keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Liebster -award, vastaukset

Sain Liebster-awardin kysymykset Kotona kaikkialla-blogin Mirjeltä, kiitokset hänelle!

Missä olisit mieluiten juuri nyt?

Boliviassa. Olen aina heittänyt, että "voi jos olisin Copacabanalla!", siis Bolivian Copacabanalla Titicaca-järven rannalla, mutta Copacabana on kallistunut. Salar de Uyuni olisi kiva nähdä, sillä harmittaa kyllä, että en nähnyt sitä Etelä-Amerikan kierroksella.

Jos suosittelisit ”kaiken nähneelle” matkaajalle kohdetta, mikä se olisi ja miksi?

Kemerovon jeti-puistoa Siperiassa. Minua rupesi kiinnostamaan Yhdysvalloissa isojalan jahtaaminen ja isojalan jahtaajat. Lapsena kiehtoi tarinat sen eteläamerikkalaisesta versiosta, sacharunasta. Kun nyt olen molemmissa Amerikoissa käynyt, niin olen aika vakuuttunut siitä, ettei isojalkaa ole tai että se kuuluu sarjaan paranormaalit ilmiöt. Tässä matka itsessään on tärkeämpi kuin päämäärä. Paranormaalin loistaessa poissaolollaan normaalit eli kirjoissa ja kansissa olevat eläimet, metsäpurot, auringonlaskut ja vuoret tekevät reissusta sen arvoisen. Ai niin, toistaiseksi viimeisin kokemukseni paranormaalista on ollut etiäinen Lapissa. Kukapa tietää. No, valitettavasti maapallo aika hyvin tiedetään, mutta olettamalla, ettei tiedetä pääsee hyvin kiinni entisten aikojen löytöretkeilijähenkeen. Ai niin, jos jetin kanssa ei onnistu, niin Jakutiassa on mystinen kuolemanlaakso, missä on kuulemma muukalaisten rakentama planetaarisen puolustusjärjestelmän osa. Tosikko ei kannata näillä retkillä olla.

Missä ja miten sinä olet ollut eksyksissä?

Amazoniassa. Kun päällä on 35 metriä puutavaraa, gpsillä ei tee mitään. Jäin ryhmästä jälkeen, kun piti kuvata jassanaa. Kun jassana oli kuvattu, huomasin, ettei jengiä näy missään.

Tätä kuvatessani eksyin
Amazoniassa suot ovat yleensä jokien suuntaisia, entisiä joenuomia. No, huomasin sitten tuoreet macheten jäljet puissa. Machete on lähinnä suunnistusväline, ei raivausväline.


Milloin ennakkoluulosi ovat osoittautuneet vääriksi?

Minä olen tulipunainen kommunisti ja vaikka marksismi-senilismi ei ole nimenomaisesti sen kommunismin haara, jota kannatan, niin silti olen pitänyt Neuvostoliittoa arvossa, etenkin sen paria viimeistä vuosikymmentä ja nykyistä Venäjää taas hyvin takapajuisena yhteiskuntana. Todellisuudessa moni asia on nykyisin paremmin kuin ennen.

Näinköhän, että lyöt kättä monopolimiehen kanssa. Monopoli kehitettiin kritisoimaan suitsematonta kapitalismia. 
Ruokakaupat ovat täynnä pakotteista huolimatta
Modernia Venäjää ei tietenkään pidä verrata 1980-luvun Neuvostoliittoon, niin kuin ei modernia Suomeakaan pidä verrata 1980-luvun Suomeen, vaan pitää verrata siihen, mitä Neuvostoliitto olisi mahdollisesti ollut nyt. Se on tietysti vaikeaa, mutta helpompi on todeta, että monella menee tosi hyvin nykyään. Monella menee myös tosi huonosti, mutta se ei muuta minun ennakkoluulojani.

Minkä stereotypian olet todennut paikkansapitäväksi?

Saksalaisille arbeit on tosi tärkeä ja yhdysvaltalaiset ovat tosi ystävällisiä? Mutta stereotypiat ovat luonteeltaan negatiivisia. Meksikosta on sanottu, että siellä menee "poikuus, auto, rahat, henki". Ei nyt ihan niin, mutta en ole pelännyt henkeni puolesta Suomen ulkopuolella missään niin paljon kuin Meksikossa. Meksikossa lähti porukkaa seuraamaan kadulla perässä. Amerikkalaisia kyttiä pidetään machoilevina ja totesin sen stereotypian oikeaksi, kun muutama niistä kliksutteli varmistinta mun korvani juuressa. Koko minun pidätykseni oli sitä paitsi pelkkää kiusantekoa. Dokaavat ugrit? Puhutaanpa nyt karjalaisista rajan takana. En tavannut ainoatakaan, joka olisi puhunut karjalaa ja ollut selvin päin. Kohtaamiset sateenkaariväen kanssa? Vaikka niin kovin moni homomies on karhu, niin tämä stereotypia pitää kyllä paikkansa monen kanssa. Stereotypia transsukupuolisista on, että vikaa on päässä ja kyllä jo julkisuudessakin on ollut tämä ja tämä, jotka kyllä todistavat, ettei kaikki ole oikein kotona. Ei se tarkoita sitä, etteikö heidän tunteensa omasta sukupuolestaan olisi legitiimi.

Millainen olisi täydellinen päiväsi, ellei rahalla ja fysiikan laeilla olisi merkitystä?

Päivä on lyhyt aika, mutta olen halunnut joskus tutustua kaikkiin maailman maiden ihmisiin ja minun tapauksessani "tutustuminen" tarkoittaa lakana-akatemiassa sängyssä. Tulokseni tähän asti on surkeat kolme maata, tosin yhtä monta mannerta.

Onko jotain mitä olet nähnyt/tehnyt kohteessa tv-sarjan tai elokuvan inspiroimana?

Venetsiassa piti tsekata Venini Glass, joka on tietysti tunnettu James Bond -leffasta "Moonraker". Muoks. lisään. Sotheby's Lontoossa, joka on James Bond -leffassa "Octopussy". Bodega Bayssa olen käynyt, koska se oli Hitchcockin linnuissa. Suurin osa filmistä on kuvattu tosin Bodegan kylässä lähellä Bodega Bayta.

Paras pakkausvinkkisi?

Kahdet housut mukaan tai housut ja hame ja pistä housut ensin päälle. Housut repeävät kuitenkin tavalla, mikä on mahdollisimman nolostuttava, joten reissu ei mene pilalle sen takia, kas kun on hame varalla. Jos lähtee jonnekin rymyämispaikkaan, niin sitten vielä yksi hame tai yhdet housut lisää.

Meri vai vuoret?

Vuoret. Mun olisi pitänyt jo nuorena aloittaa meren kanssa, mutta en aloittanut, siksipä vuoret. Vuoret ovat aina maalauksellisia. Vuorilla on aina kivoja yllätyksiä, kuten endeemisiä kolibreja. Varmasti meren pohjassakin on kivoja yllätyksiä samaan tapaan, mutta mistäs minä sen tietäisin, elämä on liian lyhyt kaikkeen.

Mikä on erikoisin eläin, johon olet matkoillasi törmännyt?

Lattanokkanappari tuskin sanoo mitään, mutta se on rusehtava, vaatimattoman näköinen lintu. No, sitä atrapoitiin Sucusarilla, eikä se pelkästään tyytynyt vastaamaan, vaan se suuttui: syöksyi päristäen kohti kuin ohjus. Sen jälkeen se meni takaisin puuhunsa, josta tipahti koko latvus alas. Sen sijaan hoatsin sanoo monelle enemmän.
Hoatsineja palmuissa
Hoatsin tuo mieleen muinaisuuden, kuten esimerkiksi liitukauden. Minä vietin kaksitoista vuotta liitukautta ja se tuntui kyllä esihistorialliselta. Siinä koulussa oli dinosauruksia ja fossiileja.

Aika omituisia eläimiä olen nähnyt, tai omituisissa paikoissa. Olen nähnyt haisunäädän keskellä Amazonasia, ei pitäisi olla siellä ja nuolimyrkkysammakon puussa, ei niiden pitäisi olla puussa. Peitsikolibri eli lentävä nuppineula on nähty, samoin runokolibri, maailman pienin pitkän matkan muuttolintu, ja Euroopan harvinaisin muuttava varpuslintu. Salton Sealla näin puolen miljoonan parven uikkuja, paitsi että arvioin kokoluokan väärin ja niitä oli todennäköisesti miljoonia.

Vähän liioittelen, jos sanon, että luontodokumentit haukotuttavat minua ja toivon, että ne näyttäisivät jotain, mitä minä en jo ole nähnyt. Näin on etenkin läntisen pallonpuoliskon kanssa.

Jos sinun pitäisi antaa yksi ohje ensimmäistä kertaa ulkomaille lähtevälle, mikä se olisi?

Riko turistimuotti. Jos sinua ei kiinnosta kirkot kotimaassa, niin miksi sitten ulkomailla. Toisaalta, jos sinua kiinnostaa jokin kotimaassa, tee samaa kaukomailla, jos se suinkin on mahdollista. Hylkää ensin ajatus siitä, että lomalla pitäisi käyttäytyä jotenkin eri tavalla kuin arjessa ja sitten hylkää se, että arjessa pitäisi käyttäytyä eri tavalla kuin lomalla.


Koska Liebster-award on kiertänyt jo niin monessa blogissa, en pistä tätä eteenpäin. Mutta jos sinulta se vielä puuttuu, niin kerro kommenteissa, niin saat minulta 11 kysymystä!  

23 kommenttia:

  1. No nyt oli loistavat vastaukset, huikeeta! Juu, ei sanonut mitään lattanokkanappari, eikä kyllä hoatsinkaan, mutta googletin ja opin taas jotain lisää :D

    VastaaPoista
  2. Komppaan Anskua, olipa hauska lukea näitä Liebster Award -vastauksia! Meilläkin se jo on ollut joten ei tarvita kysymyksiä. :)

    VastaaPoista
  3. No huh. On sulla seikkailuja riittänyt!

    VastaaPoista
  4. Neuvosi matkaan lähtevälle on kyllä hyvä: ei tarvitse mennä Eiffel-torniin tai Notre Dameen, jos ne eivät kiinnosta. Ei tarvitse tehdä mitään, mitä jossain kohteessa oletetaan turistin tekevän. Matkoista saa nauttia jokainen omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  5. Näitä blogihaasteita on kiva lukea, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  6. Minä olen vasta tänä vuonna todella ihastunut vuoriin, kun kävin haukkomassa henkeä ihastuksesta Alpeilla, mutta silti, aina kaipaan meren äärelle. Viime viikonloppuna pääsin Madridista meren rannalle ja se oli kuin paratiisihetki minulle. Minulta siis pisteet merelle :).

    VastaaPoista
  7. Oikeasti hyvä tuo kahdet housut tai housut ja hame -vinkki. Vaikka miten yritämme usein kevyesti matkustaa ja kotona kuljen vaikka viikon samoissa mustissa housuissa, niin käsimatkatavarareissullekin pitää ottaa alaosavaihtoehto siltä varalta, että sen yhden sotkee tai rikkoo!

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa, että olet päässyt näkemään livenä niitä asioita, joita meillä ihastellaan ja ihmetellään viikottain luontodokumenttien äärellä!

    VastaaPoista
  9. Sun kohteet on kyllä ihan eeppisimmistä ja never heard-päästä. En ole koskaan kuullutkaan! Paranormaalit ilmiöt on varmasti yhdistetty moniin esihistoriallisiin kohteisiin. Sellaiset kiinnostaa tiettyyn pisteeseen asti. Oon aika pelkuri :D

    VastaaPoista
  10. Haha ai että kuinka hauskasti kirjoitettuja juttuja ja hienoissa erilaisissa paikoissa olet päässyt vierailemaan! :)

    VastaaPoista
  11. Sun luontokokemukset kuulostaa mielenkiintoisilta! En ihmettele jos luontodokkarit haukotuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ne jopa ärsyttävät, kun niissä on virheitä. Avara Luontohan jäi kiinni siitä, että sen Ural-jakson karhukohtaukset oli kuvattu Suomessa. Ei se ole saanut parantamaan laatua, vaan päätä on raavittu vähän muissakin kohdissa. Populäärit kuvaukset sitten on vielä erikseen. Indiana Jonesissa häiritsee isonaurajan ääni Etelä-Amerikassa, kun lintu esiintyy Australiassa.

      Poista
  12. Mua alkaa melkein kiinnostaa, että miten ihmeessä housut pääsevät aina repeämään? :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten? Se alkaa kaikkein noloimmasta paikasta, eli haaroista ja yleensä lähtee sauma haaroista reiden sisäpuolta alas, jolloin housut on käyttökelvottomat. Amazoniassa onnistui housut repeämään myös taskuista, kahdet housut. Polkupyörän satula tuhoaa housut nopeasti. Jos housut ovat yhtään kosteat, niin kuin ne luonnossa rymyämisestä on, niin varmasti repeää kangas. Kolmet menneet jo pelkästään tänä vuonna.

      Poista
  13. Olipa hyviä vastauksia, varsinkin viimeiseen kyssäriin!

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoisia ja erilaisia vastauksia ja paikkoja tässä postauksessa : )
    Pidän siitä, että asioita pyöritellään eri kanteilta ja selitetään lukijalle myös hieman taustoja ja perusteluita. Että ei vaan tokaista jonkun asian nyt olevan näin tai noin.

    VastaaPoista
  15. Sulla on kyllä mielenkiintoisia matkoja takana! Huikeeta! :)

    VastaaPoista
  16. Näitä blogihaasteita on kyllä aina mielenkiintoista lukea. Erilaiset matkatarinat ovat kyllä niitä kaikkein parhaita. :)

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Hyvin oli kyllä kirjoitettu ja kerrottu perustelut vastauksiin. Mukavia lukea nämä Liebster-haasteet.

    VastaaPoista
  19. Tällaiset haasteet on kyllä kivoja :) Neuvostoliiton myöhemmät vuosikymmenet olivat todella kaukana Stalinin kauhujen aikakaudesta johon moni Neuvotoliittoa huonosti tunteva koko maan rinnastaa, mutta toki nykyisin moni asia on paremmin kuin silloin (tosin monet sanovat, että moni asia on myös huonommin).

    VastaaPoista
  20. Hui jännä toi Amazonissa eksyminen! Oisin itse ollut varmaan ihan paniikissa. :-D

    VastaaPoista