Geokohdepäivä

Geokohdepäivä lähestyi, eikä minulla ollut ideoita sellaisen hankkimiseksi. Geokohdepäivästä saa muistoksi virtuaalisen matkamuiston eli eräänlaisen lämiskän omiin tietoihinsa geocaching.com -palvelussa. (Virtuaaliset matkamuistot eivät kerää pölyä eivätkä vie tilaa). Geokohde esittelee jotain geologista muodostumaa, tyypillisimmin harjua tai hiidenkirnua. Esimerkiksi Pietarissa se esittelee pylvästä, johon on mitattu Neva-joen vedenkorkeus ja Turussa taas joutuu mittaamaan Aurajoen sameuden. Kätkön saa siitä, kun suorittaa kohteeseen liittyvät tehtävät. Helpoiten saavuttaisin sellaisen Turusta tai Helsingistä, mutta Pohjolan Liikenteellä on meneillään alennusmyynti. Käytännössä se rajaa etsimisen Savoon. Samalla saisin mahdollisesti uuden kunnan kartalle. Sen takia Kuopio oli poissuljettu. Kohde pitää olla myös saavutettavissa suuremmitta tuskitta julkisilla. Varkaudessa olevat tafonit olivat reilun parin kilometrin päässä linja-autoasemalta.

Ruokahalu kasvoi tietysti päivän lähestyessä ja päätinkin jatkaa Varkaudesta vielä Leppävirralle ja jopa Kuopioon. Syynä Kuopioon menemiselle oli se, että pysäkki on pelkkä penkitön levike viitostien varressa, bussi tulee yöllä, eikä varmastikaan mikään paikka Leppävirralla ole auki. Tietysti myös sää oli raaka, tuuli puhalsi pohjoisesta ja kävi luihin ja ytimiin. Huomasin jostain sellaisen jutun, että lihava palelee vähemmän kuin laiha. Ei ole niin, vaan sitä varten lihava on lihava, kun elimistö haluaa suojata itseään paleltumiselta.

Joka tapauksessa, Varkauteen. Karjaan asemalla oli valot poissa ja joku vitsaili, että VR säästää. Minusta se oli perin hauskaa, kun säästäminen menee ihan älyttömyyksiin ja etenkin matkailijan mukavuuden kustannuksella. Kuinkahan paljon maksaisi, että kaikkiin Suomen pysäkkeihin tehtäisiin katos ja penkit.

Karjaalla säästetään

Helsingissä sitten ostan kolmioleipiä ja menen Pohjolan liikenteen bussiin. Pohjolan liikenne mainostaa "vietä marraskuu mukavuusalueella". Arvostan erityisesti sitä, että bussissa on pistorasia, joten voi ladata kännykkänsä ja gps:nsä. Busseissa on myös WC, johon melkein mahtuu, muttei aivan ihan, mutta isompi se on kuin Onnibussilla.

Kun laitteet olivat latauksessa, en saanut niitä tarpeeksi nopeasti toimivaksi, kun bussi pysähtyi Mikkelissä vähän tavanomaista pitempään. Olisin ehkä kerinnyt käydä lähikätköllä, mutta ei se jäänyt harmittamaan. Mikkeliin palaan kyllä.

Perillä Varkaudessa on sää nollassa. Onneksi ei sentään ole lunta, sillä lumi peittäisi geokohteen ja monet kätköt. Käyn hakemassa lähikätkön linja-autoaseman luota. Se on viimeinen viidestäkymmenestä kätköstä, jonka tarvitsen 0 km Suomi-haasteeseen. Samalla saan uuden rautatieasemakätkön, niitäkin tarvitaan 50. Sen purkki on Hyvinkäällä, eikä minulla ole kiire niitä hakea, koska en jalkaudu Hyvinkäälle lähiaikoina. Kirkkoja kerätään sata, mutta niidenkään kanssa ei ole kiire, koska en ole menossa Hämeenkyröön. Kätköstä tulee minulle Varkaus kuntakartalle!

Joka tapauksessa, seuraava kätkö on kirkko. Menen Pirttivirran yli ja koordinaatit osoittavat paikalle, jossa on kirkon kello telineessä. Tämä ei ole purkin paikka, vaan sen saa selville vastailemalla kysymyksiin tai noudattamalla aarteen etsintä -tyyppisiä kirjallisia ohjeita. Nyt minulla ei ole sellaiselle kiertokävelylle aikaa, vaan suunnistan suoraan tafoneille. Parissakymmenessä minuutissa olen paikalla. Olen varannut kolme tuntia aikaa Varkaudessa olemiseen.

Vapaaehtoinen tehtävä näissä on usein ottaa kuva itsestä geokohteen kanssa, mutta tehtävässä luki sitten, että pitää ottaa kuva GPS-laitteesta tafonien kanssa. No, minä olin jo valmiiksi istumassa tafonien kanssa samassa kuvassa, niin otin sitten kuvan itsestäni ja GPS:stä. 

Varkaudessa olen käynyt useinkin, mutta en viime vuosina. Exäni on asunut Varkaudessa lapsena ja kerran eräs mummo kysyi häneltä bussia Puurtilaan. Jotkut sitten pelasivat siinä lähellä jalkapalloa ja mummo sanoi venyttäen "jjjjjjalkapallo". No, Peetu heti matki sitä ja sanoi, "niinpä on, jjjjjjalkapallo". Osa Peetun tuhkista on sukuhaudassa Varkaudessa, mutta hautausmaa ei ole lähellä keskustaa. Minun sukulaisia adoption kautta asuu Varkaudessa ja siellä sanotaan "varkaatelaeset". Varkauden nimihän tulee siitä, että pienet sivuhaarat vievät vettä pois päävirrasta.

Seuraava kätkö oli sillan takana, mutta se oli liian korkealla. Olisi siinä ollut lähelläkin, mutta se taas oli liian ryteikössä. Tällainen itsensä säästäminen osoittautui kannattavaksi. 

Ahlströmin puistossa oli myös kätkö, mutta kätkön luona oli penkit ja eikö vain, paikalliset spuget istuskelivat siinä juuri kätkön nollapisteen lähellä. No, minä päätin istua viereiselle penkille ja tehdä inventaarin reppuni sisällöstä. Spugeja sellainen ei onneksi kiinnostanut. Kun olin saanut inventaarin tehtyä, myös kätkö oli löytynyt ja logattu ja olinkin valmis jatkamaan matkaa. 

Tulin ruukinpatruunan talolle, joka on ilmeisen harvassa olevia vanhoja taloja Varkaudessa. Se näytti olevan tyhjillään. 

Ruukinpatruunan talo

"Stoppoo"? Onko se jotain uutta savoa? Sitä paitsi, savolainen ei sano mitään suoraan. Pitäisi olla "immeistä lähellä tai immeisestä kaakana, riippuu, kuka immeinen on ja missä hän kulukee. Seisahu!"

Tulin ankkurille ja muistinkin sen kirkkokätkön "aarrekartasta". Sen vieressä oli puuta esittävä reliefi. Se on varmasti mainittu "rahapuu". Ohjeet johdattavat oikeaan suuntaan ja lähdin takaisin Pirttivirran yli.

Ahlströmin tehdas hallitsee Varkauden keskustaa

Vinkeän näköinen talo Pirttivirran varrella

Kovasti isänmaallinen näky

Kätkön ohjeet johdattivat minut vanhalle hautausmaalle, josta purkki sitten löytyikin vaivattomasti. Tällä hautausmaalla oli mukava tunnelma ja olisin varmasti ollut siellä pitempäänkin, mutta kun kylmä vaivasi, niin halusin sisätiloihin. 

Varkauden linja-autoasema lupaa esimerkiksi WC:n, mutta mitä hyötyä siitä on, jos se on kiinni. Näin lauantaina se tarjoili vain raput istuttaviksi, onneksi kuitenkin sisätiloissa. Kun vähän aikaa olin odottanut ja käynyt ulkona kuvaamassa ruskaa, niin sen portaikonkin ovet menivät lukkoon. Onneksi minulta ei jäänyt mitään sisälle. Varkauden linja-autoasema - nolla pistettä! 

Vanha rautatieasema oli kunnostettu kahvilaksi, mutta siellä oli yksityistilaisuus. Ei myöskään huvittanut kävellä kätkölle minnekään, rupesi painamaan kävely jaloissa ja kävelyä tulisi pian lisää. Selkeä signaali siitä, että pitää vaihtaa paikkakuntaa. 

Leppävirta on minulle erittäin tuttu paikkakunta, sillä olen pyöräretkeillyt aikoinaan sitä ristiin rastiin; ja mikä ettei, Leppävirta tarjoaa mahtavia maisemia esimerkiksi kirkonkylästä Soisaloon siirryttäessä, Soisalon useilla mäillä ja Orinoron rotkolaaksossa. Kirkonkylä sijaitsee korkealla mäellä veden ympäröimänä. Montaa samanlaista en tiedä Suomessa, Kiihtelysvaara ja Outokumpu sijaitsevat mäillä, mutta ei ole vettä lähellä. 

Leppävirralla jään pois Unnukassa, kirkonkylän laidalla. Haen paikallisen kätkön ja niinpä Leppävirta tulee kuntakartalle minulla. 107. kunta, 210 vielä käymättä. Toinen kätkö on Kalmalahden taistelun muistomerkillä. 

Kalmalahden taistelun muistomerkki

En paljon ymmärrä sotilasasioita, mutta Kalmalahden taistelu Suomen sodassa sössittiin pahemman kerran. Ensin savolaisia oli kielletty taistelemasta, mutta silti ne hakivat kontaktia viholliseen. Sitten vihollinen ilmaantui Leppävirralle jäälle pitkänä rivistönä ja lähelle sulapaikkaa. Ne olisi kaikki voitu teurastaa sinne, mutta lopputuloksena ammuskeltiin vähän tykillä ja suuri osa varmasti pääsi karkuun. Leppävirran kirkkoherran kävi vihollista sääliksi ja hän opasti niitä niin etteivät ne menneet suoraan sulaan. Taistelusta olisi voinut siis tulla eeppinen verilöyly, joka olisi vähintään keskeyttänyt Venäjän invaasion Savoon, mutta tilaisuus menetettiin. 

Suojeluskunnan pystyttämä muistomerkki ei ole itsessään kummallinen, mutta se on museotien varrella ja museotie on nätimpi kuin muistomerkki, joka sijaitsee nyt periaatteessa selkä viitostiehen päin. 

Leppävirran nollakilometrinen on sillan alla ja tutkailin paikkaa vähän ja päätin olla menemättä sinne. Laiskuutta vaiko väsymystä, ehkä enemmän väsymystä. 

Istuskelin paikallisella Tebbarilla ja latasin laitteitani. Tässä välissä oli kerinnyt jo pimeä tulla. Kun aikaa vielä oli, päätin kokeilla paikallista kirkkokätköä. Viimeisin kätköä etsinyt ei ollut sitä löytänyt ja yleensä se on sen merkki, ettei sitä kannata yrittää. Muutakaan ei oikein ollut, enkä viitsinyt viettää koko iltaa Tebbarilla, joten ylös mäkeen. 

Oli syksyisen säkkipimeää ja kirkon seutuakin oli valaistu perin niukasti. Tiesin jo, että saa varautua pitkään etsintään. Touhusin kiviaidan parissa, se oli hautausmaan aita. Sitten huomasin, että aidan takana seisoo tumma hahmo, kasvot kääntyneinä minua kohden. Seisoo vielä oikein korokkeella, että näkisi paremmin. Hetkeksi iski kauhu. Sitten tajusin, että se on patsas. 

Patsaan hahmo katsoo aidan yli

Pitkän työskentelyn jälkeen kätkö löytyi ja palasin Tebbarille. Nyt jo alamäkikin rasitti koipiani. Tebbari sulkeutui yhdeksältä, joten jouduin odottelemaan loput 42 minuuttia ulkoilmassa. Istuskelin Unnukan Kotipizzan terassilla. Siihen olisi helposti voinut vaikka nukahtaa, Onneksi kännykässä on niin paljon kaikkea ajanvietettä, että se pitää hereillä.

Seuraavaksi Kuopioon. Toinen kerta täällä tänä vuonna ja on harvinaista nykyään, että käyn Kuopiossa. Kuopion hyvät puolet ovat kaunis, von Wrightin teoksista tunnetuksi tullut järvi -ja mäkimaisema, hyvät talviurheilumahdollisuudet ja kalakukko. Huonona puolena on se, että Kuopio on korkealla kisassa Suomen "Fucking Åmål" -paikkakunnasta, eli ahdasmielinen junttila. Toisin kuin oikeassa Åmålissa, Savossa vitsiksi riittää jo pelkkä sanojen viäntely, ei tarvitse olla mitään juonenkehittelyä punch linestä puhumattakaan. No, mutta Kuopio on kovasti muuttunut, avautunut ja kansainvälistynyt sen jälkeen, kun Mauno Koivisto oli presidenttinä, mutta kalakukko on edelleenkin hyvää. Kuoret vain ovat pehmoisia, minusta kalakukon kuoren pitää olla niin jäpäkkää, että meinaa hampaat katketa.

Kuopiossa ei ollut paljon aikaa ja ajattelin viettää sen käymällä hakemassa rautatieaseman kätkön ja viettämällä lopun aikaa lämpimässä rautatieasemalla. Yllätyin, kun asema olikin kiinni. Kätkö oli kuitenkin noudettavissa mihin kellonaikaan tahansa. Menin rautatieasemalle raiteita pitkin vähän kauempaa. Se oli kuumottavaa, sillä raiteilla oikeasti liikkui junia.

Asemalle oli pysähtynyt juna, jossa oli valot päällä. Pitkän hakemisen jälkeen löysin oikean paikan ja yritin ropeltaa kätköpurkkia esille. Aina nämä öiset hommat ovat sellaisia, että ropellan, ropellan, on kylmää, eikä tule.

Junan ovi aukeaa. Sieltä heitetään musta jätesäkki laiturille. Jatkan vielä purkin esille saamista. Pian sen jälkeen siivoojat nousevat junasta laiturille. Silloin muistin, että jossain lehdessä oli, että graffitien tägääjät tekevät hommiaan öisin ja junavuoroja jopa perutaan graffitien takia. Olen mustissa vaatteissa kuin jokin ninja, tosin kun olen lihava, niin olen sumopainijalta näyttävä ninja. Pian joku puuttuu, tulee vartija, kytät, sotkua, huono homma. Joudun poistumaan asemalta samaa tietä kuin tulinkin.

Menen öiselle hautausmaalle yrittämään Poltergeist-nimisen mysteerikätkön tiedonkeruuta. Käyn sellaisen henkilön haudalla, jonka käsitys post mortem -maineesta on uran luominen kummittelemalla. No mutta, eihän se hautausmaalla kummittele, vaan kotonaan. GPS vielä harmittavasti hyppii täällä, sanotaanko, haudalta haudalle.

Kuopion bussiasema

Etsin vielä yhden kätkön, se jäi illan viimeiseksi ja löytyy helposti. Siirryn bussiasemalle odottamaan. Täälläkään ei voi odottaa sisätiloissa.

Yllättävän paljon porukkaa. Neuvon venäläistä turrea kökkövenäjälläni. Onnibus saapuu asemalle. Sen jälkeen tulee minun bussini. Viereisellä penkillä istuu irakilainen, joka puhuu Leppävirralle asti. Tiedän, että on irakilainen, koska kuulen hänen mainitsevan Tikritin. Eikö irakilaiset nuku yöllä lainkaan. No, lopulta hän nukkuu, mutta sitten hänen takanaan oleva ihminen rupeaa kuorsaamaan. Lopputulemana tulen Helsinkiin hyvin väsyneenä. Kohtelias irakilainen päästää minut reppuineni ennen itseään.

Hesa on kuollut sunnuntaiaamuna

Varhaisena sunnuntaiaamuna Helsingissä ei liiku paljon mikään julkinen liikenne. Pääsen kuitenkin hakemaan vankilan kätkön, Helsingin nollakilometrisen ja Leniniä esittelevän kätkön. Meinaan nukahtaa ratikkaan, en mitenkään jaksa iltaan. Keski-ikäinen mies tuijottaa minua tiukasti kun lähtee ratikasta ulos. Ulkopuolella hän sitten huutaa jotain. Ilmeisesti hän huutaa jotain siitä, kuinka lihava minä olen. Suomen Fucking Åmål onkin Helsinki. 

Se oli niin kuin viimeinen pisara. Menen Pasilaan ja lähden kotiin, vaikka minulla ei ole muuta kuin riisiä ja papuja kaapissa. Minua loukkaa typerät ihmiset niin paljon ja nimenomaisesti Helsingissä niitä riittää. 

Junassa on nainen, joka on minua päätä pidempi. Lihavuuden lisäksi kärsin pituudestani, mutta olen enemmän lihava kuin pitkä. Tunnen ihailua ja myötätuntoa. 

Kotona päätin tutustua vielä Tebbarin valikoimiin. En ole oikeasti koskaan syönyt Hangon Tebbarilla. Huoltoasemat ovat kaupunkien lämpimiä sydämiä silloin, kun kaikki muu on kiinni.