Onko Mikkeliin mänijöitä?

Geocache.fi -sivustolle tuli muutama kätköilijöiden tapaaminen laavulla. Pari oli Lappeenrannassa ja yksi Mikkelissä. No, Lappeenrannassa olin jo tänä vuonna ollut, enkä viitsinyt rampata Sarin luona toistamiseen. Lappeenrannan laavu oli kaukana julkisen liikenteen reiteiltä. Sen sijaan Mikkeli oli minulle uusi kaupunki. Mahdollisuushan oli saada kaksi laavukätköä kerralla, yksi tapaamisesta ja yksi oli laavulla jo ennestään.
Mikkeliin oli juuri satanut 20 cm lunta eikä ajatus yöstä laavulla viehättänyt. Mikkelin hostelli oli jossain kaukana maaseudulla julkisen liikenteen ulottumattomissa. Päätinpä kysyä kaveriltani Liisalta tarjousta mikkeliläisestä hotellista, koskapa hän työskentelee Mikkelissä hotellissa. Hostelliin verrattuna tarjous oli kallis, mutta tein pyhän lupauksen, etten mene kolmeen viikkoon Helsinkiin, niin sitten se kuulosti paljon kannattavammalta.

VR:n varausjärjestelmästä sain kohtuullisella hinnalla liput Helsinkiin ja takaisin ja sitten Onnarilla Mikkeliin.

Aika yllättävää oli se, ettei Mikkelissä ollut lunta kuin siellä täällä pieniä länttejä. Matkakeskuksen läheltä sain napattua ensimmäisen kätköni ja siten sain Mikkelin kätkökartalleni. Kävelin Matkakeskukselta torille. Kävely tuntui tosi nihkeältä, ehkä senkin takia, että minulla oli kolme litraa vettä. Päätin mennä bussilla. Mikkelin bussikartta näytti vähintäänkin omituiselta ja Raviradantielle oli merkitty reitti katkoviivalla, eikä sitä katkoviivaa oltu selitetty missään. Kysyin siksi kuljettajalta erikseen, meneekö bussi Raviradantielle. Sain myönteisen vastauksen ja köyhdyin kolikoistani.

Oikeasti bussi meni vain Raviradantien päähän. Jos minä sanon, että bussi menee Raviradantielle, ei se tarkoita sitä, että se ajaa Raviradantien pään ohi, vaan että se ajaa Raviradantietä. Joka tapauksessa, sieltä oli laavulle pari kilometriä käveltävää. Kävelin sen melkoisen rivakasti. Logit laavun kätköön olivat olleet sellaisia, että moni oli valittanut sen vaikeaa löydettävyyttä, mutta toisten mielestä se taas oli ollut erittäin helppo. En halunnut odottaa illan pimenemistä, sillä silloin se varmasti olisi vaikeampi.

Paikalle päästyäni löysin purkin varsin nopeasti. Purkki oli kyllä väriltään musta, joten pimeässä sen löytäminen olisi ollut hankalaa. Aikaa tapahtuman alkuun oli monta tuntia, joten tein tulet ja paistoin makkaraa. Syyllistyin myös mesettelyyn kännykällä. Oikeasti noina laavuhetkinä pitäisi keskittyä tuleen tuijotteluun ja syvällisiin pohdintoihin. Noudin purkista geokolikon, jonka päätin viedä Mikkelistä pois. Laavulle tapaamiseen taas jätin kaikki Sastamalasta tuomani reissaajat.

Kätköilijätapaamiset voivat olla samalla paikalla kuin geokätköpurkkikin, mutta geokätköpurkkeja sääntelee sääntö, että niiden pitää olla kymmenesosamailin päässä toisistaan.

Kalevankankaan laavulla

Geokätköilytapaaminen

Vihdoin, monta tuntia odoteltuani, alkoikin itse tapaaminen. Siellä oli runsaat tarjoilut, mutta minä en voinut niihin osallistua, koska olin dieetillä. Eräs kätköilijöistä sanoi, että dieetti pitää aloittaa vasta joulun jälkeen. No, minä teen toisin.

Laavulle virtasi lopulta aika paljonkin porukkaa, jopa ympäri Suomen. Minulla kuitenkaan ei ollut aikaa istuskella laavulla, vaan päätin lähteä kävelemään hotellille. Ilta oli pimentynyt tässä vaiheessa ja vihmoi sadetta.

Hotelli Uusikuun luona oli geokätkö, mutta minä en sitä löytänyt. Se oli liian ovelasti piilotettu ja etsin vähän laiskasti. Sitä paitsi, siellä liikkui porukkaa ja se hermostutti minua. Kaiken lisäksi aikaa oli niukasti. Jatkoin siis matkaa Mikkelin maaseurakunnan kirkolle.

Sinne suuntaan meni valaistu kävelytie, mutta ei ihan kirkolle asti. Metsä kävelytien ja kirkon välissä oli tiheää rutakkoa, eikä houkutellut. Päätin siksi kävellä kävelytietä, vaikka se vähän syrjään menikin. Kävelytie kiersi hautausmaata. Onneksi hautausmaalla oli portti ja pääsin oikaisemaan sen läpi.

Kirkon pihalla sitten taskulamppuni sammui ennen kätköä. Pimeässäkin näin todennäköisen kätköpaikan ja rupesin kaivamaan purkkia esille. Purkki tuntui vain kolisevan kauemmaksi koloonsa. Laskeuduin maahan polvilleni ja kaivoin kunnolla. Vihdoin sain purkin esille. Pistin sinne Östersundomin kirkolta saamani kolikon, jonka tehtävänä on kiertää kirkkoja. Hautasin purkin uudelleen kivien alle. Nyt taskulamppu toimi taas. Onni oli, etten lähtenyt kulkemaan risukon poikki, mitä jos se olisi sammunut kesken siellä.

Maaseurakunnan kirkko

Itse kirkko oli iltavalaistu ja upea.

Kirkolta lähdin sitten kulkemaan kohti Mikkelin tuomiokirkkoa. Välillä oli pelkkää hautausmaata. Jotenkin tuntui, että Mikkelissä on valtavat hautausmaat keskellä keskustaa.

Tuomiokirkolla oli kanssa pimeää. Löysin todennäköisen paikan, mutta kätkön löytäminen oli mahdotonta. Onneksi lamppuni päättikin toimia, joten löysin kätkön sitten varsin nopeasti.

Sateen kastelemana lähdin kävelemään hotellille. Siinä välillä oli jäädytetty kenttä, jossa pelattiin jääkiekkoa. Ihmiset olivat katselemassa sitä tien varrella sateenvarjoineen. Ei ole helppoa olla jääkiekkofani. No, samassa sateessa pelaajatkin joutuivat pelaamaan.

Hotellini oli Sokos Hotel Vaakuna. En odottanut siltä paljoa. Vastaanottotiskillä oltiin ystävällisiä. Minä olen ollut monessa hotellissa, joissa vastaanottotiskillä on ollut aika tympeää väkeä. Itse asiassa, se on varmasti kaikkein tavallisin valitus hotellissa. Sain vielä mukaani paikallisen lehden ja tiedon siitä, että sauna on vielä yhdeksään asti. Päätinkin mennä saunomaan.

Sain saunoa omassa rauhassani. Saunasta oli ovi parvekkeelle, joten sinne saattoi mennä vilvoittelemaan. Inkaterrassa Aguas Calientesissa ei ollut ilmaista saunaa ja minua jäi harmittamaan se, ettei ollut uimapuku mukana siellä, kun se oli lähinnä maanpäällinen paratiisi. Kertoo aika paljon, että mainitsen jonkin toisen hotellin samassa kappaleessa Inkaterran kanssa. Nyt kun olin taivaltanut seitsemän kilometriä tuulessa ja sateessa pimeässä, sauna tuntui sellaiselta, että voisin nukahtaa sinne.

Päätin nukahtaa omaan huoneeseeni sen sijaan, joten saunomiseni jäi hieman lyhyeksi.

Huoneessani pyöri hotellin esittely töllöttimessä ja siihen oli ohjelmoitu tervetulotoivotus minun nimelläni. Edelleen mukava yksityiskohta. Arvostin myös kylpyankkateemaa hotellissa. Useista blogeista olen lukenut, kuinka Sokos Hotellissa on kylpyankka, mutta valitettavasti minun huoneessani ei ollut kylpyammetta, joten ei ollut ankkaakaan. Ajatus on kuitenkin tärkein. Mikäpä terapeuttisempaa, kuin astua julmasta ja iljettävästä maailmasta sisälle huoneeseen ja ammeeseen ja käydä ankankielisiä keskusteluja kylpyankan kanssa. Tänään maailma oli lisäksi viimainen, pimeä ja sateinen.

Kylpyankkateemaa

Pakollinen reissuselfie. Asuni on tuomisia Burkina Fasosta.

Vuode oli pehmeä ja nukahdin melkein heti, kun pää osui tyynyyn, miettien, kuinka monta kylpyankkaa tällaisessa hotellissa on. Ikkunoista näkyi valoa sisälle, mutta onneksi verhot suojasivat valolta riittävästi. Yö oli hiljainen.

Vaatteet olivat aamulla kuivuneet, huoneessa oli ollut siksi lämmintä. Kotona kestää paidan kuivuminen kolme päivää. Laitteet olivat latautuneet yön aikana. Pistorasioita huoneessa on vähän.

Kävin aamulla suihkussa ja sitten aamiaiselle. Vastaanotossa minulle toivotettiin huomenta. Tällainen kohteliaisuus on harvinaista.

Suhtauduin aamiaiseen varauksettomasti, koskapa olin viljattomalla ruokavaliolla. Siksipä en maistanut paikallisia leipätuotteita. Sellainen jäi vähän harmittamaan, mutta lohdutin itseäni sillä, että tuskinpa niitä pirtin uunissa paistetaan. Aamiainen oli runsas siitä huolimatta ja etenkin nautin kasvisgratiinista, pekonista, yoghurtista ja hedelmäsalaatista. Harmi, että olen aika pieniruokainen, koostani huolimatta. Sitten vasta huomasin samovaarin. Ilman muuta samovaaria pitää päästä kokeilemaan! Vaikea uskoa, kun olen ollut ikäni Venäjän ystävä, mutta en ole ikinä käyttänyt samovaaria. Mummo-vainaalla sellainen oli, mutta koriste-esineenä. Samovaarin tee oli hyvää. Yleensä en juo mustaa teetä, vaan välttelen kofeiinia. Tarjolla oli vihreää teetä pussiteenä, mutta rooibos puuttui. On kuitenkin pakko sanoa, että samovaari oli yksityiskohta, joka antoi aamiaiseen ylimääräisen terän.

Sulattelin ruokaa vielä vähän aikaa ja sitten oli aika jatkaa julmaan ja iljettävään maailmaan. Menin suoraan bussiasemalle ja siellä olikin bussi, joka meni Heinolaan. Hinta oli kaksi kymppiä eli aika paljon. Tietämättömyys maksaa, sillä jos olisin etukäteen tiennyt lähtöaikani, olisin säästänyt rahaa.

Bussi saapui Heinolaan, jossa jäin sitten pois ja tutustuin sekä lintutarhan että paikallisen sorsalammikon asukkeihin. Lapasorsa oli melkoinen yllätys tavallisempien kvaakkujen seurassa. Sen lisäksi siellä oli myös tuttavallinen joutsen, jonka siipi oli raadeltu. Olin surullinen joutsenen puolesta.

Sen lisäksi Heinolan asemalta lähti höyryveturi, josta onnistuin näkemään nopean vilauksen.
Lintutarhan läheltä löytyi kätkö, joten Heinola kuntakartalle.

Tekee pahaa katsoa kärsivää eläintä. Ihmettelen, kuka on tehnyt tuon ja miksi. 

Lintutarhan eksoottinen asukki

Kvaakkujen seurassa on yksi "tödtöd" eli lapasorsa. On se pieni verrattuna niihin. 

Lintutarhassa oli runsaasti eksoottisia papukaijoja, joista pari minulle tuttua Amazoniasta. Sen lisäksi tarhassa oli ulkosalla suomalaisia lintuja, kuten sarvipöllö, viirupöllö, lehtopöllö, huuhkaja ja korppi. Ulkona oli myös riikinkukko.

Tapasin ystäväni Jutan lintutarhalla ja kävelimme yhdessä kätköillen kaupungilla. Heinolassa on jännä kirkko, kirkon tapuli on melkein suurempi kuin kirkko itsessään. Wherigo ei tahtonut alkuun pelittää, vaan palasimme viimalta suojaan kirjastoon. Sitten se rupesikin toimimaan ja kävelimme pienen kiertokävelyn puistossa. Paleleva Jutta lähti omille teilleen, minä taas siirryin kauppaan suojaan kylmältä. Kaikissa vastuunsa tuntevissa kaupoissa on penkki, jolla voi istua. Kaupassa oli pistetty kyltit suomen lisäksi myös arabiaksi. Ensimmäinen suomalainen ruokakauppa, jossa olen nähnyt sellaista.

Huomasinkin, että minulla oli rasismin vastaisia tarroja. Päätin levitellä niitä Heinolan keskustaan. Torilla oli juuri menossa joulun avajaiset, jotka ei voisi minua vähempää kiinnostaa, mutta oli kuitenkin kerännyt torin täyteen väkeä.

Myöhemmin Heinolassa olisi torilla pitänyt olla rasistien mielenosoitus, mutta ketään ei ollut tullut paikalle. Ehkäpä ne olivat päätelleet tarroista, että Heinolassa on massiivinen rasismin vastustus tai sitten ehdonalaisvalvoja on sanonut, että yhdeksältä pitää olla jo kotona.

Heinolasta lähdin onnarilla sitten Helsinkiin. Bussin kuljettaja oli melkoisen letkeä ja sanoi Helsinkiin tullessa, että "euronne ovat muuttuneet fyrkoiksi ja bussi on muuttunut dösäksi". Enpä tiedä, tämä reissu taas muutti sen, että kunnat ovat samalla sataluvulla kuin ne kunnat, joissa en ole vielä kätköillyt ja laavuja on haettu 37 viidestäkymmenestä ja myös kirkot, nollakilometriset ja rautatieasemat olivat nytkähtäneet eteenpäin.

Bussiasemalta kävelin sitten rautatieasemalle. Olen tottunut siihen, että junassa voi lukea vaikka "bingo bango", mutta jos se lähtee rautatieaseman vasemmalta puolelta eikä ole paikallisjuna, se on Turun juna. Kun painoin vaunun ovenavausnappia, juna lähti siinä samassa - varmaan jonnekin Pasilan varikolle. Sitten oikealla junalla pääsin aikani odoteltuani tuuliseen ja pimeään kotikaupunkiini kuuntelemaan kattopellin pauketta.

Jutta kutsui minut uudestaan Heinolaan. Saa nähdä, minne matka vie.

Tulevat reissukohteeni on merkitty punaisella