maanantai 7. joulukuuta 2015

10 matkakuvaa vol. 2

1. Kuva täydellisestä hetkestä


Toukokuinen aamu Vaskijärven luonnonpuistossa. Suomessa on vähän paikkoja jäljellä, jossa ei ole vitsausta nimeltä ihminen. Niitä kutsutaan luonnonpuistoiksi. Kuten arvata saattaa, niihin pääseminen on yleensä hankalaa ellei mahdotonta. No, minulla oli onni päästä Vaskijärvelle. Kuten kuvasta voi päätellä, ei tämäkään täysin luonnontilainen paikka ole, mutta luonto maisemoi ihmisen jäljet. 

2. Perinteinen turistikuva


Tämä on perinteinen turistikuva, koska turistit rakastavat kahviloita ja turistit rakastavat paikkoja, jotka ovat turvallisia ja tässä yhdistyy ne molemmat. Jotkut turistit tykkäävät myös koppalakeista, ehkäpä sellainen osaa neuvoa kartasta tien kahvilaan. Tämän kahvilan osoitteen ne ainakin tuntevat.

3. Kuva mahdollisimman kaukaa



Tämä kuva on Ollantaytambosta, Perusta. Matkaa kotiin täältä on tipun tietä noin 11400 kilometriä. Tämä ei ole kaukaisin paikka, missä olen käynyt, vaan ehkäpä Huacarpayn lätäkkö on kauempana vielä, mutta ei se ole merkittävästi tuota kauempana. 
Aika vaikea mennä etämmäksi, pitäisi mennä Eteläkartioon tai Australiaan tai Antarktikselle. 


4. Suurkaupungin sykettä



Valitsen suurkaupunkikuvistani Pietarin, koska siinä on eniten sitä sykettä. Suurkaupungin erottaa tiheään asutusta maaseudusta monumentaalinen arkkitehtuuri, mitä tässä edustaa tuo hieno Amiraliteetin rakennus Nevski Prospektin päässä. Jostain syystä lähes aina, kun näen unia suurkaupungissa pyörimisestä, se paikka on Pietari. 

5. Zzzz... matkustaminen väsyttää


Olen aina väsynyt matkalla. Jos en ole väsynyt päivän päätteeksi, en ole tehnyt tarpeeksi. Aivan erityisen väsynyt olin Amazoniassa. Ryhmäni näin lähinnä selkäpuolelta kipittäessäni perässä. Varmasti osa väsymisestäni johtui siitä, että olin sairaana. Minä olen ylipäätään aina sairaana, mutta Amazonian reissulla eritoten. 

6. Auringonlasku


Kökarissa. Ahvenanmaan kierroksen viimeinen kunta. 

7. Herkuttelu olennaisena osana reissua




Ålandspannkaka Föglössä. Herkuttelu ei ole minulla useinkaan olennaisena osana reissua, vaikka koosta voisi toisin päätellä. Joskus kuitenkin. 

8. Hehkutettu nähtävyys, joka olikin pettymys



Liikaa turisteja, vaikka niitä ei tähän aikaan pitänyt paljon olla. Inkakaupunki ei oltu "löydetty" 1900-luvulla, vaan kyllä se oli ollut jo varhemmin tiedossa. Koko Pyhä Laakso on täynnä inkaraunioita, joten Machu Picchu ei ole mitenkään erikoinen sen jälkeen. Oikeasti se junamatka sinne on mielenkiintoisempi kuin Machu Picchu itsessään. Mitään ihmeen energiaa Machu Picchun kivet eivät tietenkään anna, pikemminkin tuntuvat vetävän loputkin energiat pois. Mutta tulipa siitä taas leima passiin. 

9. "Teen mitä tahansa hyvän otoksen eteen" -kuva 



Tätä paikkaa kuulemma vahtii äkäinen maanomistaja ja tänne on mentävä mökkikylän läpi. Paikka on Långören Hangossa. Minä taas olen sitä mieltä, ettei maata voi omistaa tai jos Suomi on kerta mun isänmaani, niin minulla on isäni lupa mennä minne huvittaa. 


10. Kuva roadtripiltä


Tämän roadtripin tavoitteena oli Lofootit ja Lofootit eivät olleet pettymys tälläkään kertaa. Onkohan olemassa sellainen, kuin epäonnistunut matka Lofooteille, minä en ole ainakaan kuullut sellaisesta. Huikea paikka se on, mutta hyvin kaukana, mikäli aikoo ajaa sinne teitä myöten. 

OHJEET HAASTEESEEN
1.  Haasteeseen saa tarttua vapaasti, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Journey Diary -matkablogin (linkki tähän postaukseen).
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta saan koottua haastepostaukset yhteen linkiksi/vinkiksi
3. Voit halutessasi haastaa useammankin bloggaajan tai vaihtoehtoisesti olla haastamatta ketään
4. Haasteeseen saa osallistua aivan vapaasti, ei tarvitse jäädä odottelemaan, että joku sinut haastaisi
EDIT: Arvostaisin, jos kopioisitte postaukseenne yllä olevat säännöt mukaan – pysyy ohjeet selkeinä matkan varrella

28 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia matkakuvia! En halua uskoa että Machu Picchu oli pettymys, haluisin sinne niin kovasti lähitulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten sinne kannattaa mennä suunnilleen ekana kohteena koko Perussa, koska Pyhässä Laaksossa on paljon hienoja kohteita joiden näkeminen ennen Machu Picchua latistaa elämystä. Esimerkkinä juuri tuo kuva Ollantaytambosta. Siinä on inkojen Laaman muotoinen linnoitus taustalla. Ollantaytambo ja monet muut Pyhän Laakson kohteet ovat Machu Picchua korkeammalla ja monet haukkovat henkeään jo Machu Picchulla. Sellaisille se on varmasti ihan hyvä ainoaksi kohteeksi laaksossa. Mutta sellaisille, joille korkeus ei tuota ongelmia, suosittelen muitakin.

      Poista
  2. Pietari on kyllä upea, hauskasti onnistuit vangitsemaan sen vilkkauden tuohon kuvaan. Machu Picchukin näytti hienolta tuossa kuvassa, harmi jos liika turismi pilaa sen tunnelmaa..

    VastaaPoista
  3. Roadtrip Lofooteille ei kuulostaisi yhtään hullummalta ajatukselta.
    Tosi kivoja kuvia kaikki!

    VastaaPoista
  4. Maailman turvallisin kahvila :D :D. Jos minulla olisi bucket list, niin sillä olisi Machu Picchu, mutta jos se on tosiaan ihan turismin kyllästämä, niin enpä tiedä... ja Lofootitkin olisi sillä listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisinko, että kannattaa mennä junalla Aguas Calientesiin eli Machu Picchun turreslummiin, koska se junamatka on niin upea. Kannattaa myös kävellä sitä rautatietä eteenpäin jokivartta alas, sieltä näkee Machu Picchun alhaalta. Ratakiskolla ei, sen sijaan, kannata istua, niin kuin minä, sillä radalla kulkee junia ja aika tiheään.

      Poista
  5. Jännä että Machu Picchu oli pettymys. Yksi niistä paikoista, missä haluaisin ehdottomasti vielä päästä käymään.

    Lofooteilla on kyllä todellakin kaunista!

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Ahvenanmaan pannukakkua pitää päästä maistamaan!

    VastaaPoista
  7. Luonnonpuistot on niin ihania! Viime kesän kokemus luonnonpuistosta oli tosin vähän ikävä, sillä kävelyvauhti piti pitää maksimissaan, jottei hyttyset ois hakannu hengiltä. Toki asianmukanen varustus ois auttanu.. Amazonin reissu on varmasti ollu mieletön, mutta myös raskas, joten ymmärrän väsymyksen oikein hyvin. Jo perusturistireissullakin väsyy kohtalaisesti.

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus! Munkin on pitänyt tarttua tähän haasteeseen, mutta en ole vielä ehtinyt! Tuo world's safest café on niin hauska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Krisulassa ihmiset tykkäävät poltella jazztupakkaa, tunnetusti, tuossakin kahvilassa ja kyltti kainosti ilmaisee sen, ettei ehkä kannata juuri siellä.

      Poista
  9. Föglössä on käyty näköjään shoppailemassa lautaset IKEAsta. Meillä on ihan samanlaiset. :D

    VastaaPoista
  10. Onkohan se niin, että Machu Pichua hehkutetaan niin, että se ja väenpaljous vie paikasta maun? Vähän kuin Venetsia? Nämä 10 juttua jutut on kivoja lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja kuitenkin Perussa on Machu Picchun tasoisia raunioita muitakin. Siellä on raunioita kyllästymiseen asti ja kuitenkin ne on ajoitettu samaan aikaan kuin oli meikäläinen keskiaika, jolloin täälläkin rakennettiin jo yhtä sun toista.
      Monoliitit tietysti ovat upeita, mutta niitä ei ole joka paikassa ja Saqsayhuamanissa on isompia monoliitteja korkeammalla.
      Machu Picchu ei myöskään ole ollut mikään kadonnut inkakaupunki, vaan sen olemassaolo oli tiedetty jo pitkään ennen kuin se "löydettiin". Ainoa vaan, etteivät konkistadorit löytäneet sitä.

      Poista
  11. Macchu Picchussa haluaisin minäkin joskus käydä, joten pakko kai uhmata noita turistilaumoja. Jotenkin viime aikoina on ollut hirveästi Suomi-nostalgiaa, joten tuo ensimmäinen kuva oli kaikista eniten mieleeni. Minusta juuri tuo alkukesä on parasta aikaa, kun kaikki on niin kauniin vihreää.

    VastaaPoista
  12. voihan harmi ruota Macchu Picchua - itselläkin se vielä kokematta enkä todellakaan haluaisi sen olevan pettymys...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehotan käymään samalla reissulla Ollantaytambossa, Saqsayhuamanissa sekä Liman huacailla. Vaikka siis Machu Picchu oli pettymys, nämä eivät olleet.Tietysti, jos Machu Picchu saa keuhkot vuotamaan verta, niin Ollantaytambosta tai Saqsayhuamanista ei voi nauttia. Colonia Pena on myös yksi rauniokaupunki Abra Malagan tien varrella: http://www.dangerousroads.org/south-america/peru/4087-abra-malaga.html Sen korkeus on jotain 3500 metriä, joten siellä kävi minullakin happi vähäiseksi.

      Poista
  13. Hieno lähestyminen aiheisiin! Moonfisherin kyltti erityisesti huvitti, siellä on selkeästi markkinointihenkinen ihminen ollut brandaamassa toimintaa :D Christiania oli kyllä muutenkin kovin mielenkiintoinen paikka. En kokenut uhkaavaksi, mutten varsinaisesti tuntenut oloani kotoisaksikaan.

    VastaaPoista
  14. Maailman turvallisimman kahvilan kyltti toi hymyn huulille, mainion sarkastinen huumorintaju kahvilan pitäjällä :D
    Machu Picchu on ollut minullakin monen muun kommentoijan tapaan haavelistalla; harmi että se tuotti pettymyksen, mutta mukava että junamatka vuorostaan oli antoisa!

    VastaaPoista
  15. Mahtava tuo kivinen polku yli veden Hangossa. Ihanasti vettä joka puolella! Olen ehdottoman samaa mieltä, että Suomessa tulee saada kulkea joka puolella jokamiehen oikeuksien nojalla - kunhan ei häiriköi eikä aivan toisten pihoihin mene. Olen muualla maailmassa saanut tarpeekseni kaikista lasinsiru muureista yms, joiden takana ei edes ole mitään arvokasta. Joskus "nämä ovat minun maita" ajatukset johtavat järjettömyyksiin ja suorastaan naurettavuuksiin. Hienoa, kun noissa sun kuvissa oli myös kotimaa edustettuna! (kulkuritarinat.net)

    VastaaPoista
  16. Kivat kuvat ja tarinat. Itse haluaisin ehdottomasti käydä Macchu Picchulla, mutta patikoimalla 3-4 pv Inca Trailia perille. Katsoin muuten viime viikolla dokumentin, missä kerrottiin miten Macchu Picchu penkereet on rakennettu ja mistä kanavien vesi tarkalleen virtaa. Todella mielenkiintoinen dokumentti ja olen paikasta paljon viisaampi kuin ennen.

    Lofootit kuuluu niihin paikkoihin, mitkä myöskin on kerran elämässä nähtävä. Näkemättä vielä itsellä sekin.

    VastaaPoista
  17. Moni hieno paikka täyttyy turisteista, koska, no, se paikka on hieno ja totta kai sen haluaa sitten moni ihminen nähdä. Mutta kaikesta ei voi tietenkään tykätä. Mun mielestä vierailu Machu Picchussa olisi ollut hieno kokemus jo ihan vain niiden maisemien takia, mutta oli siellä paljon muutakin kiinnostavaa. Ja junamatka oli tosiaan hieno!

    Tuo Christianian kahvilakuva on tosi hauska, kahvilanpitäjä ottaa kaiken irti ovella ramppaavista poliiseista. :)

    VastaaPoista
  18. Machu Picchusta täytyy olla kyllä eri mieltä. Kävit siellä ehkä silloin, kun turismia ei oltu vielä rajoitettu. Meidän siellä ollessa ei ollut liikaa ihmisiä. Tietenkään tuollaista supertunnettua kohdetta ei voi saada kokonaan omaksi, vaan täytyy hyväksyä, että siellä on muitankin. Mielestäni siinä jäi kyllä Ollantaytambot eihan heittämällä kakkoseksi, vaikka oltiin monessa muussa paikassa sitä ennen käyty. Mutta nämähän on täysin makuasioita.

    Ekasta kuvasta olen kyllä niin samaa mieltä. Luonnon keskellä, ilman muita ihmisiä, sielu lepää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin siellä marraskuussa -12 heti aamusta. Minulla oli jostain muodostunut käsitys siitä, että itse Macchu Picchun raunioilla olisi kivoja elukoita pusikoissa, mutta olin väärässä siinä. Ainoa, mikä siellä oli inkapeukaloinen, mutta se tuli kyllä harvinaisen hyvin esille. Tuliharjakotinga oli Machu Picchulla odotettu elukka, mutta en nähnyt sitä siellä, en koko Perussa, en missään. Se on kuitenkin merkitty elinvoimaiseksi kannaltaan, joten kyllä kirveli.
      Machu Picchulla on pyramidi, jonka nimi on Intihuatana. Sinne pääsee yhtä kautta sisään ja toista kautta pois. No, siellä toisella puolella oli tiellä mies jäätyneenä kauhusta, kun oli iskenyt korkean paikan kammo. No, ei siinä muuta, mutta se oli tien tukkeena ja lopulta kiersin hänet jyrkänteen puolelta, kun kyllästytti moinen touhu. Tukkeesta puheenollen, siellä oli kaksi reittiä, toinen oli ahdas ja toinen oli rappuset ja minä valitsin sen kammioreitin. Ei siinä mitään, mutta englantilainen turre vittuili siitä, että minä olin läskieni kanssa tunkenut itseni ahtaasta kolosta läpi. Näin se aina menee, että jos vaikka kokisi mahtavan päivän + yksi vittuilu, niin sen päivän jälkikäteen muistaa siitä vittuilusta. En minäkään aukonut päätäni sille miehelle, jolla oli korkean paikan kammo -kohtaus, vaikka se minusta naurettavaa olikin.
      Koska olin myös huuhaahengessä liikkeellä, minulla oli mielessä tarinat Machu Picchun energioista ja siitä, että avaruuden muukalaiset olisivat kanniskelleet monoliitit ylös sinne tai että monoliitteihin sisältyisi jotain iäistä tai mystistä, kuten vaikkapa ehkä Stonehengeen. No ei, kyllä oli ihan järkiperäinen selitys sille, kuinka ne oli sinne paikalleen saatu ilman avaruuden muukalaisia ja ne sileät kivet olivat vain temppelialueella, eikä muualla ja Machu Picchulla vaikuttava "energia" oli lähinnä painovoimaa, joka kyllä painoi alaspäin.
      Sieltä poislähtiessä on soratie, jota bussit suhaavat jatkuvasti ja lujaa, ei oo järin kiva kävellä. Hirveän väsynyt ja sairas sielläkin.

      Poista
  19. Aivan ihana kivikuva Hangosta. Kauniilta näyttää. Lofootit kiehtovat kovasti täälläkin. Luontokohteet ylipäätään ovat sellaisia, joihin en ole ikinä pettynyt ja vaikea uskoa, että pettyisinkään, koska upeat maisemat ja rauha rentouttavat (elleivät nimenomaan ruuhkautuisi haitaksi asti).

    VastaaPoista
  20. Kiinnostavissa paikoissa olet käynyt. Minuun teki vaikutuksen, kuinka paljon otit mukaan Suomi-kohteita. Näissä kun tupataan osoittamaan, kuinka kaukana ja hienoissa paikoissa ollaan käyty (niin minäkin tein).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukana ei välttämättä ole paras. Onhan toi Lofootitkin loppujen lopuksi aika lähellä, mutta ihan huippumesta, samoin Pietari. Kun olen nähnyt niistä kaukokohteista tärkeimmät, eli Amerikat, niin tyytyy sen jälkeen lähikohteisiin.

      Poista
  21. Lofootit ja Peru, sinne minäkin haluan. Enkä minäkään halua uskoa, että Macchu Picchu voisi olla pettymys...

    VastaaPoista