jehovan todistajia. En tykkää moisesta hulabaloosta. Itse asiassa, en tykkää mistään hulabaloosta. Lähdin sitten sieltä kotiin.