Amazonas, alkupuhe

Matkustin marraskuussa 2012 Perun Amazoniaan. Päätös nähdä Amazon oli kypsynyt jo lapsena. Amazonia on toinen maapallon jäljellä olevista koskemattomista metsäalueista. Amazoniassa kerrotaan olleen mystisen sacharunan. Se on kuin pohjoisamerikkalainen isojalka, vain häijympi versio siitä. Olin Kaliforniankin vuorilla etsiskellyt isojalkaa, koskaan löytämättä edes karvatupsua siitä. Minusta se, että jokin ei ole olemassa ei ole este sille, etteikö sitä voitaisi etsiä, kunhan tiedetään tarkkaan, mitä etsitään.

Lähtövalmisteluihin kuului hevisti rokotuksia ja silica-pusseja. Jälkimmäisiä tarvittiin pitämään kamera kuivana. Ei onnistunut. Sen lisäksi tankkasin päähäni etukäteen vuositolkulla Amazonian alueen eläimistöä. Senkään kanssa ei mennyt hyvin, vaan pää oli blanko koko ajan. Jotenkin ulkomailla unohtaa sen, että niin kuin täällä maakotka ei noki ruokaa torilla varisten kanssa ja toisaalta varpunen ei sirkuta Lapissa laavulla, niin myös siellä linnut ovat tarkalleen rajoitettuja tiettyyn elinympäristöönsä, joka ihmissilmään näyttää viidakolta, mutta joka on riukumetsää, tulvametsää tai terra-firmeä tai mangroverämettä tai tulvasaareketta. Sen lisäksi Amazonin pohjois -ja etelärannalla on oma linnustonsa. Näin lajeja on lähes tolkullinen määrä aina kussakin paikassa. Niinpä torillakaan ei varmasti Suomessa ole mustavaris tai korppi, vaan vaikkapa naakka tai varis.

Ötöistä en lukenut mitään. Jos lukee kaikista myrkkykäärmeistä, hämähäkeistä tai pistävistä hyönteisistä tai vaarallisista kaloista, niin kukaan ei koskaan lähde Amazoniaan, se on varma. Cracked.comin listaamista viidestä maailman iljettävimmästä ötöstä näin sillä reissulla neljä. Se viimeisin elää Aasiassa. Sitä paitsi, Amazonian hyönteisistä ei tunneta kuin pieni osa. Niinpä minua purivat hyönteiset, joiden olemassaoloa tiede ei tunne.

Lapsena lisäksi minulla oli kartta, jossa oli eri paikkojen sademäärät ja lämpötilat. Kaksi paikkaa omasi erityisen suuren kuvion, Bangladeshin Cherrapunji ja Perun Iquitos. Pitää käydä tietysti kokemassa maailman sateisimpiin kuuluva paikkakunta. Sademetsässä sataa, sen ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

Mittakaava on myös osoittautunut hyödyllisiksi reissussa. Totesin kohdealueeni olevan noin vanhan Uudenmaan läänin kokoinen, kummallakin puolen virtaa. Suurimmaksi osaksi metsittynyt Uudenmaan lääni, eikä toisella puolella virtaa kulkenut edes tietä. Siellä ei myöskään juurikaan ollut edes sähköä.

Kun tämä on alkupuhe, niin pitää kertoa se alku, eli päästä itse matkaan. Tavarat koneeseen ja yö Pariisissa. Aamulla heräsin punarinnan tiksutteluun. Charles de Gaulle on maailman pahamaineisimpia lentokenttiä ja pelkäsin sitä ennakkoon. Kaikki kuitenkin sujui odotetusti ja olin Liman koneessa.

Kun taakse jäi Eurooppa, etsin paikkaani koneen tuolissa. Sekä karttanäyttö, että maisema alla näytti loputonta sinistä Atlanttia. Tuudittauduin uneen ja unohdin raukeudessa missä olin. Loputtoman ajan kuluttua katsoin väsyneesti karttanäytölle taas ties kuinka monennen kerran ja siellä olikin esillä Pienet Antillit. Tunnelmani sähköistyi heti. Koneesta katsellessa ulos näkyi valtavia ukkospilviä. Kun koneen korkeus oli kymmenessä kilometrissä, niin ukkospilvien ylin hattara oli vielä korkeammalla.
Alhaalla sitten näkyi, kuinka jotkut pilvet satoivat mereen. Mutta pian meri jo loppui hopeaiseen nauhaan ja loputtoman pitkään hiekkarantaan. Olin saapunut Brittiläisen Guyanan taivaalle, Etelä-Amerikkaan!

Amazoniaa hakataan kiihtyvällä vauhdilla. Kuva Iquitosista.