tiistai 23. helmikuuta 2016

Andit: härät ja liput

Aamulla oli kolmelta lähtö lentoasemalle, joten kauaa en kerinnyt makaamaan Mirafloresissa lakanoiden välissä.
Heti aamusta lentokentällä oli paljon väkeä. Peru on keskusjohtoinen maa, joten asukkaat joutuvat ramppaamaan pääkaupungissa hoitamassa asioitaan.
Lensimme Cuscoon. Etukäteen ei ollut mitään tietämystä siitä, kuinka tulen suhtautumaan korkeaan ilmanalaan. Cuscon korkeus oli 3400 metriä eli entinen ennätys parani melkein neljäsataa metriä.

Lievää päänsärkyä lukuunottamatta kaikki oli hyvin, mutta ei silti kannata juoksennella. Itse asiassa, pidin Cuscon ilmanalasta, se sopi suomalaiseen makuun, kun oli hiukan viileää. Madventuresin pojathan hytisivät täällä kylmästä. Minä tunsin olevani omassa elementissäni.

Cuscon reunustan vuorilla on raunio, Sacsayhuaman. Se koostuu monoliiteista, jotka sopivat täsmällisesti toistensa kanssa yhteen. Täytyy sanoa, että tämä oli hyvin vaikuttava kohde. Järkäleet olivat kooltaan valtavia. Paikalta oli myös kaunis näköala yli Cuscon.
Eläimiä täällä oli niukasti, mutta kuitenkin raunioilla viihtyi eteläamerikansirkku. Sen jälkeen minulla oli kaikki viisi amerikansirkun lajia nähty pohjoisimmasta eskimosirkusta alkaen. Monoliiteista sanotaan, että avaruuden muukalaiset olivat ne aikoinaan kasanneet ylivoimaisella teknologiallaan ja että täällä oli voimakasta UFO-aktiviteettia. Kaikista yliluonnollisista suhtauduin eniten skeptisesti juuri UFOihin. No, näkemykseni muuttuvat, mutta ei kiirehditä asioiden edelle.
Sacsayhuaman
Saimme kulkea aamuseltaan Sacsayhuamanissa ilman häiritseviä turreja, mutta kun lähdimme, kaarsi turrebussi paikalle. Siltikään se ei ollut haitaksi turreutunut. Ehkä turret arvostavat enemmän Machu Picchun maisemia kuin Sacsayhuamanin näkymää yli kaupungin, en ymmärrä. Machu Picchulla kasvaa viidakkoa, kun taas Cuscon seuduilla maasto oli punaa eli ylänkökasvillisuutta. Saqsayhuamanin korkeus on 3701, joten voi kuvitella, kuinka paljon hengen haukkomista vaatii kivien liikuttelu. Machu Picchu on vain 2400 metriä korkealla. Korkeusennätykseni rikkoutui siis tuoreeltaan.

Lähdimme täältä Huacarpayn lammelle Cuscosta etelään. Huacarpay on 284 kilometriä Bolivian rajalta ja suunnilleen saman verran matkaa on Titicacalle. Samalla se oli eteläisin paikka, missä olen käynyt. Huacarpaylla sain hyvin näkymään keikarijalohaukan. Sillä on suuri levinneisyys ja näin sen aikoinaan Kaliforniassa suurena harvinaisuutena. Sieltä löytyi myös ruosteotsakanastero. Keikarijalohaukka ei ollut ainoa yhtäläisyys Kalifornian kanssa, vaan maassa oli pieniä kaktuksen palleroita, jotka olivat täynnä pitkiä piikkejä. Tuollaiset piikit menevät mistä tahansa läpi kuin tyhjää vain, ei ehkä tiiliseinästä tai puuseinästä, mutta esimerkiksi kengän nahasta. Ihan kuin solahtaisivat jotenkin solujen välistä tai jotain, minä tiedän, ettei se ole mahdollista. Sitten niissä on mikroskooppisia väkäsiä vastasuuntaan, eli piikit hangoittelevat vastaan, jos niitä yrittää poistaa. Kolmanneksi, ne ovat myrkyllisiä. Varo kaktusta, aina. 

Keikarijalohaukka
Huacarpaylla isä kantoi pikkutyttöä meidän edellä ja tyttö koko ajan hymyili meille naama loistaen. Ei ole inkoilla montaa syytä hymyilemiseen, mutta heti pienestä ovat ystävällisiä. Kiersimme lätäkön ympäri ja siellä oli niukasti lintuja. Pidimme ruokatauon tien levikkeellä, joka oli jäätävän roskainen. 

Sen jälkeen lähdimme Pyhään Laaksoon, jonka tunnelmallisten pikkukylien läpi ajoimme. Oranssi merkki talossa tarkoitti, että siellä tarjoiltiin chichaa ja minä olin heti kiinnostunut. Oppaan mielestä minä en olisi seuraavana päivänä kunnossa, jos joisin sitä, joten tein sitä myöhemmin kotona, ensin länkkärityyliin ilman sylkeä ja sitten aitoon tyyliin syljen kanssa. Chicherioissa tarjottiin luonnollisesti chichaa kerralla sellainen annos, minkä minä joisin noin vuodessa, joten saattaa hyvinkin olla, etten olisi seuraavana päivänä retkikunnossa, tai missään kunnossa. 
Chicheriojen lisäksi taloisa liehuivat sateenkaariliput ja minä ja Yvon nauroimme niille koko ajan. Minä nauroin sille ajatukselle, että joukko nahkahomoja paukaisee sisälle sellaiseen taloon ja pistää tanssiksi. Onhan siellä talojen katoilla härkäparin merkkikin: kaksi härkää ja niiden välissä risti
Näillä selkosilla oli siis oma kulttuurinsa lippuineen ja symboleineen vielä vahvasti hengissä. Itse asiassa, näissä kylissä espanja on toinen kieli ja äidinkieli on ketšua. Härkäpari katolla ristin kanssa on paikallinen äärimmäinen puutarhatonttu. 

Illan hämärtyessä saavuimme Ollantaytamboon, jossa jylhien maisemien ohella on vanha linnoitus vuoren rinteellä ja joka on ikivanha inkojen kaupunki. 

Ollantaytambo

Hotellimme pihalla lenteli laahuskolibri juuri tullessamme sinne. Jatkona sateenkaarilipuille, laahuskolibrien sukunimi on "lesbia" jostain kumman syystä. Pihassa oli myös endeeminen ihanainen vilkkupyrstökolibri sekä jättikolibri. Jättikolibrit ovat luonto-ohjelmien peruslintuja, koska se pystyy horrostamaan tai olemaan hypotermiassa yön yli, kunnes aurinko herättää sen pörräämään. Se on myös Nazcan viivojen esittämä kolibrilaji. 

Isolaahuskolibri



34 kommenttia:

  1. Macchu Picchulla olisi hienoa joskus päästä käymään. Maisemat ovat varmasti upeita. Ja aika vaikuttavan näköinen tuo monoliiteista koostuva raunio!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta paikalta. Onpa Cusco kyllä melkoisen korkealla! Olisi ihana päästä käymään tuolla päin, inkakulttuuri vaikuttaa niin kiehtovalta :)

    VastaaPoista
  3. Me saavuimme Cuscoon Quitosta, joten korkeuteen olimme ehtineet jo tottua. Quitossa muistan tosin, että sängyllä makaaminen ja samalla puhuminen hengästytti :) Inca Trailin vaellus kuitenkin onnistui hyvin. Aika nopeaan sitä siihen korkeuteen tosiaan ehti tottua.

    VastaaPoista
  4. Todella mielenkiintoinen reissukohde - varmasti ihan erilainen missä esimerkiksi itse olen koskaan käynyt! :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hauskaa tarinankerrontaa! :) Mulla on tuo maailmankolkka vielä koluamatta, mutta eiköhän sinnekin vielä ehditä. Mielenkiintoisia kohteita siellä ainakin riittää. Laita ihmeessä kuvat tekstin joukkoon isommiksi jos mahdollista, kun noin komeita kuvia on, mitä näytellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, jostain syystä heti kommentin julkaisun jälkeen kuvat näkyvivät heti isompina. Juttua lukiessa ne näkyivät vain pieninä kuvakkeina. Ehkä oli vain hidas lataus, kukapas sitä ei maanantaiaamuna hidastelisi! :)

      Poista
  6. Taisin viime viikollakin kommentoida jotain linnuista, mutta teen sen taas. Jotenkin kiinnostavia noi kaikki eksoottiset linnut ja ennen kaikkea hienon näköisiä!

    VastaaPoista
  7. Auts, mitä ne semmoiset myrkylliset kaktukset ovat?? Olen itseni satuttanut monta kertaa kaktuksiin ihan täällä Espanjassa ja vaikka kipeää tekeekin niin ne eivät kai ole olleet myrkyllisiä. Tai mistä minä tiedän, ehkä jotkut ovatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opuntiat, joita yleensä kutsutaan cholla-kaktuksiksi ovat sairastuttaneet monet lievään kuumeeseen. Mun exäni saa raivarin, jos annan hänelle kaktuksen lahjaksi. Irroitin hänet kaktuksesta sveitsiläisen linkkarin avulla. Nyttemmin se on minulla mukana vain kun olen sinkkuna.

      Poista
  8. Andit kiehtoisi kyllä kovasti, Peru on pitkään keikkunut listoilla maista joissa pitäisi päästä käymään, mutta jotenkin tuntuu että kokoajan jokin muu paikka kiilaa sitten lopulta ohi - ehkä täytyy ottaa ryhtiliike ja lähteä itsekin nuo maisemat katselemaan ja kokemaan tuo korkean ilmanalan vaikutus elimistöön!

    VastaaPoista
  9. okei... jaan skeptisyytesi sen kanssa, että ehkä ufot eivät ole niitä monoliittejä kasanneet, mutta kuka on? ja miksi? ja milloin? niin viehättää tuo symmetria että halulan tietää lisää :-) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkat 1400-luvulla ja 1500-luvulla tai sitten joissain tapauksissa heidän edeltäjänsä. Machu Picchulla oli nähtävissä joissain kivissä vielä "kädensijat" niiden kuljettamista varten. Avaruuden muukalaiset eivät tarvitse kädensijoja. Sitä paitsi, huomattava osa kivistä on hiomattomia ja karkeita. Avaruuden muukalaisilla ei olisi ollut mikään ongelma hioa jokainen kivi. Miksi, nämä ovat olleet inkojen temppeleitä. Tavallisen rahvaan asumuksissa käytettiin hiomattomia kiviä.

      Poista
  10. Cusco vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta. Olen jo pitempään halunnut päästä Peruun. Pitäisi varmaan tehdä asialle jotain...

    VastaaPoista
  11. Mäkin toivon isompia kuvia, noin mahtavia paikkoja olisi kiva katsella isommasta kuvasta. Ja upeita noi lintukuvat. Kolibrit on kiehtovia.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen kohde ja herttaisen näköisiä lintuja. Minun on vaikea hahmottaa tuota aluetta, kun en ole käynyt koko mantereella. Toivottavasti vielä joskus. En ole tainnut käydä muuten noin korkeallakaan koskaan. Toivottavasti pääsen lähitulevaisuudessa, korkeat paikat ovat kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sitä on hahmottaa, ellei omista kolmiulotteista karttaa. Cusco on oma laaksonsa ja sitten on tämä Pyhä Laakso, jonka keskellä virtaa joki jopa kuusikilometristen vuorten lomassa. Pyhässä laaksossa on useitakin inkaraunioita. Pyhässä laaksossa sitten jo varsin alhaalla on Machu Picchu. Niin alhaalla kasvaa jo viidakkoa ja siellä inkoilla oli kontakti Amazonasin alueen intiaaneihin. Se kontakti oli sitä, että ne ottivat selkäsaunan niiltä, mutta ne myös käyttivät Machu Picchua koepalstanaan, missä he yrittivät viljellä Amazoniasta löytämiään kasveja. Modernit arkeologit ovat sitten etsineet niiden kasvien siemeniä. Joki sitten jatkaa alemmaksi, kunnes laskee itse Amazoniin.

      Poista
  13. Minäkin kärsin lievästä päänsärystä Cuscossa, mutta onneksi Macchu Pichu on sen verran alempana, että kun sinne junalla laskeudumme, niin siinä virkistyi jo matkalla alas:-) Eikä siitä kokateestäkään mielestäni juuri apua ollut, vaikka hotellissa sitä suosittelivat.

    VastaaPoista
  14. Olen toukokuussa lähdössä noille samoille kulmille, niin on hyvä saada vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista! Jännittää vähän jo etukäteen, miten sopeudun noihin korkeuksiin. Tähän asti 2000 metriä on korkein, missä olen ollut. Tosin tuosta paristatonnistahan ne oireet vasta alkavat, joten en osaa sanoa yhtään, sopiiko korkeudet mulle millä lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cusco, Sacsayhuaman ja Pyhässä Laaksossa kaikki kohteet paitsi Machu Picchu.Niin korkealle kuin keuhkot kestää vuotamatta verta. Esmes jengi ajeli fillarilla alas Abra de Malagasta, näytti hauskalta hommalta. Pisaq, Colonias Peña, Ollantaytambo - ne on kivoja kohteita. Colonias Peñan korkeus on 3500 m, joten siellä ei kantsi kirmailla, vaikka mieli tekisi, kun ei ole turreja. Käy myös junalla Aguas Calientesissa ja kävele rataa eteenpäin, kaikki tekevät niin.

      Poista
    2. Cusco, Sacsayhuaman ja Pyhässä Laaksossa kaikki kohteet paitsi Machu Picchu.Niin korkealle kuin keuhkot kestää vuotamatta verta. Esmes jengi ajeli fillarilla alas Abra de Malagasta, näytti hauskalta hommalta. Pisaq, Colonias Peña, Ollantaytambo - ne on kivoja kohteita. Colonias Peñan korkeus on 3500 m, joten siellä ei kantsi kirmailla, vaikka mieli tekisi, kun ei ole turreja. Käy myös junalla Aguas Calientesissa ja kävele rataa eteenpäin, kaikki tekevät niin.

      Poista
  15. Aikamoisia monoliittijärkäleitä, on varmasti vaatinut ufon verran voimia saada ne siirrettyä paikoilleen! Olen kuvitellut olleeni yli kolmessa tonnissa Guatemalassa, mutta nyt kun asiaa aloin oikein tutkimaan niin eihän se Quetzaltenango ollutkaan kuin reilussa parissa tonnissa, joten 2500 metriä taitaakin itseasiassa olla ennätys. Niissä korkeuksissa en ole vielä mitään oireita huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taisi olla 4200 metriä ennätys tuolla reissulla.

      Poista
  16. Etelä-Amerikan kuume vaan kasvaa näitä lukiessa.. Eikös noista Nazcan viivoista oo muuten kanssa joskus väitetty, että ne on ufojen tekemiä. Ei sillä, että kaiken nielisin, mutta joskus kattonut jonkun dokkarin näistä ufo-kohteista. Tosi mielenkiintoinen ainakin jos ei muuta. Monet niistä mainituista kohteista oli just tuolla alueella, olis mahtavaa nähdä joskus omin silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mun kantani ufoihin on, että ne on maasta ja alun perin natsien keksimiä lentolaitteita. Nazca itsessään on mielenkiintoinen kohde ja harmittaa, etten käynyt siellä.

      Poista
  17. Oi, Cusco ja Pyhä Laakso ovat kiehtovia, kauniita paikkoja - hiljattain käymiäni kohteita. Olimme reissussa 7- ja 2-vuotiaiden lasten kanssa, emmekä kärsineet ohuesta ilmasta (paitsi me aikuiset, ekana päivänä, pienenä päänjomotuksena. Minustakin seudulla oli ihanan raikasta!

    VastaaPoista
  18. Hahaa. Foliohattu päähän ja mietiskelemään ufoja. Itse pohdin pyramidien ympärillä paljon näitä ongelmia, kuten: "Vaikka elämme 2000-lukua, emme vieläkään voi olla täysin varmoja siitä kuka, miten, miksi ja milloin pyramidit rakensi. Esimerkiksi ainut todiste Kheopsin pyramidin rakennuttajasta on työläisten kevennyskammioon jättämät graffitit, joissa Kheopsin nimi mainitaan. Egyptiläiset, jotka pitivät hyvin huolellisesti kirjanpitoa jokaisesta kuninkaasta, jokaisesta sodasta, jokaisesta rakennuksesta, jokaisesta veromaksusta, unohtivat pitää kirjaa pyramideista?"

    Jos koko pohdinta kiinnostaa, sen voi ulukea täältä http://www.tamamatka.fi/egypti-pyramidien-maa/

    VastaaPoista
  19. Upeita monoliitteja! Avaruusolennoilla on kyllä ollut hommaa niiden kanssa. Vaikuttaakohan ohut ilma niiden jaksamiseen..

    VastaaPoista
  20. Kolibrit on kyllä kauniita vaikka luulen etten ole koskaan sellaista livenä bongannutkaan? Ja kohteena ylipäänsä koko Etelä-Amerikka on vielä omalta osaltani kokematta mutta onhan nää upeita paikkoja jonne on joskus päästävä :)

    VastaaPoista
  21. Katselin just Madventuresin Cuscon jakson eli oli helppo lähestyä tekstiäsi. On kyllä sellaisia alueita, että tuonne on joskus päästävä ajan tutustumaan mielenkiintoiseen historiaan. Eikä varmasti ole maisemissakaan valittamista :-)

    VastaaPoista
  22. Enpä ole koskaan noin korkealla ollut, mitenhän mahtaisin pärjätä. Kiitos kaktusvaroituksesta, enpä haluaisi sellaista piikkiä jalkaani!

    VastaaPoista
  23. Huh, onpas Cusco korkealla! Mielenkiintoisen näköisiä paikkoja kyllä.

    VastaaPoista
  24. Mun kommentti siis hävisi aikaisemmin? Huoh... No, lähinnä ihmettelin noita monoliitteja. Niin ja mulla on kanssa syöpynyt elävästi mieleen Madventuresin jakso, jossa äijät hytisee kylmästä noissa samoissa maisemissa!

    VastaaPoista
  25. Vaikuttavan näköisiä lintuja, ja upeita maisemia! Hauska kuulla, että myös 'oman' kielen käyttö on vielä säilynyt kylissä.

    VastaaPoista
  26. Cusco on mahtava kohde! Tosi hyvä artikkeli! Hienot kuvat!

    VastaaPoista