Geta life: Ahvenanmaan kierros

Kävipä niin, että pari geokätköilijää Helsingistä oli suunnittelemassa reissua Kökariin ja Sottungaan autolla ja kysyi mukaan lähtijöitä. Auto kuitenkin täyttyi nopeasti, enkä päässyt kyytiin. Mainitsin siitä kuitenkin Annukalle ja hän innostui Ahvenanmaasta. Sain puhuttua itseni kyytiin mukaan, koska osaan kieliä. Niinpä lähdimmekin kohti seikkailua 30.7.2015. Koska Vuosnaisten ja Salon välillä on lossi, olimme liikkeellä hyvissä ajoin. Aikaa sitten jäi ylimääräistä ja kävimme Kustavin kirkolla ja esimerkiksi Römstaalinmäellä. Römstaalinmäkeen liittyy tällaisia tarinoita:

”Römstaalinmäessä, vähän yläpuolella Pahaa vuorta oli vanha mänty. Sanotussa kohdassa sanotaan pienen lapsen kummitelleen ja pyörineen männyn juurella. Kerran taas vanha lukkari  kulki ohitse. Alkoi kuulua hentoa ja pientä lapsen itkua. Mies kysyi, kuka siellä itkee? Hento lapsen ääni kertoi sitten, kuinka hänet oli tapettu ja luut kätketty männyn juurelle, ja pyysi, että hänet vietäisiin siunattuun maahan. Seuraavana päivänä tultiinkin tutkimaan ja löydettiin männyn juurelta ihmisen luita, jotka sitten vietiin siunattuun maahan. Sen päivän perästä lakkasi kummittelu.”


”Joukko nuoria miehiä oli menossa Norppiin tansseihin pyhäiltana. Noustessaan juuri ylös Römstaalin mäkeä kuulevat he yhtäkkiä takaansa kovaa kavion kopsetta, aivan kuin suuri joukko rakuunoit olis ajan peräs. Yksi joukosta sanookin: Mennääs ny tiä viäre ja vähä äkki, et pääsevä sivu. Miehet pysähtyvät ja menevät tiensivuun, mutta siinä samassa kavion kopse lakkaa. Näkymätön ratsujoukko oli seurannut miehiä, niin uskottiin. Lähipensaatkin etsittiin, muttei löydetty jälkiäkään rakuunoista. Usein muulloinkin oli vanhaan aikaan ratsujoukko ajanut kulkijoiden kintereillä sanotussa kohdassa.”

Kuten tuntuu olevan sääntö näissä kummituspaikoissa minulla, mitään kummituksia täällä ei tavattu. Seuraavaksi menimme laivalle ja Åvaan. Åvasta löysimme geokätkön ja sitä tuli samalla hakemaan muitakin kätköilijöitä ja niin olimme saaneet Brändön kuntakartalle. Brändö on Ahvenanmaan Punkaharju: maata vain nimeksi, merimaisemaa sitäkin eniten. Vaikea valita Ahvenanmaalla mitään kohdetta suosikiksi, mutta Brändö on kyllä korkealla. Ainoa haitta on se, että yleensä sen läpi joutuu ajamaan 26 kilometriä Torsholman satamaan seuraavalle lautalle. Torsholmassa sitten kävi ilmi, että olisi kannattanut varata lippu etukäteen ja että lippu suoraan Suomen mantereelta Ahvenanmantereelle maksaa maltaita, ellei ole yötä välillä olevissa saarissa. No, meillä ei aikataulu riittänyt Kumlingessa yöpymiseen, harmitti kyllä, että se jäi puuttumaan. Lautan lähdettyä näimme myös merikotkan lentelevän Brändön saaristossa. 

Laivamatkalla ilma muuttuu perin sateiseksi ja harmaaksi ja sellainen se on, kun saavumme Vårdön puolelle. Vårdön kirkon luona kipaisemme hakemaan purkin ja Vårdö on kuntakartalla. Vårdö paljastuu ihan kunnon saareksi ja siitä on vielä lossi yli ennen kuin olemme varsinaisesti Ahvenanmantereella.

Bomarsundin linnanrauniot

Saavumme Bomardundiin ja käymme purkilla saaden Sundin kartalle. Ilma on ikävän sateista ja Bomarsundin polut ovat liejuisia ja liukkaita. Bomarsundin kiviä oli käytetty Aleksanterin teatteriin, minkä takia siellä kuulemma kummittelee. Bomarsund oli kuitenkin jotenkin ei-vakuuttava, vähän niin kuin Suvorovin linnoituksetkin. Ehkä se johtui säästä: vettä ruimi niskaan koko ajan. 

Kastelholman linna

Kastelholman linna

Sen sijaan Kastelholman linna oli upeampi kuin odotimme. Kello oli jo aika paljon ja linna oli suljettu, mutta kuvasimme sitä ulkopuolelta. Annukkaa kiinnosti Kastelholman lähellä oleva geokätkö lammaslaitumella, mutta kätkö oli puussa ja puun alle jäävä rinne oli liejuinen ja täynnä lampaan lantaa. Hän ei ollut lainkaan innostunut kiipeämään märkään puuhun ja lähdimme sitten ilman kätköä pois. Kastelholman ominaisuuksiin kuului se, että WC oli auki, vaikka itse linna oli kiinni. Tuntuu siltä, että kaikki kuvat Kastelholmasta ovat kaukaa niin ettei sen suuri koko käy ilmeiseksi.

Kastelholman jälkeen menimme Saltvikiin ja sen kirkolle, josta kätkö ja näin Saltvik kartalle. Saltvikissa oli viikinkimarkkinapaikka, meidän käydessä tyhjä ihmisistä, mutta sen sijaan täynnä kalalokkeja. Saltvikissä oli myös upea kirkko, jonka edustalla oli muinainen käräjäpaikka. 

Saltvikin käräjäpaikka

Saltvikista sitten Godbyhyn. Godby on moderni, eikä siitä ole muuta mainittavaa kuin näköalapaikka ennen sinne tulemista korkealla kalliolla. Emme menneet sinne, vaan napsimme suoraan vain purkin Godbystä ja saimme Finströmin kartalle.

Godbystä jatkoimme Getaan. Olen käynyt Getassa aiemminkin, 1982, ja tiedän, että siellä on ainakin luolat Getabergetillä. Sen sijaan Geta oli puutteellisesti kätkötetty. Valitsin ehkä näyttävimmän kohteen ja menimme Getabergetin näköalatornille. Kaikki menivät tietysti näköalatorniin, josta avautui hulppea näköala. Valitettavasti tornissa oli ikkunat, joten kuvaaminen ei onnistunut. Tornin purkki noukittiin apuvälineen kanssa ja Geta tuli kuntakartalle. 

Olin laskenut vähän sen varaan, että Getaan voisi laittaa teltan Getabergetille, mutta ihan näkötornin vieressä oli majatalo ja jokamiehenoikeuksia Ahvenanmaalla ei oikein ole, joten ei sinne ainakaan. Päivä oli vielä ollut inhottavan kostea. Sanoin Annukalle, että mitäpä jos yritettäisiin Maarianhaminaan, jos siellä on leirintäalue. 

Mitä etelämmäksi menimme, sitä synkemmältä näyttivät pilvet. Jomalassa ulkoilimme noutamassa purkin ja satoi ihan kaatamalla. Jomala ei ollut mainitsemisen arvoinen, se oli lähinnä Maarianhaminan esikaupunki. Itse Maarianhaminassa loggasin purkin reippaassa sateessa ja kysyimme ohjeita leirintäalueelle. Pienen harhailun jälkeen löysimme sinne. 25 euroa yö. Onneksi teltan pystytys sujui nopeasti ja Annukan tyttäret tekivät siitä suurimman osan. 

Nukahtaminen oli vaikeaa, kun musiikki soi lujaa. Myöhemmin kävi ilmi, että musiikki tuli Maarianhaminan sataman ravintoloista. Samalta suunnalta kuului myös riikinkukkojen kiekaisut. 

Aamu valkeni aurinkoisena ja koko porukka oli liikenteessä jo varhain. Hammarlandiin eli vasaramaahan mennessä oli tien varrella kaunis järvi. Kätkö löytyi Hammarlandin kivikirkolta. 

Hammarlandin kirkko

Hammarlandista pääsee salmen yli Eckerön puolelle siltoja myöten. Salmessa pönötti useita harmaahaikaroita. Eckerön kirkolta poimimme kätkön pusikosta. Eckerön todellinen maamerkki on kuitenkin etempänä: postitalo. Eckerön länsirannalta soudettiin aikoinaan postia yli myrskyävän Ahvenanmeren Ruotsiin ja Ruotsista Suomeen. Kävimme postilaiturilla, jossa räyskä ärhenteli meille. Täältä pääsee myös laivalla Ruotsin Kiislasatamaan eli Grisslehamniin ja vuonna 1982 meninkin sinne.

Eckerön postilaituri

Eckeröstä palasimme Maarianhaminaan selvittämään laivojen kulkua ja ostamaan lippuja. Minä päätin niin, että kävisimme Föglössä jalkapatikassa, koskapa Föglön ainukainen kätkö ei ollut kaukana satamasta kuitenkaan.

Niinpä sitten lähdimme Föglön reissulle. Lemströmin kanava oli auki, joten siinä viivähti jonkin verran aikaa, mutta silti aikaa jäi sen verran ylimääräistä, että saatoimme logata joitain mitäänsanomattomia kätköjä Lumparlandista. 

Jalankulkijoina lautalla pääsimme ilmaiseksi. 

Annukka ja juhannussalko, Lumparland

Sää Föglössä oli melkeinpä helteinen. Kätkö oli Enighetenin majatalolla tuulimyllyn luona. Kävelimme sinne jokseenkin rivakasti. Matkalla sinne merikotka kaarteli taivaalla. Toinen tytöistä löysi kätkön, joten Föglö oli tienattu kätkökartalle.

Enighetenin tuulimyllyyn pääsi sisälle

Koska aikaa oli, päätimme syödä Föglön perinteisimmässä majatalossa, Enighetenissä.

Enighetenissä syömässä

Föglön nimikko-olutta. Voiko joku kuvitella, että olisi vaikkapa Kerava-olutta. Ei, en minäkään. 

Ålandspannkaka. Näitä upposi. Koska tytöt eivät arvostaneet omaansa, Annukka söi peräti kolme.

Föglön oma kauppa

Föglö oli viihtyisä, Siellä oli kaikki auki: turre-info oli auki, museo oli auki, kauppa oli auki. Syntyi halu kierrellä Föglön saaristoa vähän enemmänkin, mutta siihen ei nyt ollut mahdollisuutta. 

Takaisin mantereelle ja Lemlandiin. Lemland oli jäänyt välistä ja korjasimme asian, kun kävimme tutustumassa Lemlandin kirkkoon.

Lemlandin kirkko

Lemlandissa on jännä topografia. Suuri osa siitä on matalaa, mutta osa Lemlandista on hyvinkin jylhää. Annukka halusi käydä siellä jylhemmässä osassa, Lembötessä: kätköllä luonnollisesti.

Lembötessä avautuivat jylhät maisemat

Lemböten kappeli

Lembötessä on ollut muinainen satama ja sinne oli rakennettu myös kappeli. Annukka ja tytöt eivät jaksaneet kiivetä kappelille, mutta minä kävin siellä. Itse kappeli oli melkoinen pettymys: se oli kuin jokin Lucky Luken vankityrmä.

Palasimme Maarianhaminaan ja koska aikaa oli, kiertelimme ympäri kaupunkia. Maarianhamina oli idyllinen, mutta kirkko oli suhteellisen moderni. Kirkon lisäksi kävimme Merenkulkuoppilaitoksen puistossa, Matts Dreijerin aukiolla ja ennen kaikkea Lilla Holmenissa. Viimeksimainitussa oli irrallaan komeita riikinkukkoja ja häkeissä kaneja. Valitettavasti ankkoja en nähnyt yhtään. Tytöt leikkivät jonkin aikaa Lilla Holmenin rannalla.

Menimme leiripaikalle yhden kätkön kautta. Annukka ei tunnistanut orjan ruusua ja varoitin häntä liian myöhään siitä. Onneksi ei pahasti raapinut. Mutta sitten leiripaikalla ja Annukka löysi itsestään yllättäen punkin, jonka hän sai väännettyä irti. Hän tutki myös tytöt punkkien varalta. Myös minä kävin läpi punkkitarkastuksen. Minulta ei löytynyt yhtään punkkia. Punkki oli Annukan ensimmäinen. Se oli varmasti tullut jossain Eckerön pusikoissa. 

Uusi aamu valkenee aurinkoisena. Paistelen makkaraa leirintäalueen hiekkarannan piknikpöydällä ja kasaan tavaroitani. Palatessani tavaroilta huomaan, että naakka nokkii makkarapakettia. Häädän naakan tiehensä. 

Annukka ja tytöt nousevat kanssa hyvissä ajoin. Lähdemme liikenteeseen ja olemme lauttarannassa niin ajoissa, että kerkiämme vielä käymään Lumparlandin kirkolla. Lumparland vaikuttaa sellaiselta paikkakunnalta, jolla ei ole kunnon keskustaa lainkaan. 

Laivamatka Sottungaan eli Nokikieleen menee Föglön pohjoisen sataman kautta. Vähän olen haikea siitä, että Föglöstä jäi suuri osa seikkailematta, mutta aina jää näkemättä paljon. Tovin kuluttua Sottungan laakea profiili piirtyy etualalle. Saavumme satamaan. 

Tervetuloa Nokikieleen

Satamasta siirrymme suoraan Nokikielen kirkon kätkölle, joka löytyy välittömästi, joten Sottungasta tuli taas uusi kunta kartalle.

Sottungan kirkko

Sottungan kirkon ovi on ystävällisesti auki, joten päätän mennä sinne sisälle.

Käymme hakemassa vielä toisen kätkön Sottungan männiköiden keskeltä, minkä jälkeen kiertelemme ympäri saarta. Sottunga on jotenkin Brändön negatiivi, ei näytä merta juuri missään, vaan on tylsää maalaismaisemaa. Keskellä saarta on Sottungan kylä ja kauppa. Kauppa on auki, mutta vieressä oleva kahvila on kiinni. Sottunga on Suomen pienin kunta ja perin unelias sellainen. Päätämme palata satamaan. 

Sottunga kokonaisuudessaan

Sottungan laivasatamassa on ravintola Salteriet, jonka aukioloa odotamme tunnin. Sitten syön siellä Ålandspannkakan. Se on ihan mukava ravintola ja aikaa istuskella auringossa on enemmän kuin runsaasti ennen laivan tuloa. Sitten siirrymme laivaan ja Kökariin eli keittiöihin.

Kökarin kirkko

Kökarin kirkko

Kökarin luostari

Kökarissa tietysti siirrymme heti kirkolle, jolta aukeaa suorastaan ikoninen näkymä merelle. Sanon niin, koska niin moni minun kavereistani on sen ikuistanut ja minäkin olen toista kertaa jo samalla paikalla. Sieltä nappaamme myös geokätkön ja Kökar vihertyy kuntakartalla.Tutustumme vielä Kökarin luostarin raunioihin, joihin myös pääsee sisälle. Ihmeen pienissä putkissa ihmiset elivät elämänsä keskiajalla.  Tytöistä vanhempi muuttuu eläväksi ripulikoneeksi ja käyttää varmaan puolet wc-paperista, mitä meillä on mukana. Annukka siistii häntä ja tämä juoksee nakuna poikki hautausmaan. Tuota en ole edes minä tehnyt. No, shit happens kyllä joka reissulla jollekulle.
Se oli myös hyvä tilaisuus siirtyä Kökarin hyvälle leirintäalueelle. Siellä on pieni puoti, kahvila, suihku, uimaranta ja varmasti saunakin jossain. Siellä on myös tilava keittiö sähköpistokkeineen.

Lähdemme kuitenkin illalla vielä vähän kiertelemään saarta. Käymme muun muassa kotiseutumuseolla, joka on tietysti kiinni. Eräs rakennuksista on kuitenkin avoinna.

Kotiseutumuseo

Kotiseutumuseon ranta

Leirintäalueella oleva alus

Leirintäalueella nukun erittäin tiiviin yön. Herättyäni sitten menen aamu-uinnille ja suihkuun. Annukka haluaa kylälle, joten menemme sinne. Hän syö siellä ålandspannkakaa. Oli kuulemma tällä kertaa luumuhillon kanssa. Kökar on turreutuneempi kuin muut paikkakunnat. Täällä on paljon ihmisiä liikkeellä polkupyörillä ja on paljon majataloja ja aktiviteetteja. Ei ihme, että moni minun kavereistanikin on ollut Kökarissa. Annukka viihtyy eritoten, hän sanoo, että siellä on enemmän ulkosaariston tuntua kuin niissä muissa paikoissa, missä me olemme olleet.

Pullopostilaatikko

Lopulta on aika siirtyä laivarantaan. Siellä on pullopostille oma postilaatikkonsa. 

Saavumme Korppooseen, mikä nykyisin on Paraista. Matkalla Saloon napsimme muutamia purkkeja. Merkittävin niistä vaatii viemäriputkeen tunkeutumista. Annukka ja tytöt menevät sinne, kun taas minä sluibailen sellaisesta. Salossa hyppään junaan ja tulen sitten kotiin Hankoon.