Monenlaista muuttajuutta

Päätin lähteä käymään Siilinjärvellä, Kuopiossa ja Kajaanissa, koska karkauspäivän viikonlopulta oli luvassa kätköjen löytäjille virtuaalisia matkamuistoja. Virtuaaliset matkamuistot ovatkin parhaita, ne eivät kerää pölyä eivätkä vie tilaa ja jääkaapin oven saa vielä normaaleilla voimilla auki, kun ei ole ylenmäärin jääkaappimagneetteja ovissa eikä tarvitse ostaa taas uutta hupparia, jonka hihat ommella täyteen hihamerkkejä.

No, kuitenkin ensin Helsinkiin. Helsingissä palloilin illan valmistellen kätköjä niiden löytämistä varten. Helsingissä oli wherigo, joka kierrätti kautta kliseisten nähtävyyksien kohti lopullisia koordinaatteja ja niinpä kiersin kaikki nähtävyydet illalla. Jotenkin ne olivat kauniita iltavalaistuksessa. Minä en yleensä näe Helsinkiä tähän vuorokaudenaikaan.

Suurkirkko

Katajanokka

Hatšapuri

Pikku-Georgia

Söin Pikku-Georgiassa viiskulmassa. Minä en ole mikään gruusialaismässyn connoisseuse, mutta sanotaanko näin, että mielummin syön siellä kuin kuuden euron pizzan. Ville Haapasalo oli käynyt siellä kanssa vakoilemassa, Villellähän on oma gruusialaisravintola mielessä. Joko minä pidän Villestä tai Ville näyttelee Villeä tosi hyvin. Hän on sanonut, että hän näyttelee silloin, kun hänellä on pipo päässä ja olen nähnyt hänet vain pipo päässä. Pikku-Georgia oli siis ihan kelvollinen paikka, mutta en anna raikuvia aplodeja vielä. Tervetullut lisä kaupungin tarjontaan eikä varmaan Villekään lähtenyt sieltä ovet paukkuen. 

Puolen yön aikaan kävin vielä Katajanokalla ja pysäkillä mies oli innokas tarjoamaan minulle yösijaa. Yösijan sijasta suunnistin Kampin terminaaliin, jossa nukuin Pohjolan liikenteen autossa huonon yön. 

Aamulla sitten heräsin Kuopiossa. Ilma oli aivan häkellyttävän kirpeä ja lunta oli aivan tolkuttomasti, se on yli puoli metriä. Erittäin talvinen sää. Kahlasin ensimmäiselle kätkölle hangessa. Toinen oli Itkonniemellä, jossa kulki polkuja hangessa. Siellä oli uimaranta, jossa oli pieni saari. Kasvatti-isoäitini oli sanonut, että pojilla oli tapana uida siihen saareen. Päätin, että kyllä minäkin siihen pystyn ja niin tein ja kerroin sen hänelle ennen hänen kuolemaansa. Hän oli se isoäiti, joka eksyi talvipalatsissa pikkutyttönä ja jonka tsaarin sotilas toi torille korokkeelle ja huusi, kenen pikkutyttö tämä oli ja vanhemmat löysivät sitten hänet. 

Joka tapauksessa, kätkö Itkonniemellä oli niin lujassa, että se piti melkein räjäyttää. Käytin jopa sahaa sveitsiläissä linkkarissa ja sitten leukua. 

Itkonniemi on aika omanlaisensa yhteisö. Ylipäätään Kuopio koostuu erilaisista niemistä ja niissä on omat porukkansa. Siitä varmaan johtuu kaupungin yleinen umpimielisyys ja muutosvastaisuus. Kuopiossa ei ole koskaan ollut edes Prideä. 

Itkonniemeltä palasin keskustaan. Kuopion tuomiokirkon ovet olivat auki ja koska kirkon luona oli kätkö, menin sisälle lämmittelemään. Vuosi sitten vartija otti minut kätköltä kiinni, koska kirkkoa remontoitiin. 

Kuopion tuomiokirkko

Koululaisena minut pakotettiin aina kirkkoon, eikä silloin voinut olla edes facebookissa. Kirkon ilmapiiri on tyypillisen kalsea. Merkittävää on se, että kivet on raahattu sinne toiselta puolen Kuopiota ja mietin usein, miten ne saatiin kuljetettua. Se oli ennen kuin tiesin inkojen monoliiteista mitään. 

Torilta ostin Irene Partasen ahvenkukon. Se oli varsin huono, pehmeää leipää oli liikaa ja ahvenetkin olivat yhtä mössöä. Edellämainitun mummon kukot olivat sellaisia, että leipäosuus oli niin kovaa, että siinä melkein katkoi hampaansa ja kalat olivat pehmeitä ja taivaallisia. 

Siirryin hotelli Viihdekartanolle, jonne pääsin sisään soittamalla numeroon, josta annettiin minulle ovikoodi. Kuopiossa ei ymmärretä hostellia, sillä hostelli on kalliimpi kuin hotelli ja se on ainoa hostelli, mitä olen ikänä moittinut. Viihdekartano tarjosi hyvää vastinetta rahoille. Kylpyhuoneen lattia oli kyllä liukas ja alkuun varsin kylmä eikä siellä ollut astioita kukolleni eli siis kurniekalle. 

Geokätköilytapaaminen oli Siilinjärvellä, mutta koska ilmoittautuneita oli ollut todella paljon, se oli viime hetkellä pistetty kahteen osaan ja koska en ollut reagoinut tarpeeksi nopeasti, minä jouduin siihen jälkimmäiseen. Niinpä minulla oli runsaasti aikaa Siilinjärvellä. Kävin hakemassa muutaman kätkön, joten Siilinjärvi uudeksi kunnaksi kätkökartalla. Siilinjärvi on joskus valittu Suomen rumimmaksi kirkonkyläksi, mutta ainakin se on Utsjoen ulkopuolella ainoa, josta näkyy Norjan tunturit. Kemiran kaivos tuo mieleen elokuvan "Siunattu hulluus", joka on juuri kuvattu Siilinjärvellä ja Ananias Rummukaisen hevoskaupat. Möi kalliin hevosen halvalla sen takia, että sai ostajan kerrankin hiljaiseksi. Samalla tavalla Kemira myytiin pilkkahinnalla norjalaisille. Niinpä Siilinjärven kaivoksen kipsikasat eli tunturit ovat norjalaisten. Mutta näkyypähän kirkolta Norjan tunturit. Ananias Rummukainen olisi tyytyväinen.

 

Siilinjärven asema... kiinni

Koska aikaa oli nyt runsaasti, päätin käydä Lapinlahdella. Jouduin kuitenkin odottamaan junaa tunnin. Siilinjärvellä ei ollut asemalla mitään paikkaa, missä olisi voinut odottaa suojassa lumisateelta, joten istuin läheisen lemmikkikaupan rappusilla. Niiden metallinen lista teki odottelusta epämiellyttävän kylmää. Takalisto jäätyi ennen kuin pääsin junaan.

Juna pyyhkäisi nopeasti Lapinlahdelle, josta hain muutaman kätkön, joten Lapinlahti oli uusi kunta kätkökartalleni. Lapinlahti oli melkoisen nätti. Alikulkutunnelissa oli maalaus, jossa oli Lapinlahden merkittävimmät nähtävyydet.

Lapinlahden merkittävimmät nähtävyydet alikulkutunnelissa

Alikulkutunnelin toisella puolella oli muutama rakennus, jossa toimi erilaisia käsityöläisten pajoja. Siellä oli kätkö "myllärin pyllistys". Kätkön nimi ei houkuttele sitä hakemaan, mutta siihen liittyi tarina, joka on kerrottu kätkökuvauksessa:

Tämä kätkö on piilotettu Lapinlahden vanhasta meijeristä, myllystä ja kunnantalosta muodostuneelle Käsityöläisaukiolle, jolla toimii nykyisin mm. useita käsityöläisiä, Lapinlahden Mylly ja myllykahvio sekä Lapinlahden Käsityökeskus.

Tarina kertoo, että vuosikymmeniä sitten mylläri oli sanonut jyväsäkkiä kantavalle poikaselle, että "elä sinä poeka pyllistele, vuan tie näen", ja kantanut jyväsäkin vaa'alle kevyesti yhdellä kädellä

Tähän kiteytyy savolainen viäräleukaisuus, eli suomeksi sanottuna, kiusataan ja vittuillaan satunnaisille ihmisille ja toisaalta näytetään niille ja latistetaan niiden itsetunto. Aivan erityisesti tämä kohdistuu lapsiin, ettei lapsi vain mitenkään saisi mieleensä sitä, että on erityinen. Toivottavasti viäräleukaisuus on historiaa. Samaan historiaan saisi kuulua piällysmiehetkin. "Piällysmies" makasi lämpimässä uunin pankolla, kunnes ruoka oli valmista, laskeutui sitten alas syömään ja arvostelemaan sitä ja kömpi sitten takaisin uunin pankolle. Piällysmieheksikin kutsumiseen liittyy kevyttä vittuilua.

Tein kalliin, mutta onnistuneen ratkaisun, kun meninkin takaisin bussilla, sillä edelleen Lapinlahden puolella oli tšasouna. Sen kohdalla oli asutusmuseo. Kuulostaa mielenkiinnottomalta, mutta minä skarppiinnuin heti. Kysymys on siitä, kun karjalaiset evakot asuttivat Lapinlahtea. Minun kielenkäytössäni "Karjala" tarkoittaa maita Laatokan itä -ja koillispuolella. Näistä evakoista osa oli minunkin sukulaisiani. Karjalaiset joutuivat elämään kusi sukassa omasta karjalaisuudestaan, ryssiteltiin ahkerasti vielä minunkin lapsuudessani. Kieltä ei puhuttu ja oma etnisyys jätettiin taka-alalle, mutta ei se kuollut pois, sillä me bunukat sitä harrastamme taas. Olenkohan osin sen takia perinyt masentuneisuuteni, kun omat sukulaiseni joutuivat elämään kaapissa oman etnisyytensä kanssa. Poliittisista syistä kotiseudun asiasta ei ollut hyvä puhua ääneen. Lapinlahti kuitenkin muodostui Siilinjärven ja Kuopion ohella minun äidin puolen suvulle uudeksi kotimaaksi. Äiti muutti sitten vielä Ruotsiin ja Englantiin. Sanoisin, että hän on ylisopeutunut, suomalaisempi kuin suomalaiset itse. Nyt karjalaisuus herää uudestaan ja moni on vaihtanut maistraatin tietoihinsa äidinkielekseen karjalan. Kotiseutumatkailu Salmiin ja Suojärvelle on vilkasta. Ehkä se on hyväksi muamoille, tuatoille, diedjoille ja buaboille, starikoille ja staruuhoille, että nyt olemme ulkona kaapista.

Siilinjärvellä pöllytti lunta ja päätin tuhlata taksiin, koska epäilin, että Googlen esittämä oikoreitti olisi lumen peitossa. Kävi ilmi, että pitemmällä reitillä ei ollut kevyen liikenteen väylää, joten olisin joutunut kulkemaan lumisella ja jäisellä ahkerasti liikennöidyn tien pientareella. Perillä kävi ilmi, että oikopolusta oli tehty latu. Hiihtäjät, joita oli paljon, tuskin olisivat tykänneet, että olisin kävellyt ladulla.

Kodassa odottamassa tapaamisen alkamista

Sain kyydin tapaamisesta Kuopioon. Kyydin antanut oli asunut Kuopiossa vasta kaksi vuotta ja minä kertoilin hänelle yhtä ja toista Kuopiosta. Hyvä, että pääsin ajoissa nukkumaan, seuraavana päivänä jouduin lähtemään aikaisin.

Aamulla lähdin bussilla Kajaaniin. Vaikka en ole talven ystävä millään tavalla, on pakko sanoa, että luonto näytti kauniilta aurinkoisena kevättalven päivänä. Sitä paitsi, Kajaanissa oli vähemmän lunta kuin Savossa, vain noin jalan verran. Kajaanin sain uudeksi kätkökunnaksi, kun löysin kätkön sen rautatieasemalta. Kävelin sen jälkeen Kajaanin kirkkopuistoon. Siellä oli iso monumentti.

U.K.K.

Monumentin aiheena oli Kekkonen ja se oli oikein sopiva, sillä Kekkonen oli kieroileva vänkyrä. Kekkonen sanoi, että jos pitää valita, kärsiikö sisäpolitiikka vai ulkopolitiikka, niin mielummin sisäpolitiikka. Kyllä se sisäpolitiikka sitten kärsikin! Uskon, että Urkki heittää syvän varjon nykyisen Suomen päälle. Itsevaltainen, itämainen despotia yhdistyneenä korruptioon, hyväveliseuroihin ja perässähiihtäjiin. Ehkäpä siksi Suomi muistuttaa enemmän entisiä itäblokin maita kuin mitään länsimaata. Suomi onnistui tuhoamaan itsensä ilman kommunistien apua. Nykyinen suomalainen huono johtajuus johtuu varmasti siitä, että modernit piällysmiehet pitävät Kekkosta jumalanaan. 

Toinen kirkoista. Siinäkin on natsien kelttiläinen risti. 

Kajaanin raatihuone

Kirkolta suunnistin Kajaanin raatihuoneelle. Pistin merkille, että sen suunnittelijoista eräs oli konduktööri. Ilmankos se näyttää asemarakennukselta. Se on oudon söpö isompien rakennusten puristuksessa. 

Raatihuoneelta menin linnalle ja vahingossa menin ensin autosillalle. Sillalla tuli vastaan nainen, joka pulpatti ilmeisen itsekseen. Kuulin hänen puheestaan vain sanat "nekru" ja "raiskaus". Hän oli niin riivatun näköinen, että ajattelin, että hänen silmänsä hehkuvat pimeässä, suusta tulee kieli metrin verran ulos, hän kiipeilee pitkin seiniä kuin gekko ja puhuu latinaa karkealla äänellä. Oikeasti hän oli kuin jokin musta aukko, joka imi puoleensa kaiken energian omaan pimeyteensä. Kuinka tuollainen voidaan selittää pelkästään kliinisellä mielenterveyspuheella. 

Linna ylhäältä

"Pietari Brahe perusti Kvaakkuporin linnan suojelemaan paikallista sorsien ruokintaa armon vuonna 1666" tai jotain. 

Miks tällainen nähtävyys on pilattu rakentamalla silta sen päältä

Tapauksen jälkeen huomasin, että linnaan on oma siltansa ja menin sitten tutustumaan linnaan. Onneksi sitä ei oltu suljettu talveksi.

Palasin linnalta kaupunkiin ja tässä vaiheessa huomasin, että onpa suuri osa kajaanilaisista etnisesti alhaisemmilta leveyspiireiltä tulleita. Yhdellä oli soittoäänenä kaukaisen maan musiikkia ja etnisiä kauppoja oli paljon, myyden jättipakkauksissa teetä, pähkinöitä ja yoghurttia. Mitäpä jos karjalaisilla olisi soittoäänenä puhelimessa Hannu Brelon "Urai matkuniekku" tai "Guldu gäköine". En usko, että edes Brelo-pokoiniekulla oli. Mitäpä jos olisi kauppoja ihan vain šipainniekun, kurniekun, sultsinan myymistä varten ja lehtitelineissä killuisi "Oma Mua". Vaikea kuvitella, miten ne ovat valinneet tuollaisen ihan erilaisen tavan etnisyytensä kanssa. Onko sittenkään kysymys valinnasta, erottuvathan he muista suomalaisista, kun taas me emme, onhan heidän ruokakulttuurissan tuliset mausteet, kun taas karjalaiset voivat syödä suomalaisruokaa tuntematta sen enempää outoutta kuin suomalaisetkaan. Tunnenko minä jonkinlaista kateutta heitä kohtaan, kun he ovat ulkona kaapista ja me olimme kusi sukassa. Toisaalta nygöi on nygöi, aivombah oli aivombah. Ziganaiset ovat maksaneet kovan hinnan erottautumisestaan, vaikka heitäkin kohdeltiin Karjalassa ystävällisesti.

Vietin aikaa Seminaarinmäellä ja kirjastossa. Sen jälkeen lähdin kävelemään kohti geokätköilijöiden tapaamispaikkaa.

Kuntouttavaa työtoimintaa

Matkalla oli "itkumuuri", joka oli rakennettu työttömiä hyväksikäyttämällä 1930-luvulla. Työttömille maksettiin jauhoina ja silakkana pakkotyöstä muurin rakentamisessa. Ilmankos moni pakeni Neuvostoliittoon, jossa myös työt teetettiin pakkotöinä. Nykyinen "kuntouttava työtoiminta" jatkaa tätä työttömien hyväksikäytön inhottavaa perinnettä. On se jännä, että kaikkein innokkaimmin kommunistien rahattomaan yhteiskuntaan pyrkivät kapitalistit. Onkohan tässä se, että mitä vihaat eniten hallitsee sinua.

Tapaaminen oli paikallisella tebbarilla. Tebbarilla oli tarjolla sydämenpysäytysruokaa. Olen todellakin tottunut syömään jotain muuta, mutta lähellä ei ollut ruokakauppaa. Tapaamisen jälkeen vaeltelin Kajaanin tyhjässä keskustassa. Kaikki paikat näyttivät olevan kiinni, myös linja-autoasema. Päädyin lopulta Citymarkettiin. Istuskelin ja katselin kassoja. Kun asiakkaita oli vähän, ne lärpättivät toistensa kanssa. Minusta on kiva, että heillä on mukavaa työpaikalla. Tuollaista "löysyyttä" töihin tarvitaan lisää.

Siirryin bussiin puoli kymmeneltä ja nukuin huonon yön bussissa. Huomasin, että thyroxin oli loppunut. Onneksi se loppui tässä vaiheessa. Huonosti nukutun yön jälkeen ja lääkkeiden loppumisen takia en halunnut jäädä Helsinkiin, vaan lähdin bussilla Hankoon ja nuokuin bussissa. Jossain vaiheessa Raasuporin puolella viereeni istui tuntematonta kieltä puhuva pikkutyttö. Pikkutyttö rupesi hätäilemään Karjaan linja-autoasemalla. Mainitsin asiasta kuskille. Kuski tiesi, että pikkutyttö oli matkalla Kiilan kouluun. Tyttö kyseli vielä yhdellä pysäkillä, sitten tuli koulu. Hän lähti sitten letit liehuen sinne muiden pikkukoululaisten kanssa. Tuossa vaiheessa koulu on vielä hauskaa, tai no, useimmilla on. Hangossa otin lääkkeen ja menin nukkumaan, mutten jaksanut kuitenkaan nukkua pitkään.

10 oleellista faktaa minusta eli kun asiat eivät ole niin kuin ne näyttävät

1. Olen suunnattoman lihava. Lihaviin ihmisiin kohdistetaan tietynlaisia odotuksia. Ne, jotka ajattelevat, että viihdyn töllön ääressä ja käyn korkeintaan jääkaapilla, erehtyvät. Oikeasti elän hyvin aktiivisesti ja liikunnallisesti ja minulla on erittäin hyvä kunto. Ne, jotka minun kanssani ovat reissuun lähteneet, ovat valitettavasti usein joutuneet sen toteamaan, kun olemme kävelleet kilometritolkulla maastossa kantamusten kanssa. Lihavuus johtuu kilpirauhasen vaikeasta vajaatoiminnasta.
2. Kuulun sateenkaariväkeen ja olen aktivisti seksuaali -ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien ajamisessa. Luulisi, että olen sinut oman itseni kanssa, mutta oikeasti kipuilen sen kanssa jatkuvasti. Päätös siitä, että minä tulen ulos kaapista, ei ollut minun alun perin, vaan minun oli pakko myöntää kuiskuttelut oikeiksi. Kaikki tietävät, mutta minä joudun hengittämään pussiin, jos joku ventovieras ottaa asian minun kanssani puheeksi. Siksi en tykkää paikoista, joissa on paljon heteroita ja sateenkaariväkeä sekaisin ja edelliset ovat oppineet bongaamaan ja pokaamaan jälkimmäisiä tai olemaan muuten sosiaalisia. Thaimaa on esimerkki tästä. Maa, jota vihaan yli kaiken ja jossa en ole käynyt.
3. Olen ääniyliherkkä. Aivan erityisesti vihaan VR:n kiskobussin kuulutuksia, radiota ja kassakoneen piippausta. En pysty käsittämään, miten joku jaksaa tehdä töitä koko päivän kassalla. Talossa kolisee kattopelti ja tietysti kuulen kaikki koirat ja kissat, mutta minkäs teet, kun ne ovat talossa normaalisti hyväksyttäviä ääniä. Samoin, kun tämä on satamakaupunki, sataman äänet pitää hyväksyä. Tykillä ampumista on vaikeampi hyväksyä. Kirjastoissakaan ei enää osata olla hiljaa.
4. Sorsat ja mopsit saavat minut leikkisäksi. Sorsille ja niistä jalostetuille ankoille pitää kvaakkua. Ylipäätään, pidän lemmikeistä enemmän kuin lemmikkien omistajista. Luonnollisestikaan minulla ei ole mitään lemmikkiä, katso kohta 3.
5. En juo kahvia ja viiniäkin äärettömän harvoin. Minusta viini on pullotettua hometta ja viinin lisäaineet aiheuttavat minulle jonkinlaisia allergiaoireita. Sen sijaan juon litrakaupalla vihreää teetä.
6. Minua pidetään hullunrohkeana ihmisenä. Enpä tiedä, minä olen sanonut, että sitten voi ruveta pelkäämään, kun terveyskeskuksesta loppuu naru, millä ne harsivat minuun tikkejä. Toisaalta, minä en halua lähteä varta vasten ”maailmanlopun paratiiseihin”, joissa ihmisten elämä on verta, kauhua ja limaa, sellainen masentaa. Töllöttimestä tulee sarja ”Dead on Arrival”, jossa minun kaltaiseni suurisilmäiset naiset saapuvat suurkaupunkiin ja lähtevät sinkkiarkussa pois. Ihan yhtä hyvin olisi voinut käydä minulle.
7. Ymmärrän hyvän huumorin päälle. Ymmärrän huononkin huumorin päälle. Kuten niin monet surumieliset henkilöt, olen minäkin elämäntapakoomikko. Melankolis-humoristinen. Etenkin kun väsyn, rupeaa naurattamaan. Olen väsynyt aina, mutta vakava harvoin. En ole koskaan ollut vakavasti masentunut enkä seurustellut vakavasti. Kerran koulussa löysin mallinuken käden ja poimin sen mukaani ja vedin oikean käteni sisälle hihaan, eikä kukaan nähnyt eroa. Sitten löysin veitsen. Menin luokkaan ja julistin, että kirjoittaminen loppuu nyt, ja painoin veitsellä mallinuken kättä ja päästin sen sitten tippumaan lattialle. Eturivissä ollut tyttö melkein oksensi. Minulla oli vatsalihakset kaksi päivää kipeät nauramisesta.
8. Mun duunit ovat olleet Aku Ankka-töitä, eli joutuu rehkimään ihan älyttömästi saadakseen surkean palkan tai sitten töitä ei ole. Työnteko kapitalismissa on yksi vitsi. Jos Suomi olisi sosialistinen, hiillostaisivatko nämä työnteon ratkaisuna jokaiseen ongelmaan näkijät tekemään töitä sen eteen. No eivät, joten miten luulette, että minä olen sosialistina yhtään innokas tekemään töitä teidän kapitalistisen maanne eteen. Kuulun Tuntemattoman Sukupolveen (jonka pyhillä mestoilla olen käynyt), jonka aika ei tullut ikinä.
9. Olin kerran fundis. Senkin tein kansainvälisesti niin, että saarnasin Raamatun paskaa kolmessa eri maassa. Mutta kun minä itse tutustuin siihen kirjaan todella kunnolla, niin tajusin sen, minkä tuossa jo sanoinkin. Itse asiassa Raamatun selittämiseksi laadittu seliseli tekee Raamatusta vieläkin mielikuvituksellisemman kuin mitä se olisi ilman sitä. Minä en viitsi näytellä kristittyä kun oikeasti en ole kristitty. Sellainen laodikean vesi -tyylinen suhtautuminen on minulle tuntematonta. Pätee laajemminkin mun tekemisiini. Siis joko sata lasissa tai ei laisinkaan.
10. Mä en kunnioita mitään auktoriteetteja. Mun olisi paha mennä esimerkiksi armeijaan. Epäilin, että jos minä menisin joskus johonkin inttiin, minut potkaistaisiin ulos noin kymmenessä minuutissa ja niinkin pitkään menisi vain sen takia, että olen aakkosissa loppupäässä. Ilmankos minua ei katseltu uskonlahkossakaan pitkään. Minä en kunnioita valtiota, sillä jos kerta tämä on demokratia, niin milloin on äänestetty mun kotipaikkani kuulumisesta tähän demokratiaan. Mun nimeäni ei ole lakikirjan loppusivulla, joten se ei koske minua. Koulussa minulle povattiin uraa rikollisuuden parissa. Sellaiset eivät tienneet, että minä olen tunnontarkka ja että minun omat käsitykseni oikeasta ja väärästä käyvät useimmiten yksiin lain kanssa.   

Andit: härät ja liput

Aamulla oli kolmelta lähtö lentoasemalle, joten kauaa en kerinnyt makaamaan Mirafloresissa lakanoiden välissä.
Heti aamusta lentokentällä oli paljon väkeä. Peru on keskusjohtoinen maa, joten asukkaat joutuvat ramppaamaan pääkaupungissa hoitamassa asioitaan.
Lensimme Cuscoon. Etukäteen ei ollut mitään tietämystä siitä, kuinka tulen suhtautumaan korkeaan ilmanalaan. Cuscon korkeus oli 3400 metriä eli entinen ennätys parani melkein neljäsataa metriä.

Lievää päänsärkyä lukuunottamatta kaikki oli hyvin, mutta ei silti kannata juoksennella. Itse asiassa, pidin Cuscon ilmanalasta, se sopi suomalaiseen makuun, kun oli hiukan viileää. Madventuresin pojathan hytisivät täällä kylmästä. Minä tunsin olevani omassa elementissäni.

Cuscon reunustan vuorilla on raunio, Sacsayhuaman. Se koostuu monoliiteista, jotka sopivat täsmällisesti toistensa kanssa yhteen. Täytyy sanoa, että tämä oli hyvin vaikuttava kohde. Järkäleet olivat kooltaan valtavia. Paikalta oli myös kaunis näköala yli Cuscon.
Eläimiä täällä oli niukasti, mutta kuitenkin raunioilla viihtyi eteläamerikansirkku. Sen jälkeen minulla oli kaikki viisi amerikansirkun lajia nähty pohjoisimmasta eskimosirkusta alkaen. Monoliiteista sanotaan, että avaruuden muukalaiset olivat ne aikoinaan kasanneet ylivoimaisella teknologiallaan ja että täällä oli voimakasta UFO-aktiviteettia. Kaikista yliluonnollisista suhtauduin eniten skeptisesti juuri UFOihin. No, näkemykseni muuttuvat, mutta ei kiirehditä asioiden edelle.

Sacsayhuaman

Saimme kulkea aamuseltaan Sacsayhuamanissa ilman häiritseviä turreja, mutta kun lähdimme, kaarsi turrebussi paikalle. Siltikään se ei ollut haitaksi turreutunut. Ehkä turret arvostavat enemmän Machu Picchun maisemia kuin Sacsayhuamanin näkymää yli kaupungin, en ymmärrä. Machu Picchulla kasvaa viidakkoa, kun taas Cuscon seuduilla maasto oli punaa eli ylänkökasvillisuutta. Saqsayhuamanin korkeus on 3701, joten voi kuvitella, kuinka paljon hengen haukkomista vaatii kivien liikuttelu. Machu Picchu on vain 2400 metriä korkealla. Korkeusennätykseni rikkoutui siis tuoreeltaan.

Lähdimme täältä Huacarpayn lammelle Cuscosta etelään. Huacarpay on 284 kilometriä Bolivian rajalta ja suunnilleen saman verran matkaa on Titicacalle. Samalla se oli eteläisin paikka, missä olen käynyt. Huacarpaylla sain hyvin näkymään keikarijalohaukan. Sillä on suuri levinneisyys ja näin sen aikoinaan Kaliforniassa suurena harvinaisuutena. Sieltä löytyi myös ruosteotsakanastero. Keikarijalohaukka ei ollut ainoa yhtäläisyys Kalifornian kanssa, vaan maassa oli pieniä kaktuksen palleroita, jotka olivat täynnä pitkiä piikkejä. Tuollaiset piikit menevät mistä tahansa läpi kuin tyhjää vain, ei ehkä tiiliseinästä tai puuseinästä, mutta esimerkiksi kengän nahasta. Ihan kuin solahtaisivat jotenkin solujen välistä tai jotain, minä tiedän, ettei se ole mahdollista. Sitten niissä on mikroskooppisia väkäsiä vastasuuntaan, eli piikit hangoittelevat vastaan, jos niitä yrittää poistaa. Kolmanneksi, ne ovat myrkyllisiä. Varo kaktusta, aina. 

Keikarijalohaukka

Huacarpaylla isä kantoi pikkutyttöä meidän edellä ja tyttö koko ajan hymyili meille naama loistaen. Ei ole inkoilla montaa syytä hymyilemiseen, mutta heti pienestä ovat ystävällisiä. Kiersimme lätäkön ympäri ja siellä oli niukasti lintuja. Pidimme ruokatauon tien levikkeellä, joka oli jäätävän roskainen. 

Sen jälkeen lähdimme Pyhään Laaksoon, jonka tunnelmallisten pikkukylien läpi ajoimme. Oranssi merkki talossa tarkoitti, että siellä tarjoiltiin chichaa ja minä olin heti kiinnostunut. Oppaan mielestä minä en olisi seuraavana päivänä kunnossa, jos joisin sitä, joten tein sitä myöhemmin kotona, ensin länkkärityyliin ilman sylkeä ja sitten aitoon tyyliin syljen kanssa. Chicherioissa tarjottiin luonnollisesti chichaa kerralla sellainen annos, minkä minä joisin noin vuodessa, joten saattaa hyvinkin olla, etten olisi seuraavana päivänä retkikunnossa, tai missään kunnossa. 

Chicheriojen lisäksi taloisa liehuivat sateenkaariliput ja minä ja Yvon nauroimme niille koko ajan. Minä nauroin sille ajatukselle, että joukko nahkahomoja paukaisee sisälle sellaiseen taloon ja pistää tanssiksi. Onhan siellä talojen katoilla härkäparin merkkikin: kaksi härkää ja niiden välissä risti. 

Näillä selkosilla oli siis oma kulttuurinsa lippuineen ja symboleineen vielä vahvasti hengissä. Itse asiassa, näissä kylissä espanja on toinen kieli ja äidinkieli on ketšua. Härkäpari katolla ristin kanssa on paikallinen äärimmäinen puutarhatonttu. 

Illan hämärtyessä saavuimme Ollantaytamboon, jossa jylhien maisemien ohella on vanha linnoitus vuoren rinteellä ja joka on ikivanha inkojen kaupunki. 

Ollantaytambo

Hotellimme pihalla lenteli laahuskolibri juuri tullessamme sinne. Jatkona sateenkaarilipuille, laahuskolibrien sukunimi on "lesbia" jostain kumman syystä. Pihassa oli myös endeeminen ihanainen vilkkupyrstökolibri sekä jättikolibri. Jättikolibrit ovat luonto-ohjelmien peruslintuja, koska se pystyy horrostamaan tai olemaan hypotermiassa yön yli, kunnes aurinko herättää sen pörräämään. Se on myös Nazcan viivojen esittämä kolibrilaji. 

Isolaahuskolibri

Atacama: Pucusana

Oli aika jättää Iquitos. Matkalla lentokentälle huomasin, että Iquitosissa on suurehko sotilastukikohta. Viimeksi en ollut kiinnittänyt sellaiseen huomiota.
Kentällä jouduimme turvatarkastukseen huumeiden varalta. Sanoin Mattille, että minulla kävi tuuri, etteivät löytäneet minun spriipulloani. Lentoyhtiöt suhtautuvat nihkeästi spriin kuljettamiseen. Matt ihmetteli, että minä olin keksinyt ottaa sitä mukaan. Sanoin lutanneeni joka päivä haavani ja naarmuni spriillä. Hän sanoi, että se toimii myös punkkeja vastaan jälkihoitona. Kaikesta tästä huolimatta hän ei kuljettanut spriitä. Jännä, askeettinen tyyppi.

Lensimme LANin vuorolla Limaan eli käytännössä Callaoon. Ihmettelin, miten LANin eteläamerikkalaiset lentoemännät olivat aina kauniita. Toinen, mikä tuntui aika varmalta oli se, että rannikko oli pilvikerroksen peittämä. Callaossa sää oli harmaa. Harmaudesta huolimatta siellä ei sada "koskaan": Liman vuotuinen sademäärä on 6,4 milliä. Noin vertailun vuoksi, Helsingin sademäärä on sata kertaa suurempi. Amazonin jälkeen terveellistä kuivumista.

Lähdimme menemään rannikkoa etelään. Miraflores Limassa oli erittäin vaikuttava: toisella puolen tietä oli hiekkaranta ja valtameri ja toisella puolella jyrkänne ja jyrkänteen päällä kaupunki. Tällä pätkällä on kielto ajaa tsunamin aikaan, jos kenelle sattuisi sellainen tulemaan mieleen.

Mirafloresin ranta

Mirafloresin jälkeen Chorillosissa näkyi perunpaksujalkoja kipittelemässä tyhjällä tontilla. Paksujalkoja ei ole maailmassa kuin seitsemän lajia, yksi laji elelee Euroopassakin, mantereen eteläosissa. 

Chorillosin jälkeen maisemat muuttuivat erittäin kuiviksi kuumaisemiksi. Tuli taas sama tunne kuin kerran eteläisen tähtitaivaan nähdessäni Amazonilla, että en ole enää edes samalla planeetalla. Siihen maisemaan sopi kuin nakutettu tien vierellä sijainnut pyramidi. Pyramidin nimi on Pachacamac. Liman seudulla on useita pyramideja, joita kutsutaan nimellä "huaca". Pachacamac on vielä melkoisen iäkäs: yleensä inkarauniot ovat ajalta, jolloin jo Euroopassakin oli merkittävä kulttuuri. Vähentää pyramidin hohtoa se, että samaan aikaan kun eurooppalaiset rakentelevat katedraaleja ja tutkivat tähtitaivasta, inkat rakentavat pyramideja ja uhraavat ihmisiä. Pachacamac-kulttuuri vastasi Euroopassa myöhäistä antiikkia ja varhaista keskiaikaa. 

Saavumme idylliseen Pucusanaan. Pucusana on Liman keskiluokan ja ilmeisesti rikkaampienkin suosima rantakohde. Pucusanan keskellä on laguuni, johon virtaa luolan läpi vettä koskena valtamerestä. 

Pucusanan laguuniin virtaa vettä valtamerestä

Pucusanaa

Pucusanasta lähdimme merelle pienellä veneellä. Vaikka on tuuletonta, valtameren aallot ovat silti niin suuria, että soutuveneen kokoisessa paatissa on vaikea seistä. Ai, miksi seison, Siksi, että näkisin paremmin. Mustat inkatiirat lentelevät ympärillä. Niillä on pitkät, valkoiset viikset. Luulin kirjan kuvasta, että viikset on pelkkä värikuvio naamassa, mutta oikeasti niillä törrötti valkoiset sulat nokan tyvestä taaksepäin. Inkatiirojen lisäksi oli tuhansittain perunsuulia, perulaisia pelikaaneja ja useita guanomerimetsoja ja harmaamerimetsoja. Kuitenkin se syy, miksi olimme täällä oli perunpingviini. Kaksi pingviiniä oli lintuvuorella melkoisen letargisen oloisina, joskin niiden on täytynyt olla huomattavan pirteitä kun ovat jaksaneet kiivetä ylös kalliota. Perunpingviini on vaarantunut laji, eikä ollut lainkaan sanottua, että ne löytyisivät. Se oli myös minun eka pingviinini. Olisi aika turhauttavaa matkustaa eteläiselle pallonpuoliskolle ilman että näkee pingviinejä. Toisella puolella kalliota oli vielä tyrskykahlaajia. Olin missannut tyrskykahlaajat Pohjois-Amerikassa, joten olin tyytyväinen. Heitimme vielä kalaa pelikaaneille, jotka kauhoivat kaloja valtaviin nokkapusseihinsa. 

Jouduimme maihin. Olisin viihtynyt merellä pitempäänkin, mutta kello kävi. Syötyämme lähdimme Pucusanasta. Tien varrella oli rubiinityranni. 

Rubiinityranni

Rubiinityranni oli laji, jonka olin missannut Pohjois-Amerikassa. Sen levinneisyys ulottuu nippa-nappa Yhdysvaltoihin. Limassa on myös ruskea muoto, joka ei ole lainkaan yhtä näyttävä kuin kirkkaanpunainen. Onneksi näin säihkyvän kauniin punaisen muodon rubiinityrannin. 

Jatkoimme takaisin kohti Limaa Pantanos de Villaan hiekkarannalle. Siellä näkyi sadoittain saksinokkia, kaunotiiroja, harmaapäälokkeja, punaniibiksiä ja joitain talvehtivia kahlaajia. Niistä tuli minulle amerikansirri uutena lajina. Paikalla oli myös lukuisia sorsia. Sinisorsa ei esiinny Perussa, osa sorsista oli tuttu USA:sta, kuten kanelitavi, useimmat olivat uusia. Kalasääksi kierteli taivaalla, kolmas manner, jolla näen kalasääksen. 

Illaksi saavuimme hotelliin Mirafloresiin. Hotellissa on seinä, jonne vieraat voivat kirjoitella tervehdyksensä. Olipa siellä suomeksikin tervehdykset. 

Ruokailun jälkeen painuin nukkumaan miellyttävään hotellihuoneeseeni.

Minun 20 maatani

Nyt on sopiva hetki muistella niitä maita, joissa olen reissannut.

1. Suomi

Suomesta olen kuullut sanottavan: "Jos olet vähän erilainen tyyppi, niin ihmisillä on sinulle paljon sanottavaa", "Suomessa hyväksyttävä erilaisuus on kännissä sekoileminen, muuta erilaisuutta suomalaiset eivät siedäkään" ja "yksin joutuu olemaan, mutta rauhassa ei saa olla". Amerikkalainen puolisoni myös huomasi, että Suomessa armeija on tosi esillä. Hän myös ihmetteli muurahaiskekoja ja maan roskaisuutta. Hän kuitenkin nautti Saaristomerestä ja Kolista. No, kukapa ei. Omat havaintoni ovat tietysti näiden mukaisia. Luonnonkaunis maa, jota asuttavat ihmiset, jotka tykkäävät tölviä muita. Vaikka tämä tölviminen on nyt kovasti esillä, olen saanut itse elää aika rauhassa, johtuisikohan se siitä, että asun fiksussa osassa maata. No, joka tapauksessa, Suomi on hyvä paikka olla ja elää tapaamatta muita ihmisiä. Kun tämä on nyt sanottu, Suomessa on paljon myös mukavia ihmisiä, ehkä jopa enemmistö.

2. Englanti

Toinen maa, missä olen ikinä käynyt, on Englanti. Äitini teki täällä aikoinaan työtä tarjoilijana ja olen käynyt Lontoossa useasti ja ensimmäisen kerran jo lapsena. Sen lisäksi olen matkustanut pohjoiseen Manchesteriin ja Oldhamiin. Britit ovat mukavia, mutta pääkaupunki ei ole oikea paikka niihin tutustumiseen. Jostain syystä en ole kauhea anglofiili, ehkä olen saanut yliannoksen sitä kulttuuria. Sen lisäksi Englanti on juuttunut johonkin menneeseen aikaan ihmeellisine silmä-silmästä, hammas-hampaasta -lakeineen. Matkustaminen on siellä jotenkin kallista. Matkustamisen pitäisi olla halpaa, mieluiten ilmaista.

3. Romania

Minulla oli ilo nähdä Ceausescun Romania kunnollisella road-tripillä. Muistan siitä Constantan hiekkarannat, kuumuuden, unikot pellolla, koloradokuoriaisten laumat rannalla, Pelesin linnan, kattohaikarat, Karpaattien utuiset vuoret ja pioneerit, jotka tunkivat valokuvaan. Muutama vuosi sen jälkeen tapahtui maanjäristys, minkä jälkeen maa joutui alamäkeen, mitä on sen jälkeen jatkunut. Ceausesculle nousi pissa päähän ja maa muuttui entistä enemmän diktatuuriksi. Nyt osa tuntee ostalgiaa tuosta ajasta.

4. Ruotsi

Eka kerta Tukholmassa minulla oli lapsena. Sen jälkeen minulle on muotoutunut kuva Ruotsista kliinisenä IKEA-maana. Kaikkein jännintä oli, kun olin vanhempieni kanssa Lapin reissulla ja yöpymässä Torniossa lähdin omin nokkineni palloilemaan Haaparantaan. Olin silloin ehkä kymmenen. No, mitä tästä maasta on sanottavaa. Jotkut ovat sanoneet, että ruotsalaisen erottaa suomalaisesta maastossa noin kilometrin päästä siten, että ruotsalainen on vain siistimpi ja sen varusteet ovat uudemmat. Ruotsi ei ole pelkästään hygieeninen, Ruotsi on antiseptisk. Minä olen sitten se ymmärtämätön ja köyhä  moukka, joka aiheuttaa sotkua ja likaa siellä kansankodin porstuassa. Ruotsissa on se pelastava puoli, että voi vaikka paeta tuntureille esimerkiksi Abiskoon, sillä tuntureita ja metsää ja kauniita järviä niillä on enemmän kuin Suomessa. Mutta ne kuuntelevat musiikkia bastussa. Kuka kuuntelisi musiikkia bastussa!

5. Kypros

Kypros oli sotatilassa silloin, kun minä lomailin siellä ja sodan saattoi tuntea siinä, että yöllä kuului tykkien jyminää, teillä näkyi pakolaisia ja YK:n rauhanturvaajia. Isäni tunnettiin suomalaiseksi, koska kukaan muu ei kävelisi 36 asteen kuumuudessa. Kypros olikin erittäin, suorastaan hohkaavan kuuma maa. Me matkustelimme Troodos-vuoristoon, jossa oli ihan nättiä metsääkin. Pienessä kylässä hukkasin vanhempani ja kyproslaiset neuvoivat minulle, mihin he olivat kadonneet, vaikken osannut mitään kieltä. Kyproksen rahajärjestelmä oli aika jännittävä, punta jakaantui tuhanteen millsiin. Yöllä taskuravut hiipivät rannalle.

6. Kreikka

Kreetalla maisemat olivat pääosin tylsiä, paitsi kun kävimme Samarian rotkossa pienellä kävelyllä. Siellä oli myös ruostepääskyjä. Rethymnonissa taivaalla velloi tervapääskyjä ja ehkä eksoottisempiakin kiitäjiä. Rethymnon olikin illan viilennyttyä mukava paikka. Löhöloma rannalla Agios Nikolaoksessa ei tyydyttänyt minua eikä paikallisen museonkaan anti ollut kummoinen.

7. Norja

Täällä olen matkustellut pariin kertaan ja olen lumoutunut luonnosta. Olen käynyt etelässä Tystigbreen-jäätiköllä hiihtämässä, Geirangerin vuonossa, Lofooteilla ja Ruijassa. Aivan erityisesti tykkäsin Lofooteista. Norja on vieläkin antiseptisempi kuin Ruotsi. Norjalaisnuoret pitivät nenästään kiinni, kun tapasivat meidät suomalaisnuoret ja sanoivat, että metsä haisee. Norjassa tapasin kovan luokan urheilustarat Pirkko Määtän ja Grete Ingeborg Nykkelmon. Onko maailmassa yhtäkään ihmistä, joka ei pitäisi Norjasta. Norjalaiset sanovat, että Jeesus ei syntynyt Norjassa, koska Norjasta ei löydy neitsyttä eikä idästä löydy kolmea viisasta miestä. Kuinka oikeassa he olevatkaan! Mutta kun olin Narvikissa, niin siellä oli valaanlihaa myytävänä. Kaikessa eivät nekään ole täydellisiä. Valaan syöminen on äärimmäistä pandojen ampumista.

8. Italia

Italiassa olen käynyt pari kertaa ja molemmilla kerroilla Venetsiassa. Venetsia on kaupunki, johon tuskin voi kyllästyä. Rannalla löhöäminen taas oli tietysti tylsää, mutta itse olin kumppanini kanssa Gardajärven kierroksella ja se oli paljon mielenkiintoisempi, hulppeine maisemineen. Italiassa puku päällä olevat miehet ammuskelivat toisiaan keskellä katua vesipistooleilla, tarvitseeko sanoa enempää. Herää kateus, miten he voivat olla täydellisiä. Kun heillä oli fasistit johdossa, he saivat junat kulkemaan ajoissa. Kun Suomessa on fasistit johdossa ja italialaiset junat, suomalaiset eivät saa junia kulkemaan ajoissa. Gelatokin on parempaa kuin mikään muu. No mutta, veroilmoituksen täyttö siellä vaatii kirjanpitäjää. Sitä paitsi, amerikkalaiset tekevät parempia pizzoja kuin italialaiset. Miltä sinusta tuntuisi, jos amerikkalaisilla olisi parempi versio kalakukosta kuin suomalaisilla.

9. San Marino

San Marino on turrevaltio ja sen linna ja kaupunki ovat sympaattisia, mutta tietysti toivottoman turreutuneita. Maahan pääsykin vaati jonkin pienen maksun. San Marino elää lähinnä postimerkeistä.

10. Ranska

Ranska jakaa mielipiteitä. Minun amerikkalainen puolisoni vihasi Ranskaa ja ranskalaisia. Varmasti syynä on ranskalaisten antipatia amerikkalaisia kohtaan. Ranskan valtio ampuu pandoja ja nöyryyttää delfiinejä eli siis käyttäytyy todella törkeästi entisiä siirtomaitaan kohtaan. Aina syytetään amerikkalaisia, mutta ranskalaisia pitäisi syyttää kanssa, sikäli mikäli he pystyvät asiaan vaikuttamaan. No, Ranskassa olen käynyt shampanja-alueilla, Loiren laakson linnoilla ja tietysti Pariisissa. Minä pidän Ranskasta lähes loputtomasti näin turrekokemukseni perusteella ja ihmisetkin ovat olleet ystävällisiä. Sen sijaan Ranskassa asunut malliystäväni sanoo, että metron kädensijasta voi saada matoja peräsuoleensa. Ken kaipaa siis hygieniaa, varautukoon siellä laatikollisella kumihanskoja.

11. Venäjä

Toinen maa, joka iskee kuin puolitoista volttia, on Venäjä. Matkustin sinne ensimmäisen kerran Neuvostoliiton romahtamisen hetkillä. Itse asiassa, kerran metsäreissulla Karjalassa ylitin "vahingossa" yöllä rajan ja palasin sitten Suomen puolelle. Tuolloin venäläiset harrastivat pöntöillä kyykkimistä ja pökäleitä saattoi pötkötellä pitkin WC:n lattioita. Autolla ei paljon pysähdelty, sillä jos Lada pysähtyi, ei tiedä, miten sen sai taas käyntiin. Vähän joka paikassa oli tien yli puomit ja siellä tärkeän näköiset herrat kalashnikovin kanssa ja koppalakki päässä. Sitten hävisivät koppalakit, ne kai möivät kaikki Hietalahden kirpputorilla, hävisivät tiesulut ja hävisivät ihmisetkin. Luovutettua aluetta en oikeasti laske Venäjään kuuluvaksi, mutta se siellä nyt on minun elinaikani huseerannut, niin se lähinnä näyttäytyy ränsistyneeltä ja kumisee tyhjyyttään. Kun lähti Sortavalasta itään, niin tuossa Impilahden kohdalla loppui muovikulttuuri. Parhaat löylyt olen saanut Nurmoilassa Karjalassa. Nyt kun kävin Pietarissa, niin onhan se muuttunut edukseen. Pietari on sykkivä, kiehtova metropoli, jossa nähtävää ja koettavaa on eliniäksi. Venäjän hienouksiin kuuluu se, ettei siellä ajatella vastaantulijasta, onko tämä esimerkiksi homoseksuaalinen, joten siellä voi olla ihan ilman mitään välikohtauksia. Toisaalta, sama tuskin onnistuisi jos hipiä olisi vähän epävenäläisen näköinen. Venäjällä myös sota ja sotilaat ovat esillä näyttävästi. Minusta jo pelkästään Suomen historia edellyttää, että kaikki suomalaiset kävisivät Venäjällä ainakin kerran, enkä tarkoita luovutettua aluetta; sen lisäksi meillä luovutetulta alueelta sukujuuria omaavilla on velvollisuus käydä siellä juurillaan. Sitä paitsi, minun kasvatti-isoäitinikin kävi Venäjällä Pietarissa ja eksyi Talvipalatsiin pikkutyttönä. Venäjällä on päsäyttävät mässytkin vielä. Olen ehdottomasti Venäjän fani, mutta en kyllä hyppäisi WC-pöntön päälle kyykkimään. Itse asiassa, olen epäillyt tätä kaikista venäläisistä ystävistäni, mutta en ole kehdannut kysyä.

12. USA

Olen asunut Yhdysvalloissa kolmen vuoden ajan ja USA oli yllättävän hyvä ja amerikkalaiset ovat yleensä ystävällistä porukkaa. Kaliforniassa väestö oli jakaantunut etnisiin enklaaveihinsa, mistä tutuin on tietysti chinatown ja koreatown. Etninen diversiteetti on loputonta, joten voidaanko edes puhua mistään perusamerikkalaisista. Tuskin ainakaan Kaliforniassa. Kalifornian luonto oli parasta luontoa, mitä olin nähnyt tähän asti, lähinnä Sierra Nevadan jyhkeä vuoristo, Suuri laakio, Mono-kraaterijärvi ja Mojave -ja Colorado -aavikot sekä pitkä rannikko rehevöityneine poukamineen. Kalifornia olikin etninen ja ympäristöllinen runsaudensarvi. Sen metsät olivat niin laajoja, ettei lainkaan herättänyt ihmetystä ajatus, että siellä saattaisi isojalka piileksiä jossain. Vapauduin USA:ssa niin, että hylkäsin uskonnollisuuteni ja tunnustin avoimesti sateenkaarevaa väriä. Siihen oli apuna Palm Springs, jossa joidenkin laskelmien mukaan heterot ovat jääneet vähemmistöön. Tällaisen suvaitsevaisuuden jälkeen Suomi näyttäytyy Teheranina. Tietysti siellä on uskovaisia, olinhan minäkin uskovaisena siellä, mutta jotenkin tuntuu, että kaksoiselämä on tavallista ja jopa odotettuakin. Ylipäätään, ihmiset joutuvat pitämään virallista fasadia ja se on hämmästyttävää, kun ottaa huomioon sen, kuinka liberaalia siellä oikeasti on. Viranomaiset kuitenkin ovat erittäin jäykkiä ja ilkeitä ja esimerkiksi rajavyöhykkeellä minua kuulusteltiin ihan turhan takia. Sitä paitsi kytät epäilivät minua prostituutiosta ja kliksuttelivat varmistimia minun korvani juuressa, kun he tarkistivat autoni. Kytät ovat mulkkuja kaikkialla.USAn drakoniset lait ovat ihan omaa luokkaansa. Siellä tapahtuu tietysti kaikkea outoa, kuten eräällä miehellä on pakkomielle kerätä virtsaa toisilta miehiltä ja juoda sitä, koska uskoo sen suojelevan häntä vanhenemiselta. Suomessa sellainen olisi vain säälittävää höpsähtäneisyyttä, mutta Yhdysvalloissa siitä joutui vankilaan ja seksuaalirikolliseksi. USA:ssa myös talot olivat köyhillä ränsistyneitä ja talvella ei ollut varaa lämmittää, vaikka maassa oli lunta. Home kiipeili pitkin seiniä ja meni vielä lääkepurkkeihin asti. Sitten kun sairastuin, niin sain ensiluokkaista hoitoa, eikä se maksanut minulle mitään. Töitä siellä joutui kuitenkin tekemään hiki hatussa ja koko ajan. Sen lisäksi kiusana olivat myös maanjäristykset ja pensaspalot.

Tän lisäksi O'Hare kenttä Chicagossa ja kyllä toi alin nuppineula on Meksikossa. 

13. Meksiko

Meksiko on maa, jossa olen pelännyt, eikä sellaisia paikkoja ole monta. Kun kävelimme TJ:ssä, porukka nuoria lähti stalkkaamaan meitä ja lisäksi ikkunaverhojen välistä kurkittiin. Kaduilla oli myös paljon prostituutiota. TJ onkin suosittu bailumesta Yhdysvaltain nuorisolle, he tulevat tänne menettämään neitsyytensä, rahansa, autonsa ja henkensä. Onneksi pääsin pian sieltä pian pois. En mene uudestaan.

14. Puola

Tänne laskeuduin lyhyeksi aikaa tullessani USA:sta. Puolalaisiin olin tutustunut jo Valloissa ja pitänyt heikäläisistä. He kerkisivät keksiä minulle jo lempinimenkin, "Staszeck". Tähän maahan pitää palata!

15. Eesti

Eesti on vähän kuin Suomi, että erittäin ikävä kansa asuttaa muuten niin luonnonkaunista maata. Todellinentallinna-blogi kertoo, miten asiat maassa makaavat. Toisin kuin venäläiset, eestiläiset eivät ole lainkaan uskonnollisia ja toisin kuin venäläiset, he ovat erittäin tietoisia sateenkaariväestä. Itse asiassa, Tallinnassa oli sateenkaariväen baarejakin, kun meno oli vielä villiä ja vapaata. Eestin kasvot ovat yrmeät sateenkaariväelle ja suomalaisille ja etenkin suomalaiselle sateenkaariväelle. Toinen maa, jossa olen saanut tuntemattomilta kommentointia vasten naamaa on ollut Eesti. Eestin luonto on kuitenkin mahtavaa ja Eestissä näkee enemmän ja eksoottisempia lintuja kuin Suomessa, mutta kannattaako. Lähellä on kuitenkin ihan oikeasti parempia maita.

16. Latvia

Latviassa näin sininärhen ja tammitikan. Itse asiassa, oli niin, että tammitikkaa etsittiin porukalla ja sitten yksi ihmetteli, mitä hänen päähänsä tipahtelee puusta. Tammitikka siellä naputteli puuta. Latvia oli Riikaan mentäessä ja Riiassa huikean kaunis maa, mutta sitten Liepajan ympäristö taas oli roskaista. Latviasta ei ymmärrä mitään. Tienvarsimainos mainostaa jotain "supervasaraa" ja ovissa lukee "viekals". Kieliongelmien takia en päässyt latvialaisista jyvälle.

17. Liettua

Liettuassa kävin Klaipedassa ja Kuurin kynnäällä. Kynnäs oli todella näkemisen arvoinen, mutta parhaimmat hiekkadyynit olivat Itä-Preussin eli Kaliningradin alueella. Erityistä Liettuassa oli kuitenkin miljoonaparvissa parveilevat hyönteiset, jotka sitten kuolivat kerralla kaikki pois. Yövyin Ventes Ragasin tunnelmallisen majakan lähellä. Niemen-joen suisto tarjosi runsaasti eksoottista katsottavaa, kuten Euroopan harvinaisimman muuttavan varpuslinnun, sarakerttusen. Myös niittysuohaukka lenteli luhdan yllä. Aivan kuin Latviassa, kieli oli haaste.

18. Tanska

Tanskasta olen nähnyt vain Kööpenhaminaa ja sen lähiympäristöä ja Tanskasta on vaikea olla pitämättä. Tanskan kalleus tekee sen tunteen, että olisi kuin ulkona kadulla sateessa katselemassa kuinka ihmiset istuvat ravintolassa. Christiania eli tuttavallisemmin Krisula oli minulle oikea paikka. Koska oli ilmastokokous, niin paskalakit pysäyttivät minut sinne mennessäni, mutta ne ymmärsivät, että suomalainen menee saunomaan ja saunahan siellä oli, sekasauna. Joka tapauksessa, Krisula on minulle tärkein paikka Kööpenhaminassa, mutta se on vähän mennyt pilalle sen takia, että ihmiset polttavat jazztupakkaa siellä. Sopeuduin niin hyvin, että minua luultiin tanskalaiseksi. Nautin täysillä Krisulan vapaasta ilmapiiristä ja poljin fillarilla pitkin Kööpenhaminaa. Tunsin eläväni kuin kaunista unta, jossa olin syntynyt Tanskaan. Unta se olikin, sillä olin syntynyt Suomeen. Maa, josta on vaikea lähteä pois. Miksi kaikki maat eivät voi olla tanskoja.


19. Peru

Kalifornia oli mahtavin ja monipuolisin käymistäni paikoista tätä ennen, mutta Peruun verrattuna Kalifornia on kuin kahluuallas tai halpakopio: Peru on kaikkea enemmän, ehkä jopa eniten. Toistaiseksi paras maa, missä olen ikinä ollut.

20. Hollanti

Hollannissa olen toistaiseksi ollut vain Schipholin lentokentällä, joka oli mukava. Maa ei ole pahemmin iskenyt, kun amerikkalaisetkin sanoivat hollantilaisten olevan omituista porukkaa ja kuuntelin Krisulassa jurtassa tötsypäissä olevan hollantilaisen sekavia jorinoita. Ehkäpä Hollannissa on muutakin kuin liberaalius valkoisen väestönosan suosikkihuumetta kohtaan, tulevaisuus näyttää.

Amazonia: Big Five Amazonian tapaan

Yö Cumacebassa sujui miellyttävästi ja vastoin odotuksia hoatsinit eivät mellastaneet, sen sijaan pihan kultaperäkasikit aloittivat mellastuksensa heti aamusta. Kasikit ovat kolonialaji ja ne rakentavat taidokkaita, riippuvia koripesiä ja käyvät sitten loppuajan äänekkäitä reviiritaisteluita toistensa kanssa.
Heti aamiaisen jälkeen löysimme vaatimattoman näköisen valkonokkaorneeron várzeasta. Metsikkö oli tiheää rutakkoa ja kuitenkin siellä piti kulkea hiipien, ettei orneero pelästy. Menimme väljemmille vesille etsimään haamunäpsijää, joka kuitenkin vaikeni nopeasti, niin etten minä sitä kuullut. Vaikeni varmasti siksi, että venäläisten ryhmä saapui juuri sinne. Tällä reissulla oli säästytty turreryhmiltä, mutta nyt ei ollut onni. Kuljimme juoluajärven rantaa ja se oli täysin lootusmaisten kasvien peittämä. Joku minua huomattavasti kevyempi voisi kävellä lehdeltä lehdelle koko järven poikki.

Hoatsin

Jostain syystä hoatsinit tykkäävät piikkisten palmujen tiheiköistä ja tällaisia tiheikköjä tuntuu olevan juuri tällaisten juoluajärvien rantamilla.

Linnusto hiljeni ja latvustossa pörräsi tappajamehiläisten parvi. Keksin, että minulla on oma "big five" ja siihen kuuluvat cracked.comin viisi kammottavinta hyönteistä. Luotimuurahaisia olin tavannut koko reissun ajan kävelemässä pitkin poikin metsiä, sotilasmuurahaisia löytyi Explornapon muuraretkillä ja nyt minulla oli tappajamehiläinen. Andeilla oli sitten moskiittoja, jotka olivat paikallisen kiiliäisen saastuttamia, kiiliäisen, joka käyttää moskiittoja viemään muniaan elävän ihmisen nahan alle, jolloin tästä tulee ruokaa sen kasvaville toukille, jotka aikoinaan kaivautuvat ihosta esille. Viides kammotus on herhiläinen, joka elää Japanissa. Peru siis on koti 80% maailman kauheimmista hyönteisistä. Ihminen on viisi miljoonaa vuotta elänyt Afrikan big fiven keskellä ja selvinnyt. Tappajamehiläisten keskellä ihminen on elänyt noin 60 vuotta. Ryhmän opas oli joutunut olemaan toukan isäntänä ja hän sitten sai napattua sen toukan, kun se tuli ihosta läpi. Hän sanoi, että se on "lähin, mitä mies ikinä pääsee synnyttämistä". Hänellä oli kummallisia isällisiä, vai pitäisikö sanoa äidillisiä tunteita toukkaa kohtaan ja hän sitten säilöi sen spriihin purkkiin.

Tappajamehiläisistä selvinneenä minun tarkkaavaisuuteni herpaantui ja astuin kastuneen ja siksi liukkaan juuren päälle ja olisin mennyt ympäri, mutta sain napattua kädellä kiinni ja juuri tietysti palmusta, joka oli täynnä piikkejä. Minun käteni muistutti sen jälkeen neulatyynyä paitsi että se vuosi verta ja jouduin palaamaan Cumacebaan lutaamaan sitä spriillä ja paikkailemaan laastareilla.

Kultaperäkasikit ja pesät

Iltapäivällä parantelin haavaani loikoilemalla Cumaceban riippumatossa samalla kun kantajat kantoivat meidän matkatavaramme veneeseen. Sanoin perulaiselle oppaalle, että jos nuo muuttaisivat Eurooppaan tekemään yhtä ahkerasti töitä, niin kenelläkään eurooppalaisella ei olisi töitä. Hän sanoi, että miehet olivat tottuneet ilmastoon ja että mielummin hän asuu Amazoniassa kuin Punossa, missä on metri lunta ja korkeus kolme kilometriä meren pinnasta. Myöntelin sitten siihen, että joo, lumeen ei totu ikinä.

Iquitosiin päästyä he kantoivat laukut vielä helvetilliset portaat ylös.
Sanat eivät riitä kuvaamaan paluuta Iquitosiin. Minä rämpyttelin valoja vessassa, koska oli taas niin kiva, kun on sähköä, eikä tahdo millään uskoa, että valo tulee nappia painamalla. Ilmastointi teki hotellista melkein arktisen. Vaihdoin päälleni lähes kuivat vaatteet täysin märkien sijasta. Miten kivaa olikaan olla kuiva ja puhdas! Tuntui samalta kuin USA:n jälkeen tottuminen siihen, että ihmiset valittavat, jos lämpötila kotona on 18-20 astetta, kun taas USA:ssa se oli ollut 5-40 astetta. Jos minulla olisi tapana rukoilla illalla, liittäisin kuivat vaatteet, sähkön ja huoneenlämmön ruokouksiini.

Iquitos, ihanainen!

Hoatsineja piikkipalmuissa

Piikkipalmu. Tällaiseen iskin käteni ja sain komeat arvet, jotka eivät valitettavasti jääneet elinikäisiksi kunniamerkeiksi

Lähdimme vielä hotellista nopealle pyrähdykselle veneellä rio Nanaylle. Rio Nanayn satamassa oli kauppakojuja, jossa myytiin kaikkea mahdollista ruokatarviketta (video). Toisin kuin toisella puolella kaupunkia, rantatöyrästä ei ollut lainkaan, vaan tori oli suoraan vesirajassa. Menimme yhteen veneistä ja lähdimme joelle. Sen jälkeen rupesi satamaan. Muistan lapsena, maantieteen kartastossa oli kaksi paikkaa esimerkkinä isolla, Iquitos ja Cherrapunji ja molemmat samasta syystä: sataa paljon. Nyt vettä tuli kaatamalla. Nämä ovat niitä pilviä, mitä minä katselin jo lentokoneesta mantereelle saapuessani, jotka ulottuvat yli peninkulman korkeuteen ja jonka pohja laahaa maata lähellä ja kun ne rupeavat satamaan, niin sieltä tulee vettä koko sen peninkulman matkalta. Brittiläisen Guyanan ja Surinamen kohdalla näin kuinka murtuvien aaltojen hopeavyö reunusti kultaisia hiekkarantoja Moskiittorannikolla ja sitten nämä pilvet rupesivat satamaan koko kymmenen kilometrin voimalla pilaten aurinkoisen rantapäivän kahdessa valtiossa.

Olemme  siis veneessä Nanaylla, rankkasade, ei näe mitään, ei kuule mitään. Sitten vettä rupeaa tulemaan sisälle. Itse asiassa, sitä tihkuu läpi laitojen. Vene siis vuotaa ja jos vene vuotaa tarpeeksi, niin me olemme piraijojen ja piikkirauskujen ja kaimaanien kanssa silmätysten. Koska satoi kaatamalla, niin perämoottori ei käynnistynyt. Eräs briteistä sitten kysyi, onko meillä hätäraketteja. Se sai minut ja Yvonin ulvomaan naurusta. Jos vene ei ole edes vedenpitävä, miten siihen olisi huomioitu ottaa hätäraketteja mukaan. No, lopulta sitten moottori käynnistyi ja pääsimme pois, mutta jos olisimme uponneet, niin olisimme menneet sitten kaimaanien kitaan nauraen.

Amazon Bistro

Illalla söimme vielä Amazon Bistrossa, joka oli belgialainen ravintola. Afroperulainen belgialainen. En osaa sanoa muuta kuin että siellä oli hyvät mässyt ja pullo Chimayta maksoi 40 dollaria. Se on melkein kymmenkertainen hinta kuin kotoisessa Alkossamme. Kuten tavallista, pehmeä vuode kutsui minua syleilyynsä ja lähdin palloilemaan pimeässä Iquitosissa. Sade oli jo aikaa sitten loppunut. Vastaan tuleva mies räpelsi minulle housujensa etumusta kulkiessani Jiron Putumayoa hotellille. Illalla kuului vielä töllöttimen ääntä naapurihuoneesta. Sähkön mukanaan tuoma kirous, mutta ei auta, kiire nukahtaa, aamulla aikainen herääminen, taas.

Amazonia: Salaperäinen haisunäätä

Seuraavana aamuna lähdimme tulvan muodostamalle saarelle Napolla. Napossa on tässä kohden lukuisia hiekkasärkkiä ja vesi on muutenkin matalaa. Sucusarin suulla pääsin nopeasti näkemään minulle osoitetun amerikansipin. Nopea reaktioni huvitti muita, kas kun amerikansipi on yleinen, Suomessakin nähty kahdesti. Minä vain en ollut sitä nähnyt koskaan missään ja kahdesta sipilajista se oli juuri se puuttuva. No, eipä se rantasipistä noin talvipukuisena juuri erottunut. Muuttomatkallahan se oli siellä Amazoniassa ja sen varsinainen pesimäalue oli Pohjois-Amerikassa.

Nousimme saarelle, joka oli hiekkainen, kasvaen jotain heinää rantadyyneillä. Kolumbiansepelsirkkuset hyppelivät rantapensaikoissa. Niidenkään käyttäytymistä ei olla tutkittu tarpeeksi, todennäköisesti ne liikehtivät kanssa Amazoniassa sen mukaan, mikä heinä milloinkin tuottaa siementä. Etenimme pienen saaren muurahaispuita kasvaviin sisäosiin ja näin puun juurella touhuavan haisunäädän. Ensimmäistä kertaa näin elävän haisunäädän. Haisunäädät ovat minusta tavattoman sympaattisia eläimiä, on vain yksi asia, minkä takia ne eivät ole ihan paijattavia. Jossain päin maailmaa niitä pidetään lemmikkeinä, kun niiden hajurauhaset on poistettu. Minä en kyllä hyväksy tuollaisia eläimeen kohdistuvia leikkauksia. Kuolleita haisunäätiä näkee USA:ssa teiden varsilla ja niiden raadot haisevat osapuilleen kuin sellutehdas. Jännää tässä haisunäädässä on se, ettei Perun Amazoniassa ole kartan mukaan haisunäätiä, niitä on vain kaukana Kolumbian puolella. Kolumbia on se maa, josta tänne tulee metsureita, joten olisikohan haisunäätä tullut jonkun ihmisen tai rahtialuksen seuralaisena. En saa koskaan tietää.
Ennen kaikkea, saarelta irtosi virtanapsija. Se ei ole kovinkaan kummoisen näköinen lintu, mutta se on mielenkiintoinen, koska ainoa paikka, missä se pesii, ovat tällaiset väliaikaiset tulvien muodostamat saaret. Sitten, kun ne peittyvät tulvaveteen, niin ne nököttävät muualla ja jättävät pesinnän väliin ja elävät muutenkin hissukseen.

Seuraavaksi menimme Shimigay-polulle, joka oli Napoa ylävirtaan. Se oli taas sellainen, että hyppää veneestä keulan kohdalta ulos epämääräiseen rantaan, huomaat, että saappaat rupeavat uppoamaan liejuun, paniikissa lähdet vetämään rantatöyrästä ylös, liukastut ja vedät nelivetoa sen ylös. Ylhäällä oli sitten poluntapainen. Polulla tuli vastaan orejones-pari, jotka kantoivat koria ja joilla oli mukana lauma koiria. Koirat metsästivät heille laihan elannon ja rouva keräili metsästä mitä ikinä saikin kerättyä. Täällä oli osa viidakkoa surullisesti hakattu. Hakkuulla oli mustakarakara. Retken opas sanoi, että jos mustakarakaraa erehtyy kutsumaan, niin saa siitä lemmikin, joka seuraa maailman ääriin, varmasti haluaa tunkea lentokoneeseenkin mukaan Iquitosissa.

Shimigay-polun silta oli kuitenkin niin huonokuntoinen, ettei sitä voinut ylittää. Amazoniassa polkusillat ovat yleensäkin aika surkeita ja liukkaita viritelmiä. Jouduimme kääntymään takaisin. Palasimme veneelle ja Sucusarille. Siellä harppasimme taas maihin veneen keulasta. Äkkiä kädet kiinni kasvustoon ja painin liejurinnettä ylös.

Meitä onnisti helmiselkämuuran kanssa. Helmiselkämuura tuli katsomaan meitä tiheässä viidakossa. Se hyppeli oksalta oksalle. Kerran oksa, jolle se laskeutui, katkesi ja lintu meinasi tipahtaa alas. En ole nähnyt ikinä luonnossa oksan katkeavan linnun alta.

Helmiselkämuura

Metsässä asusteli myös tiilinokkatukaaneita.

Tiilinokkatukaani

Palasimme Explornapolle ja tutustuimme sen lääketieteelliseen puutarhaan. Siellä oli myös shamaani paikalla. En keksinyt mitään sanottavaa hengenmiehelle. Huonomminkin olisi voinut mennä, olisin voinut pyytää ayahuascaa.

Puutarhan takaisessa metsässä saatiin kuuluviin pikipuumuura. Lopulta saimme sen näkyviinkin monen oksan ja lehden muodostaman käytävän kapeasta raosta. Pikipuumuuraa on vaikea löytää, John oli etsinyt sitä turhaan Kolumbiassa.

Pikipuumuura

Takaisin Explornapossa näimme aurinkokurjen Explornapon puutarhaan johtavan käytävän katolla. Aurinkokurki on sikäli erikoinen, että se on saman nimisen suvun ainoa laji.

aurinkokurki

Iltapäivällä oli aika jättää Explornapo. Siirryimme veneeseen muiden turistien kanssa. Veneen kapteeni sanoi, ettei matka kestä kauan. Oikeasti olisin halunnut, että matka kestää kauan. Vene meni alas Napoa ja ylös Amazonia.

Pysähdyimme matkan varrella jokilaivassa, jossa käytin tilaisuutta hyväkseni käydäkseni oikeassa vessassa. Alkuillasta saavuimme Cumaceba lodgelle. Cumacebassa oli jo Iquitosin tuntu, ei se ollut kuin reilu peninkulma Iquitosista. Siellä oli venäläisiä turisteja ja se oli miellyttävämpi kuin kauempana viidakossa sijaitsevat Explorama, Explornapo tai ACTS. Cumaceban kyltissä on jopa suomea, mutta ei siellä ymmärretä suomea sentään.

Cumaceba tervehtii myös suomeksi

Cumaceban erikoisuus on juoluajärvi. Sellaisia syntyy, kun mutkainen joki, tässä tapauksessa Amazon, löytää oikoreitin ja mutka kuroutuu jokiuoman ulkopuolelle ja jää järveksi. Tuollaisissa juoluoissa piraijat ovat nälkäisimmillään. Cumaceban juolua oli alkanut soistua, mutta oli hoatsinien suuressa suosiossa.

Sähköttömyys oli tiennyt sitä, että yöllä oli ollut hiljaista, poislukien sammakoiden kurnutus ja laulukaskaiden riksutus ja jotkin muut viidakon äänet. Cumacebassa oli toisin, sillä siellä rummutettiin viidakkorumpua. Musiikin opettajani sanoi aikoinaan, että kun eutooppalaiset tulivat Länsi-Afrikan rannikolle, sieltä kuului jatkuva rummutus. Sitä minä en tiennyt, että rummuttaminen kuuluu myös Amazoniaan, tai sitten se on afrokaribialaista tai sitten se on turreja varten. Venäläisille oli myös viihdettä, laulettiin "La Bambaa". Meillehän luonto oli itsessään tarpeeksi viihdettä, tai ainakin minulle. Aikaisena nukkujana en tiennyt, mitä muut puuhailivat sen lisäksi, että kuluttivat paikallisia alkoholivarantoja. Oli miten oli, kun tuli Explornaposta, niin tämä tuntui jotenkin falskilta turremestalta. Jos taas tulee Iquitosista, niin tämä on todellista sademetsää.Cumaceba on myös vaihteeksi Amazonin etelärannalla ja etelärannan eläimistö eroaa pohjoisrannan eläimistöstä.